14. elokuuta 2008

Punajuuren paluu, osa 1

Taas tulee tätä punajuurta, mutta tällä kertaa intialaisessa muodossa. Minulla on vielä punajuuria jäljellä, mikä enteilee sitä, että punajuuresta tullaan vielä kuulemaan...

PAISTETTUA PUNAJUURTA
noin neljälle hengelle

Tarjoiluehdotus
Punajuuren seuraksi sopii hyvin keitetty riisi ja jogurtti tai esim. joku raita (jogurttikastike). Jos haluat punajuuren lisäksi toisenkin ruokalajin, valitse jokin kastikkeinen ruoka, esimerkiksi kanaa pinaattikastikeessa (Chicken palak), linssejä ja lehtivihanneksia (Menthi koora pappu) tai kananmunakorma (Egg korma).


TARVITAAN

4 - 5 isohkoa punajuurta

2 rkl öljyä
1 tl sinapinsiemeniä
1 tl chana dalia (voi jättää poiskin)
1 - 2 tl urad dalia
muutama currylehti (voi jättää poiskin)
2 valkosipulinkynttä karkeasti pilkottuna
2 punaista kuivattua chiliä isoina palasina (tuore vihreä chilikin käy)
1 sipuli hienonnettuna
1 - 2 tl suolaa
1 tl korianterijauhetta
2 - 3 rkl hienoksi raastettua kookosta (myös kuivattu kookos käy, samoin kuin kookoshiutaleet hätätapauksessa)

TEE NÄIN

1. Pese punajuuret. Jätä punajuureen hieman vartta, jotta väri säilyisi keitettäessä paremmin. Keitä punajuuret kokonaisina kypsiksi (menee noin 45 - 60 min.). Jäähdytä punajuuret, kuori ja kuutioi sokeripalan kokoisiksi paloiksi. Jos on kova kiire, punajuuret voi myös kuoria, kuutioida ja keittää kuutioina kypsiksi, mutta silloin väri kyllä vähän kärsii. Aikaa säästyy kuitenkin huomattavasti.

2. Kuumenna öljy pannussa ja valmista popu: Lisää pannulle sinapinsiemenet ja anna niiden paukkua kannen alla. Lisää sitten chana dal, urad dal ja currylehdet ja paista muutama sekunti koko ajan sekoitellen. Lisää chilit ja valkosipulit ja paista koko ajan sekoitellen, kunnes linssit ovat kullankeltaisia.

3. Lisää seuraavaksi sipuli ja jatka paistamista, kunnes sipuli on saanut hieman väriä. Lisää sitten keitetyt punajuuret, suola ja korianterijauhe ja paista keskilämmöllä kymmenisen minuuttia. Sekoittele aina välillä.

4. Lisää lopuksi kookos, sekoita ja paista vielä minuutti tai pari. Maista vielä, että suolaa on tarpeeksi.


Englanniksi Beetroot Fry
Teluguksi Beetroot Vepudu

1 kommentti:

anette kirjoitti...

näyttää hauskalta. täytyy kokeilla, kun vaan saisi haettua kaupasta noita daleja.