Kahvin korvikkeita

Vaikka voin silloin tällöin juoda eksoottisempia kahvilaatujakin, olen kuitenkin tottunut saamaan säännöllisen päiväannokseni suomalaisen pehmeän ja vaalean kahvin muodossa. Intiaankin tuon aina mukanani niin monta kahvipakettia kuin matkatavaroihin vain mahtuu (eli aina liian vähän). Kun oleskelee ulkomailla pidempään, ennen pitkää tulee kuitenkin väistämättä eteen se päivä, että suomalainen kahvi loppuu. Silloin joudutaan turvautumaan paikallisiin tuotteisiin, näihin niin sanottuihin kahveihin. Nämä "kahvit" ovat seoksia, joissa saattaa olla jauhettujen kahvipapujen lisäksi hyvinkin kummallisia jatkeaineita, korvikkeita, joita en todellakaan kahviini haluaisi.

Ensimmäisen kerran pääsin korvikkeiden jäljille, kun tutkiskelin huvikseni suosituimman intialaisen Bru-kahvimerkin tuoteselostetta. Ihmetykseni oli suuri, kun huomasin, että sadassa grammassa kahvia oli 330 kilokaloria! Kun puhtaassa kahvijauheessa ei ole kaloreita juuri lainkaan, niin mistä ihmeestä kalorit tähän kahviin oikein tulivat? Kävi ilmi, että "kahvi" ei ollutkaan sataprosenttista kahvia vaan että kyseessä oli kahvin ja sikurin sekoitus, jossa kahvin osuus oli 53 prosenttia ja sikurin 47 prosenttia.

Rupesin selvittämään, mitä tämä tämmöinen sikuri oikein on, jolloin ilmeni, että sehän on samaa tavaraa, jota Suomessa käytettiin sota-aikana kahvin korvikkeena. Sikurin juuri paahdettiin ja jauhettiin, ja jauhetta käytettiin kahvin korvikkeena tai vastikkeena. Sikurin lisäksi kahvin korvikkeita valmistettiin myös mm. paahdetusta viljasta, sokerijuurikkaasta ja voikukan juurista. Sain tietää myös, että Intiassa, erityisesti Etelä-Intiassa, sikurilla höystetty kahvi on varsin suosittua ja että tavallisista kaupoista on lähes mahdotonta löytää sikuritonta suodatinkahvia.

Sikurin juuria.
Lähde: Onlinegardenertips.com

Heräsikin kysymys, miksi ihmeessä sikuria käytetään intialaisissa kahveissa niin laajalti. Mitään tyhjentävää selitystä en ole asialle löytänyt; monia mahdollisia syitä kylläkin. Sikuri tuo kahviin voimakkaan paahdetun maun, joka on kai erityisesti intialaisten mieleen. Intialainen kahvihan on eräänlaista lattea, jossa on noin puolet maitoa ja puolet kahvia, ja sokeria lisätään tietysti myös runsaasti. Tällaiseen kahviin voimakas sikuri saattaa sopiakin hyvin, mutta ei lähes mustaan suodatinkahviin, jollaisena itse tykkään kahvini juoda. Maitotilkalla höystetyssä kahvissa sikurin kitkerä maku hallitsee aivan liiaksi, ja kitkeryys liimaantuu kitalakeen ja jättää suuhun pahan jälkimaun pitkäksi aikaa.

Sikurikahvi on myös taloudellinen vaihtoehto puhtaalle kahville, sillä sikuri liukenee veteen helpommin kuin kahvijauhe, joten kahvin maku saadaan aikaiseksi pienemmällä jauhemäärällä. Sikurissa on myös terveysvaikutuksia, joita normaalissa kahvissa ei ole. Sen on sanottu pitävän verensokerin kurissa (mikä on huominarvoinen seikka maassa, jossa diabetes on melkein kansantauti), edistävän ruoansulatusta, vaikuttavan myönteisesti maksan terveyteen, puhdistavan verta ja rauhoittavan mieltä. Sikuri on luontaisesti kofeiinitonta, joten sikurikahvissa kofeiinin haittavaikutuksetkin ovat luonnollisesti vähäisemmät.

Kuva: Tampereen yliopisto

Sikurikahvi ei ole kaikkien intialaistenkaan mieleen, ja itse asiassa useimmat, joille olen suomalaista kahvia tarjonnut, ovat ihastuneet siihen välittömästi. Tästä on muodostunut se ongelma, että nyt kahvia pitää tuoda Suomesta muillekin kuin itselleni... Anopin toivomuslistalla on aina pari pakettia suomalaista kahvia (ja suodatinpusseja tietysti myös), mieluiten Presidenttiä, mutta Juhla Mokkakin käy. Brazil-kahviakin olen kerran hänelle vienyt, mutta sitä ei tarvitse kuulemma enää toista kertaa tuoda. :-D

Jokin aika sitten kävi taas niin onnettomasti, että suomalainen kahvi loppui, ja jouduin aloittamaan päiväni sikurikorvikkeella. Plaah. Kun sitten läksimme joululomalle Malesiaan, ostoslistallani ykkösenä oli tietenkin kahvi. Malesiasta varmaan saisi sikuritonta kahvia!

Suuntasin heti ensimmäisenä päivänä paikallisen ruokakaupan kahvihyllylle, ja valikoin mukaani neljä pakettia paikallista kahvia - kunhan olin ensin varmistanut, että paketeissa oli varmasti suodatinkahvia eikä mitään annospusseja, joita suurin osa paketeista näytti sisältävän.

Matkalta palattuamme rupesin keittelemään kahvia ja tutkiskelemaan kahvipaketteja tarkemmin. Sain kokea vielä suuremman järkytyksen kuin intialaisen kahvin kanssa. Malesialaiset kahvitkin olivat seoksia, joissa kahvin osuus oli vain 70 prosenttia. Loput 30 prosenttia koostuivat sokerista, suolasta... ja margariinista.

Voiko tämä olla tottakaan: margariinia kahvissa?! Miksi ihmeessä? Rasvapitoisuuden huomasi kahvista aika selvästi, sillä kahvi tarttui valkoiseen posliinikuppiin todella tiukasti. Kahvijauheeseen sotkeutuneita sormiakaan ei meinannut saada millään kylmällä vedellä puhtaaksi, vaan niitä piti hankata oikein kunnolla. Valmis kahvi oli väriltäänkin niin mustaa, että suorastaan pelotti juoda sitä. Jos joisin kaikki neljä pakettia tätä kahvia, hampaani näyttäisivät sen jälkeen samalta kuin tropiikin yö.

Olenkin pikkuhiljaa alkanut menettää uskoni kahvinjuontiin näillä leveysasteilla. Onko täällä ihan mahdotonta saada kahvia, joka sisältäisi vain pelkkää kahvijauhetta? Onko vannoutuneimmankin kahvinjuojan pakko alkaa litkiä teetä?

Kuva: Hikipedia.

Olen käynyt piparkakkutalossa

Törmäsin viikonloppuna paikallisessa hotellissa perin erikoiseen näkyyn: piparkakkutaloon, jonka sisällä aivan normikokoiset ihmiset mahtuivat käyskentelemään. Piparkakkutalossa oli joulumyymälä, jossa myytiin erilaisia joululeivonnaisia, kuten stolleneita, panettoneja, jouluhalkoja, luumukakkuja, pipareita ja piparkakkutaloja, sekä suklaamakeisia joka lähtöön.


Idea oli sinänsä ihan hauska, mutta koska talo törötti keskellä hotellin kliinistä aulaa, talon ympäristö olisi kaivannut hieman maisemointia. Virittäydy siinä sitten joulutunnelmaan, kun prässättyihin pukuihin pukeutuneet liikematkalaiset kälättävät vieressä kännykkään, ja laukkupoika sohaa edestakaisin kärryjensä kanssa kuin paraskin petteri punakuono.

Talossa riittäisi melko mukavasti askarreltavaa kotileipurille, sillä pituutta sillä on 1,8 metriä, leveyttä 1,5 metriä ja korkeutta 2,4 metriä. Seinä- ja kattotiiliä talossa on yhteensä 1150 kappaletta, ja sokerikuorrutusta taloon on kulunut 320 kiloa.

Kaikki vaan joukolla seinää syömään.

Pitäisiköhän tekaista tämmöinen? Toiskohan pukki sitten paljon lahjoja?

Granaattiomenabroileri

Granaattiomena on mielestäni ehkä kaikkein kaunein hedelmä, sillä sen punaiset siemenet ovat kuin pieniä jalokiviä. Siemenet ovat jotenkin niin kauniita, että melkein säälittää laittaa niitä suuhunsa. Toisaalta ne ovat niin mehukkaita ja miellyttävän makuisia, että kyllähän niitä syö yhden jos toisenkin. Granaattiomena tuo mielestäni myös hyvää vastapainoa kiireelle ja touhottamiselle, sillä se pakottaa pysähtymään hetkeksi paikoilleen - jos nimittäin haluaa saada siemenet siististi ulos. Sähläämällä saa siemenet lentelemään ympäri keittiötä ja sotkettua kaikki paikat granaattiomenamehuun. Siementen kaivelussa on jotakin hyvin terapeuttista.

Silmää miellyttävän ulkonäön lisäksi granaattiomena on hyväksi myös keholle, sillä se on hyvin antioksidanttipitoinen hedelmä. Granaattiomenan antioksidanttivaikutuksen on todettu olevan moninkertainen verrattuna vihreään teehen, karpalomehuun tai punaviiniin. Granaattiomenan on todettu myös alentavan verenpainetta, tukevan verenkiertoelimistön hyvinvointia, ehkäisevän eturauhasvaivoja ja hidastavan ikääntymisen aiheuttamia oireita. Ehkä pitäisi syödä enemmän granaattiomenaa, niin alkaisi naamakin näyttää vähän toiselta.

Olen käyttänyt granaattiomenaa aiemmin lähinnä jälkiruoissa ja salaateissa, mutta granaattiomenan makuinen broileri on kummitellut mielessäni jo pitkän aikaa. Itse asiassa olisin halunnut kokeilla jonkinlaista granaattiomenasiirapilla glaseerattua tipua, mutta koska ei ole uunia, kyseinen versio jäi edelleenkin odottelemaan parempia aikoja. Tästä ruoasta ei tullut väriltään ihan sellaista, kuin olin kuvitellut (mistä näitä kuvitelmia oikein tuleekin), mutta maku osui onneksi aika nappiin.

Kaipailin ohjeeseen 100-prosenttista granaattiomenatäysmehua, mutta kun en sellaista löytänyt, tein mehun siemenistä itse. Kahdesta granaattiomenasta tuli mehua noin 1 ½ desiä, ja käytin kaiken tähän ruokaan.

GRANAATTIOMENABROILERI
kahdelle

2 broilerin rintafileetä

Marinadi:
½ dl (100%) granaattiomenamehua
1 rlk balsamietikkaa
½ rkl hunajaa
1 tl öljyä
½ tl kuivattua timjamia
suolaa ja mustapippuria

Kastike:
broilerimarinadi
1 iso tai 2 pientä salottisipulia viipaloituna
1 dl granaattiomenamehua
1 dl vettä
1 rkl balsamietikkaa
suolaa ja pippuria maun mukaan

+ hieman öljyä paistamiseen
(+ granaattiomenan siemeniä koristeluun)

1. Valmista marinadi. Jos et käytä valmista mehua, irrota siemenet kahdesta granaattiomenasta ja laita ne blenderiin. Säästä halutessasi muutama siemen koristelua varten. Soseuta siemenet hienoksi ja siivilöi seos. Käytä siivilöidystä mehusta ½ desiä marinadiin ja laita loppumehu odottelemaan kastikkeen valmistusta. Sekoita marinadiin tarkoitetun mehun joukkoon muut marinadin ainekset ja tarkista maku. Laita broilerifileet ja marinadi muovipussiin ja pussi jääkaappiin. Anna maustua muutaman tunnin ajan. Käy kääntelemässä pussia, jos muistat.

2. Ota marinadipussi ulos jääkaapista hyvissä ajoin ennen broilerien paistamista. Nosta fileet marinadista ja kuivaa ne. Säästä marinadi!

3. Kuumenna pannulla hieman öljyä ja paista fileisiin molemmin puolin hyvä väri. Siirrä fileet sivuun odottamaan. Lisää pannulle marinadi sekä muut kastikkeen ainekset. Kiehauta. Lisää broilerifileet kastikkeen joukkoon, peitä kannella ja hauduttele keskilämmöllä 10-15 minuuttia, riippuen hieman fileiden paksuudesta. Kääntele fileitä muutaman kerran. Tarkista fileiden kypsyys (esimerkiksi leikkaamalla pieni vaivihkainen viilto pohjapuolelle). Koristele halutessasi granaattiomenan siemenillä ja tarjoa haluamiesi lisukkeiden kanssa.

*******

Tein broilerin seuraksi mahdollisimman neutraalin makuisen pastan, jotta broilerin maku varmasti pääsisi oikeuksiinsa. Hyvin sopivat yhteen!

OKRA-PINAATTISPAGETTI
kahdelle

n. 200 g spagettia

öljyä
pari kynttä valkosipulia hienonnettuna
1 sipuli hienonnettuna
ehkä jotain 10 okraa vinottain ohuiksi paloiksi leikattuna
iso kourallinen pinaattia hienonnettuna
suolaa ja pippuria

1. Keitä spagetti pakkauksen ohjeen mukaan, ja valmista sillä aikaa kasvikset. Kuumenna öljy pannulla ja lisää valkosipuli sekä sipuli. Paista sipuli läpikuultavaksi. Lisää okrat, sekoita hyvin ja paista jokunen minuutti. Lisää pinaatti ja paista edelleen muutama minuutti. Mausta suolalla ja pippurilla.

2. Valuta pasta (säästä osa pastan keitinvedestä) ja sekoita kasvikset pastan joukkoon. Lisää tarvittaessa makuja, pastan keitinvettä tai öljyä.

Lempichutneyni

Kookos ei ole koskaan kuulunut lempimakuihini. Epäilen, että syynä tähän ovat kookoksella täytetyt suklaakonvehdit, joista on jäänyt minulle jonkinlainen trauma. Kookoshiutaleet ovat muutenkin yksi iljettävimmistä syötävistä, mitä tiedän. Ne narskuvat ja natisevat hampaissa ja ovat kuiviakin kuin mitkä.


On siis varsin hassua, että lempichutneyssäni on kookosta. Jotenkin ne joulukonvehdit vaan unohtuvat, kun kyseessä on tuore kookos - etenkin, kun kookoksen malttaa jauhaa tarpeeksi hienoksi.

Chutney on eräänlainen kastikemainen lisuke monille intialaisille ruoille, ja chutneyitä on olemassa kahdenlaista lajia, tuorechutneyitä ja säilykechutneyitä. Tuorechutneyt tehdään jauhamalla ainekset soseeksi, eivätkä ne kestä säilytystä kovin kauaa (ehkä pari päivää). Säilykechutneyt muistuttavat hieman hilloketta, ja ne valmistetaan tavallisesti keittämällä ainekset. Tuorechutneyissä ainekset usein vain hienonnetaan yhdessä kypsentämättä niitä mitenkään (poikkeuksiakin tietysti on).

Kookoksen lisäksi lempichutneyhini tulee maapähkinöitä, jotka pitäisi oikeaoppisesti ensin paahtaa ja sitten kuoria. Mutta koska maapähkinöiden kuoriminen on minusta niin hermoja raastavaa hommaa, ja kun en ole keksinyt kuorimiseen mitään tehokasta ja nopeaa keinoakaan, käytän maapähkinät usein kuorineen - ellei joku ystävällinen sielu ole toimittanut minulle valmiiksi kuorittuja pähkinöitä. Kai ne kuoretkin ihan syötäviä ovat.

Toinen hermoja koetteleva homma on kookospähkinän rikkominen, eikä siinä taida olla minkäänlaista oikotietä onneen. Kookospähkinän kuori on saatava auki, jos mielii päästä sisukseen käsiksi. Minulla on yleensä aika kirvesmiesmäiset otteet: otetaan käteen vasara ja hakataan niin maan perkeleesti. Kookosvesiäkään en jaksa ottaa talteen, vaan ne valuvat... no... mihin nyt sattuvat valumaan. Hieman sivistyneempi avaustapa löytyy esimerkiksi tältä videolta.

Chilin määrä on ohjeessa sellainen, että chili tuntuu maussa pikkuisen, mutta mitenkään tulista chutney ei ole. Chiliä voi halutessaan lisätä tai sen voi jättää kokonaan poiskin.

KOOKOS-PÄHKINÄCHUTNEY
riittävästi ehkä noin neljälle

AINEKSET

puolikas tuore kookos
n. 2 dl maapähkinöitä
puolikas pieni vihreä tuore chili paloiteltuna
½ - 1 tl suolaa (tai maun mukaan)
vettä tarpeen mukaan (ehkä noin 2 ½ - 3 dl)

Popu/tadka:
2 tl öljyä
1 tl ruskeita sinapinsiemeniä
1 punainen kuivattu chili pariin palaan rikottuna (voi jättää poiskin)
joitakin currylehtiä (voi jättää poiskin)

VALMISTUS

1. Halkaise kookospähkinä ja kaiva sisukset ulos. Paloittele puolikkaan kookoksen sisukset pienehköiksi paloiksi ja laita ne mikserin tai muun vastaavan koneen kulhoon. Toisen puolen kookoksesta voi vaikkapa pakastaa, jos sillä ei ole lähitulevaisuudessa mitään käyttöä.

2. Paahda maapähkinöitä kuivalla pannulla, kunnes ne ovat saaneet kevyesti väriä. Jäähdytä pähkinät ja kuori ne (yksi keino on hieroa pähkinöitä käsien välissä, kunnes kuoret irtoavat, mutta homma vaatii hieman kärsivällisyyttä). Laita maapähkinätkin koneen kulhoon. Lisää chili, suola ja muutama desi vettä. Anna koneen käydä, kunnes saat melko tasaisen seoksen. Lisää tarvittaessa vettä, jotta saat löysähkön, puuromaisen seoksen. Vettä voi lisätä enemmänkin, jos haluaa chutneystä löysempää, tai vähemmän, jos haluaa paksumpaa.

3. Kuumenna öljy pannulla ja lisää sinapinsiemenet. Kun ne alkavat poksua, lisää punainen chili ja currylehdet, ja sekoittele muutama sekunti. Sekoita tämä mausteseos chutneyn joukkoon ja aseta chutney tarjolle.

Chutneyta syödään esimerkiksi idlien, dosien, vadajen, upman tms. kanssa. Suomalaisittain ajatellen chutney saattaisi sopia kivasti esimerkiksi suolaisten lettujen kaveriksi.