Alku aina vähemmän hankalaa

Ollaan vihdoinkin muutettu omaan kotiin ja keittiö on nyt siinä kunnossa, että siellä voi kokatakin jotain. Eilen tein ihan ensimmäisen ruoan kotikeittiössä, ja se oli keemaa eli jauhelihaa sekä pinaattia. Postaus tuosta ruoasta on luvassa myöhemmin.

Uuteen keittiöön siirtyminen on aina vähän jännittävää, ja anoppikin on ollut hyvin hengessä mukana. Hän soitti minulle eilen iltapäivällä, ja keskustelu eteni suunnilleen seuraavasti:

Anoppi: - Mitä olet tänään tehnyt?
Hippu: - Kävin ostoksilla ja sitten olen vähän järjestellyt...
Anoppi: - Mitä ostit?
Hippu: - Jotain keittiövälineitä, saippuaa, pyyhkeitä...
Anoppi: - Mitä keittiövälineitä ostit?
Hippu: (totaalinen blackout; ei muista mitään) - ööh...
Anoppi: - Joko olet laittanut ruoan?
Hippu: - En... juuri meinasin ruveta laittamaan.
Anoppi: - Mitä meinaat tehdä?
Hippu: - Sitä keemaa.
Anoppi: (seuraa pitkä selostus siitä, miten keema valmistetaan. Minulla on kaikki tämä kyllä kirjoitettuna ruutuvihkoon ylös, mutta kuuntelen kuitenkin kuuliaisesti kommentoiden aina sopiviin väleihin joo, tiedän, muistan ja ok.)
Anoppi: - Keitätkö riisiä vai teetkö phulkia...?
Hippu: - Riisiä kai...
Anoppi: - Joko joit kahvit?
Hippu: - En vielä; juuri meinasin juoda.
Anoppi: - Okei, hei hei.

Anoppi ei todellakaan kysele millään pahalla, ja on ihan kiva, että hän huolehtii. Kävi kuitenkin mielessä, että meinaakohan hän nyt soittaa minulle joka päivä ja kysellä, mitä meillä sinä päivänä syödään ja teenkö riisiä vai phulkia...:-D

Vaikka on työlästä aloittaa keittiön varustelu ihan nollasta, en kyllä kehtaa yhtään valittaa, sillä anoppi on ollut niin suureksi avuksi. Minun on vain tarvinnut kulkea hänen perässään, sillä hän on hommannut kaiken keittiösälän liedestä mausteisiin. Tämä on ollut siinäkin mielessä ihana asia, että minä en ilman häntä mitenkään tietäisi, mistä saa tuoreimmat vihannekset, laadukkaimmat linssit, parhaimmat mausteet ja edullisimmat astiat.

Maanantaiaamuna kävimme ennen muuttoa Raitu Bazaarissa, vihannestorilla, ostamassa vihanneksia ja hedelmiä jääkaappiin oikein kassikaupalla. Raitu Bazaar on kuulemma Hyderabadin paras paikka hankkia vihannekset, sillä kaikki tuotteet tulevat sinne suoraan maanviljelijöiltä. Hinnatkin ovat siellä usein edullisimmat.

Pieni osa Raitu Bazaaria.

Myynnissä retikkaa.

Tomaatteja valikoimassa.

Täällä niitä currylehtiä nyt olisi kuin saunavihtoja pinossa!

Itse olen niin suuriin marketteihin tottunut, että en mitenkään osaisi vahingossa kävellä niihin kauppoihin, joissa anoppi käy. Yhtenä päivänäkin menimme kauppaan, joka ulospäin näytti minusta jonkinlaiselta hyvin pieneltä sekatavarakaupalta. Ihmettelinkin, miksi me sellaiseen kauppaan olemme menossa - ruokaahan meidän piti ostaa. Kauppa olikin hyvin pieni, mutta peremmältä kaupasta löytyi kaikkea aina lattianpesuaineista linsseihin ja jauhoihin. Tuolta anoppi osti minulle pesuaineita ja kuivatuotteita, mm. linssejä ja mausteita.

Linssit, riisit ja jauhot olivat tällaisissa isoissa säkeissä.

Munakennot olivat hauskan värisiä.

Ja kuitti oli ihanan vanhanaikainen. :-)

Minä olen kauhea kyselemään anopilta kaikenlaista tyyliin "mitä nämä ovat?"; "pitääkö tämä kuoria?"; "eikö nyt ole luffien aika, kun ne ovat noin huonoja?"; "paljonko appelsiinit maksavat per kilo?"; "mistä kannattaa ostaa lammasta?" jne., ja todella ihmettelen, että anoppi jaksaa vain vastailla ja selittää. Mutta ehkä hän ajattelee, että pahimmassa tapauksessa kyse saattaa olla hänen poikansa hengestä. :-D Kun tiskin takana seisova mies kuuli tuolla kaupassa meidän jutustelumme, hän tietysti rupesi kyselemään, mikä minä olen naisiani. Kun sukuselvitys oli saatu tehtyä, myyjä lupasi, että saisin tulla kysymään heiltä, tuli minulle sitten mitä tahansa ruokaan liittyviä kysymyksiä. He kyllä neuvoisivat ja auttaisivat.

Huonompi homma vain on, että tuo kauppa on lähellä anoppilaa, josta on meille reilun puolen tunnin ajomatka. En siis voisi ihan noin vain kipaista kysymään keneltäkään mitään. Meidän asuntomme on kaupungin laitamilla uudehkolla asutusalueella, eikä minun silmiini ole ainakaan äkkisältään osunut lähistöllä yhtään ruokakauppaa. Toistaiseksi onkin siis arvoitus, mistä tulen ruokatarvikkeeni jatkossa hankkimaan - ja silti puupääukkelini olisi vaatimassa tuoreita vihanneksia joka päivä!

Koska tomaatit ovat täällä niin halpoja, niitä voi jopa vähän "tuhlailla" ja käyttää niitä curryn pääaineksena. Seuraava resepti on törkeän helppo ja nopea - ja reseptilähteen varmaan arvaattekin!


TOMAATTICURRY
noin 4:lle

Popu/tadka:
n. 2 rkl öljyä
1 tl urad dalia
1 tl sinapinsiemeniä
½ tl chana dalia
½ tl jeeran siemeniä
1 punainen chiliä pariin palaan rikottuna

2 isohkoa sipulia hienonnettuna
3 vihreää chiliä isohkoina paloina (tai maun mukaan)
5 tomaattia paloiteltuna keskikokoisiksi paloiksi
suolaa
½ tl kurkumaa
1 kukkurainen teelusikallinen korianterijauhetta
1/3 tl sarviapilajauhetta
tuoretta korianteria karkeasti pilkottuna
tuoreita currylehtiä (voi jättää poiskin)

1. Kuumenna öljy pannulla ja lisää popun aineet. Paistele, kunnes linssit ovat kullankeltaisia ja sinapinsiemenet alkavat poksua. Lisää sipulit ja vihreät chilit ja paista, kunnes sipuli on läpikuultavaa.

2. Lisää tomaatit, suola ja kurkuma ja paista keskilämmöllä kannen alla, kunnes tomaatti on tasaista "mössöä". Lisää vettä sen verran, että saat paksuhkon curryn ja hauduttele edelleen viitisen minuuttia. Lisää lopuksi korianterijauhe, sarviapilajauhe, tuore korianteri ja currylehdet, sekoita ja hauduta vielä muutama minuutti.

Tämä tomaatticurry on ihanan kevyt ruoka, ja se sopii hyvin niin riisin kuin erilaisten leipienkin kanssa tarjottavaksi.

Retikkaa ja muuta rutinaa

Jäivät ne mezeohjeet sitten postaamatta ennen lähtöä, koska loppujen lopuksi tuli niin kiire, että silittämättömät pyykitkin jäivät pyykkikoriin odottamaan kotiinpaluuta! En meinaa nytkään niitä mezejä postailla, vaan siirrän ne hamaan tulevaisuuteen.

Tällä viikolla olemme majailleet anoppilassa ja samalla pikkuhiljaa yrittäneet kalustaa uutta kotia, jossa ei ole vieläkään oikeastaan mitään - ei edes jääkaappia tai liettä. Vaikka kalusteiden ja muiden hankkiminen on periaatteessa hauskaa, täällä se käy työstä, koska paikasta toiseen liikkumiseen menee hirveästi aikaa. Kuumuuskin uuvuttaa Suomen talven keskeltä tullutta matkailijaa omituisen paljon.

Eilen kävimme anopin kanssa hankkimassa metalliastioita, jotka täällä ovat valtavan halpoja ja käytännöllisiä. Kaiken lisäksi valinnan varaa on todella paljon!

Muutamassa ruokakaupassakin olen käynyt tutustumassa paikalliseen vihannesvalikoimaan, vaikka ruokapuoli on toistaiseksi jäänyt aika vähälle muiden asioiden hoitamisen takia. Sen verran olen kuitenkin jo ehtinyt tutustua täkäläiseen valikoimaan, että sormet ihan syyhyävät lieden ääreen. Ensin vain pitäisi hankkia se liesi! :-D Valikoima on ihanan runsas ja vähän eksoottinenkin, ja hinnat ovet suomalaisittain ihan tolkuttoman alhaiset. Tomaatit esimerkiksi maksavat lähimarketissa n. 8 senttiä (5 rupiaa) per kilo, lehtivihannekset suunnilleen saman verran per pussi ja munakoisot vajaasta kymmenestä sentistä pariinkymmeneen senttiin per kilo (6,5 - 12 rupiaa).

Anopin kokkikoulukin on taas käynnistynyt, ja hänen ohjeitaan on taas luvassa, yksi jo tässä postauksessakin. Hauska uutinen oli myös se, että paikallisilta televisiokanavilta tulee joka päivä kokkausohjelmia! Huomasin (yllätyksekseni), että anoppi on aika edistyksellinen, sillä hänkin katsoo näitä ohjelmia ja soveltaa ohjeita omassa keittiössään. Ukkeli (tästä lähtien S.) ei ole kauhean innostunut hankkimaan telkkaria meidän tulevaan kämppään, mutta saa nyt nähdä, saanko sen puhuttua ympäri. ;-)

Myös paikallisessa telugunkielisessä sanomalehdessä on joka päivä jokin resepti, ja ajattelinkin ottaa uudeksi harrastuksekseni näiden reseptien kääntämisen. Mielenkiintoisimpien reseptien tekemistä aion myös kokeilla. Näissä käännöshommissa anoppi tulee yleensä jossakin vaiheessa apuun, koska minä tapaan juuttua johonkin sanaan, jota en mitenkään saa selville. Yhdessäkin reseptissä en millään voinut käsittää, mikä reseptin otsikko voisi olla, vaikka kuinka olin mielestäni ymmärtänyt kaikki kirjaimet oikein. Anoppi haki lasit ja totesi, että siinähän lukee "healthy cooking" - siis englantia suoraan telugufonteille käännettynä!

Hedelmät ovat täällä aivan ihania ja olen jo moneen otteeseen saanut nautiskella itsepuristettua appelsiinimehua, jota ei Suomessa raaski tehdä muuta kuin silloin, kun appelsiinit ovat ihan halvimmillaan.
Tässä yritin kuvata vain noita appelsiineja, mutta tuo huitova kaveri rupesi huutamaan "full, full" - ota koko kuva, äläkä kuvaa vain niitä hedelmiä! :-D

Jälkkäreitä ei täällä varsinaisesti harrasteta, vaan jälkiruoaksi nautitaan usein pelkkiä hedelmiä. Jälkkäri saattaa olla jotakin näinkin yksinkertaista kuin granaattiomenan siemeniä.

En tiedä, ovatko granaattiomenat täällä jotakin eri lajiketta kuin ne, mitä Suomessa myydään, sillä täkäläiset granaattiomenat ovat paljon vaaleampia ja makeampia kuin Suomessa myytävät. Sain muuten kerran yhdellä intialaisella tuttavalla Suomessa aivan ihanaa jälkkäriä, jonka vaikeustaso ei päätä huimaa: kulhoon laitetaan vaniljakastiketta ja sekaan pannaan granaattiomenan siemeniä. Nam nam!

Jo ensimmäisenä päivänä tänne tulon jälkeen pääsin tutustumaan minulle uuteen reseptiin, retikkasambhariin. Erikoista tässä sambharissa on se, että siihen ei tule sambharjauhetta ollenkaan, vaan pelkästään muutamaa perusmaustetta, korianteri- ja chilijauhetta sekä sarviapilajauhetta. Kun kysyin syytä, miksi sambharjauhetta ei tule lainkaan, anoppi totesi - sikäli mikäli nyt omalla kökkötelugullani ymmärsin asian oikein - että sambharjauhetta pitäisi laittaa niin paljon, että se ei ole oikein hyväksi. Minun mielestäni sambharjauhettakin voi kuitenkin käyttää tässä ihan hyvin, jos sitä sattuu olemaan helpommin saatavilla. Eihän sitä tarvitse niin kauheasti mättää.

Kun anoppi opetti tätä ruokaa minulle, hänelle kävi siinä selostaessa pieni kömmähdys: hän meinasi unohtaa sambahrista sipulit, tomaatit ja currylehdet kokonaan. :-D Tyynesti naureskellen anoppi vain korjasi mokansa lisäämällä nämä keitokseen loppuvaiheessa, eikä tämä väärä ajoitus vaikuttanut makuun mitenkään. Virheitä sattuu siis meille kaikille - jopa anopeille!

Tomaatinpalojen pitäisi varmaankin olla pienempiä, koska niiden olisi kuulunut kiehua kauemmin, mutta muuten ruoka näyttää varmaankin ihan sellaiselta kuin pitääkin...:-)

Yksi pieni juttu vielä: anopilla on hieman erikokoisia lusikoita, joten en osaa ihan tarkasti sanoa, mitä nämä mitat meikäläisissä lusikoissa olisivat. Suunnilleen kuitenkin osaan arvata mitat, joten kyllä ne ainakin sinne päin ovat...

Jos haluat käyttää sambharjauhetta, jätä chilijauhe, korianterijauhe ja sarviapilajauhe pois ja korvaa ne yhdellä - puolellatoista teelusikallisella sambharjauhetta.

RETIKKASAMBHAR

Popu/tadka:
1 tl sinapinsiemeniä
1 tl jeeran siemeniä
½ tl toor dalia
½ tl chana dalia
1 punainen kuivattu chili pariin palaan katkottuna

1 isohko sipuli hienonnettuna
kapeahkoa retikkaa (ehkä noin 300 g), n. puolen sentin paksuisina viipaleina
2 vihreää chiliä isohkoina paloina
2 tomaattia karkeasti paloiteltuna
n. 1 rkl tamarindia
1 - 1 ½ dl toor dalia
suolaa
½ - 1 tl chilijauhetta
1 - 1 ½ tl korianterijauhetta
1/4 tl sarviapilajauhetta
currylehtiä (voi jättää poiskin)
tuoretta korianteria

1. Puhdista ja huuhtele toor dalit. Keitä ne kypsiksi joko kattilassa tai painekeittimessä. Muussaa linssit karkeasti esim. perunasurvimella.

2. Liota tamarindia vedessä ainakin varttitunti (anopilla tuota liotusvettä oli oikein reilusti, mutta noin ½ - 1 dl vettäkin riittää). Kerää tamarindin roippeet joko käsin ylös tai siivilöi tamarindimehu toiseen astiaan. Heitä roippeet menemään.

3. Kuumenna öljy kattilassa ja lisää siihen popun/tadkan ainekset. Kun linssit ovat kullankeltaisia ja sinapinsiemenet alkavat pomppia, lisää sipuli, retikka ja vihreät chilit. Paista muutaman kerran sekoittaen, kunnes retikka on läpikuultavaa. Lisää tomaatit, tamarindi, keitetyt toor dalit, suola, jauhetut mausteet ja sen verran vettä, että saat erittäin ohuen keiton. Keittele kymmenisen minuuttia tai kunnes retikka on pehmeää. Lisää lopuksi currylehdet ja tuore korianteri.

Teluguksi Mullangi Sambaru
Enkuksi Radish Sambhar

Tilannetiedotusta

Tarkkasilmäisimmät ovat ehkä huomanneetkin, että intialainen ruoka on jäänyt viime aikoina tässä blogissa vähän vähemmälle huomiolle. Tähän on olemassa syykin, sillä olen ihan tarkoituksella halunnut syödä ja kokkailla kaikkea muuta kuin sitä. Intialaista ruokaa - ja kaikkea muutakin intialaista - tursuaa nimittäin kohta joka tuutista, sillä minä ja ukkeli lähdemme sunnuntaina Intiaan. Viivymme siellä todennäköisesti puolisen vuotta, ehkä kauemminkin, ja on kyllä pakko myöntää, että vähän jänskättää!

Mäkin pääsen Intiaan!

Vedin jo vermeet valmiiksi päälle. :-)

Tämän blogin postauksiin saattaa tulla pienoinen katkos, kun en yhtään tiedä, kuinka kauan kestää, ennen kuin saamme keittiön pystyyn. Ensimmäiset päivät asumme anoppilassa, joten ehkä pääsen väijymään kameroineni anopin selän taakse... Siis jos nyt kehtaan kuvata siellä mitään liedellä porisevia patoja, kun viimeksikin aiheutin suurta hupia valokuvaamalla anopin torilta ostamia vihanneksia. Hän kun ei oikein ymmärtänyt, mitä ihmeen kuvaamista niissä oikein oli :-D Katsotaan nyt, mitä tähän blogiin ilmestyy ja milloin.

Koska haluan pitää tämän Tamarind Heavenin ruoka-aiheisena blogina, perustin toisen blogin nimeltä Kukkapilli muille Intia-höpinöille. Näin kenenkään pelkästään ruokajutuista kiinnostuneen ei ole pakko lukea niitä muita turinoita, joita itseni tuntien tulee olemaan paljon - jos vain yhteydet pelaavat ja aikaa on. Tietysti toivon, että joku tuolla toisessa blogissanikin piipahtaisia ja ehkä vielä ilahduttaisi kommentillakin!

Eilen ukkeli järjesti kaiken pakkaus- ym. tohinan keskellä vielä ruokavieraankin, jolle kokkailin jonkinlaista apinoitua versiota mezestä. Postaan ohjeita tuosta ateriasta vielä ennen lähtöäni, jos ehdin!

Vähän terveellisempää naposteltavaa

Kävin taas pienellä ryöstöreissulla, tällä kertaa Noble Pig -nimisessä blogissa. Käyn siellä usein ihastelemassa huikeita valokuvia ja kuolailemassa ihania reseptejä. Tämä kikhernesnack-resepti houkutteli ennen kaikkea yksinkertaisuudellaan ja tietysti terveellisyydellään - ainakin esimerkiksi perunalastuihin verrattuna. Maku näissä oli kuitenkin ainakin yhtä hyvä! Noble Pigissä sanottiin näiden kikherneiden sopivan erinomaisesti oluen kumppaniksi, mutta tämä jäi vielä toistaiseksi testaamatta, sillä meillä syötiin näitä kahvin kanssa!

MAUSTEISET KIKHERNEET (alkuperäisohje)

2 tölkkiä kikherneitä huuhdeltuna ja huolellisesti valutettuna - tai itse keitettyjä
3 rkl oliiviöljyä
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria
1 tl chilijauhetta
1/8 tl paprikajauhetta - en kyllä näitä mittaillut...
tarjoiluun limettiviipaleita

1. Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Laita kulhoon kikherneet, öljy, suola ja pippuri. Sekoita hyvin, kunnes mausteet peittävät kikherneet tasaisesti. Levitä kikherneet uunipellille yhteen kerrokseen ja anna olla uunissa noin 15 minuuttia, kunnes kikherneet alkavat vähän saada väriä. Sekoittele välillä.

2. Ota kikherneet uunista ja yhdistä chilijauhe sekä paprikajauhe pienessä kulhossa. Siivilöi sekoitus tasaiseksi kerrokseksi kikherneiden päälle ja laita pelti takaisin uuniin vielä noin 5 minuutiksi.

Tarjoa limettiviipaleiden kanssa.

Meiltä jäi näitä yli, ja seuraavana päivänä sekoitin loput salaattiin. Hyvää oli!

Glaseerattua possua

Varoitan nyt jo etukäteen, että tämä ei ole mikään kasvissyöjän unelmapostaus. Kuvatkin ovat ihan hirveitä, sillä niissä on vain sitä ihteään eli lihaa. En vain yksinkertaisesti jaksanut yhtään panostaa possun ulkonäköön, ja näyttääkin siltä kuin joku ruho olisi lätkäisty lautaselle. Mutta niinhän se periaatteessa onkin.

Näin tämän Trish Deseinen makuhermoja kutkuttelevan glaseeratun porsaanfileeohjeen telkkarissa jokin aika sitten. Koska Trish Deseine mainosti moneen kertaan, että hänen lapsetkin tykkäävät tästä possusta ihan hirveästi ja tekevät tätä jopa ihan itse, resepti upposi meikäläisen alitajuntaan kuin Nykäsen Masa vesisänkyyn.

Lauantaina sitten ajauduin kaupassa jotenkin lihaosastolle, possun sisäfileiden eteen, ja muistin tämän reseptin. Muistelin, että ohje oli ihan simppeli; eihän siihen tullut mitään erikoista. Kaikkia aineita löytyisi varmasti meiltä kotoa.

Tuntia ennen laskettua ruoka-aikaa rupesin sitten tutkimaan ohjetta tarkemmin ja totesin, että eihän meillä ole edes appelsiinimehua, joka oli reseptissä se tärkein ainesosa. Kalakastikettakaan ei ollut, mutta sitä ei meille vähään aikaan ostetakaan, koska yritämme vielä toipua edellisistä traumoista. Jokunen kuukausi sitten kävi nimittäin niin, että eräs reipasotteinen emäntä avasi jääkaapin oven hieman rehvakkaasti, ja kalakastikepullo lensi lattialle ja tietysti myös hajosi. Kalakastiketta meni kahdelle matolle, lattialle, kaapin oville ja villasukilleni. Jokainen, joka on kalakastiketta joskus haistellut, tietää, että kalakastikkeen haju on... mielenkiintoinen. Pesin matot kahteen kertaan, lattian kolmeen ja tuuletin puoli vuorokautta, ja silti saimme nauttia kalakastikkeen hajusta useamman päivän.

Ai miten nämä liittyvät tähän postaukseen?
Eivät niin mitenkään, mutta pitihän tähänkin jotain väriä saada.

Vaikkei meillä oikein ollutkaan mitään aineksia, joita tähän possuun olisi kuulunut laittaa, olin jo muodostanut päässäni kuvan herkullisen tahmaisesta porsaanfileestä, joten ei auttanut muu kuin aloittaa hirveä soveltaminen. Appelsiinimehun tilalle laitoin ananasmehua, jota sitäkään ei ollut purkin pohjalla kuin vajaat kolme desiä. Sitä jatkoin muutamalla puristetulla klementiinillä, joiden kuorta raastelin myös joukkoon. Kalakastikkeen jätin pois kokonaan, mutta soijakastiketta laitoin sitten hieman reilummin. Ruokosokeria olisi ollut, mutta aivan iskemätön paketti. Sitäkään en viitsinyt avata, vaan ruuttasin mukaan vähän hunajaa, ehkä 1 - 2 ruokalusikallista.

Mutta possu oli aivan ihanaa! Makean maukasta, tahmaista ja pehmeää - ehkä hieman liiankin makeaa minun makuuni, mutta se varmaankin johtui tuosta käyttämästäni mehuyhdistelmästä. Tämä oli justiinsa passeli liharuoka myös meidän laaduntarkkailijalle, joka syö kyllä lihaakin, jos vain lihassa ei ole mitään viitteitä siitä, että liha olisi mitään muuta kuin täysin kypsää. Olen huomannut, että tässä hänen kypsyysaste-määrittelyssään lihan ulkonäöllä on tärkeä rooli: mitä tummempi pinta lihassa on, sitä luottavaisemmin mielin laaduntarkkailija upottaa haarukkansa siihen. Siinä mielessä ainakin tämä on possu oli ihan kelpo kaveri meidän ruokapöydässämme.

Trish Deseinen alkuperäisessä ohjeessa ei ollut mitään määriä, joten laitan tähän ne määrät, jotka itse laitoin.

GLASEERATTUA POSSUA
noin neljälle

1 porsaan sisäfilee
4 appelsiinin mehu + vähän raastettua kuorta - minulla oli mehuja kaiken kaikkiaan n. 5 dl ja se oli aika hyvä määrä - jäi vielä vähän kastikkeeksikin...
valkosipulia - 2 - 3 kynttä hienonnettuna
vähän inkivääriä - 2 - 3 cm:n pätkä raastettuna
kalakastiketta
soijakastiketta - tätä laitoin n. ½ dl; jos laittaisin sekä kala- että soijakastiketta, laittaisin ehkä pari rkl kumpaakin
ruskeaa sokeria (ruokosokeria) - ehkä 1 rkl

1. Laita kaikki ainekset (paitsi possu) laakealle, isohkolle pannulle, sekoita hyvin ja kiehauta. Anna kiehua muutama minuutti ja lisää sitten porsaanfilee.

Tästä se alkaa...

2. Keittele fileetä muutama minuutti, kunnes fileen pinta on sulkeutunut ja alapuoli on tasaisen värinen (= harmaa) ja käännä filee varovasti ympäri. Keittele fileetä noin 15 - 20 minuuttia, tiuhaan tahtiin kastiketta päälle lusikoiden. (Tämä on tärkeää, jotta fileeseen tulee kaunis pinta.) Kastike tummuu ja paksunee pikkuhiljaa. Jos neste uhkaa loppua pannulta, lisää hieman mehua. Tarkista lihan kypsyys leikkaamalla fileetä hieman veitsellä auki.

...ja tähän se päättyy.

Viipaloi ja tarjoa esimerkiksi riisin ja rapsakoiksi keitettyjen papujen kanssa.

Jos fileetä jää yli, laita sitä eväsleipien väliin.

Keitto uunista ulos - ja kokki nukkumaan

Nyt se tuli taas todistettua: kokin ei sovi nauttia aperetiiveja - ei ainakaan, ennen kuin ruoka on kokonaan laitettu.

Aperetiivi (lat. aperire, "avata") on ennen ateriaa nautittava alkoholijuoma, jonka yhteydessä usein tarjotaan alkupaloja. Usein aperetiivin ajatellaan lisäävän ruokahalua. Tyypillisiä aperetiivijuomia ovat shamppanja, sherry, vermutti tai kuiva cocktail. (Lähde: Wikipedia)

Tästä seuraavasta aperetiivikuvauksesta putosi matkalla muutama sana:

Tervetuliaismaljana tai ____halua herättelevänä aperetiivina tarjotaan yleensä alkoholipitoisuudeltaan ja maultaan melko ____ juomia. Muita hyvän aperetiivin ominaisuuksia ovat ____ ja ____ , eli juoma on ____ tai ____. (Lähde: Alko)

Ja minä onneton kun luulin, että teksti menee näin:

Tervetuliaismaljana tai baariinlähtöhalua herättelevänä aperetiivina tarjotaan yleensä alkoholipitoisuudeltaan ja maultaan melko vahvoja juomia. Muita hyvän aperetiivin ominaisuuksia ovat riittoisuus ja helppo saatavuus, eli juoma on jääkaapissa tai vielä mieluummin lasissa. (Lähde: nimim. "Veni, vidi, vichy")

Mikään muuhan tässä keitossa ei mennyt vikaan kuin se, että arvostelukyky hieman petti chilin määrän suhteen. Silvana Franco laittoi keittoon kaksi semmoista sormen mittaista punaista paksua chiliä, kun oli ensin poistanut siemenet ja sen valkoisen osan (tietääkö joku muuten, mikä se on nimeltään?). Minä fiksuna päättelin, että kun meillä syödään sitä chiliä muutenkin, niin panenpa keittoon puolitoista (todella isoa) chiliä, siemenineen päivineen tietysti. En tiedä, johtuiko tulisuus loppujen lopuksi chilistä, vai oliko inkiväärilläkin osuutta asiaan - ja tulihan tähän vielä mustapippuriakin, jota sitäkin saattoi mennä muutama rouhaisu...

Makupoliisi ei pystynyt syömään keittoa ollenkaan, vaan sille kaivettiin edellispäiväiset grillikanan jäämistöt jääkaapista. Itse yritin urhoollisesti syödä keittoa, vaikka suuta poltteli niin, että melkein piti soittaa palokunta paikalle - ja olin jo yrittänyt miedontaa keittoa maidollakin. Harmi, että tässä kävi näin, koska keitto olisi muuten ollut tosi hyvää.

Mielenkiintoni tässä reseptissä herätti se, että koko keitto tehdään uunissa (paahdettuja kasviksia siis, jesh!). Oikeasti tähän olisi kuulunut laittaa talvikurpitsaa tai tavallista kurpitsaa, mutta mistäs semmoisen nyt tähän aikaan tekaisee. Tilalle pantiin siis bataattia, joka on jos ei muuta, niin ainakin melkein samanväristä kuin talvikurpitsa. :-D Inkiväärijauhe houkutteli myös kokeilemaan reseptiä, koska sitä niin harvoin tulee käytettyä mihinkään, paitsi ehkä inkivääriteehen.

Tässä oma versioni keitosta. Suluissa Silvanan määrät ja laadut.

BATAATTI-TOMAATTIKEITTO (Pumpkin and tomato chowder)
ehkä noin neljälle (mie en muist mittää)

Eka uunirundi:
2 bataattia 3 - 4 cm:n paloina (1 talvikurpitsa isohkoina lohkoina)
5 - 6 kypsää tomaattia puolitettuna
pari valkosipulinkynttä melkein kokonaisina
1 tl öljyä
suolaa
pippuria

Toka rundi:
punaista chiliä maun mukaan, pilkottuna (2 chiliä ilman siemeniä ja niitä valkoisia riekaleita)
1 tl tummaa muscovadosokeria
1 tl jauhettua inkivääriä (2 tl!)
1 l kasvislientä

1. Laita kaikki ekan rundin ainekset syvään uunivuokaan ja laita vuoka n. 200-asteiseen uuniin puoleksi tunniksi.

2. Lisää vuokaan tokan rundin ainekset ja tunge vuoka takaisin uuniin n. 20 minuutiksi tai kunnes bataatit ovat pehmeitä.

3. Soseuta keitto sauvasekoittimella suoraan vuoassa - jos uskallat. Itselläni rupesivat herätyskellot tässä vaiheessa sentään soimaan, ja kaadoin koko helahoidon kattilaan ja soseutin keiton siinä. Tiskiä tuli yksi kattila enemmän, mutta luulen, että näin säästyttiin keittiön suursiivoukselta...

Evernote - apuväline bloggaajalle(kin)

Olen jo aiemmin hehkuttanut Ward Street Bistro -blogistani löytämääni postausta viikon ateriasuunnittelusta, mutta haluaisin vielä mainostaa toista sieltä bongaamaani juttua, nimittäin Evernotea. Pahoittelen jo etukäteen, että tästä tulee taas aika pitkä postaus, mutta minulta lähtee näköjään homma aina vähän lapasesta, kun oikein innostun.

Evernote on eräänlainen digitaalinen muistikirja, johon voi tallentaa tietoa, kuvia, klippejä ja jopa audio- ja videomateriaalia. Evernoten ansiosta tietojen tallennusta varten ei tarvitse erikseen avata mitään toista ohjelmaa, esimerkiksi Wordia, vaan Evernoten avulla tieto tallentuu muistiin tosi näppärästi muutamaa nappia painamalla. Kun kerran on luonut Evernote-tilin, tili on käytettävissä kaikkialla siellä missä nettikin, vähän samaan tapaan kuin sähköpostikin. Internet-yhteyttäkään ei välttämättä tarvita, sillä tietoihin pääsee luemma käsiksi myös kännykällä.

Evernotea pidetään erityisen hienona keksintönä sen mainion hakutoiminnon takia, sillä Evernote osaa etsiä tekstiä myös kuvasta. Jos siis otan vaikkapa hammaslääkärin vastaanotolla jostakin lehdestä makaronilaatikon ohjeen kuvan kännykällä ja tallennan sen Evernoteen, Evernote löytää reseptin myöhemmin vaikkapa hakusanalla 'jauheliha', koska se osaa lukea kuvaa. Kaiken kukkuraksi Evernote osaa lukea myös käsin kirjoitettua tekstiä!

Kuulostaa uskomattoman hienolta, eikö totta. Minusta ainakin kuulosti, sillä kuvittelin pääseväni vihdoin ja viimein eroon kaikista niistä reseptilappusista, joita laatikot tursuilevat: ottaisin vain niistä valokuvat ja tallentaisin ne Evernoteen. Kun myöhemmin kaipailen niitä, Evernote kyllä löytää ne.

Mutta skeptinen kun olen, en tätä kaikkea ihan noin vain tietenkään uskonut. Päätinkin testata Evernotea erityyppisillä aineistoilla, jotta näkisin, toimiiko tuo paljon mainostettu haku luvatulla tavalla. Tallensin tililleni Evernoteen sekä suomen- että englanninkielistä materiaalia, sekä käsin kirjoitettua että painettua. Oli noita käsin raapustettuja lappusia, painetuista resepteistä otettuja valokuvia sekä netistä bongattua materiaalia. Sitten kokeilin erilaisia hakusanoja käyttämällä, löytääkö Evernote ne tiedostot, jotka sen olisi pitänytkin löytää. Seuraavassa vähän testituloksia sekä tekemiäni havaintoja Evernotesta.

1. Käsin kirjoitettu teksti valokuvassa

Ensi alkuun otin valokuvia paperilappusille töhertämistäni resepteistä, minkä jälkeen tallensin ottamani kuvat Evernoteen. Ei ole kovinkaan reilua olettaa, että Evernote ymmärtäisi tämmöisestä söherryksestä mitään:

Nigel Slater: Valkosuklaamousse (BBCFood)

(Täytyy heti puolustautua, että tuota valkosuklaamoussea rupesi tulemaan telkkarista ilman mitään ennakkovaroitusta ja melkoisella vauhdilla, joten ei siinä kovin kauniita koukeroita kerennyt vääntämään. Kyllä minun käsialani normaalisti on ihan luettavaa... heh.)

Ei ole varmaankaan mikään yllätys, että Evernote ei reseptiä arkistosta löytänyt, vaikka kokeilin hakea sitä melkein kaikilla tuossa reseptissä esiintyvillä suomenkielisillä sanoilla. Yllätys sen sijaan oli, että noilla reseptissä olevilla englanninkielisillä hakusanoilla (mm. nigel, cream ja double) resepti kyllä löytyi! Tämä on mielestäni melko uskomatonta, kun ajattelee, millaista tuo käsiala on!

Siellä se 'double' piileskelee.

Tässä vaiheessa heräsikin epäilys, sorsiiko Evernote suomen kieltä. Epäilyksen vahvisti Tietokone-lehdestä löytynyt artikkeli, jonka mukaan Evernoten käsialan tunnistus ei sisällä suomenkielistä sanastoa. Harmin paikka! Lohdutukseksi voin sanoa, että ei tuo englanninkielisen käsialan tunnistuskaan aina toimi - välillä Evernote löytää tiedoston, välillä taas ei.

2. Painettu teksti valokuvassa

Entä sitten painettu teksti, esimerkiksi keittokirjasta otettu valokuva? Kuinka hyvin haku toimii tämmöisten tiedostojen kohdalla?

Tässäkin tekstin kieli osoittautui ratkaisevaksi tekijäksi, sillä Evernote ei löytänyt mitään suomenkielistä tiedostoa millään käyttämälläni hakusanalla. Sama päti niin ruotsiin kuin hindiinkin. Evernoten omasta blogista löytyikin tähän selitys: Evernoten versiot muilla kielillä kuin englanniksi ovat vasta tulollaan. Toistaiseksi Evernote osaa siis vain englantia.

Englanninkielisissä tiedostoissakin on vielä yksi tärkeä haun onnistumiseen vaikuttava seikka, nimittäin kuvatiedoston tarkkuus. Jos kuva on pikkuisenkin epätarkka, Evenote ei osaa lukea tekstiä kuvasta tai se löytää vääriä tiedostoja. Jos kuva on tarkka, Evernote yleensä löytää tekstin aika hyvin. Minun kamerallani ja taidoillani vain on erittäin vaikea saada otettua tarpeeksi tarkkaa valokuvaa, joka kelpaisi Evernotelle.

Kuva kirjasta Classic Indian Cookery (Julie Sahni).

Joskus käy kuitenkin niin, että vaikka kuva näyttää aivan selvältä ja tarkalta (kuten yllä oleva kuva), Evernote ei silti löydä tiedostoa minkään hakusanan avulla. En tiedä, mistä tämä mahtaa johtua.

3. Nettiklipit

Itselleni kaikkein hyödyllisimmäksi Evernoten ominaisuuksista on osoittautunut nettiklipperi (web clipper), jonka avulla netistä saa siirrettyä tietoa omalle tilille muistiin äärettömän kätevästi. Blogeissa esimerkiksi näkee jatkuvasti mielenkiintoisia reseptejä, jotka olisi mukava siirtää itselleen heti ja mahdollisimman helposti muistiin. Evernoten avulla tämä käy varsin näppärästi. Kun on ladannut itselleen esim. Evernoten Windows-version, selaimen yläkulmaan ilmestyy pieni Evernote-kuvake (kuvassa tuo vihreä neliö osoitekentän vasemmalla puolella).

Kun sitten törmää netissä mielenkiintoiseen materiaaliin, esim. mukavaan reseptiin, joka olisi kiva saada itselle muistiin, on kaksi eri vaihtoehtoa toimia.

Jos haluaa tallentaa koko sivun (alla olevassa kuvassa esimerkiksi lennot Helsingistä Timbuktuun), tarvitsee vain klikata tuota Evernote-kuvaketta. Tämä aukaisee sivun oikeaan ylälaitaan pienen ikkunan, joka kysyy Evernote-tilin salasanaa.

Kun on syöttänyt ruutuun salasanansa, aukeaa uusi ikkuna, jossa tallennettavalle tiedostolle voi antaa halutessaan uuden nimen sekä lisätä siihen haluamiaan tunnisteita (tags).

Tämän jälkeen tarvitsee vain painaa 'done' -nappulaa ja aineisto on Evernotessa tallessa.

Jos haluaa muistiin vain osan tiedoista, esimerkiksi pelkän tekstin ilman kuvia, voi tekstin maalata ensin hiirellä ja sen jälkeen painaa tuota Evernote-kuvaketta, jonka jälkeen homma toimii samoin kuin edellä.

Eivätkä hyvät uutiset tähän loppuneet. Näissä nettiklippi-tiedostoissa Evernote ei sentään ole kielipuoli, vaan näistä se löytää tiedostot suomenkielisillä hakusanoillakin moitteettomasti. Niin fiksu Evernote ei kuitenkaan ole, että se osaisi vaikkapa pilkkoa yhdyssanoja: maapähkinää sisältävä resepti ei siis löydy kirjoittamalla hakuun 'pähkinä'. Sen sijaan sanakatkaisu ei tuota Evernotelle mitään ongelmia, sillä tuo samainen maapähkinää sisältävä resepti löytyy kirjoittamalla hakuun esimerkiksi vain 'maapäh'.

Vaikka Evernoten haku suomenkielisistä kuvatiedostoista ei toimikaan, Evernote on silti mielestäni ihan kelpo tapa tallentaa kuvatiedostojakin, kunhan vain vähän miettii tiedoston nimeä ja sitä, millaiset tunnisteet tiedostolle antaa. Tarpeeksi osuvat tunnisteet ja nimi helpottavat tiedoston löytämistä sitten myöhemmin.

Ruokaohjeiden tallentamisen lisäksi Evernotea voi hyödyntää lukemattomiin eri käyttötarkoituksiin. Ennen matkalle lähtöä voi esimerkiksi kuvata kaikki tärkeät matkadokumentit (passit, vakuutuspaperit, lääkereseptit jne.) ja tallentaa ne Evernoteen. Evernoten esittelyvideossa, joka löytyy Evernoten etusivulta ja joka kannattaa kyllä mulkaista läpi (sen kesto on noin 4 minuuttia), mainitaan käyntikorttien tallentaminen kuvina Evernoteen. Näin paperimuotoiset käyntikortit ovat paljon käytännöllisemmässä muodossa omalla tilillä. Taloussanomien kolumnissa mainittiin myös mm. viinietikettien ja fläppitaulujen kuvaaminen ja tallentaminen Evernoteen. Käyttömuotoja on varmasti lukemattomia!

Vaikka Evernote on ilmainen ja kaikkien saatavilla, sen käyttöä rajoittaa jossakin määrin kuitenkin se, että ilmaiseen käyttöön on varattu tilaa 40 MB kuukaudessa; maksullisessa versiossa raja tuli vastaan muistaakseni 500 MB:n kohdalla. Tavalliselle bloggaajalle tuo 40 megatavua riittää mielestäni aivan hyvin.

Kerran vielä

Siis mitä ihmettä. Onko minusta kuoriutumassa joku kondiittori vai? No ei... tästä blogista ei tosiaankaan ole tulossa mikään leivontablogi, vaikka makeiden leivonnaisten määrä onkin viikon sisällä lisääntynyt nollasta kahteen.


Tuo aiempi leivontakokemus vain jäi kaivelemaan mieltä sen verran, että oli pakko ottaa revanssi, ja tähän tarkoitukseen sopii vallan mainiosti tämä Aura-ananaspiiras, jota olen ennenkin (onnistuneesti!) tehnyt. Ensimmäisellä kerralla oli pieniä epäluuloja piirasta kohtaan, sillä niin paljon en Aurasta tykkää, että lähtisin tunkemaan sitä ilman nikotteluja myös makeisiin leivonnaisiin. Ennakkoluulot karisivat kuitenkin viimeistään siinä vaiheessa, kun sain vainun uunista leviävistä ihanista tuoksuista, ja myyty olin siinä vaiheessa, kun pääsin lapioimaan piirasta naamaani. Ohjeen olen saanut kouluaikoina eräältä kovin mukavalta opettajalta, mutta tämän tarkemmin en reseptin alkuperää tiedä.

Nyt en sitten leivo vähään aikaan, koska nyt alkaa hirveän karmea dieetti. Ehkä.

Pohja:
100 g voita
3/4 dl sokeria
1 muna
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ rkl kardemummaa

Täyte:
2 prk ananaspaloja
100 g Aura-juustoa
2 dl kuohukermaa
3 munaa
1 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
1 tl kardemummaa

1. Vaahdota voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna ja lisää kuivat aineet. Sekoita tasaiseksi. Älä rupea syömään taikinaa. Levitä taikina voidellun, halkaisijaltaan noin 28 cm:n piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Ylijäävät taikinapalat saa syödä.

2. Valuta ananaspalat hyvin. Levitä ananaspalat ja raastettu Aura-juusto piiraspohjalle. Sekoita kerman joukkoon munat, sokerit ja kardemumma ja kaada vuokaan. Paista 200 plusasteessa noin 25 minuuttia (tai kunnes pinta on hyytynyt).

Tarjoile halutessasi vaniljakastikkeen kanssa.

Sunnuntairuokaa

Harvoin viitsin tehdä useamman ruokalajin ja siihen vielä chapatit päälle, mutta eilen tämmöinenkin ihme tapahtui. Sunnuntait ovat niin pitkäveteisiä päiviä, että ne sopivat oikein hyvin isompiin kokkauksiin. Olikin taas oikea tehokokki paikalla, kun sähläsin oikein monta asiaa yhtä aikaa. Tämän seurauksena chapateista tuli aika persoonallisia ja kamerakin melkein uiskenteli kastikkeessa...

On tämä maailma kyllä mennyt ihmeelliseksi. Kävin tässä taannoin nimittäin semmoisessa melkein-lähikaupassa, jossa en tavallisesti käy, ja siellä oli myynnissä tuoretta tamarindia, palkoineen päivineen! Ei todellakaan ollut mitään tarvetta ostaa tamarindia, kun vanhatkin ovat käyttämättä, mutta pitihän niitä nyt valokuvaa varten ostaa... Vaikka kilohinta oli muistaakseni jotain 13 - 14 euron luokkaa, pari palkoa ei paljon maksanut, koska nuo palot ovat niin köykäisiä.

Tuossa kuvassa näkyy tuo tamarindin rakenne hyvin (klikkaamalla kuvan saa suuremmaksi; kuva tosin on vähän epätarkka). Tamarindihedelmää suojaa palko, jonka saa helposti rikottua painelemalla. Palon sisällä on hedelmäliha sekä melkein mustat siemenet. Nämä kyseiset tamarindit olivat kooltaan melko pieniä sekä maultaan vähemmän happamia kuin se Intiasta tuotu tamarindi, jota yleensä käytän. Myös väriltään tämä tamarindi oli paljon vaaleampaa. En tiedä, mistä nuo tamarindien värierot johtuvat - onko kyse tamarindin iästä vai onko olemassa erivärisiä lajikkeita. Intiastakin olen saanut kovin erilaisia tamarindeja - yksi tamarindi on ollut paljon vaaleampaa, toinen melkein mustaa. Muistelen lukeneeni jostakin, että tamarindi tummuu joutuessaan hapen kanssa tekemisiin. Jos siis haluaa tamarindin säilyvän vaaleampana, se kannattaa säilyttää ilmatiiviissä astiassa. Itse tykkään kyllä tuosta tummemmasta tamarindista enemmän, koska se tuo mukavasti väriä ruokaan.

Tämän täältä löytämäni tamarindin käsittelyssä oli hieman eroja, sillä tätä tamarindia sai liotella paljon kauemmin. Lusikka oli aika turha työväline, koska joukossa oli niitä siemeniäkin. Tamarindia olikin helpompi puristella ihan vain sormin, ja silloin on tietysti mukava, jos liotusvesi ei ole ihan kiehuvan kuumaa...

Tamarindista tein kananmunapulusua, ja sen kanssa syötiin paistettuja vihreitä papuja. Kananmunapulusun valmistus ei juurikaan eroa esim. kikhernepulusun valmistuksesta, paitsi että lisään tähän yleensä hieman sarviapilaa.

Kananmunapulusua, paistettuja papuja ja chapatia.
Nauraako toi muna mulle?

KANANMUNAPULUSU
iiiiso annos kahdelle

hieman öljyä
1 tl ruskeita sinapinsiemeniä
muutama currylehti (voi jättää poiskin)
muutama punainen kuivattu chili palasina (tai maun mukaan)
1 tl jeeran siemeniä
n. 20 sarviapilan siementä (voi jättää poiskin)
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 keskikokoista sipulia hienonnettuna
½ tl kurkumaa
½ - 1 tl chilijauhetta
n. puolikas purkki säilyketomaatteja pieneksi paloiteltuna (tai vastaava määrä tuoreita tomaatteja tai tomaattimurskaa)
suolaa
ison mansikan kokoinen pallo tamarindia
1 tl korianterijauhetta
4 kananmunaa

VALMISTUS

1. Keitä kananmunat ja jäähdytä ne kylmässä vedessä. Kuori munat ja tee kumpaankin päähän parin sentin syvyinen ristiviilto.

2. Liota tamarindia noin 1 dl:ssa kuumaa vettä ainakin varttitunti. Puristele tamarindia lusikalla tai sormin, jotta siitä irtoaisi hyvin mehua. Siivilöi tamarindi toiseen astiaan tai poimi siemenet ja "roippeet" käsin pois.

3. Kuumenna öljy syvällä pannulla tai kattilassa ja anna sinapinsiementen paukkua hetki kannen alla. Lisää currylehdet, chilit ja jeera ja paista hetki sekoitellen. Lisää sarviapila ja valkosipuli ja paista hetki ahkerasti sekoitellen. Lisää sipuli ja paista edelleen keskilämmöllä, kunnes sipuli on saanut melko mukavasti väriä.

4. Lisää kurkuma ja chilijauhe ja hetken päästä tomaatit. Paista kunnes tomaatit ovat "mössöä" (ehkä noin 10 minuuttia). Lisää suola, siivilöity tamarindimehu ja sen verran vettä, että saat paksuhkon kastikkeen. Anna hautua kannen alla 5 - 10 minuuttia. Lisää korianterijauhe ja kananmunat ja hauduta, kunnes kananmunat ovat kuumenneet.

Tarjoa riisin tai chapatin kanssa.

Enkuksi Egg in Tamarind Gravy
Teluguksi Kodi Guddu Pulusu

Herää pahvi... siis papu

Koin yhtenä päivänä kaupan heviosastolla herätyksen: meillähän ei ole ollut vihreitä papuja pitkään aikaan! Tässä siis vihreitä papuja erittäin simppelillä ja nopealla tavalla valmistettuna.

AINEKSET
parille, kolmelle

hieman öljyä
1 tl ruskeita sinapinsiemeniä
muutama currylehti (voi jättää poiskin)
1 - 1 ½ tl urad dalia
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
1 - 2 vihreää chiliä hienonnettuna
250 g vihreitä papuja
suolaa
2 rkl vettä
½ - 1 tl korianterijauhetta
2 - 3 rkl tuoretta kookosta jauhettuna tai hienoksi raastettuna

VALMISTUS

1. Peset pavut, poista päät ja leikkaa ne muutaman sentin pituisiksi paloiksi.

2. Kuumenna öljy pannulla ja anna sinapinsiementen paukkua kannen alla hetki. Lisää currylehdet ja urad dal ja paista, kunnes urad dalit ovat kullankeltaisia. Lisää valkosipuli ja chilit ja paista hetki.

3. Lisää pavut, suola sekä vesi ja hauduttele kannen alla silloin tällöin sekoitellen, kunnes pavut ovat melko pehmeitä (ehkä noin 10 minuuttia). Lisää korianterijauhe ja kookos ja paista vielä hetki.


Enkuksi Beans Fry
Teluguksi Beans Vepudu