Meidän taloudessamme ei siis mangochutneytä ole nähty, koska tuommoiset säilykechutneyt (joita saa meilläkin kaupoista) eivät ainakaan minun tietääkseni kuulu eteläintialaiseen ruokapöytään. "Tuorechutneyt", joita valmistetaan erilaisista vihanneksista, kookoksesta ja pähkinöistä ja jotka säilyvät vain pari päivää, ovat Etelä-Intiassa tavallisempia. Ilmeisesti tuommoista säilykechutneytäkin syödään jossakin päin Intiaa, mutta en tiedä missä.
Tuo mangochutney jäi hieman kaivelemaan mieltä, sillä vaikka en osaakaan yhdistää sitä mielessäni intialaiseen ruokaan, se olisi herkkua esimerkiksi tuommoisten nuudeliaterioiden kanssa. Mangochutneytä piti siis saada ja helpoimmalla olisin tietysti päässyt, jos olisin marssinut kauppaan hakemaan valmista chutneytä. Teki kuitenkin mieli ainakin koettaa chutneyn tekemistä itse, kun kaapissa sattui olemaan yksi vihreä mangokin.
Käytin chutneyssä siis vihreää raakaa mangoa, koska raakaa mangoa käytetään Intiassa muutenkin vihanneksen tapaan. Kyllä kypsällä hedelmälläkin varmaan voisi tehdä chutneytä, mutta silloin chutneystä puuttuu raa'an mangon hapokkuus, josta itse ainakin pidän kovasti. Olisin ehkä kaivannut chutneyhin vielä jotakin lisämakua, vaikkapa kanelia tai neilikkaa, mutta jatkoa ajatellen on hyvä, että chutney on aika riisuttu malli. Tällaisena se sopii useamman ruoan kaveriksi, koska todennäköisesti en edelleenkään syö chutneytä intialaisen ruoan kanssa...
MANGOCHUTNEY VIHREÄSTÄ MANGOSTA
1 isohko vihreä mango (paino noin 300 grammaa; esikäsittelyn jälkeen sitä ihteään oli reilut 2 ½ dl)
3/4 dl vettä
3/4 dl sokeria
1/2 dl viinietikkaa (itse käytin omenaviinietikkaa)
parin sentin pala inkivääriä hienoksi raastettuna
puolikas punaisesta isosta chilistä
1/2 tl suolaa
1. Kuori mango ja paloittele se pienehköiksi kuutioiksi. Laita mango sekä muut ainekset paksupohjaiseen kattilaan ja kiehauta. Anna muhia miedolla lämmöllä, kunnes seos on paksua ja hillomaista (tähän menee 25 - 30 minuuttia). Sekoittele välillä.
2. Laita chutney puhtaaseen purkkiin ja säilytä jääkaapissa.
Tuota voisin sitten joskus kokeilla kun mangoaika taas tulee,nyt ei ole mangoja.Mäkään en ole tainnut ostaa valmischutneyta koskaan, sen sijaan Patakin Hot Mango Pickle on aina kuulunut suosikkeihini. Muuten, mäkin aina luen kaikki tuoteselostukset purkeista ja yritän reprodukteerata ne ;-)
VastaaPoistaJoo, tuo Patakin mango pickle on munkin mielestä nannaa... Kiva että joku muukin yrittää jäljitellä ruokia tuoteselostusten avulla :-D Kai ne ihan julkista omaisuutta on...
VastaaPoistaOi, tätä mun täytyy tehdä pian - kiitos reseptistä! Minulla on meneillään jonkinlainen minä itse -kausi, jolloin kaiken tekisi mieluusti alusta loppuun itse :) Kuinkahan kauan tällainen säilyy jääkaapissa?
VastaaPoistaOlen fanittanut blogiasi tälleen salaa sivussa jo hetken aikaa, mutta nyt kun tulin kaapista ulos, niin saisinkohan lisätä sinut linkkilistalleni? :D tämä on kaunis, inspiroiva blogi..
Sanna, kiitos kehuistasi, tuli tosi hyvä mieli. Mäkin tykkään sun blogistasi :-)Ja totta kai saat lisätä mut linkkilistallesi! Tuo "salalueskelu" on muuten tuttua mullekin :-D
VastaaPoistaTuota säilymistä mietin itsekin, kun tässähän on mukana vettäkin. En kyllä tiedä, vaikuttaako vesi säilyvyyteen mitenkään, kun en ole mikään hilloekspertti, mutta ehkä se saattaa vähän huonontaa sitä. Näin nimittäin semmoisiakin chutney-ohjeita, joihin tuli nesteeksi pelkästään etikkaa, mutta en uskaltanut sellaista liian etikkaisen maun pelossa kokeilla.
Kyllä mä uskoisin, että tämäkin chutney säilyy ainakin useita viikkoja, ehkä pitempäänkin. Tosin nyt tuosta mun tekemästä on jo puolet syöty :-D