Tervehdys

Olen miettinyt jo pidemmän aikaa, että olisi mukava palata postailemaan intialaisia ruokaohjeita. Aloittamiskynnys on kuitenkin ollut korkealla, sillä ruokablogit ovat nykyään niin tyylikkäitä, että omat tuotokseni vaikuttavat niiden rinnalla vaatimattomilta räpellyksiltä. Mutta toisaalta: jos kerran haluan pitää ruokablogia, niin kai minä saan niin tehdä - vaikka sitten vähän vaatimattomamminkin.

Tarkoitus oli aloittaa aivan uusi blogi, mutta uuden blogin aloittaminen tuntui valtavan työläältä projektilta. En edistynyt asiassa edes sen vertaa, että olisin löytänyt mieleiseni blogipohjan. Sitten sain vinkin (kiitos!), että voisin jatkaa tätä vanhaa blogia. Ensin ajattelin, että ei missään nimessä. Vanhat postaukset jotenkin nolottavat, ja kuvatkin ovat ihan karmeita. Hetken aikaa mietittyäni ajatus alkoi kuitenkin kiehtoa. Jos jatkaisin tätä vanhaa blogia, säästyisin uuden blogin aloittamisen vaivalta ja voisin alkaa vain heti kirjoitella. Nielin siis ylpeyteni ja palasin nöyränä tänne, mistä kaikki sai joskus alkunsa.

Tässä sitä nyt sitten ollaan: blogissa, jonka en uskonut enää koskaan saavan jatkoa. Tuntuu toisaalta hyvin omituiselta ja toisaalta kotoisalta olla täällä. Tulee paljon kaikenlaisia muistoja mieleen. Enpä olisi uskonut, että tätä päivää koskaan tulee.

Blogi jatkuu varmaan aika samantyyppisenä kuin ennenkin, mutta muutoksiakin on luvassa. Suomalaisten kauppojen tarjonta on laajentunut viime vuosina ihan uskomattoman paljon, kun tarjolla on mifuja ja muita vastaavia, ja se tulee näkymään varmasti blogissanikin. Ajattelutapani on viime vuosina myös hieman muuttunut: kun ennen hain automaattisesti kaikkien intialaisten ruokien ainekset aasialaisista kaupoista, nykyään yritän miettiä, miten suomalaisten kauppojen antimia voisi käyttää intialaisissa ruoissa. Olen tehnyt monenlaisia havaintoja, ja niistä olisi tarkoitus kirjoitella tulevaisuudessa lisää.

Autenttisuudesta ei ole kuitenkaan tarkoitus tinkiä, ainakaan kovin usein. Joitakin aineksia - esimerkiksi tuoreita currylehtiä - ei edelleenkään saa suomalaisista kaupoista, mutta sellaiset ainekset voi jättää usein pois maun siitä suuremmin kärsimättä. Toisaalta koin taannoin melkoisen yllätyksen Stockmannilla käydessäni, sillä hyllyssä oli todella hyvä valikoima intialaisia mausteita: oli tummia sinapinsiemeniä, sarviapilan siemeniä, valkoisia unikonsiemeniä, kuivattuja currylehtiä, jeeran siemeniä, vihreitä kardemummia - lähes kaikkea!

Tarkoitus olisi myös laajentaa repertuaariani, sillä ohjeeni olivat aiemmin aika Etelä-Intia -painotteisia. Tykkään kokkailla nykyään paljon muutakin, joten blogi tulee (toivottavasti!) vähän monipuolistumaan. Tarkoitus olisi yrittää olla muutenkin lukijaystävällisempi - jos siis tänne edes kukaan eksyy. Jos tulee mieleen parannus- tai kehitysehdotuksia tai mitä vain toiveita, otan ne kiitollisena ja ilolla vastaan!

Aikansa kutakin

Menen sen pitemmittä puheitta suoraan asiaan. Tämä blogi on keikkunut kuoleman kielissä jo niin pitkään, että olen päättänyt lopettaa blogin pitämisen kokonaan. Kokonaan en blogia kuitenkaan poista, vaan jätän sen tänne nettiavaruuteen pyörimään, ainakin vielä joksikin aikaa. Kiitän kaikkia ihania lukijoita, jotka ovat tänne joskus tiensä löytäneet ja minua kommenteillaan ilahduttaneet. <3

Toivottelen kaikille ihanaa ja valoisaa tulevaisuutta, ruoan parissa ja muutenkin. :-)

Business-luokan lentokonemuonaa

Sain matkustaa äskettäin business-luokassa Helsingistä Mumbaihin, ja koska olen lentokoneruoan suuri ystävä (eikä tämä ole edes mikään vitsi!), teki mieli kirjoittaa pieni katsaus Lufthansan business-luokan ruoista ja juomista. Kyseiset ruoat ovat väliltä Frankfurt-Mumbai, jolla tarjottiin sekä lounas että illallinen.

Lounastarjoilu alkoi melkein heti, kun turvavyön merkkivalot olivat sammuneet. Juomatarjoilu oli alkanut jo ennen sitä, kun koneen ollessa vielä maan kamaralla matkustajille tarjoiltiin shamppanjaa ja tuoremehua.

Lounas alkoi sillä, että lentoemännät ja stuertit (vai mitä ne nyt on) levittivät kaikkien eteen pöydille valkoiset kangasliinat ja toivat ruokalistat. Minulle maalaiselle meinasi iskeä paniikki, kun en meinannut tajuta ruokalistasta mitään, kun ruoat oli jaoteltu minusta niin kummallisiksi kokonaisuuksiksi. Onneksi asiat kuitenkin lopulta selvisivät, etten sentään jäänyt ilman ruokaa. :-) Lounaalla alku-, pää- ja jälkiruokavaihtoehtoja oli kolme kutakin, ja viinivaihtoehtoja neljä, kaksi puna- ja kaksi valkoviiniä.

Itse otin alkuruoaksi vihersalaatin, jossa oli muun muassa pienen pieniä kantarelleja, kurpitsaa, kirsikkatomaatteja ja kurpitsansiemeniä. Annos oli iso, ja se olisi riittänyt joissakin (toisissa) olosuhteissa ehkä pääruoaksikin. Miinusta salaatti sai siitä, että jotkut kantarellit olivat hieman huonosti putsattuja, joten multa rouskui hampaissa.

Alkusalaatti.

Naapurin silli -petit four.

Pääruoaksi valkkasin vähän intialaisempaa, eli jheenga kalimirch -katkarapuja, palak mataria (pinaattia ja herneitä) sekä aloo gobi pulaota (riisiä, kukkakaalia ja perunoita). Ruoka oli minun makuuni kovin mietoa, mutta niinhän sen kuuluu lennolla tietysti ollakin. Annos ei ollut mitenkään erikoisen houkuttelevan näköinen, mutta intialaisesta ruoasta on muutenkin kovin vaikea saada mitään kauniin näköisiä annoksia.

Pääruoka intialaisittain.

Jälkiruoaksi otin mangotorttua, jonka kanssa tarjottiin jonkinlaista mangohilloketta. Annos oli ihanan makuinen, mutta siinä oli sama ongelma kuin jälkiruoissa yleensäkin: annos oli aivan liian pieni. :-)

Mangoherkkuja ja portviiniä.

Viiniä ei tarvinnut mitenkään anella, sillä toinen lasillinen kaadettiin pyytämättä. Sen jälkeen asianomaisen naama punoitti vissiin sen verran, että seuraavan annoksen kaatamista tiedusteltiin etukäteen. :-D Jälkiruokien kanssa sai lisää tavallista viiniä tai portviiniä ja kahvin kanssa vielä konjakkeja ja mitä vielä. Kivan hiprakankin lennolla olisi siis saanut aikaiseksi, jos vain olisi halunnut.

Lounaan tarjoilu kaikkine ruoka- ja juomakierroksineen kulutti aikaa niin rattoisasti, että lennon kaksi ensimmäistä tuntia kuluivat ihan huomaamatta. Raskaan aterian jälkeen nukutti sen verran makeasti, että taas kului paljon aikaa ihan huomaamatta. :-D

Illallisella valinnanvaraa oli vain pääruoan osalta; tarjolla oli joko lampaan noisetteja jusin, peruna-oliivigratiinin ja tomaatti-papupotpourrin kanssa tai intialaisia kasvisruokia (palak paneeria, kasviscurrya ja pulao kali motia). Alkuruoaksi oli katkarapu-confit sekä penne-rucolasalaattia ja jälkiruoaksi mausteista omenakakkua.

Tuhti lammas-pääruoka.

Katkarapu-alkuruoka oli ehkä koko lennon paras ruoka!

Annos oli minulle tuossa vaiheessa vuorokautta vähän liiankin tuhti, ja tapahtui semmoinenkin harvinaisuus, että en jaksanut syödä kaikkea! Kovin isoa kökkärettä lihaa lautaselle ei kylläkään jäänyt... :-)

Business-luokan tarjottavat eivät ulkonäkönsä puolesta olleet minusta mitenkään häikäiseviä, mutta ruoka oli kyllä erinomaisen hyvää alusta loppuun asti. Maku oli siis enemmän kuin kohdallaan, ja viinitkin olivat oikein suunmukaisia. Suurin ero turistiluokan ruokaan olikin ehkä juuri maussa ja siinä, että oli mahdollisuus valita, mitä söi, eikä tarvinnut tyytyä siihen yhteen ja ainoaan vaihtoehtoon. Satuimme vielä istumaan business-luokan etupäässä, joten kaikkia haluamiamme vaihtoehtoja oli aina tarjolla. En tiedä, ehtivätkö jotkut vaihtoehdot loppua siinä vaiheessa, kun ruokakärryt ehtivät osaston loppupäähän.

Matkasta jäi ruoan osalta - ja muutenkin - hyvä mieli. Mikäs siinä, syöminenhän on hirmuisen mukavaa - tiettyyn pisteeseen asti. Silloin kun olen syönyt vatsani liian täyteen, muistan aina äidiltä oppimani sanonnan: nälkäinen ei tiedä, kuinka kylläinen kärsii.

Ostoslista on... loppumaton

Sain Keltaisen keittiön Martinalta jo kauan sitten hauskan haasteen paljastaa omalla ostoslistalla olevia asioita. Koska haaste osui ruokablogiini, ajattelin pysytellä keittiön puolella, koska meillä löytyy aika paljon ostettavaa jo pelkästään keittiöönkin.

Olen oikeastaan äärimmäisen huono tekemään mitään hankintoja; minulla on kai sellainen logiikka, että niin kauan kuin tavarat toimivat ja ovat ehjiä, uusia ei tarvitse ostaa. En ole muutenkaan mikään esteetikko, enkä ostele kippoja, huonekaluja, kodinkoneita tai mitään muutakaan vain sen takia, että ne näyttävät kivoilta tai että ne sopivat sisustukseen, vaan ostopäätöksen takana on aina jonkinlainen tarve. Inhoan sisustusohjelmia, sisustuslehtiä ja kaikkea muutakin sisustamiseen liittyvää, eikä minusta saa kodinsisustajaa sitten millään, ei vaikka joku hakkaisi ruoskalla persuksiin. Muut ovat kyllä ostaneet minulle kauniita ja arvokkaitakin (keittiö)esineitä, mutta en kai raaski käyttää niitä, kun ne seisovat enimmäkseen hyllyillä pölyttymässä. Kahvikuppinakin käytän muistaakseni 17 vuotta vanhaa Marimekon kuppia, jossa ei ole värejä jäljellä juuri nimeksikään, vaikka muitakin kuppeja olisi.

Mutta kyllä minäkin saan jonkinlaisen ostoslistan aikaiseksi, kun vain rupean miettimään, mitä meidän keittiöön oikeasti tarvittaisiin.

Uuni
Tämä olisi ihan ehdottomasti ensimmäinen ja tärkein hankinta, koska nykyinen uunimme on niin vanha rumilus. Uunin vaihto olisi ajankohtainen asia siksikin, että uunin ostoa on suunniteltu siitä asti, kun tähän asuntoon muutimme, eli kohta kymmenen vuotta (hyvänen aika, kylläpäs se aika kuluu!). Astianpesukoneen uusimista suunnittelimme sentään vain kaksi ja puoli vuotta - vanha astianpesukone oli hajonnut, mikä tarkoitti sitä, että rouva tiskasi astiat käsin. Ei sitten vain tullut lähdettyä sinne kodinkoneliikkeeseen aiemmin... (Puolustuksena voin kyllä sanoa, että osa tuosta ajasta on kyllä vietetty ulkomailla, joten ihan koko aikaa en sentään ole tiskiharja kädessä seissyt.)

Sähkövatkain
Vanha vatkain toimii kyllä, mutta sitä vaivaa ilmeisesti vanhuus, koska se ei jaksa vatkata kovin kauaa terhakkaasti vaan alkaa hyytyä, varsinkin jos on jostain kovin tiukasta vatkattavasta kyse. Vatkainta en ole saanut ostettua siksi, että en leivo juuri koskaan, joten enhän minä vatkainta edes tarvitse. Sitten jos joskus innostun leipomaan jotain ja tarvitsen vatkainta, muistan, että pitäisikin ostaa uusi vatkain - mutta mitä suotta, kun enhän minä edes koskaan leivo (nyt putosin jo itsekin kärryiltä).

Painekattila
Tämäkään ei ole mitenkään lopullisesti hajonnut, mutta en vain jostain syystä pidä vanhasta painekattilastamme. En ole muutenkaan mikään painekattiloiden suuri ystävä, kun painekattilat ovat minusta niin pelottavia. Kauhutarinoita (vieläpä tosia sellaisia) olisi jaettavana useampikin - eräältä herralta on lentänyt painekattilan sisältö pitkin keittiötä, ja eräs sukulaislapsi on melkein tukehtunut nielaistuaan painekattilan vihellysnappulan. Painekattila puolustaa kuitenkin joissakin ruoissa paikkaansa niin hyvin, että sitä ilmankaan ei oikein voi elää.

Riisinkeitin
Onhan tuo nykyinen niin helvetin ruma, että silmiä alkaa särkeä, kun katsoo keittimeen päinkin. Isompi keittimemme olisi hieman kauniimpi, mutta se on kahdelle ihmiselle epäkäytännöllisen iso. Pikkukeitin on - rumuutensa lisäksi - alkanut vielä temppuillakin; sen johdossa on ilmeisesti jonkinlainen kosketushäiriö, koska johtoa pitää aina vääntää tiettyyn suuntaan, jotta keitin toimisi. Keittimellä on ollut alun perinkin aika surkeat lähtökohdat: Ukkelin serkku toi sen aikanaan (noin 15 vuotta sitten) USA:sta, eikä johdon pää sopinutkaan meikäläiseen pistorasiaan. Ongelmahan ratkesi sohvasähkömiehen pikakeinoilla, eli pistotulpasta leikattiin osa pois, jolloin lyytsä alkoi taas kirjoittaa ja riisit keittyä. Jyrsitty riisinkeitin on toiminut hyvin ja pitkään, mutta nyt silläkin raukalla alkaa vissiin olla jo eläkeikä käsillä.

Kokoelma erimallisia pikkuvuokia
Ihastelen aina kaupoissa ja muiden blogeissa pieniä sieviä juttuja, jotka on tehty kauniissa vuoissa. Minäkin haluaisin omistaa paljon erilaisia vuokia, joista voisin aina valita tilanteeseen ja mielentilaan sopivan näköiset vuoat. On minullakin sellaiset tartalettivuoat, mutta en tiedä, missä ne ovat, enkä muista, olenko edes käyttänyt niitä koskaan.

Parilapannu
Olisi kiva syödä raidalliseksi paistettua lihaa ja kalaa. Oikeastaan olisi kiva syödä mitä vaan raidallista.

Bambuhöyrystin
Ihan vain siksi, kun minä olen aina halunnut semmoisen, mutta en ole koskaan saanut.

Keittiö
Oikeastaanhan tarvitsisimme ihan uuden keittiön, koska inhoan avokeittiöitä. Joissakin tapauksissa ne voivat olla ihan kivojakin, mutta intialaiseen ruoanlaittoon ne eivät sovi lainkaan. Aina pitäisi laittaa ruokaa kaikki luukut auki, jotta hajut eivät jäisi pyörimään huusholliin, eikä kokkailu raittiissa pakkasilmassa ei oikein houkuttele. Oikeastaan olen kyllästynyt tähän asuntoon muutenkin, joten voisin haluta keittiön lisäksi lopunkin kämpän vaihtoon.

Paljon muutakin hankittavaa meidän taloudessa olisi, mutta tämä postaus oli jo tällaisenaankin niin nolo, että taidan vetäytyä peiton alle tuskailemaan omaa saamattomuuttani. Nousen sieltä vasta sitten, kun olen ihan varmasti muuttunut tarmokkaaksi ja aikaansaavaksi ihmiseksi. Nähdään siis seuraavassa elämässä. :-)

Kahvin korvikkeita

Vaikka voin silloin tällöin juoda eksoottisempia kahvilaatujakin, olen kuitenkin tottunut saamaan säännöllisen päiväannokseni suomalaisen pehmeän ja vaalean kahvin muodossa. Intiaankin tuon aina mukanani niin monta kahvipakettia kuin matkatavaroihin vain mahtuu (eli aina liian vähän). Kun oleskelee ulkomailla pidempään, ennen pitkää tulee kuitenkin väistämättä eteen se päivä, että suomalainen kahvi loppuu. Silloin joudutaan turvautumaan paikallisiin tuotteisiin, näihin niin sanottuihin kahveihin. Nämä "kahvit" ovat seoksia, joissa saattaa olla jauhettujen kahvipapujen lisäksi hyvinkin kummallisia jatkeaineita, korvikkeita, joita en todellakaan kahviini haluaisi.

Ensimmäisen kerran pääsin korvikkeiden jäljille, kun tutkiskelin huvikseni suosituimman intialaisen Bru-kahvimerkin tuoteselostetta. Ihmetykseni oli suuri, kun huomasin, että sadassa grammassa kahvia oli 330 kilokaloria! Kun puhtaassa kahvijauheessa ei ole kaloreita juuri lainkaan, niin mistä ihmeestä kalorit tähän kahviin oikein tulivat? Kävi ilmi, että "kahvi" ei ollutkaan sataprosenttista kahvia vaan että kyseessä oli kahvin ja sikurin sekoitus, jossa kahvin osuus oli 53 prosenttia ja sikurin 47 prosenttia.

Rupesin selvittämään, mitä tämä tämmöinen sikuri oikein on, jolloin ilmeni, että sehän on samaa tavaraa, jota Suomessa käytettiin sota-aikana kahvin korvikkeena. Sikurin juuri paahdettiin ja jauhettiin, ja jauhetta käytettiin kahvin korvikkeena tai vastikkeena. Sikurin lisäksi kahvin korvikkeita valmistettiin myös mm. paahdetusta viljasta, sokerijuurikkaasta ja voikukan juurista. Sain tietää myös, että Intiassa, erityisesti Etelä-Intiassa, sikurilla höystetty kahvi on varsin suosittua ja että tavallisista kaupoista on lähes mahdotonta löytää sikuritonta suodatinkahvia.

Sikurin juuria.
Lähde: Onlinegardenertips.com

Heräsikin kysymys, miksi ihmeessä sikuria käytetään intialaisissa kahveissa niin laajalti. Mitään tyhjentävää selitystä en ole asialle löytänyt; monia mahdollisia syitä kylläkin. Sikuri tuo kahviin voimakkaan paahdetun maun, joka on kai erityisesti intialaisten mieleen. Intialainen kahvihan on eräänlaista lattea, jossa on noin puolet maitoa ja puolet kahvia, ja sokeria lisätään tietysti myös runsaasti. Tällaiseen kahviin voimakas sikuri saattaa sopiakin hyvin, mutta ei lähes mustaan suodatinkahviin, jollaisena itse tykkään kahvini juoda. Maitotilkalla höystetyssä kahvissa sikurin kitkerä maku hallitsee aivan liiaksi, ja kitkeryys liimaantuu kitalakeen ja jättää suuhun pahan jälkimaun pitkäksi aikaa.

Sikurikahvi on myös taloudellinen vaihtoehto puhtaalle kahville, sillä sikuri liukenee veteen helpommin kuin kahvijauhe, joten kahvin maku saadaan aikaiseksi pienemmällä jauhemäärällä. Sikurissa on myös terveysvaikutuksia, joita normaalissa kahvissa ei ole. Sen on sanottu pitävän verensokerin kurissa (mikä on huominarvoinen seikka maassa, jossa diabetes on melkein kansantauti), edistävän ruoansulatusta, vaikuttavan myönteisesti maksan terveyteen, puhdistavan verta ja rauhoittavan mieltä. Sikuri on luontaisesti kofeiinitonta, joten sikurikahvissa kofeiinin haittavaikutuksetkin ovat luonnollisesti vähäisemmät.

Kuva: Tampereen yliopisto

Sikurikahvi ei ole kaikkien intialaistenkaan mieleen, ja itse asiassa useimmat, joille olen suomalaista kahvia tarjonnut, ovat ihastuneet siihen välittömästi. Tästä on muodostunut se ongelma, että nyt kahvia pitää tuoda Suomesta muillekin kuin itselleni... Anopin toivomuslistalla on aina pari pakettia suomalaista kahvia (ja suodatinpusseja tietysti myös), mieluiten Presidenttiä, mutta Juhla Mokkakin käy. Brazil-kahviakin olen kerran hänelle vienyt, mutta sitä ei tarvitse kuulemma enää toista kertaa tuoda. :-D

Jokin aika sitten kävi taas niin onnettomasti, että suomalainen kahvi loppui, ja jouduin aloittamaan päiväni sikurikorvikkeella. Plaah. Kun sitten läksimme joululomalle Malesiaan, ostoslistallani ykkösenä oli tietenkin kahvi. Malesiasta varmaan saisi sikuritonta kahvia!

Suuntasin heti ensimmäisenä päivänä paikallisen ruokakaupan kahvihyllylle, ja valikoin mukaani neljä pakettia paikallista kahvia - kunhan olin ensin varmistanut, että paketeissa oli varmasti suodatinkahvia eikä mitään annospusseja, joita suurin osa paketeista näytti sisältävän.

Matkalta palattuamme rupesin keittelemään kahvia ja tutkiskelemaan kahvipaketteja tarkemmin. Sain kokea vielä suuremman järkytyksen kuin intialaisen kahvin kanssa. Malesialaiset kahvitkin olivat seoksia, joissa kahvin osuus oli vain 70 prosenttia. Loput 30 prosenttia koostuivat sokerista, suolasta... ja margariinista.

Voiko tämä olla tottakaan: margariinia kahvissa?! Miksi ihmeessä? Rasvapitoisuuden huomasi kahvista aika selvästi, sillä kahvi tarttui valkoiseen posliinikuppiin todella tiukasti. Kahvijauheeseen sotkeutuneita sormiakaan ei meinannut saada millään kylmällä vedellä puhtaaksi, vaan niitä piti hankata oikein kunnolla. Valmis kahvi oli väriltäänkin niin mustaa, että suorastaan pelotti juoda sitä. Jos joisin kaikki neljä pakettia tätä kahvia, hampaani näyttäisivät sen jälkeen samalta kuin tropiikin yö.

Olenkin pikkuhiljaa alkanut menettää uskoni kahvinjuontiin näillä leveysasteilla. Onko täällä ihan mahdotonta saada kahvia, joka sisältäisi vain pelkkää kahvijauhetta? Onko vannoutuneimmankin kahvinjuojan pakko alkaa litkiä teetä?

Kuva: Hikipedia.

Suklaa-kahvipirtelöä ja blogiasiaa

Tarkoituksenani oli alun perin muuttaa blogini ulkoasua jotenkin, mutta en sitten jaksanutkaan moiseen puuhaan ryhtyä. Sen sijaan listasin kaikki blogini reseptit, intialaiset ja muut ohjeet omiksi listoikseen, jotta ne näkisi helpommin yhdellä silmäyksellä. Laitoin linkit näihin listoihin tuohon vasempaan reunaan, tunnisteiden yläpuolelle.

Suklaan ja kahvin ystävänä olen kovasti ihastunut suklaa-kahvipirtelöön. Yleensä teen kyseistä pirtelöä ilman jäätelöä, jolloin pirtelöstä tulee juotavampi, ja se muistuttaa enemmän kahvijuomaa, mutta joskus laitan mukaan myös jäätelöä, jolloin pirtelöstä tulee jälkiruokamaisempi. Ohjeen suklaakastike on luultavasti maailman helpoin ja nopein valmistaa. :-)


KAHVI-SUKLAAPIRTELÖ
yhdelle
mukaelma The Hindun ohjeesta

1 dl vahvaa, jäähtynyttä kahvia
1 ½ dl jääkylmää maitoa
3 rkl suklaakastiketta

1. Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimella tms. tasaiseksi juomaksi. Nauti heti.

SUKLAAKASTIKE
tästä riittää kahteen pirtelöannokseen

½ dl vettä
3/4 dl sokeria
½ dl makeuttamatonta kaakaojauhetta
2 rkl maitoa tai kermaa
½ tl vanilja-aromia (voi jättää poiskin)

1. Laita vesi, sokeri ja kaakaojauhe kattilaan, sekoita hyvin ja anna kastikkeen kiehua keskilämmöllä muutama minuutti, kunnes kastike on tasaista ja kiiltävää. Sekoittele välillä. Lisää maito ja vanilja-aromi ja anna kastikkeen kiehua vielä minuutin verran.

Kehäraakin paluu

Viime aikoina elämä on ollut sellaista, että bloggaaminen - tai ruoka ja ruoanlaitto ylipäänsä muutenkaan - ei ole ollut tärkeysjärjestyksessä kovinkaan korkealla. Nyt kuitenkin tuntuu taas siltä, että voisin alkaa herätellä tätä blogia. Kiitos kaikille niille, jotka ovat jaksaneet kysellä blogieni perään ja muistuttaa minua siitä, että tällainenkin harrastus on minulla olemassa!

En ole oikein tyytyväinen blogini ulkoasuun, ja mietin jo hetken, aloittaisinko kokonaan uuden blogin. Muutenkin näin pitkän tauon jälkeen tuntuu, että nyt olisi hyvä tilaisuus tehdä blogiin muutoksia. Päätin sitten kuitenkin jatkaa tätä vanhaa blogia, mutta ainakin tunnisteita haluaisin jossakin vaiheessa hieman muuttaa. Mutta aika näyttää!

Vielä tiedotusluonteista asiaa hajonneesta kovalevystäni. Kovalevyhän sanoi sopimuksensa irti viime elokuussa, ja kaikki tiedot hävisivät siltä. Kävi kuitenkin niin onnellisesti, että kaikki tiedot saatiin palautettua - vaikka hintaa tälle operaatiolle tulikin huimat 720 euroa. Nyt minulla on sitten lähes 300 GB:n suuruinen ulkoinen kovalevy (kuvassa), jolle tiedot tulisi kai säännöllisesti tallettaa... Jos vain muistaisi. :-D

Tässä vielä vanhalta kovalevyltä pelastettuja mieluisia ruokaan liittyviä muistoja:

Sisäänkäynti ehkä maailman ihanimpaan kesäkahvilaan, Café Gamla Staniin Tammisaaressa.

Piirakka-ainekset koossa!

Riisipeltoa intialaisella maaseudulla.

Osa ruokakatu Eat Streetiä Hyderabadissa Hussein Sagar -järven rannalla.

Intialaisia suolapaloja sekä ihanan makeita makeisia... :-P Niin, ja teetä.

Pöytätabletteja lempiravintolassani Chutneys'ssä, Hyderabadissa. Jos pöytäseura on tylsää, voi aikansa kuluksi ratkoa sudokuja tai muita pulmia. Täällä olen ratkaissut elämäni ensimmäisen sudokun (silloin oli anoppi mukana). :-D

Lempiannokseni Chutneys'ssä, eli thali-lautanen. Annokseen sisältyy kaikki mitä eteläintialaisella aterialla voi kaivata; kuivia ja kastikkeisia ruokia, linssiruokia, sambharia, rasamia, jotain leipää (esim. rotia tai pooreja), riisiä, jogurttia ja tietysti jotain makeaa aterian päätteeksi. Ruokia tuodaan lisää niin paljon kuin niitä jaksaa syödä. Eikä maksa paljon!

Yhden hotellin huonepalvelusta tilatun thali-lautasen seuraksi tuotiin kolmen ja puolen litran astiallinen riisiä - kahdelle henkilölle! Eipä loppunut riisi ainakaan kesken.

Mangoshow viime keväänä Hyderabadissa. Lajikkeita oli näytillä muistaakseni jotain 300.

Pinaattipiirasta ja ehkä maailman pienin kahvi Etnalla Sisiliassa.

Tarjoilija, miksi riisissäni on karvoja?

Tunnustus ja haaste

Sain Appelsiineja ja hunajaa -blogin Yaelianilta tällaisen tunnustuksen:


Tämä ilahdutti mieltä kovin ja antoi oikein mukavan alun viikolle. Kiitokset Yaelianille, joka on kyllä itse luovuuden huipentuma. :-)

Tunnustuksen mukana tuli haaste kertoa itsestään seitsemän sellaista asiaa, joita muut eivät vielä tiedä.

Tässä siis seitsemän paljastustani - silläkin uhalla, että ketään ei kiinnosta...

1. Joskus yli kymmenen vuotta sitten hammaslääkäri totesi, että minulta pitää poistaa kaikki neljä viisaudenhammasta, ja käski varaamaan ajan operaatioon. Vielä tähän päivään mennessä en ole uskaltanut sitä tehdä.
2. Minusta on tullut kovin vähäuninen ja saatan herätä omia aikojani, täysin pirteänä, esimerkiksi neljältä aamulla. Viideltä saatan olla jo aamulenkillä. Eipä ole kaduilla ruuhkaa...
3. Maantieto oli koulussa lempiaineeni. Yksissä maantiedon kokeissa olin ainoa, joka tiesi joen nimeltä Könkämäeno.
4. Pystyn valitsemaan, mitä unia haluan katsoa ja mitä en. Jos esimerkiksi näen karmeaa painajaisunta, pystyn unessa päättämään, että tätä unta en halua katsoa; taidanpa avata silmät.
5. Pelkään sorsia, mutta en muita lintuja.
6. Toteutin äskettäin Intiassa pitkäaikaisen haaveeni: aloitin seisovassa pöydässä syömisen jälkiruoista, koska halusin kerrankin syödä makeaa oikein kunnolla. Sitten tuli huono olo.
7. En koskaan saa kuumetta. Joskus flunssassa olo tuntuu kuumeiselta, mutta kuumemittari näyttää luultavimmin lukemaa 34,6 °C tai 34,7 °C .

Haaste on kiertänyt jo aika monessa blogissa, joten en nyt laita sitä eteenpäin kenellekään. Tunnustusta saavat kaikki kanssabloggaajat, varsinkin ne, jotka jaksavat päivittää blogejaan ahkerasti. Itse kun olen viime aikoina ollut vähän laiskanpuoleinen...

Olkaa viisaampia kuin minä!

Eilen se katastrofi sitten tapahtui: läppärini hajosi kokonaan, ja kaikki valokuvat (neljän, viiden vuoden ajalta) ja muu aineisto taisivat mennä sen siliän tien. Varmuuskopioita minulla ei tietenkään ole missään, vaan kaikki valokuvat olivat ainoastaan koneellani - voiko typerämpää ihmistä olla!!! Itseäni viisaammaat yrittävät vielä pelastaa, mitä pelastettavissa on, mutta luulen, että mitään ei enää ole tehtävissä. En edes halua ajatella, mitä kaikkea koneella olikaan... Nyyh. Toivoisin, että joku muu voisi oppia minun tyhmyydestäni jotain: jos sinulla on tallennettu valokuvat (ja muu aineisto) pelkästään tietokoneelle, kopioi ihmeessä ne talteen johonkin muuallekin!

Palailen postailemaan taas, kun saan eteeni jonkinlaisen järkevän koneen. Tätä ukon läppäriä en ainakaan halua käyttää - ääkkösetkin kun ovat niin suuren työn takana.

Nolot aamupalatottumukset

Keltaisen keittiön Martina viskaisi minulle aamupalahaasteen, ja otin haasteen ihan ilolla vastaan, vaikka olenkin luultavasti maailman tylsin aamupalaihminen. Mutta toisaalta tämä haaste olikin hyvä ottaa vastaan juuri siksi, että voisin tulla aamupaloineni kaapista ulos - minua nimittäin suorastaan hävettävät omat aamupalatottumukseni.

Aamupalahaasteen säännöt menevät näin:
- kerro tyypillisestä amupalastasi
- lisää vähintään kolme aamuihisi liittyvää kuvaa
- voit myös kertoa esimerkiksi mieleenpainuvimman aamiaisesi ikinä, mitä et ainakaan halua löytää aamupalapöydästäsi jne.
- haasta kolme ihmistä kertomaan heidän aamuistaan

Minun aamuni käynnistyy aina kahvikupillisella ja sanomalehdellä. On aivan sama, onko kahvi suomalaista, turkkilaista, intialaista vai marsilaista, kunhan se vain kulkee kahvin nimellä - teestä tulen vain pahalle tuulelle. Kotona Suomessa nautin kahvini aina pienen maitotilkan kera, mutta ihan yhtä liukkaasti kahvi menee alas, vaikka siinä olisi pari lusikallista sokeria, puolet maitoa tai ei maitoa ollenkaan. Kahvi kumotaan tietenkin tyhjään mahaan - ei siis mitään epäterveellisiä tuoremehuja tai vitamiinikapseleita alle.

Kahvikupin kanssa on oltava sanomalehti, ja voi sitä epäonnen päivää, jos lehti jää jostakin syystä tulematta! Ei ole väliä, minkäkielinen sanomalehti on ja ymmärränkö lukemastani sanaakaan, mutta sanomalehteä on saatava rapisutella siinä samalla, kun siemailen aamukahviani. Juu, ja eilinen lehti ei sitten kelpaa, eikä mikään ilmaisjakelulehti.

Aamiaisen nautin vähän myöhemmin; kuinka pian kahvin jälkeen, se riippuu aamun ohjelmasta ja siitä, onko tullut edellisenä iltana esimerkiksi norkoiltua jonkun seisovan pöydän ääressä. Nolottaa tunnustaa, mutta aamiaisella ei ole minulle mitään muuta merkitystä kuin se, että sillä saadaan vatsa kutakuinkin täyteen. En siis kaipaa aamiaisiini vaihtelua, en terveellisyyttä, enkä varsinkaan yhtään ylimääräistä työtä tai vaivaa. Kolmen minuutin puuronkeittokin on jo aivan liian iso urakka aamulla, vaikka puuro keittyisikin itsestään mikrossa. Puuroa vihaan muutenkin, ja sitä tulee nautittua lähinnä vain silloin, jos juhlat ovat edellisenä iltana menneet vähän överiksi. Ällöttävä puuro sopii erinomaisen hyvin aamuihin, jolloin elämän jatkuminen näyttää muutenkin olevan vaakalaudalla.

Pystyn syömään joka aamu tismalleen samanlaisen aamiaisen, monta vuotta peräjälkeen. Parin viime vuoden ajan olen syönyt kaksi Weetabixia maidon kera, ja sitä edeltävät pari vuotta söin joka aamu lautasellisen Kellogs Special K -hiutaleita. Ja Weetabixithan syödään muuten sitten sillä lailla, että Weetabixia pidetään vasemmalla kädellä lautasen reunalla, ja oikeassa kädessä olevalla lusikalla murretaan Weetabixista palasia maidon joukkoon. Maidossa lillunutta, löllöweetabixia en syö - Weetabixin pitää olla rapea.

Täällä Intiassa minulla onkin nyt hirveä ongelma: mitä syödä aamiaiseksi. Intialaiset aamiaiset ovat ehdottomasti poissa laskuista, sillä ne vaativat hirveästi töitä. Anoppilassa kyllä vetelin pongalia, dosia ja idlejä suurella halulla, koska siellä niitä ei tarvinnut itse tehdä. Kaikki murotkin ovat täällä ällömakeita ja törkeän hintaisia, ja Weetabixia ei ole saatavilla. Olisi vain pitänyt laittaa rahtiin 20 pakettia Weetabixia, mutta minä urpo kuvittelin tulevani toimeen ilman niitä...


Näitä Special K:n korvikkeita olen nyt vedellyt aamuisin napaani. Minä luulin tuon paketin ostaessani, että hiutaleet olisivat niitä samoja hiutaleita, joita meillä Suomessakin on. Mutta pieleen meni: nämä murot olivat taas intialainen versio alkuperäisistä Special K:ista, ja näissä on ihan hirveä määrä sokeria. Mielenkiintoista muuten on, että sokerin määrää ei ole mainittu tässä intialaisessa muropaketissa ollenkaan; on vain hiilihydraattien kokonaismäärä.

Koska minua vaivaa kotioloissa krooninen laiskuus aamiaisen suhteen, hotelliaamiaiset nousevat arvoon arvaamattomaan. Ikimuistoisimman ja parhaimman aamiaiseni ikinä olen saanut Bangkokissa, Novotel Siam Square -hotellissa. Aamiainen oli aivan käsittämättömän monipuolinen, ja tarjolla oli mm. japanilaista, amerikkalaista ja intialaista aamiaista, ja lisäksi oli tarjolla aamiaista vaikka minkälaiselle dieetille. Kaikki oli todella tuoretta ja ihanaa... Ja arvatkaas, kuka söi koko rahan edestä! :-D Uloskin taisin sieltä jotenkin selvitä, koska nyt olen tässä...

Olen taas kauhea tylsimys, enkä laita haastetta eteenpäin kenellekään erityisesti, vaan jätän haasteen avoimeksi. Aamupalasalaisuutensa saa paljastaa, kuka vain haluaa...

Tilannetiedotusta

Tarkkasilmäisimmät ovat ehkä huomanneetkin, että intialainen ruoka on jäänyt viime aikoina tässä blogissa vähän vähemmälle huomiolle. Tähän on olemassa syykin, sillä olen ihan tarkoituksella halunnut syödä ja kokkailla kaikkea muuta kuin sitä. Intialaista ruokaa - ja kaikkea muutakin intialaista - tursuaa nimittäin kohta joka tuutista, sillä minä ja ukkeli lähdemme sunnuntaina Intiaan. Viivymme siellä todennäköisesti puolisen vuotta, ehkä kauemminkin, ja on kyllä pakko myöntää, että vähän jänskättää!

Mäkin pääsen Intiaan!

Vedin jo vermeet valmiiksi päälle. :-)

Tämän blogin postauksiin saattaa tulla pienoinen katkos, kun en yhtään tiedä, kuinka kauan kestää, ennen kuin saamme keittiön pystyyn. Ensimmäiset päivät asumme anoppilassa, joten ehkä pääsen väijymään kameroineni anopin selän taakse... Siis jos nyt kehtaan kuvata siellä mitään liedellä porisevia patoja, kun viimeksikin aiheutin suurta hupia valokuvaamalla anopin torilta ostamia vihanneksia. Hän kun ei oikein ymmärtänyt, mitä ihmeen kuvaamista niissä oikein oli :-D Katsotaan nyt, mitä tähän blogiin ilmestyy ja milloin.

Koska haluan pitää tämän Tamarind Heavenin ruoka-aiheisena blogina, perustin toisen blogin nimeltä Kukkapilli muille Intia-höpinöille. Näin kenenkään pelkästään ruokajutuista kiinnostuneen ei ole pakko lukea niitä muita turinoita, joita itseni tuntien tulee olemaan paljon - jos vain yhteydet pelaavat ja aikaa on. Tietysti toivon, että joku tuolla toisessa blogissanikin piipahtaisia ja ehkä vielä ilahduttaisi kommentillakin!

Eilen ukkeli järjesti kaiken pakkaus- ym. tohinan keskellä vielä ruokavieraankin, jolle kokkailin jonkinlaista apinoitua versiota mezestä. Postaan ohjeita tuosta ateriasta vielä ennen lähtöäni, jos ehdin!

Kuudes kuva

Saya haastoi minut paljastamaan koneeltani kuudennen kansion kuudennen kuvan. Onneksi tuo numero kuutonen osui semmoisen kuvan kohdalle, jonka näyttääkin ihan mielellään. Kahdeksannessa kuvassa esimerkiksi olisin ollut minä, saunan terassilla naama punaisena ja pelkkä pyyhe ympärilläni. Tuota kuvaa ei tietenkään olisi voinut julkaista, koska sähköpostini olisi luultavasti heti tukkeutunut ihailijapostista. Ai että mua nyt naurattaa.

Tässä kuitenkin nyt se kuva numero kuusi.

Kuvassa esiintyvät rakas kummityttöni, Aku-kissa (nyt jo kissojen taivaassa) sekä jonkun jalat. Kuva on otettu kummitytön mummulla ja vaarilla 14.5.2005 kello 13.28, eli olisiko tuo äitienpäivän aikaan.

Pehmeä, musta ja ystävällinen Aku-kissa oli kovasti kummitytön mieleen, ja tyttö olisikin halunnut päästä tekemään lähempää tuttavuutta Akun kanssa aina tämän nähdessään. Koska tyttö ei vielä tuolloin kävellyt, hän lähti aina kissan nähdessään mönkimään Akun perään, innosta puhkuen ja puhisten. Akulla oli jo sen verran ikää, että se tykkäsi vähän rauhallisemmasta elämänmenosta, ja siksi se yleensä siirtyikin vähin äänin hiljaisempaan nurkkaukseen, jos oli liikaa hälinää tai touhua ympärillä. Kerran se taisi paeta jopa meidän intialaisvahvistuksen läppärin päälle seisomaan, ja ukkeli oli tästä yllättävästä siirrosta aika hämmästynyt. Kissa seisoo tietokoneen päällä ja mies vaan yrittää nähdä näppäimistöä sieltä kissan jalkojen välistä. :-D

Yksi Akun lempiharrastuksista oli hiirien ja muiden pikkueläinten säikyttely, ja silloin kun Akulla oli tämmöiset kujeet mielessä, se meni takaoven eteen istumaan ja odottamaan, että joku aukaisisi sille oven. Jos ketään ei kuulunut, se yritti itse avata oven.

Tässä kuvassa kummityttö on siis tapansa mukaan tahtomassa Aku-kissan luokse, ja Aku puolestaan katselee ovea siihen malliin, että seesam aukene.

En nyt laita haastetta eteenpäin kenellekään, koska aika moni on jo tämän saanut, mutta haasteen saa toki napata ilmasta kuka vain haluaa.

Joko ammutaan...?

Onnellista ja mahdottoman hauskaa uutta vuotta kaikille!

Ja olkaahan varovaisia niiden ilotulitteiden kanssa...! :-)

Hyvää joulua!

Hippu ja kaverit toivottavat kaikille oikein tunnelmallista, iloista, rentouttavaa ja tietenkin herkullista joulua!

Joulu on nalleille juhlista parhain,
saammehan jouluna puuroa.
Keittiöön hiivimme aamulla varhain
- kuuluuko mistään huutoa?

Kattilaan uppoaa karvainen tassu,
hiljalleen täyttyy pikkuinen massu.
Sokeria paljon ja kanelia myös,
jos mantelin saan, sen iloisena syön.

Jo riittää puuro, uni tulee varkain,
hereillä ei pidä edes puuro parhain.
Joulua ihanaa kautta koko maan,
iloinen oon, kun näin toivottaa saan.


Hunajapurkeille palaamme taas joulun jälkeen!

Suklaisia irtokarkkeja - karkkimeemi

Sain Appelsiineja ja hunajaa -blogista haasteen herkulliseen karkkimeemiin, joka haastaa saajansa astumaan ulos karkkipussista eli siis paljastamaan lempi-irtokarkkinsa.

Haastajani Yaelian arvaili, että minä tykkäisin ehkä jostakin eksoottisista nameista, mutta täytyy kyllä todeta, että näissä makeisasioissa minusta on seikkailuhenkisyys kaukana, sillä makeanhimoon pitää saada jotakin tuttua ja turvallista, mikä useimmiten tarkoittaa suklaata. Suklaa uppoaa kaikenvärisenä ja -laatuisena, mutta niin perso en sentään ole, että söisin kaakaojauhetta, kuten isäni teki. Irtokarkkejakin toki ostelen joskus, mutta irtokarkkiosastollakin pussiin valikoituu useimmiten - yllätys, yllätys, suklaisia nameja!

Tässä lempinamini irtokarkkihyllystä. Namit ovat paremmuusjärjestyksessä (tai sitten eivät).
1. Punssinappi. Näissä vain on joku juttu, joka vetää puoleensa. Ehkä ne ovat nuo kovat valkoiset strösselit, tai ehkä se on sittenkin se punssin makuinen sisus...

2. Susu-pala. Näyttää ihan Tuplalta mutta on tuplasti parempaa.

3. Suklaatoffeerulla. Näistä tapeltiin pikkusiskon kanssa aina jouluna, kun pukki toi konvehtirasioita. Ihanan kova kuori ja pehmeä, valuva sisus.

4. Lakutoukka. Vai on näillä oikein virallinen nimikin. Minä olen aina sanonut näitä vain madoiksi. Ja aina tarkoittaa aika pitkää aikaa, sillä näitä ostettiin jo räkänokkaisena penskana. Kotikylän keskustassa oli 10-Kioski, jonka ikkunassa irtonamit olivat siististi lasipurkeissa. Siellä sitä sitten osoiteltiin kioskin tädille nenä kiinni ikkunaruudussa, että "noita markalla" tai "kolmevitosia kolme kappaletta". Nämä madot olivat suosikkejani jo silloin ja näitä päätyy karkkipussiini vielä nykyäänkin, vaikka näiden syömisestä tuleekin leuat kipeäksi.

5. Jogurttirusinat. Olen oikeastaan jo aika kyllästynyt näihin, joten miksi ihmeessä näitä tulee aina kahmittua karkkipussiin? Herää, pahvi.

6. Vadelmaveneet. Näillä purjehdin auringonlaskuun.

Tässä ovat siis omat suosikkini irtokarkkihyllystä (kaikki kuvat ovat Candykingin sivuilta).

Laitan tämän haasteen eteenpäin

Ekun keittiöön
Garam Masalalle
Keltaiseen keittiöön

Haasteeseen ei tietenkään ole mikään pakko vastata, jos joulukiireet tms. painavat päälle!

Meemin säännöt:
1. Valitse vähintään viisi irtokarkkilaatua, jotka valitsisit oikeastikin karkkipussiisi.
2. Ota karkeista joko itse kuvat tai nappaa ne netistä ja julkaise ne blogissasi.
3. Tämän jälkeen haasta vähintään kolme ihmistä tekemään tämä meemi, ja linkkaa heidän blogeihinsa. Voit haastaa myös useamman! Koita arvata, mistä nameista he tykkäävät.
4. Halutessasi voit vielä selvittää sanallisesti valintojasi...

Joulukuun ensimmäisen päivän kunniaksi haluan vielä jakaa ihanan muiston lapsuudesta, äidin minulle rakkaudella ompeleman joulukalenterin, joka on minulle melkeinpä tärkein esine lapsuudesta

Parhaita kalenteriyllätyksiä olivat paperilappuset, joissa luki vaikkapa että "katso maton alle" tai "katso iskän saappaaseen". Tämä tarkoitti tietenkin sitä, että yllätys oli niin iso, ettei se mahtunut kalenteriluukkuun...

Harmi vaan, kun en ole saanut värvättyä ketään täyttämään tätä joulukalenteria enää näin aikuisiällä :-) Niinpä joudunkin turvautumaan kaupan suklaakalentereihin, joilla ilmiselvästi huijataan viattomia aikuisia, koska ne näyttävät jo joulukuun ensimmäisenä päivänä tältä

Nyt pukki ei varmasti tule ollenkaan, kun olen ollut noin tuhma. Hyi hyi!

Inspiraatio

Ekun keittiöstä maanantaitani piristämään saapui tällainen tunnustus


Olen tunnustuksesta erittäin otettu ja iloinen :-)

Merkin ohjeet: lähetä tämä viidelle blogille, joka on mielestäsi tunnustuksen arvoinen.

Itse lähetän sen eteenpäin seuraaville blogeille:

Appelsiineja ja hunajaa
Bella Vanilla
Garam Masala
Keltaisessa keittiössä
Prinsessakeittiö

Aurinkoista marraskuista maanantaita kaikille! Täälläkin paistoi hetki siten aurinko, mutta nyt se katosi... :-(