12. elokuuta 2008

Ihmeellinen inkivääri ja inkivääritee

Inkiväärin juuri - tai oikeastaan maavarsi - ei ole kovin kummoisen näköinen pötkylä, mutta sillä sanotaan olevan jos jonkinlaisia terveyttä edistäviä ominaisuuksia. Intiassa inkivääri tuntuu, kurkuman ohella, olevan varsinainen ihmelääke, sillä oli vaiva melkein mikä tahansa, aina tarjotaan inkivääriteetä parannuskeinoksi.

Inkivääriä käytetään ruoanlaitossa sekä sen maun että sen lääketieteellisten ominaisuuksien takia. Sama pätee Intiassa muihinkin mausteisiin, sillä kaikilla mausteilla on ruoanlaitossa myös lääketieteellinen funktio niiden maustamisfunktion lisäksi. Oppi ruoka-aineiden lääketieteellisistä ominaisuuksista on peräisin Ayurvedasta, ikivanhasta lääketieteellisestä järjestelmästä.

Ayurvedan opit vaikuttavat Intiassa yhä, vaikka ne ovatkin menettämässä merkitystään nuoremman sukupolven myötä.

Inkiväärin pitäisi auttaa mm. seuraaviin vaivoihin:
  • ruoansulatusvaivoihin (mm. närästykseen, ummetukseen ja ilmavaivoihin)
  • pahoinvointiin ja oksenteluun
  • kaikenlaisiin vatsaongelmiin yleensäkin, vatsakipuihin & ruokahaluttomuuteen
  • hengityselinten sairauksiin (astmaan, yskään, flunssaan)
  • tulehdusperäisiin sairauksiin ja vaivoihin (nivelkipuihin, reumasairauksiin)
  • kipuihin yleensäkin (päänsärkyyn ja migreeniin, lihaskipuihin)
  • stressiin
Inkiväärin vaikutus vatsavaivoissa perustuu lähinnä sen sisältämiin karvasaineisiin, jotka kiihdyttävät ruoansulatusta ja parantavat vatsan toimintaa yleensäkin.

INKIVÄÄRITEE JA -KAHVI

Näitä juomia voi nauttia sekä ennaltaehkäisevästi että jo olemassa olevien vaivojen paranteluun. Jos tuntee esimerkiksi, että flunssa on tulossa, kupillinen inkivääriteetä saattaa pitää flunssan loitolla. Raskaan aterian jälkeen inkiväärijuomat saattavat hieman rauhoittaa vatsaa ja parantaa ruoansulatusta.

Jokainen saa tietenkin muodostaa omat mielipiteensä inkiväärin lääketieteellisistä vaikutuksista, mutta itse kuitenkin haluaisin uskoa niihin. Voipahan ainakin huoletta joskus vetää napansa täyteen - onhan meillä sitten tämä inkivääritee, joka auttaa niihin ruoansulatusvaivoihin!

Varsinkin tuoreen inkiväärin maku on yllättävän voimakas, joten kannattaa aloittaa annostelu varovasti. Inkivääri lämmittää kielellä mukavasti ja se polttelee kevyesti koko suussa, vähän samaan tapaan kuin pippuri.

Teen ja kahvin lisäksi inkivääriin voi tutustua myös esimerkiksi inkiväärichutneyn muodossa.


Inkivääritee tuoreesta inkivääristä (kuva yllä)
yhdelle potilaalle

1 kuppi vettä
1/2 - 1 tl tuoretta inkivääriä ohuina viipaleina tai suikaleina
(makeutusaineeksi hunajaa)
(sitruunamehua)

1. Laita kattilaan vesi ja inkivääri. Kiehauta ja keittele kymmenisen minuuttia. Siivilöi kuppiin ja mausta halutessasi hunajalla ja sitruunamehulla. Nauti kuumana, lämpimänä tai kylmänä.

Inkivääritee jauhetusta inkivääristä
samaten yhdelle potilaalle

1/2 - 1 tl inkiväärijauhetta
teetä
(hunajaa tai sokeria)
tilkka maitoa

1. Valmista tee normaaliin tapaan. Sekoita joukkoon lopuksi inkiväärijauhe, hauduta vielä hetki ja siivilöi kuppiin.

Inkiväärikahvi (kuva oikealla)
edelleen yhdelle nuhanenälle tai muuten vain inkivääriä halajavalle

1/2 - 1 tl inkiväärijauhetta
kahvia
(+ makeutusaineita ja/tai maitoa maun mukaan)

1. Valmista kahvi normaaliin tapaan. Lisää joukkoon inkivääri ja anna hautua hetki. Siivilöi kuppiin ja lisää maitoa ja sokeria, jos käytät niitä. Nautiskele!


LISÄÄ TIETOA INKIVÄÄRISTÄ (sivut englanniksi):

Health Information Network (erinomaisen paljon tietoa inkiväärin ja muiden mausteiden lääketieteellisistä ominaisuuksista)

Organic Facts: Ginger Root Oil (lyhyesti ja ytimekkäästi tietoa inkivääristä)

Organic Facts: Health Benefits of Honey and Ginger (tietoa inkiväärin ja hunajan yhteisvaikutuksista)

Holistic Online (sisältää mm. paljon tietoa siitä, mihin inkiväärin vaikutus lääketieteellisesti perustuu)

15 kommenttia:

  1. kuulostaa mielenkiintoiselta. ainoastaan vaan joskus satuin "mukamas rohkeana" kokeilemaan eräässä kahvilassa inkiväärikahvia, jota lopulta en voinut juoda ollenkaan kun inkivääri oli edustettuna niin vahvasti. oli siis pahaa. pitäis varmaan nauttia piiloinkivääriä jos se kerta auttaa päänsärkyyn ja lihaskipuihin :)

    VastaaPoista
  2. En tiedä, auttaako inkivääri oikeasti niihin kipuihin, mutta toivossahan on aina hyvä elää:-) Jos meinaat kokeilla, niin laita aluksi maksimissaan puoli teelusikallista inkivääriä teehen/kahviin, ettei tule mitään traumoja :) Inkivääri on tosiaan yllättävän vahvan makuista.

    VastaaPoista
  3. Aloitin inkivääriteen juomisen pehmytkudoskipuihin viikko sitten. Täytyy sanoa, että olen jo nyt "koukussa"! Kivut ovat poissa ja lisäksi sain vatsani taas kuntoon. Suosittelen kyllä. Itse en tuota makua säikähtänyt ja nyt oiken jo odotan vesi kielellä päivän inkivääriteetäni.

    -Ginger

    VastaaPoista
  4. Ginger, aivan loistava juttu!Olen tosi iloinen, jos inkivääristä ja inkivääriteestä on ollut apua! :-)

    Minullekin oli vain se ensimmäinen kerta vähän yllätys, kun maistoin inkivääriteetä, kun inkivääri maistuikin ihan erilaiselta kuin olin ajattelut. Tykkään minäkin... :-)

    VastaaPoista
  5. Olen käyttänyt inkivääriä jo vuosia eri yhteyksissä. Viimeisin keksintöni (reseptini). Pari desiä maustamatonta yogurttia, puoli ruokalusikallista raastettua tuoretta inkivääriä, saman verran juoksevaa hunajaa, jotka sekoitetaan keskenään. Houkuttimeksi vaikka lusikallinen omenahilloa päälle ja ripaus kanelia. Sitten vain äänen suuntaan. Kannattaa aloittaa pienemmilla inkiväärimäärillä. Suosittelen inkiväärin raastamista varren pituussuuntaan, eikä poikkisuuntaan.

    VastaaPoista
  6. Anonyymi, mielenkiintoinen resepti, kiitos vinkistä! :-) Puoli ruokalusikallista inkivääriä vaatii varmaan jo pientä tottumista inkiväärin makuun, joten on ehkä tosiaan hyvä kokeilla aluksi pienemmillä määrillä.

    Olen huomannut saman homman inkiväärin raastamisen kanssa, varsinkin jos on kyseessä vähän vanha, sellainen puumainen yksilö. Poikittain raastaminen on silloin melko mahdotonta.

    VastaaPoista
  7. Ei saa keittää (ehkä vajaan minuutin) jos haluaa juomasta muutakin kuin makua teehen.

    Muistakaa että hunajankin terveeliset osat kuolee jo kovin alhaisissa lämpötiloissa, sama pätee myös tässä.

    Eli jos keität 10 min. niin voi taatusti sanoa hyvästi parantaville vaikutuksille.

    VastaaPoista
  8. Kiitos huomautuksesta, anonyymi.

    VastaaPoista
  9. Innostuin inkivääristä kesällä. Vanhat irtoteepussit vallan pölyttyvät kaapissa, sillä juon vain inkivääri"teetä" nykyään. Olen ollut koko syksyn terve ja uskon että inkivääri on siihen osasyyllinen :)

    Olen harrastanut myös salaattismoothieita viime keväästä asti ja olen laittanut siihen inkivääriä joukkoon. Antaa raikkaan maun ja isokin pala menee joukossa mainiosti.
    Ihana inkivääri!!

    VastaaPoista
  10. Anonyymi, ihana kuulla, että inkivääri on pitänyt sinut terveenä. :-)

    Itse en tykkää vihreistä smoothieista yhtään, mutta inkivääri voisi antaa niihin kivasti potkua. Eipä ole tullutkaan mieleeni. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  11. Runttasin tuossa splenderillä flunssapirtelöä, johon laitoin appelsiinin, puolikkaan banaanin, parin nopan kokoisen palan tuoretta inkivääriä,porkkanan, ruisleseitä, maitoa, ab-piimää ja maustamatonta jugurttia. Hyvää!

    mies 25

    VastaaPoista
  12. Mies 25, kuulostaa hyvältä! Eiköhän flunssa ala tuolla taittua. :-)

    VastaaPoista
  13. Onko jollain tietoa kuinka paljon tuoretta inkivääria voi nauttia päivässä?! voiko sitä syödä liikaa...

    VastaaPoista
  14. Syön päivittäin inkiväärin paloja höystettynä esim. koskenlaskija juuston kanssa olenkin miettinyt tätä , syönkö liikaa , minulla oli nivelvaivoja polvissa , ne on hävinnyt , närästykset myös .

    VastaaPoista
  15. Jossakin sanottiin,että keitetään 15minuuttia....inkivääriä vedessä.mitä mieltä?

    VastaaPoista