Business-luokan lentokonemuonaa

Sain matkustaa äskettäin business-luokassa Helsingistä Mumbaihin, ja koska olen lentokoneruoan suuri ystävä (eikä tämä ole edes mikään vitsi!), teki mieli kirjoittaa pieni katsaus Lufthansan business-luokan ruoista ja juomista. Kyseiset ruoat ovat väliltä Frankfurt-Mumbai, jolla tarjottiin sekä lounas että illallinen.

Lounastarjoilu alkoi melkein heti, kun turvavyön merkkivalot olivat sammuneet. Juomatarjoilu oli alkanut jo ennen sitä, kun koneen ollessa vielä maan kamaralla matkustajille tarjoiltiin shamppanjaa ja tuoremehua.

Lounas alkoi sillä, että lentoemännät ja stuertit (vai mitä ne nyt on) levittivät kaikkien eteen pöydille valkoiset kangasliinat ja toivat ruokalistat. Minulle maalaiselle meinasi iskeä paniikki, kun en meinannut tajuta ruokalistasta mitään, kun ruoat oli jaoteltu minusta niin kummallisiksi kokonaisuuksiksi. Onneksi asiat kuitenkin lopulta selvisivät, etten sentään jäänyt ilman ruokaa. :-) Lounaalla alku-, pää- ja jälkiruokavaihtoehtoja oli kolme kutakin, ja viinivaihtoehtoja neljä, kaksi puna- ja kaksi valkoviiniä.

Itse otin alkuruoaksi vihersalaatin, jossa oli muun muassa pienen pieniä kantarelleja, kurpitsaa, kirsikkatomaatteja ja kurpitsansiemeniä. Annos oli iso, ja se olisi riittänyt joissakin (toisissa) olosuhteissa ehkä pääruoaksikin. Miinusta salaatti sai siitä, että jotkut kantarellit olivat hieman huonosti putsattuja, joten multa rouskui hampaissa.

Alkusalaatti.

Naapurin silli -petit four.

Pääruoaksi valkkasin vähän intialaisempaa, eli jheenga kalimirch -katkarapuja, palak mataria (pinaattia ja herneitä) sekä aloo gobi pulaota (riisiä, kukkakaalia ja perunoita). Ruoka oli minun makuuni kovin mietoa, mutta niinhän sen kuuluu lennolla tietysti ollakin. Annos ei ollut mitenkään erikoisen houkuttelevan näköinen, mutta intialaisesta ruoasta on muutenkin kovin vaikea saada mitään kauniin näköisiä annoksia.

Pääruoka intialaisittain.

Jälkiruoaksi otin mangotorttua, jonka kanssa tarjottiin jonkinlaista mangohilloketta. Annos oli ihanan makuinen, mutta siinä oli sama ongelma kuin jälkiruoissa yleensäkin: annos oli aivan liian pieni. :-)

Mangoherkkuja ja portviiniä.

Viiniä ei tarvinnut mitenkään anella, sillä toinen lasillinen kaadettiin pyytämättä. Sen jälkeen asianomaisen naama punoitti vissiin sen verran, että seuraavan annoksen kaatamista tiedusteltiin etukäteen. :-D Jälkiruokien kanssa sai lisää tavallista viiniä tai portviiniä ja kahvin kanssa vielä konjakkeja ja mitä vielä. Kivan hiprakankin lennolla olisi siis saanut aikaiseksi, jos vain olisi halunnut.

Lounaan tarjoilu kaikkine ruoka- ja juomakierroksineen kulutti aikaa niin rattoisasti, että lennon kaksi ensimmäistä tuntia kuluivat ihan huomaamatta. Raskaan aterian jälkeen nukutti sen verran makeasti, että taas kului paljon aikaa ihan huomaamatta. :-D

Illallisella valinnanvaraa oli vain pääruoan osalta; tarjolla oli joko lampaan noisetteja jusin, peruna-oliivigratiinin ja tomaatti-papupotpourrin kanssa tai intialaisia kasvisruokia (palak paneeria, kasviscurrya ja pulao kali motia). Alkuruoaksi oli katkarapu-confit sekä penne-rucolasalaattia ja jälkiruoaksi mausteista omenakakkua.

Tuhti lammas-pääruoka.

Katkarapu-alkuruoka oli ehkä koko lennon paras ruoka!

Annos oli minulle tuossa vaiheessa vuorokautta vähän liiankin tuhti, ja tapahtui semmoinenkin harvinaisuus, että en jaksanut syödä kaikkea! Kovin isoa kökkärettä lihaa lautaselle ei kylläkään jäänyt... :-)

Business-luokan tarjottavat eivät ulkonäkönsä puolesta olleet minusta mitenkään häikäiseviä, mutta ruoka oli kyllä erinomaisen hyvää alusta loppuun asti. Maku oli siis enemmän kuin kohdallaan, ja viinitkin olivat oikein suunmukaisia. Suurin ero turistiluokan ruokaan olikin ehkä juuri maussa ja siinä, että oli mahdollisuus valita, mitä söi, eikä tarvinnut tyytyä siihen yhteen ja ainoaan vaihtoehtoon. Satuimme vielä istumaan business-luokan etupäässä, joten kaikkia haluamiamme vaihtoehtoja oli aina tarjolla. En tiedä, ehtivätkö jotkut vaihtoehdot loppua siinä vaiheessa, kun ruokakärryt ehtivät osaston loppupäähän.

Matkasta jäi ruoan osalta - ja muutenkin - hyvä mieli. Mikäs siinä, syöminenhän on hirmuisen mukavaa - tiettyyn pisteeseen asti. Silloin kun olen syönyt vatsani liian täyteen, muistan aina äidiltä oppimani sanonnan: nälkäinen ei tiedä, kuinka kylläinen kärsii.