27. maaliskuuta 2012

Aikansa kutakin

Menen sen pitemmittä puheitta suoraan asiaan. Tämä blogi on keikkunut kuoleman kielissä jo niin pitkään, että olen päättänyt lopettaa blogin pitämisen kokonaan. Kokonaan en blogia kuitenkaan poista, vaan jätän sen tänne nettiavaruuteen pyörimään, ainakin vielä joksikin aikaa. Kiitän kaikkia ihania lukijoita, jotka ovat tänne joskus tiensä löytäneet ja minua kommenteillaan ilahduttaneet. <3

Toivottelen kaikille ihanaa ja valoisaa tulevaisuutta, ruoan parissa ja muutenkin. :-)

13. maaliskuuta 2012

Paprikachutney

Olen taas viime aikoina ollut kovin kyllästynyt tämän blogin ulkonäköön ja varsinkin noihin tunnisteisiin, joiden takaa on varmaan tosi hankala löytää mitään. En kuitenkaan uskalla tehdä mitään muutoksia ulkoasuun, koska olen joskus muutellut html-koodia manuaalisesti, ja pelkään, että jos vaihdan blogimallia, tapahtuu joku katastrofi. On siis kai vain pakko katsella aina ja iankaikkisesti tätä samaa blogimallia, voi kettu sentään.

Piti kuitenkin muistuttaa siitä, että kaikki tämän blogin intialaiset reseptit löytyvät myös tältä sivulta, jossa on pieni kuva ja lyhyt kuvaus kustakin ruoasta. Tuo sivu on toivottavasti edes vähän käyttäjäystävällisempi kuin tämä sekavan oloinen blogi.

Muistelen törmänneeni joskus jossain paprikachutneyhin, joka oli tehty paahdetuista punaisista paprikoista. Koska tykkään paahdetuista paprikoista kovasti, olen haaveillut kyseisestä chuneystä siitä asti.

Eilen vihdoinkin toteutin haaveeni ja tein paprikoista chutneytä hieman samaan tapaan kuin tekisin eteläintialaisen kypsennetyn chutneyn muutenkin. En siis lopulta jaksanutkaan alkaa paahtaa paprikoita, kun se olisi pitänyt tehdä kaasuliekin päällä, vaan kypsensin paprikat pannulla. Mieluusti olisin laittanut chutneyhin myös punaisia kokonaisia kuivattuja chilejä, mutta niitäpä ei meillä ollut, joten oli tyytyminen chilijauheeseen.

Ajatus oli hieno, mutta lopputulos jäi aika laimeaksi. Chutneystä tuli toki kivan väristä, mutta siihen se vähän niin kuin jäikin. Chutneystä tuli minusta aivan liian löysää (ei kai olisi pitänyt laittaa vettä ollenkaan), ja makukaan ei oikein miellyttänyt, sillä paprika maistui ihan liaan voimakkaasti ja teki chutneystä minun makuuni aivan liian makean. Olisi kai pitänyt sittenkin jaksaa paahtaa paprikat kaasuliedellä. Höh.

Laitan ohjeen nyt kuitenkin tähän, koska olihan tässä joku ajatus kuitenkin takana. :-)

PAPRIKACHUTNEY

aika pieni kipollinen

n. 1 rkl öljyä
pari valkosipulinkynttä hienonnettuna
pieni pala inkivääriä hienonnettuna
2 punaista paprikaa paloiteltuna
suolaa maun mukaan
½ tl chilijauhetta (tai maun mukaan)
sormenpään kokoinen pala tamarindia (tai tamarinditahnaa, ehkä n. 1 rkl)

Mausteseos:
hieman öljyä
1 tl urad dal -linssejä
1 tl tummia sinapinsiemeniä
pari oksaa currylehtiä

1. Laita tamarindi likoamaan noin vartiksi puoleen desiin kuumaa vettä. Painele tamarindia välillä lusikalla, jotta se liukenisi hyvin veteen. Siivilöi lopuksi roippeet pois ja laita siivilöity mehu sivuun odottamaan.

2. Kuumenna pannu ja lisää siihen valkosipuli ja inkivääri. Paista hetki ja lisää paprikapalat, suola ja chilijauhe. Kypsennä paprikoita välillä sekoitellen, kunnes paprikat ovat melko pehmeitä (5-10 minuuttia). Jäähdytä seos.

3. Laita jäähtynyt paprikaseos ja siivilöity tamarindimehu blenderiin ja aja tasaiseksi tahnaksi. Vettä tuskin tarvitsee lisätä, mutta lisää sitä tarvittaessa. Siirrä seos kulhoon.

4. Kuumenna pannulla hieman öljyä ja lisää urad dal - linssit. Kun ne ovat saaneet hieman väriä, lisää sinapinsiemenet ja currylehdet. Kun sinapinsiemenet alkavat paukkua, ota pannu pois liedeltä ja kaada sisältö paprika-tamarindiseokseen joukkoon.

Syö vaikkapa eteläintialaisten dosien, idlien tai vadajen kanssa. Tuli mieleen semmoinenkin, että tämä saattaisi sopia tosi hyvin esim. lohkoperunoiden dippailukastikkeeksi - vai dippaillaanko lohkoperunoita koskaan?

24. helmikuuta 2012

Jauhelihaa ja herneitä (Keema matar)

Ukkeli ei hirveästi jauhelihasta perusta, mutta omaksi ilokseni (ja ukkelin kiusaksi!) jauheliharuokiakin pitää joskus tehdä. Keema matar on yksi lemppareistani; helppo ja nopea tehdä ja tietenkin myös hyvää. :-)

Keemaa ja phulkaa (roti-leipää).

Itse käytän jauhelihana lampaan jauhelihaa, mutta sen sijasta käy varmasti mikä muu jauheliha tahansa. Soijasta syntyisi varmaankin kasvisversio?

KEEMA MATAR
4-6 hengelle
  • 1rkl öljyä
  • 2 vihreää kokonaista kardemummaa
  • pala kanelitankoa
  • kaksi keskikokoista sipulia hienonnettuna
  • parin sentin pala inkivääriä ja n. 3 valkosipulinkynttä tahnaksi jauhettuna (onnistuu esim. morttelissa)
  • 1 - 1 ½ tl suolaa
  • 1 ½ tl korianterijauhetta
  • 1 tl jauhettua juustokuminaa eli jeeraa
  • ½ tl chilijauhetta (tämä on aika vähän, kun ukkeli ei tykkää niin tulisesta, mutta enemmänkin saa tietenkin laittaa)
  • ½ tl kurkumaa
  • n. 500 g jauhelihaa
  • 2 tomaattia pieniksi paloiteltuna
  • 2 rkl paksuhkoa jogurttia kevyesti vatkattuna
  • 2 dl herneitä (pakasteherneet sellaisenaan; tuoreet herneet esikeitettyinä)
  • (tuoretta korianteria)
1. Kuumenna öljy paistinpannulla ja lisää siihen kardemummat ja kanelitanko. Kun ne alkavat tuoksua, lisää sipuli. Anna sipulien ruskistua melko mukavasti ja lisää valkosipuli-inkivääritahna. Jatka paistamista muutaman minuutin ajan.

2. Lisää suola, korianterijauhe, juustokumina, chilijauhe ja kurkuma ja pyöräytä mausteet sipulien kanssa hyvin sekaisin. Lisää jauheliha ja anna lihan ruskistua kovahkolla lämmöllä. Riko lihaa samalla lastalla pienemmiksi nokareiksi.

3. Lisää tomaatit ja paistele edelleen melko kovalla lämmöllä, kunnes tomaatit alkavat hajota (noin viisi minuuttia). Pienennä lämpöä, lisää jogurtti ja hauduttele kannen alla noin 10-15 minuuttia. Sekoita muutaman kerran.

4. Sekoita joukkoon herneet ja paistele ilman kantta vielä viitisen minuuttia. Nesteen tulisi haihtua pannulta lähes kokonaan. Tarkista maku ja koristele halutessasi tuoreella korianterilla.

Parhaimmin keema matarin kumppaniksi sopivat intialaiset leivät, mutta kyllä riisikin käy.

Lautasmalli.

21. helmikuuta 2012

Porkkanahalva

En ole koskaan tykännyt porkkanahalvasta, mikä on kai johtunut siitä, että minua on tökkinyt ajatus, että porkkanasta tehdään jotain makeaa. Makeissa jutuissa kuuluu olla suklaata, hedelmiä, marjoja, kermaa ja sen sellaista, mutta ei porkkanaa - eikä varsinkaan punajuurta!

Anoppilassa kuitenkin oli aina porkkanahalvaa, koska ukko tykkää siitä ihan hulluna. Makeantuskissani minäkin aloin maistella porkkanahalvaa, ja pikkuhiljaa totesin, että onhan tämäkin parempi kuin ei mitään. Nyt meilläkin on omassa huushollissa sitten melkein aina porkkanahalvaa kaapissa - ellei makeannälkäinen hiirulainen ole käynyt viemässä viimeisiä nokareita. :-)

Intiassa halvassa käytetään usein pitkiä ohuita porkkanoita, jotka kulkevat täällä nimellä Delhi carrot. Minun täytyy tunnustaa, että en kyllä makueroa juurikaan huomaa, oli halva tehty noista pitkistä porkkanoista tai tavallisista oranssinvärisistä. Molempi parempi. :-)


PORKKANAHALVA
6-8 syöjälle

800 g porkkanoita
5 dl maitoa (tai maidon ja veden sekoitusta, jos ei halua tehdä halvaa ihan pelkästään maidosta)
1 - 1 1/4 dl sokeria (suomalaiseen makuun varmaan desikin riittää)
1 tl gheetä, voita tai öljyä
pieni kourallinen cashewpähkinöitä pitkittäin halkaistuna
pieni kourallinen (sulttaani)rusinoita
kardemummaa maun mukaan

1. Kuori porkkanat ja raasta ne karkeaksi raasteeksi (tai hienommaksi, jos haluat halvasta tasaisempaa ja mössömäisempää).

2. Laita porkkanat ja neste kattilaan ja kiehauta. Anna muhia keskilämmöllä, kunnes neste on haihtunut (n. 20-25 minuuttia). Sekoita aina välillä.

3. Lisää joukkoon sokeri ja hauduttele taas, kunnes neste on hävinnyt. Siirrä seos pois liedeltä.

4. Kuumenna pannu ja lisää ghee. Lisää pannulle ensin cashewpähkinät ja hetken päästä rusinat. Kun pähkinät ja rusinat ovat hieman ruskistuneet, lisää kardemumma ja ota pannu pois liedeltä. Sekoita pannun sisältö porkkanaseokseen.

Nauti kylmänä tai lämpimänä; itse tykkään hieman lämpimästä halvasta.

Tästä tulee aika iso annos, mutta jos halvasta tykkää, sitä kannattaa tehdä isompi annos kerralla, koska se säilyy jääkaapissa aika pitkään. Anoppi väitti jopa, että porkkanahalva säilyisi jääkaapissa kaksi kuukautta, mitä kyllä epäilen. Sitä paitsi kyllä halvan täytyy olla aika pahaa, jos se sama halva pyöriskelee jääkaapissa aina vaan, kahden kuukauden ajan. :-)

17. helmikuuta 2012

Masala French toast

Olin aivan täpinöissäni, kun huomasin Intiaan palatessani, että täällä oli alkanut ilmestyä BBC GoodFood-lehden Intia-painos. Intian ruokalehtien valikoima ei ole minusta ollut mikään erityisen kattava, tai jos valikoima muualla Intiassa onkin parempi, Hyderabadissa lehtiä saa metsästää aina kissojen ja koirien kanssa. GoodFood India paikkaa siis aika ison aukon.

70 prosenttia GF:n sisällöstä on tuotettu Intiassa, ja lehteä on muutenkin mukautettu paikalliseen makuun sopivaksi. Se ilahduttaa siksikin, että intialaisille markkinoille suunnatuissa resepteissä on otettu huomioon myös tuotteiden saatavuus täällä. Erikoisempia kansainvälisiä tuotteita kun voi joskus olla vaikea, ellei mahdoton, löytää näiltä kulmilta. Jos ulkomaisia tuotteita saakin, ne luultavasti maksavat maltaita tai ovat laadultaan epäilyttäviä. Esimerkiksi ulkomaiset juustot, kuten parmesaani, mascarpone, feta ja tuorejuusto ovat hirveän kalliita, niitä saa vain muutamasta kaupasta, eikä niistä tiedä, kuinka kauan ne ovat hyllyssä lojuneet. Lihatuotteet (tavanomaista kanaa, lammasta ja naudanlihaa lukuun ottamatta) ovat usein pakastettuja, ja niiden laadussa on toivomisen varaa. Makkaroita, leikkeleitä ja muita lihatiskin erikoistuotteita ei todellakaan tee mieli ostaa, jos pakettia avatessa keittiöön leviää paskan haju. Monet tuoreyrtit, marjat, maitotuotteet ja monet länsimaisissa ruoissa niin tavalliset ja jokapäiväiset ainekset jäävät täällä haaveiksi vain.

Mutta kuinkas minä nyt rupesin valittamaan, kun tarkoitus oli iloita uudesta GoodFood-lehdestä? :-) Lehden intialaisessa versiossa on otettu huomioon myös maan suuri kasvissyöjäkunta, joten kasvisruokareseptejä on paljon, ja lihatuotteille on yleensä ehdotettu korvaavat kasvisvaihtoehdot. Myös jainalaisille sopivat reseptit on merkitty erikseen. Jainalaisethan noudattavat väkivallattomuuden periaatetta, mikä näkyy ruokavaliossakin monella tapaa; he eivät syö esimerkiksi juureksia tai hunajaa lainkaan. Ruokaohjeiden lisäksi Intian GoodFood sisältää tietoa muun muassa ruoka-aineista, Intian ravintoloista, kaupungeista ja viineistä.

Ihan ensimmäiseksi kokeilin lehdestä Masala Frech toastia, jonka ohjetta olin katsellut jo pidempään. Nyt toasteille tuli äkillinen tilaus, sillä juusto oli päässyt yllättäen loppumaan (ei! mulle ei voi käydä näin!).

Olihan näissä vähän enemmän väkertämistä kuin juustovoileivissä, mutta voi hemmetti, että nämä olivatkin sitten hyviä! Olisin voinut syödä näitä loputtomiin, mutta onneksi munat loppuivat. :-)

Ihmettelin vähän, kun munien joukkoon ei tullut mitään nestettä, joten lisäsin omin lupineni noin desin verran maitoa. Maito kuitenkin teki seoksesta sen verran nestemäisen, että tomaatit ja muut palaset eivät tarttuneet leipäpalasiin ollenkaan, vaan jäivät kulhon pohjalle. Palasia piti sitten kädellä nostella leipien päälle. Ilman maitoa palaset ehkä takertuisivat munaan paremmin, ettei tarvitsisi kalastella sattumia kulhon pohjalta...?

MASALA FRENCH TOAST
Ohje BBC GoodFood India -lehden tammikuun 2012 numerosta

4 (paahto)leipäviipaletta
4 munaa
1 sipuli hienonnettuna
2 tl tomaattia hienonnettuna
1 tl vihreää chiliä hienonnettuna
1 rkl tuoretta korianteria hienonnettuna
1 tl tuoretta inkivääriä hienonnettuna
voita tai öljyä paistamiseen
suolaa ja pippuria

1. Riko munat kulhoon, mausta suolalla ja pippurilla ja sekoita ilmavaksi seokseksi.

2. Lisää kaikki muut ainekset (leipää ja rasvaa lukuun ottamatta) munien joukkoon ja sekoita.

3. Kuumenna voi tai öljy pannulla. Leikkaa leivät kahdeksi kolmion muotoiseksi palaksi ja dippaa ne molemmin puolin munaseokseen parin sekunnin ajan. Paista leivät pannulla molemmin puolin mukavan ruskeiksi. Tarjoa heti.

Pieni varoituksen sana: nyt kun olen päässyt sinuiksi keittiön kanssa ja huomannut keittiön valonkin olevan aika kiva valokuvaamiseen, saatan alkaa päivittää blogia paljon useammin. :-)

13. helmikuuta 2012

Täytetyt munakoisot

Kun miniä lähtee vihdoinkin anoppilasta yli kuukauden oleskelun (lue: maleskelun) jälkeen ja muuttaa uuteen kotiin ja typötyhjään keittiöön, ensiapuvarusteet seuraavat mukana. Ruokakauppaan pitää tietysti aika pian lähteä, mutta eteläintialaisen keittiön perustarvikkeita sieltä ei tarvitse ensimmäiseksi lähteä etsimään. Anoppi on nimittäin laittanut muuttajien matkaan jättimäisen ensiapupakkauksen, jolla selvitään ensimmäiset päivät (= viikot). Muuttopäivämme aamuna anopin keittiössä kävikin kova kuhina ja koko huusholliin levisivät ihanat aromit, kun keittiössä paahdettiin ja jauhettiin mausteita. Mukaan pakattiin tietysti myös kattava valikoima maalaistorilta ostettuja vihanneksia sekä astioita, muun muassa dosa-pannu sekä vanha kadai-pannu, joka on - iästään huolimatta tai juuri sen takia - se kaikkein paras.

Kun muuttolaatikot oli purettu ja pienistä käynnistysvaikeuksista selvitty, pääsin vihdoinkin laittamaan ruokaa omaan keittiöön. Melkein heti ensimmäiseksi piti tehdä vastikään opittua gutti vankaya kooraa, eli täytettyjä pieniä munakoisoja anopin tyyliin. Rakastuin heti ensimaistamalla ruoan makuun ja paksuun kastikkeeseen, joka sopii sekä intialaisten leipien että riisin kanssa.


GUTTI VANKAYA KOORA
eli täytetyt munakoisot
ainakin neljälle syöjälle

AINEKSET

noin 8 pyöreää pientä violettia munakoisoa (muunkin värisillä voi kokeilla)

Täyte:
1 pienehkö sipuli paloiteltuna (Suomessa ehkä mieluummin salottisipuleita pari kappaletta)
3 rkl maapähkinöitä (kuorittuja, suolattomia)
n. 4 x 4 cm:n kokoinen pala tuoretta kookosta paloiteltuna
3 valkosipulinkynttä
mansikan kokoinen köntti tamarindia (myös tamarinditahnaa voisi käyttää; sitä ehkä n. 1 rkl)
1 rkl kuorittuja seesaminsiemeniä
2 tl chilijauhetta (tällä tulee aika tulista; vähennä määrää halutessasi)
2 tl korianterijauhetta
n. 2 tl suolaa
1/4 tl kurkumaa
sen verran vettä, että saat kiinteähkön, täytteeksi sopivan tahnan (n. 1 dl?)

Pannulle:
2 rkl öljyä
1 tl chana dal-linssejä (voi jättää poiskin)
1 tl tummia sinapinsiemeniä
1 tl jeeran siemeniä
1 oksa currylehtiä (voi jättää poiskin)
1 pienehkö sipuli hienonnettuna
1 pienehkö tomaatti paloiteltuna
1 - 2 rkl jogurttia tai kermaa


VALMISTUS

1. Leikkaa munakoisojen varret noin parin sentin mittaisiksi ja leikkaa yläosan "lehdykäisistä" hieman kärkiä pois. Leikkaa munakoisojen päihin ristiviillot (kuvan osoittamalla tavalla), kuitenkin niin, että munakoisot pysyvät päistään kiinni. Tarkista, että munakoisot ovat sisältä hyviä ja vaaleita ja laita ne odottelemaan suolaveteen, etteivät ne tummu. Laita tamarindipala likoamaan kuumaan vesitilkkaan ja puristele sitä välillä sormin tai lusikalla, jotta se pehmenisi ja liukenisi veteen. Paahda seesaminsiemeniä kuivalla pannulla (ilman öljyä) hyvin kevyesti; vain niin, että ne alkavat raksua.

2. Laita kaikki täytteen aineet blenderiin ja aja ne tasaiseksi tahnaksi (tamarindia ei tarvitse siivilöidä). Lisää vettä sen verran, että saat paksuhkon tahnan. Raota auki leikattua munakoisoa ja tunge munakoison sisään vähän täytettä. Täytettä riittää pari teelusikallista, eikä täytettä tarvitse laittaa mitenkään erityisen siististi, kun se pursuaa paistamisen aikana sieltä ulos kuitenkin. Älä heitä ylijäänyttä täytettä pois!

3. Kuumenna öljy pannulla ja lisää ensin chana dalit, sitten sinapinsiemenet, jeeran siemenet ja currylehdet. Kun chana dalit ovat saaneet väriä ja sinapinsiemenet alkavat raksua, lisää sipuli. Paista keskilämmöllä silloin tällöin sekoitellen, kunnes sipuli on ruskistunut kevyesti. Lisää tomaatti ja paista muutaman minuutin ajan.

4. Lisää pannulle täytetyt munakoisot ja paista taas pari minuuttia muutaman kerran erittäin varovasti sekoittaen. Lisää sitten sen verran vettä, että munakoisot peittyvät lähes kokonaan (ehkä pari, kolme desiä?), ja sekoita joukkoon myös loppu täyte. Hauduttele kannen alla keskilämmöllä noin parikymmentä minuuttia tai kunnes munakoisot ovat pehmeitä ja kastike on tiivistynyt melko paksuksi. Lisää lopuksi joukkoon vielä jogurttia tai kermaa.

********************************************

Itse asiassa tuli puhuttua hieman potaskaa, kun sanoin, että meillä ei muka ollut uudessa kodissa entuudestaan mitään elitarvikkeita. Olihan meillä jääkaapissa vaikka mitä!

Kun pakkasin vanhan asunnon keittiön tavaroita muuttokuormaan, heitin jääkaapista kaikki vanhojen ruokatarvikkeiden jämät roskiin; ne kun olivat muhineet jääkaapissa reilusti yli puoli vuotta. Roskiin päätyivät muun muassa pikkelssien ja hillojen jämät, pullotettua kookosvettä, ketsuppipussit ja sinappia. Mutta muuttomiehet, joille oli annettu käsky laittaa muuttokuormaan kaikki muut tavarat paitsi ilmastointilaitteet ja yksi vaatekaappi, olivat ystävällisesti kantaneet roskapussitkin uuteen asuntoon. Oli hirmuisen mukava yllätys avata jääkaapin ovi, kun sieltä tervehtivät minua taas ne samat purkit ja purtelot, jotka olin jo kerran heittänyt roskiin! :-D

27. tammikuuta 2012

Käynti intialaisella luomutilalla

Kävin jokin aika sitten pienellä luomutilalla eteläisessä Andhra Pradeshissa lähellä Madanapallea. Luomuviljely on Intiassa vielä aika pienimuotoista, vaikka siitä ei ole kovin kauaa - nelisenkymmentä vuotta - kun kaikki viljely oli Intiassa vielä luomuviljelyä. 1960-luvulla syntynyt vihreä vallankumous muutti Intian maanviljelyn täysin, kun maanviljelystä tuli tehomaanviljelyä, johon kuuluivat lannoitteet, torjunta-aineet sekä entistä satoisammat lajikkeet.

Luomutilalle johtava tie.

Vihreä vallankumous oli käänteentekevä Intian ruokatuotannossa, sillä Intiasta tuli omavarainen muun muassa riisin ja vehnän suhteen. Viime vuosikymmenellä on kuitenkin alettu huomata vihreän vallankumouksen haittapuolia, joihin kuuluvat muun muassa maaperän köyhtyminen, ympäristön saastuminen sekä maanviljelyn kallistuminen. Lannoitteiden ja torjunta-aineiden lisääntynyt tarve ja niiden kallistuminen on johtanut monesti suuriin velkataakkoihin ja äärimmäisissä tapauksissa maanviljelijöiden itsemurhiin. Maanviljelijöiden itsemurhat ovatkin melkoisen suuri ongelma Intiassa, sillä vuosien 2002 ja 2006 välisenä aikana jopa 17500 maanviljelijää teki itsemurhan. Aiheesta on tehty elokuvakin, jonkinlaisen kulttifilmin maineeseen noussut Peepli Live.

Viime aikoina Intiassakin on alettu kiinnostua luomuviljelystä, sillä monella tilalla on jo valmiiksi lehmiä tai puhveleita, jotka tarjoavat tarvittavat lannoitteet. Kovin suuria investointeja luomuviljelyn aloittamiseksi ei siis tarvita.

Tämä pieni luomutila, jolla kävimme, työllistää tällä hetkellä 40 henkilöä. Kasvisten viljely on tilalla ainakin vielä toistaiseksi sen verran pienimuotoista, että sadosta riittää lähinnä omiksi tarpeiksi. Tilalla järjestetään esittelykäyntejä kaikille kiinnostuneille, ja tällä kertaa kierroksella oli meidän lisäksemme muutama luomuviljelystä kiinnostunut perhe.

Tilalla viljellään 35 lajiketta, ja perusajatuksena on ollut luoda kasveilla sellainen elinympäristö, joka parantaa myös maan monimuotoisuutta. Valitsemalla oikeanlaisia kasveja on pyritty luomaan kasveillekin sopusointuinen elinyhteisö. Tilalla on siis pyritty eroon yksipuolisesta viljelystä, jolla tuotetaan suuri määrä yhtä lajiketta, ja siirtymään monimuotoviljelyyn.

Sitruunaruohopeltoa.

Tilan tuotto tulee lähinnä sitruunaruohosta, jota kasvaa tilalle johtavan tien molemmin puolin. Sitruunaruohosta valmistetaan tilalla öljyä, jota myydään eteenpäin muun muassa hajuvesi- ja elintarviketeollisuudelle. Vanhan veturin höyrykattilalla synnytetään höyryä, joka johdetaan putkia pitkin eräänlaisiin siivilöihin, joista höyry siirtyy sitruunaruohokerrosten läpi ja tiivistää sitruunaruohon öljyksi.

Tilalla on meneillään myös naleshiya-yrtin kasvatuskokeilu, joka kestää viisi vuotta. Yrtin juuresta valmistetaan teetä, jota käytetään diabeteksen hoidossa. Diabeteksestä on tullut Intiassa oikea kansantauti, sillä diabetestä sairastavia on Intiassa enemmän kuin missään muualla maailmassa. 95 prosenttia diabetestä sairastavista sairastaa kakkostyypin diabetesta, jota ei hoideta insuliinilla, vaan ruokavaliolla, liikunnalla ja suun kautta otettavilla lääkkeillä. Kauppojen hyllyt ovatkin Intiassa täynnä diabetespotilaille tarkoitettuja (sokerittomia) elintarvikkeita. Kaikki mahdolliset avut diabeteksen hoidossa ovat Intiassa siis enemmän kuin tervetulleita.

En kuollaksenikaan muista tämän lehmälajikkeen nimeä...
Tämä oli aika hurjan näköinen luonnossa.

Luomutilan lannoitteet ovat peräisin tilan lehmistä, joita tilalla on seitsemän eri lajia. Yhdellä lehmällä pystytään lannoittamaan ja kasvattamaan 30 eekkeriä (yli 12 hehtaaria) maata.

Lapsosilla oli oma eläinsuojansa.

Kasvien lannoitteena käytetään lehmän virtsaa sekä lantaa.

Virtsasäiliöitä.

Lantaa.

Luomutuotteita sai maistaa suoraan pellosta, ja olivathan ne luomutomaatit paljon parempia kuin kaupan mauttomat möllykät. :-)

Retikkaa suoraan pellosta.

Kierroksen lopuksi istuimme tilan päärakennuksen terassille juomaan teetä ja keskustelemaan tilan johtajan M.C. Prasadin kanssa luomuviljelystä ja maanviljelystä Intiassa yleensäkin. M.C. Prasadilla on ihmeellinen taito puhua ja selittää asiat niin, että asiaan täysin perehtymätönkin ymmärtää asiat ja vakuuttuu siitä, miksi luomu- ja lähiviljely on todellakin suotavaa.

Oli jo sen verran pimeää ja M.C. Prasad oli sen verran eläväinen tyyppi, että tämän parempaa kuvaa en valitettavasti saanut.

Intian maaseudun suurin ongelma on tätä nykyä muuttoliike kaupunkiin: kaikki ne, joilla on vähänkin jonkinlaisia taitoja ja hiemankin rahaa, pyrkivät muuttamaan kaupunkiin. Maaseudulle jäävät lähinnä ne, joilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin asua maalla. Heillä taas ei ole mielenkiintoa, tietoa, varaa eikä uskallusta poiketa tutuksi tulleista viljelykeinoista ja panostaa luomuviljelyyn. Ihmisten asenteissa maanviljelyä ja maanviljelijöitä kohtaan olisi muutenkin parantamisen varaa, sillä maanviljelijöitä pidetään jotenkin tyhmempinä kuin koulutettuja kaupunkilaisia. Mutta järjellä ajatellen asia on juuri niin kuin M.C. Prasad sanoi: kokeneet maanviljelijät ovat oikeasti paljon korkeammin koulutettuja kuin kouluissa opiskelleet, sillä esimerkiksi insinöörin arvon saattaa saada muutamassa vuodessa, mutta maanviljelijältä saattaa kulua hyvinkin parikymmentä vuotta siihen, että hän oppii lukemaan kasveja ja maaperää ja ymmärtämään niissä havaittavia muutoksia ja niihin johtaneita syitä.

Luomuvehnää.

Ehkä suurin este luomuviljelyn kehittämiselle Intiassa on jakeluketjun puuttuminen: luomutuotteita ei kylmäsäilötä, joten ne pitäisi saada kuluttajalle saman päivän aikana. Tällaista tehokasta jakeluketjua ei kuitenkaan ole olemassa. Kaiken lisäksi luomuviljely vaatii panostusta, kärsivällisyyttä ja hieman intohimoakin, sillä kunnon satoa saadaan tavallisesti vasta noin kolmen vuoden kuluttua viljelyn aloittamisesta. Monet luomuviljelyä kokeilleet ovatkin tuloksia odotellessaan luovuttaneet ja palanneet takaisin vanhoihin viljelymetodeihin.

12. tammikuuta 2012

Olen nähnyt ruokaa, mutta en nälkää

Ruokaa ei ole tullut viime aikoina laitettua, vaikka ruoka on kyllä muuten täyttänyt elämän aika mallikkaasti.

Syöminen on vallan mukava harrastus, ja erityisen mukavaa se on minusta silloin, kun ruoan laittaa joku muu. Olen alkanut epäillä, enkö pidäkään ruoanlaitosta niin paljon kuin luulin, onko minusta tullut laiska, vai miksi minusta on niin mukavaa, kun joku toinen laittaa ruoan, ja omaksi tehtäväkseni jää vain syöminen.

Tarjolla neljää erilaista biryania
... ja niiden lisäksi noin sata muuta ruokalajia.

Seisovat pöydät ovat heikkouteni, mutta viime aikoina on alkanut näyttää uhkaavasti siltä, että syömiskuntoni on alkanut romahtaa, kun en enää jaksa mättää ruokaa samaan malliin kuin ennen. Sitä paitsi kun lautasella on kaikkea sekaisin, kaikki alkaa maistua samalta, eikä ruoasta nauti enää yhtään.

Suuret buffet-pöydät ovat alkaneetkin vaivihkaa vaihtua pienempiin iloihin, kuten drive-in jäätelöbaariin, jossa ei luonnollisestikaan tarvitse astua autosta ulos lainkaan. Jäätelölista pujotetaan auton ikkunasta, ja samaan osoitteeseen toimitetaan myös itse jäätelöannos ja lopulta laskukin. Viitseliäämmät voivat tietysti myös nauttia jäätelönsä ulkona pienessä puutarhassa.

Ostosten lomassa voi käydä haukkaamassa jotakin pientä tai isompaa ostoskeskuksen food courtissa - ja joutua samalla esimerkiksi elokuvatuottajan bongaamaksi: "anteeksi, mutta kiinnostaisiko sinua Bollywood-elokuvassa näytteleminen?" :-D

Vihannesten ja hedelmien ostaminen on sekin hauskaa, sillä ihania, värikkäitä kasviksia myydään kaikkialla.

Teiden varsilla,

maalaistoreilla,

suoraan rekasta

sekä hypermarketeissa valmiiksi paloiteltuina ja muovikelmuihin pakattuina.


Kokkiohjelmien katseleminen on sekin vallan sivistävää, eikä niitä katseltuaan voi ainakaan enää väittää, että intialainen ruoka olisi jotenkin kaavoihinsa kangistunutta. Intialaisten kotirouvien kekseliäisyys on vertaansa vailla, ja palkkioksi kuvausryhmän vierailusta rouville annetaan esimerkiksi värikäs sari tai vaikkapa painekeitin.

Uusien reseptien opettelu on hauskaa, ja keittiössä yhdessä pyöriminen yhdistää talon naisväkeä kummasti. Uusia ohjeita on opittu tukuittain, mutta niiden postaileminen siirtyy siihen ajankohtaan, että minulla on oma keittiö, jossa voin kokkailla ja varsinkin valokuvailla rauhassa. :-)

Munakoisoja on ainakin tulossa!

Kun käyttää hieman kekseliäisyyttä, ruoasta saa myös aikaiseksi vaikka joulukuusen

- jos tölkkijuomia nyt voi ruoaksi sanoa.

2. tammikuuta 2012

Business-luokan lentokonemuonaa

Sain matkustaa äskettäin business-luokassa Helsingistä Mumbaihin, ja koska olen lentokoneruoan suuri ystävä (eikä tämä ole edes mikään vitsi!), teki mieli kirjoittaa pieni katsaus Lufthansan business-luokan ruoista ja juomista. Kyseiset ruoat ovat väliltä Frankfurt-Mumbai, jolla tarjottiin sekä lounas että illallinen.

Lounastarjoilu alkoi melkein heti, kun turvavyön merkkivalot olivat sammuneet. Juomatarjoilu oli alkanut jo ennen sitä, kun koneen ollessa vielä maan kamaralla matkustajille tarjoiltiin shamppanjaa ja tuoremehua.

Lounas alkoi sillä, että lentoemännät ja stuertit (vai mitä ne nyt on) levittivät kaikkien eteen pöydille valkoiset kangasliinat ja toivat ruokalistat. Minulle maalaiselle meinasi iskeä paniikki, kun en meinannut tajuta ruokalistasta mitään, kun ruoat oli jaoteltu minusta niin kummallisiksi kokonaisuuksiksi. Onneksi asiat kuitenkin lopulta selvisivät, etten sentään jäänyt ilman ruokaa. :-) Lounaalla alku-, pää- ja jälkiruokavaihtoehtoja oli kolme kutakin, ja viinivaihtoehtoja neljä, kaksi puna- ja kaksi valkoviiniä.

Itse otin alkuruoaksi vihersalaatin, jossa oli muun muassa pienen pieniä kantarelleja, kurpitsaa, kirsikkatomaatteja ja kurpitsansiemeniä. Annos oli iso, ja se olisi riittänyt joissakin (toisissa) olosuhteissa ehkä pääruoaksikin. Miinusta salaatti sai siitä, että jotkut kantarellit olivat hieman huonosti putsattuja, joten multa rouskui hampaissa.

Alkusalaatti.

Naapurin silli -petit four.

Pääruoaksi valkkasin vähän intialaisempaa, eli jheenga kalimirch -katkarapuja, palak mataria (pinaattia ja herneitä) sekä aloo gobi pulaota (riisiä, kukkakaalia ja perunoita). Ruoka oli minun makuuni kovin mietoa, mutta niinhän sen kuuluu lennolla tietysti ollakin. Annos ei ollut mitenkään erikoisen houkuttelevan näköinen, mutta intialaisesta ruoasta on muutenkin kovin vaikea saada mitään kauniin näköisiä annoksia.

Pääruoka intialaisittain.

Jälkiruoaksi otin mangotorttua, jonka kanssa tarjottiin jonkinlaista mangohilloketta. Annos oli ihanan makuinen, mutta siinä oli sama ongelma kuin jälkiruoissa yleensäkin: annos oli aivan liian pieni. :-)

Mangoherkkuja ja portviiniä.

Viiniä ei tarvinnut mitenkään anella, sillä toinen lasillinen kaadettiin pyytämättä. Sen jälkeen asianomaisen naama punoitti vissiin sen verran, että seuraavan annoksen kaatamista tiedusteltiin etukäteen. :-D Jälkiruokien kanssa sai lisää tavallista viiniä tai portviiniä ja kahvin kanssa vielä konjakkeja ja mitä vielä. Kivan hiprakankin lennolla olisi siis saanut aikaiseksi, jos vain olisi halunnut.

Lounaan tarjoilu kaikkine ruoka- ja juomakierroksineen kulutti aikaa niin rattoisasti, että lennon kaksi ensimmäistä tuntia kuluivat ihan huomaamatta. Raskaan aterian jälkeen nukutti sen verran makeasti, että taas kului paljon aikaa ihan huomaamatta. :-D

Illallisella valinnanvaraa oli vain pääruoan osalta; tarjolla oli joko lampaan noisetteja jusin, peruna-oliivigratiinin ja tomaatti-papupotpourrin kanssa tai intialaisia kasvisruokia (palak paneeria, kasviscurrya ja pulao kali motia). Alkuruoaksi oli katkarapu-confit sekä penne-rucolasalaattia ja jälkiruoaksi mausteista omenakakkua.

Tuhti lammas-pääruoka.
Katkarapu-alkuruoka oli ehkä koko lennon paras ruoka!

Annos oli minulle tuossa vaiheessa vuorokautta vähän liiankin tuhti, ja tapahtui semmoinenkin harvinaisuus, että en jaksanut syödä kaikkea! Kovin isoa kökkärettä lihaa lautaselle ei kylläkään jäänyt... :-)

Business-luokan tarjottavat eivät ulkonäkönsä puolesta olleet minusta mitenkään häikäiseviä, mutta ruoka oli kyllä erinomaisen hyvää alusta loppuun asti. Maku oli siis enemmän kuin kohdallaan, ja viinitkin olivat oikein suunmukaisia. Suurin ero turistiluokan ruokaan olikin ehkä juuri maussa ja siinä, että oli mahdollisuus valita, mitä söi, eikä tarvinnut tyytyä siihen yhteen ja ainoaan vaihtoehtoon. Satuimme vielä istumaan business-luokan etupäässä, joten kaikkia haluamiamme vaihtoehtoja oli aina tarjolla. En tiedä, ehtivätkö jotkut vaihtoehdot loppua siinä vaiheessa, kun ruokakärryt ehtivät osaston loppupäähän.

Matkasta jäi ruoan osalta - ja muutenkin - hyvä mieli. Mikäs siinä, syöminenhän on hirmuisen mukavaa - tiettyyn pisteeseen asti. Silloin kun olen syönyt vatsani liian täyteen, muistan aina äidiltä oppimani sanonnan: nälkäinen ei tiedä, kuinka kylläinen kärsii.