27. tammikuuta 2012

Käynti intialaisella luomutilalla

Kävin jokin aika sitten pienellä luomutilalla eteläisessä Andhra Pradeshissa lähellä Madanapallea. Luomuviljely on Intiassa vielä aika pienimuotoista, vaikka siitä ei ole kovin kauaa - nelisenkymmentä vuotta - kun kaikki viljely oli Intiassa vielä luomuviljelyä. 1960-luvulla syntynyt vihreä vallankumous muutti Intian maanviljelyn täysin, kun maanviljelystä tuli tehomaanviljelyä, johon kuuluivat lannoitteet, torjunta-aineet sekä entistä satoisammat lajikkeet.

Luomutilalle johtava tie.

Vihreä vallankumous oli käänteentekevä Intian ruokatuotannossa, sillä Intiasta tuli omavarainen muun muassa riisin ja vehnän suhteen. Viime vuosikymmenellä on kuitenkin alettu huomata vihreän vallankumouksen haittapuolia, joihin kuuluvat muun muassa maaperän köyhtyminen, ympäristön saastuminen sekä maanviljelyn kallistuminen. Lannoitteiden ja torjunta-aineiden lisääntynyt tarve ja niiden kallistuminen on johtanut monesti suuriin velkataakkoihin ja äärimmäisissä tapauksissa maanviljelijöiden itsemurhiin. Maanviljelijöiden itsemurhat ovatkin melkoisen suuri ongelma Intiassa, sillä vuosien 2002 ja 2006 välisenä aikana jopa 17500 maanviljelijää teki itsemurhan. Aiheesta on tehty elokuvakin, jonkinlaisen kulttifilmin maineeseen noussut Peepli Live.

Viime aikoina Intiassakin on alettu kiinnostua luomuviljelystä, sillä monella tilalla on jo valmiiksi lehmiä tai puhveleita, jotka tarjoavat tarvittavat lannoitteet. Kovin suuria investointeja luomuviljelyn aloittamiseksi ei siis tarvita.

Tämä pieni luomutila, jolla kävimme, työllistää tällä hetkellä 40 henkilöä. Kasvisten viljely on tilalla ainakin vielä toistaiseksi sen verran pienimuotoista, että sadosta riittää lähinnä omiksi tarpeiksi. Tilalla järjestetään esittelykäyntejä kaikille kiinnostuneille, ja tällä kertaa kierroksella oli meidän lisäksemme muutama luomuviljelystä kiinnostunut perhe.

Tilalla viljellään 35 lajiketta, ja perusajatuksena on ollut luoda kasveilla sellainen elinympäristö, joka parantaa myös maan monimuotoisuutta. Valitsemalla oikeanlaisia kasveja on pyritty luomaan kasveillekin sopusointuinen elinyhteisö. Tilalla on siis pyritty eroon yksipuolisesta viljelystä, jolla tuotetaan suuri määrä yhtä lajiketta, ja siirtymään monimuotoviljelyyn.

Sitruunaruohopeltoa.

Tilan tuotto tulee lähinnä sitruunaruohosta, jota kasvaa tilalle johtavan tien molemmin puolin. Sitruunaruohosta valmistetaan tilalla öljyä, jota myydään eteenpäin muun muassa hajuvesi- ja elintarviketeollisuudelle. Vanhan veturin höyrykattilalla synnytetään höyryä, joka johdetaan putkia pitkin eräänlaisiin siivilöihin, joista höyry siirtyy sitruunaruohokerrosten läpi ja tiivistää sitruunaruohon öljyksi.

Tilalla on meneillään myös naleshiya-yrtin kasvatuskokeilu, joka kestää viisi vuotta. Yrtin juuresta valmistetaan teetä, jota käytetään diabeteksen hoidossa. Diabeteksestä on tullut Intiassa oikea kansantauti, sillä diabetestä sairastavia on Intiassa enemmän kuin missään muualla maailmassa. 95 prosenttia diabetestä sairastavista sairastaa kakkostyypin diabetesta, jota ei hoideta insuliinilla, vaan ruokavaliolla, liikunnalla ja suun kautta otettavilla lääkkeillä. Kauppojen hyllyt ovatkin Intiassa täynnä diabetespotilaille tarkoitettuja (sokerittomia) elintarvikkeita. Kaikki mahdolliset avut diabeteksen hoidossa ovat Intiassa siis enemmän kuin tervetulleita.

En kuollaksenikaan muista tämän lehmälajikkeen nimeä...
Tämä oli aika hurjan näköinen luonnossa.

Luomutilan lannoitteet ovat peräisin tilan lehmistä, joita tilalla on seitsemän eri lajia. Yhdellä lehmällä pystytään lannoittamaan ja kasvattamaan 30 eekkeriä (yli 12 hehtaaria) maata.

Lapsosilla oli oma eläinsuojansa.

Kasvien lannoitteena käytetään lehmän virtsaa sekä lantaa.

Virtsasäiliöitä.

Lantaa.

Luomutuotteita sai maistaa suoraan pellosta, ja olivathan ne luomutomaatit paljon parempia kuin kaupan mauttomat möllykät. :-)

Retikkaa suoraan pellosta.

Kierroksen lopuksi istuimme tilan päärakennuksen terassille juomaan teetä ja keskustelemaan tilan johtajan M.C. Prasadin kanssa luomuviljelystä ja maanviljelystä Intiassa yleensäkin. M.C. Prasadilla on ihmeellinen taito puhua ja selittää asiat niin, että asiaan täysin perehtymätönkin ymmärtää asiat ja vakuuttuu siitä, miksi luomu- ja lähiviljely on todellakin suotavaa.

Oli jo sen verran pimeää ja M.C. Prasad oli sen verran eläväinen tyyppi, että tämän parempaa kuvaa en valitettavasti saanut.

Intian maaseudun suurin ongelma on tätä nykyä muuttoliike kaupunkiin: kaikki ne, joilla on vähänkin jonkinlaisia taitoja ja hiemankin rahaa, pyrkivät muuttamaan kaupunkiin. Maaseudulle jäävät lähinnä ne, joilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin asua maalla. Heillä taas ei ole mielenkiintoa, tietoa, varaa eikä uskallusta poiketa tutuksi tulleista viljelykeinoista ja panostaa luomuviljelyyn. Ihmisten asenteissa maanviljelyä ja maanviljelijöitä kohtaan olisi muutenkin parantamisen varaa, sillä maanviljelijöitä pidetään jotenkin tyhmempinä kuin koulutettuja kaupunkilaisia. Mutta järjellä ajatellen asia on juuri niin kuin M.C. Prasad sanoi: kokeneet maanviljelijät ovat oikeasti paljon korkeammin koulutettuja kuin kouluissa opiskelleet, sillä esimerkiksi insinöörin arvon saattaa saada muutamassa vuodessa, mutta maanviljelijältä saattaa kulua hyvinkin parikymmentä vuotta siihen, että hän oppii lukemaan kasveja ja maaperää ja ymmärtämään niissä havaittavia muutoksia ja niihin johtaneita syitä.

Luomuvehnää.

Ehkä suurin este luomuviljelyn kehittämiselle Intiassa on jakeluketjun puuttuminen: luomutuotteita ei kylmäsäilötä, joten ne pitäisi saada kuluttajalle saman päivän aikana. Tällaista tehokasta jakeluketjua ei kuitenkaan ole olemassa. Kaiken lisäksi luomuviljely vaatii panostusta, kärsivällisyyttä ja hieman intohimoakin, sillä kunnon satoa saadaan tavallisesti vasta noin kolmen vuoden kuluttua viljelyn aloittamisesta. Monet luomuviljelyä kokeilleet ovatkin tuloksia odotellessaan luovuttaneet ja palanneet takaisin vanhoihin viljelymetodeihin.

2 kommenttia:

Yaelian kirjoitti...

Olipas mielenkiintoinen postaus ja tuolla olisin minäkin halunnut käydä:D HYvä tietää,että luomun suosio on myös teilläpäin nousussa.Täällähän se on nykyään hurjan suosittua ja nousussa koko ajan.
Ja yllätyin siitä,että diabetesta on noin paljon Intiassa.Ruokavaliossahan on tosi ´paljon makeita juttuja,mutta varmaankin länsimaisten elintarvikkeiden lisääntynyt määrä on myös osittain syypäänä siihen.Muuten,näitkö tämän videon,missä Finnairin lentoemännät tanssivat koneessa Intian itsenäisyyspäivän kunniaksi?`Se oli täkäläisen nettilehden sivuilla ja on aika hyvä!
http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=mEsnb3kUDAw

Hippu kirjoitti...

Yaelian, en ollut tuota videota nähnytkään, kiitos linkistä! Aika hauska oli. :-D Harmi vaan, kun oli noin ahtaat tilat tanssia, että se varmaan rajoitti liikkumista aika paljon. :-)

Diabeteksesta on tullut Intiassa todellinen riesa viime aikoina; vielä kymmenen vuotta sitten diabetesta oli (anopin puheiden mukaan) huomattavasti vähemmän. Diabeteksen yleisyyteen täällä vaikuttavat varmasti ruokavalio (paljon rasvaisia ja makeita ruokia), liikunnan puute ja ylipaino, joka helposti seuraa kahdesta edellä mainitusta. Anoppilassa kuukauden päivät asusteltuani olen alkanut kaivata tosi paljon salaatteja, kevyitä keittoja ja välipaloiksi hedelmiä - eikä intialaisia makeisia ja uppopaistettuja suolapaloja, vaikka ne niin kovin hyviä ovatkin. :-)