Masala French toast

Olin aivan täpinöissäni, kun huomasin Intiaan palatessani, että täällä oli alkanut ilmestyä BBC GoodFood-lehden Intia-painos. Intian ruokalehtien valikoima ei ole minusta ollut mikään erityisen kattava, tai jos valikoima muualla Intiassa onkin parempi, Hyderabadissa lehtiä saa metsästää aina kissojen ja koirien kanssa. GoodFood India paikkaa siis aika ison aukon.

70 prosenttia GF:n sisällöstä on tuotettu Intiassa, ja lehteä on muutenkin mukautettu paikalliseen makuun sopivaksi. Se ilahduttaa siksikin, että intialaisille markkinoille suunnatuissa resepteissä on otettu huomioon myös tuotteiden saatavuus täällä. Erikoisempia kansainvälisiä tuotteita kun voi joskus olla vaikea, ellei mahdoton, löytää näiltä kulmilta. Jos ulkomaisia tuotteita saakin, ne luultavasti maksavat maltaita tai ovat laadultaan epäilyttäviä. Esimerkiksi ulkomaiset juustot, kuten parmesaani, mascarpone, feta ja tuorejuusto ovat hirveän kalliita, niitä saa vain muutamasta kaupasta, eikä niistä tiedä, kuinka kauan ne ovat hyllyssä lojuneet. Lihatuotteet (tavanomaista kanaa, lammasta ja naudanlihaa lukuun ottamatta) ovat usein pakastettuja, ja niiden laadussa on toivomisen varaa. Makkaroita, leikkeleitä ja muita lihatiskin erikoistuotteita ei todellakaan tee mieli ostaa, jos pakettia avatessa keittiöön leviää paskan haju. Monet tuoreyrtit, marjat, maitotuotteet ja monet länsimaisissa ruoissa niin tavalliset ja jokapäiväiset ainekset jäävät täällä haaveiksi vain.

Mutta kuinkas minä nyt rupesin valittamaan, kun tarkoitus oli iloita uudesta GoodFood-lehdestä? :-) Lehden intialaisessa versiossa on otettu huomioon myös maan suuri kasvissyöjäkunta, joten kasvisruokareseptejä on paljon, ja lihatuotteille on yleensä ehdotettu korvaavat kasvisvaihtoehdot. Myös jainalaisille sopivat reseptit on merkitty erikseen. Jainalaisethan noudattavat väkivallattomuuden periaatetta, mikä näkyy ruokavaliossakin monella tapaa; he eivät syö esimerkiksi juureksia tai hunajaa lainkaan. Ruokaohjeiden lisäksi Intian GoodFood sisältää tietoa muun muassa ruoka-aineista, Intian ravintoloista, kaupungeista ja viineistä.

Ihan ensimmäiseksi kokeilin lehdestä Masala Frech toastia, jonka ohjetta olin katsellut jo pidempään. Nyt toasteille tuli äkillinen tilaus, sillä juusto oli päässyt yllättäen loppumaan (ei! mulle ei voi käydä näin!).

Olihan näissä vähän enemmän väkertämistä kuin juustovoileivissä, mutta voi hemmetti, että nämä olivatkin sitten hyviä! Olisin voinut syödä näitä loputtomiin, mutta onneksi munat loppuivat. :-)

Ihmettelin vähän, kun munien joukkoon ei tullut mitään nestettä, joten lisäsin omin lupineni noin desin verran maitoa. Maito kuitenkin teki seoksesta sen verran nestemäisen, että tomaatit ja muut palaset eivät tarttuneet leipäpalasiin ollenkaan, vaan jäivät kulhon pohjalle. Palasia piti sitten kädellä nostella leipien päälle. Ilman maitoa palaset ehkä takertuisivat munaan paremmin, ettei tarvitsisi kalastella sattumia kulhon pohjalta...?

MASALA FRENCH TOAST
Ohje BBC GoodFood India -lehden tammikuun 2012 numerosta

4 (paahto)leipäviipaletta
4 munaa
1 sipuli hienonnettuna
2 tl tomaattia hienonnettuna
1 tl vihreää chiliä hienonnettuna
1 rkl tuoretta korianteria hienonnettuna
1 tl tuoretta inkivääriä hienonnettuna
voita tai öljyä paistamiseen
suolaa ja pippuria

1. Riko munat kulhoon, mausta suolalla ja pippurilla ja sekoita ilmavaksi seokseksi.

2. Lisää kaikki muut ainekset (leipää ja rasvaa lukuun ottamatta) munien joukkoon ja sekoita.

3. Kuumenna voi tai öljy pannulla. Leikkaa leivät kahdeksi kolmion muotoiseksi palaksi ja dippaa ne molemmin puolin munaseokseen parin sekunnin ajan. Paista leivät pannulla molemmin puolin mukavan ruskeiksi. Tarjoa heti.

Pieni varoituksen sana: nyt kun olen päässyt sinuiksi keittiön kanssa ja huomannut keittiön valonkin olevan aika kiva valokuvaamiseen, saatan alkaa päivittää blogia paljon useammin. :-)

Täytetyt munakoisot

Kun miniä lähtee vihdoinkin anoppilasta yli kuukauden oleskelun (lue: maleskelun) jälkeen ja muuttaa uuteen kotiin ja typötyhjään keittiöön, ensiapuvarusteet seuraavat mukana. Ruokakauppaan pitää tietysti aika pian lähteä, mutta eteläintialaisen keittiön perustarvikkeita sieltä ei tarvitse ensimmäiseksi lähteä etsimään. Anoppi on nimittäin laittanut muuttajien matkaan jättimäisen ensiapupakkauksen, jolla selvitään ensimmäiset päivät (= viikot). Muuttopäivämme aamuna anopin keittiössä kävikin kova kuhina ja koko huusholliin levisivät ihanat aromit, kun keittiössä paahdettiin ja jauhettiin mausteita. Mukaan pakattiin tietysti myös kattava valikoima maalaistorilta ostettuja vihanneksia sekä astioita, muun muassa dosa-pannu sekä vanha kadai-pannu, joka on - iästään huolimatta tai juuri sen takia - se kaikkein paras.

Kun muuttolaatikot oli purettu ja pienistä käynnistysvaikeuksista selvitty, pääsin vihdoinkin laittamaan ruokaa omaan keittiöön. Melkein heti ensimmäiseksi piti tehdä vastikään opittua gutti vankaya kooraa, eli täytettyjä pieniä munakoisoja anopin tyyliin. Rakastuin heti ensimaistamalla ruoan makuun ja paksuun kastikkeeseen, joka sopii sekä intialaisten leipien että riisin kanssa.


GUTTI VANKAYA KOORA
eli täytetyt munakoisot
ainakin neljälle syöjälle

AINEKSET

noin 8 pyöreää pientä violettia munakoisoa (muunkin värisillä voi kokeilla)

Täyte:
1 pienehkö sipuli paloiteltuna (Suomessa ehkä mieluummin salottisipuleita pari kappaletta)
3 rkl maapähkinöitä (kuorittuja, suolattomia)
n. 4 x 4 cm:n kokoinen pala tuoretta kookosta paloiteltuna
3 valkosipulinkynttä
mansikan kokoinen köntti tamarindia (myös tamarinditahnaa voisi käyttää; sitä ehkä n. 1 rkl)
1 rkl kuorittuja seesaminsiemeniä
2 tl chilijauhetta (tällä tulee aika tulista; vähennä määrää halutessasi)
2 tl korianterijauhetta
n. 2 tl suolaa
1/4 tl kurkumaa
sen verran vettä, että saat kiinteähkön, täytteeksi sopivan tahnan (n. 1 dl?)

Pannulle:
2 rkl öljyä
1 tl chana dal-linssejä (voi jättää poiskin)
1 tl tummia sinapinsiemeniä
1 tl jeeran siemeniä
1 oksa currylehtiä (voi jättää poiskin)
1 pienehkö sipuli hienonnettuna
1 pienehkö tomaatti paloiteltuna
1 - 2 rkl jogurttia tai kermaa


VALMISTUS

1. Leikkaa munakoisojen varret noin parin sentin mittaisiksi ja leikkaa yläosan "lehdykäisistä" hieman kärkiä pois. Leikkaa munakoisojen päihin ristiviillot (kuvan osoittamalla tavalla), kuitenkin niin, että munakoisot pysyvät päistään kiinni. Tarkista, että munakoisot ovat sisältä hyviä ja vaaleita ja laita ne odottelemaan suolaveteen, etteivät ne tummu. Laita tamarindipala likoamaan kuumaan vesitilkkaan ja puristele sitä välillä sormin tai lusikalla, jotta se pehmenisi ja liukenisi veteen. Paahda seesaminsiemeniä kuivalla pannulla (ilman öljyä) hyvin kevyesti; vain niin, että ne alkavat raksua.

2. Laita kaikki täytteen aineet blenderiin ja aja ne tasaiseksi tahnaksi (tamarindia ei tarvitse siivilöidä). Lisää vettä sen verran, että saat paksuhkon tahnan. Raota auki leikattua munakoisoa ja tunge munakoison sisään vähän täytettä. Täytettä riittää pari teelusikallista, eikä täytettä tarvitse laittaa mitenkään erityisen siististi, kun se pursuaa paistamisen aikana sieltä ulos kuitenkin. Älä heitä ylijäänyttä täytettä pois!

3. Kuumenna öljy pannulla ja lisää ensin chana dalit, sitten sinapinsiemenet, jeeran siemenet ja currylehdet. Kun chana dalit ovat saaneet väriä ja sinapinsiemenet alkavat raksua, lisää sipuli. Paista keskilämmöllä silloin tällöin sekoitellen, kunnes sipuli on ruskistunut kevyesti. Lisää tomaatti ja paista muutaman minuutin ajan.

4. Lisää pannulle täytetyt munakoisot ja paista taas pari minuuttia muutaman kerran erittäin varovasti sekoittaen. Lisää sitten sen verran vettä, että munakoisot peittyvät lähes kokonaan (ehkä pari, kolme desiä?), ja sekoita joukkoon myös loppu täyte. Hauduttele kannen alla keskilämmöllä noin parikymmentä minuuttia tai kunnes munakoisot ovat pehmeitä ja kastike on tiivistynyt melko paksuksi. Lisää lopuksi joukkoon vielä jogurttia tai kermaa.

********************************************

Itse asiassa tuli puhuttua hieman potaskaa, kun sanoin, että meillä ei muka ollut uudessa kodissa entuudestaan mitään elitarvikkeita. Olihan meillä jääkaapissa vaikka mitä!

Kun pakkasin vanhan asunnon keittiön tavaroita muuttokuormaan, heitin jääkaapista kaikki vanhojen ruokatarvikkeiden jämät roskiin; ne kun olivat muhineet jääkaapissa reilusti yli puoli vuotta. Roskiin päätyivät muun muassa pikkelssien ja hillojen jämät, pullotettua kookosvettä, ketsuppipussit ja sinappia. Mutta muuttomiehet, joille oli annettu käsky laittaa muuttokuormaan kaikki muut tavarat paitsi ilmastointilaitteet ja yksi vaatekaappi, olivat ystävällisesti kantaneet roskapussitkin uuteen asuntoon. Oli hirmuisen mukava yllätys avata jääkaapin ovi, kun sieltä tervehtivät minua taas ne samat purkit ja purtelot, jotka olin jo kerran heittänyt roskiin! :-D

Käynti intialaisella luomutilalla

Kävin jokin aika sitten pienellä luomutilalla eteläisessä Andhra Pradeshissa lähellä Madanapallea. Luomuviljely on Intiassa vielä aika pienimuotoista, vaikka siitä ei ole kovin kauaa - nelisenkymmentä vuotta - kun kaikki viljely oli Intiassa vielä luomuviljelyä. 1960-luvulla syntynyt vihreä vallankumous muutti Intian maanviljelyn täysin, kun maanviljelystä tuli tehomaanviljelyä, johon kuuluivat lannoitteet, torjunta-aineet sekä entistä satoisammat lajikkeet.

Luomutilalle johtava tie.

Vihreä vallankumous oli käänteentekevä Intian ruokatuotannossa, sillä Intiasta tuli omavarainen muun muassa riisin ja vehnän suhteen. Viime vuosikymmenellä on kuitenkin alettu huomata vihreän vallankumouksen haittapuolia, joihin kuuluvat muun muassa maaperän köyhtyminen, ympäristön saastuminen sekä maanviljelyn kallistuminen. Lannoitteiden ja torjunta-aineiden lisääntynyt tarve ja niiden kallistuminen on johtanut monesti suuriin velkataakkoihin ja äärimmäisissä tapauksissa maanviljelijöiden itsemurhiin. Maanviljelijöiden itsemurhat ovatkin melkoisen suuri ongelma Intiassa, sillä vuosien 2002 ja 2006 välisenä aikana jopa 17500 maanviljelijää teki itsemurhan. Aiheesta on tehty elokuvakin, jonkinlaisen kulttifilmin maineeseen noussut Peepli Live.

Viime aikoina Intiassakin on alettu kiinnostua luomuviljelystä, sillä monella tilalla on jo valmiiksi lehmiä tai puhveleita, jotka tarjoavat tarvittavat lannoitteet. Kovin suuria investointeja luomuviljelyn aloittamiseksi ei siis tarvita.

Tämä pieni luomutila, jolla kävimme, työllistää tällä hetkellä 40 henkilöä. Kasvisten viljely on tilalla ainakin vielä toistaiseksi sen verran pienimuotoista, että sadosta riittää lähinnä omiksi tarpeiksi. Tilalla järjestetään esittelykäyntejä kaikille kiinnostuneille, ja tällä kertaa kierroksella oli meidän lisäksemme muutama luomuviljelystä kiinnostunut perhe.

Tilalla viljellään 35 lajiketta, ja perusajatuksena on ollut luoda kasveilla sellainen elinympäristö, joka parantaa myös maan monimuotoisuutta. Valitsemalla oikeanlaisia kasveja on pyritty luomaan kasveillekin sopusointuinen elinyhteisö. Tilalla on siis pyritty eroon yksipuolisesta viljelystä, jolla tuotetaan suuri määrä yhtä lajiketta, ja siirtymään monimuotoviljelyyn.

Sitruunaruohopeltoa.

Tilan tuotto tulee lähinnä sitruunaruohosta, jota kasvaa tilalle johtavan tien molemmin puolin. Sitruunaruohosta valmistetaan tilalla öljyä, jota myydään eteenpäin muun muassa hajuvesi- ja elintarviketeollisuudelle. Vanhan veturin höyrykattilalla synnytetään höyryä, joka johdetaan putkia pitkin eräänlaisiin siivilöihin, joista höyry siirtyy sitruunaruohokerrosten läpi ja tiivistää sitruunaruohon öljyksi.

Tilalla on meneillään myös naleshiya-yrtin kasvatuskokeilu, joka kestää viisi vuotta. Yrtin juuresta valmistetaan teetä, jota käytetään diabeteksen hoidossa. Diabeteksestä on tullut Intiassa oikea kansantauti, sillä diabetestä sairastavia on Intiassa enemmän kuin missään muualla maailmassa. 95 prosenttia diabetestä sairastavista sairastaa kakkostyypin diabetesta, jota ei hoideta insuliinilla, vaan ruokavaliolla, liikunnalla ja suun kautta otettavilla lääkkeillä. Kauppojen hyllyt ovatkin Intiassa täynnä diabetespotilaille tarkoitettuja (sokerittomia) elintarvikkeita. Kaikki mahdolliset avut diabeteksen hoidossa ovat Intiassa siis enemmän kuin tervetulleita.

En kuollaksenikaan muista tämän lehmälajikkeen nimeä...
Tämä oli aika hurjan näköinen luonnossa.

Luomutilan lannoitteet ovat peräisin tilan lehmistä, joita tilalla on seitsemän eri lajia. Yhdellä lehmällä pystytään lannoittamaan ja kasvattamaan 30 eekkeriä (yli 12 hehtaaria) maata.

Lapsosilla oli oma eläinsuojansa.

Kasvien lannoitteena käytetään lehmän virtsaa sekä lantaa.

Virtsasäiliöitä.

Lantaa.

Luomutuotteita sai maistaa suoraan pellosta, ja olivathan ne luomutomaatit paljon parempia kuin kaupan mauttomat möllykät. :-)

Retikkaa suoraan pellosta.

Kierroksen lopuksi istuimme tilan päärakennuksen terassille juomaan teetä ja keskustelemaan tilan johtajan M.C. Prasadin kanssa luomuviljelystä ja maanviljelystä Intiassa yleensäkin. M.C. Prasadilla on ihmeellinen taito puhua ja selittää asiat niin, että asiaan täysin perehtymätönkin ymmärtää asiat ja vakuuttuu siitä, miksi luomu- ja lähiviljely on todellakin suotavaa.

Oli jo sen verran pimeää ja M.C. Prasad oli sen verran eläväinen tyyppi, että tämän parempaa kuvaa en valitettavasti saanut.

Intian maaseudun suurin ongelma on tätä nykyä muuttoliike kaupunkiin: kaikki ne, joilla on vähänkin jonkinlaisia taitoja ja hiemankin rahaa, pyrkivät muuttamaan kaupunkiin. Maaseudulle jäävät lähinnä ne, joilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin asua maalla. Heillä taas ei ole mielenkiintoa, tietoa, varaa eikä uskallusta poiketa tutuksi tulleista viljelykeinoista ja panostaa luomuviljelyyn. Ihmisten asenteissa maanviljelyä ja maanviljelijöitä kohtaan olisi muutenkin parantamisen varaa, sillä maanviljelijöitä pidetään jotenkin tyhmempinä kuin koulutettuja kaupunkilaisia. Mutta järjellä ajatellen asia on juuri niin kuin M.C. Prasad sanoi: kokeneet maanviljelijät ovat oikeasti paljon korkeammin koulutettuja kuin kouluissa opiskelleet, sillä esimerkiksi insinöörin arvon saattaa saada muutamassa vuodessa, mutta maanviljelijältä saattaa kulua hyvinkin parikymmentä vuotta siihen, että hän oppii lukemaan kasveja ja maaperää ja ymmärtämään niissä havaittavia muutoksia ja niihin johtaneita syitä.

Luomuvehnää.

Ehkä suurin este luomuviljelyn kehittämiselle Intiassa on jakeluketjun puuttuminen: luomutuotteita ei kylmäsäilötä, joten ne pitäisi saada kuluttajalle saman päivän aikana. Tällaista tehokasta jakeluketjua ei kuitenkaan ole olemassa. Kaiken lisäksi luomuviljely vaatii panostusta, kärsivällisyyttä ja hieman intohimoakin, sillä kunnon satoa saadaan tavallisesti vasta noin kolmen vuoden kuluttua viljelyn aloittamisesta. Monet luomuviljelyä kokeilleet ovatkin tuloksia odotellessaan luovuttaneet ja palanneet takaisin vanhoihin viljelymetodeihin.

Olen nähnyt ruokaa, mutta en nälkää

Ruokaa ei ole tullut viime aikoina laitettua, vaikka ruoka on kyllä muuten täyttänyt elämän aika mallikkaasti.

Syöminen on vallan mukava harrastus, ja erityisen mukavaa se on minusta silloin, kun ruoan laittaa joku muu. Olen alkanut epäillä, enkö pidäkään ruoanlaitosta niin paljon kuin luulin, onko minusta tullut laiska, vai miksi minusta on niin mukavaa, kun joku toinen laittaa ruoan, ja omaksi tehtäväkseni jää vain syöminen.

Tarjolla neljää erilaista biryania
... ja niiden lisäksi noin sata muuta ruokalajia.

Seisovat pöydät ovat heikkouteni, mutta viime aikoina on alkanut näyttää uhkaavasti siltä, että syömiskuntoni on alkanut romahtaa, kun en enää jaksa mättää ruokaa samaan malliin kuin ennen. Sitä paitsi kun lautasella on kaikkea sekaisin, kaikki alkaa maistua samalta, eikä ruoasta nauti enää yhtään.

Suuret buffet-pöydät ovat alkaneetkin vaivihkaa vaihtua pienempiin iloihin, kuten drive-in jäätelöbaariin, jossa ei luonnollisestikaan tarvitse astua autosta ulos lainkaan. Jäätelölista pujotetaan auton ikkunasta, ja samaan osoitteeseen toimitetaan myös itse jäätelöannos ja lopulta laskukin. Viitseliäämmät voivat tietysti myös nauttia jäätelönsä ulkona pienessä puutarhassa.

Ostosten lomassa voi käydä haukkaamassa jotakin pientä tai isompaa ostoskeskuksen food courtissa - ja joutua samalla esimerkiksi elokuvatuottajan bongaamaksi: "anteeksi, mutta kiinnostaisiko sinua Bollywood-elokuvassa näytteleminen?" :-D

Vihannesten ja hedelmien ostaminen on sekin hauskaa, sillä ihania, värikkäitä kasviksia myydään kaikkialla.

Teiden varsilla,

maalaistoreilla,

suoraan rekasta

sekä hypermarketeissa valmiiksi paloiteltuina ja muovikelmuihin pakattuina.


Kokkiohjelmien katseleminen on sekin vallan sivistävää, eikä niitä katseltuaan voi ainakaan enää väittää, että intialainen ruoka olisi jotenkin kaavoihinsa kangistunutta. Intialaisten kotirouvien kekseliäisyys on vertaansa vailla, ja palkkioksi kuvausryhmän vierailusta rouville annetaan esimerkiksi värikäs sari tai vaikkapa painekeitin.

Uusien reseptien opettelu on hauskaa, ja keittiössä yhdessä pyöriminen yhdistää talon naisväkeä kummasti. Uusia ohjeita on opittu tukuittain, mutta niiden postaileminen siirtyy siihen ajankohtaan, että minulla on oma keittiö, jossa voin kokkailla ja varsinkin valokuvailla rauhassa. :-)

Munakoisoja on ainakin tulossa!

Kun käyttää hieman kekseliäisyyttä, ruoasta saa myös aikaiseksi vaikka joulukuusen

- jos tölkkijuomia nyt voi ruoaksi sanoa.

Business-luokan lentokonemuonaa

Sain matkustaa äskettäin business-luokassa Helsingistä Mumbaihin, ja koska olen lentokoneruoan suuri ystävä (eikä tämä ole edes mikään vitsi!), teki mieli kirjoittaa pieni katsaus Lufthansan business-luokan ruoista ja juomista. Kyseiset ruoat ovat väliltä Frankfurt-Mumbai, jolla tarjottiin sekä lounas että illallinen.

Lounastarjoilu alkoi melkein heti, kun turvavyön merkkivalot olivat sammuneet. Juomatarjoilu oli alkanut jo ennen sitä, kun koneen ollessa vielä maan kamaralla matkustajille tarjoiltiin shamppanjaa ja tuoremehua.

Lounas alkoi sillä, että lentoemännät ja stuertit (vai mitä ne nyt on) levittivät kaikkien eteen pöydille valkoiset kangasliinat ja toivat ruokalistat. Minulle maalaiselle meinasi iskeä paniikki, kun en meinannut tajuta ruokalistasta mitään, kun ruoat oli jaoteltu minusta niin kummallisiksi kokonaisuuksiksi. Onneksi asiat kuitenkin lopulta selvisivät, etten sentään jäänyt ilman ruokaa. :-) Lounaalla alku-, pää- ja jälkiruokavaihtoehtoja oli kolme kutakin, ja viinivaihtoehtoja neljä, kaksi puna- ja kaksi valkoviiniä.

Itse otin alkuruoaksi vihersalaatin, jossa oli muun muassa pienen pieniä kantarelleja, kurpitsaa, kirsikkatomaatteja ja kurpitsansiemeniä. Annos oli iso, ja se olisi riittänyt joissakin (toisissa) olosuhteissa ehkä pääruoaksikin. Miinusta salaatti sai siitä, että jotkut kantarellit olivat hieman huonosti putsattuja, joten multa rouskui hampaissa.

Alkusalaatti.

Naapurin silli -petit four.

Pääruoaksi valkkasin vähän intialaisempaa, eli jheenga kalimirch -katkarapuja, palak mataria (pinaattia ja herneitä) sekä aloo gobi pulaota (riisiä, kukkakaalia ja perunoita). Ruoka oli minun makuuni kovin mietoa, mutta niinhän sen kuuluu lennolla tietysti ollakin. Annos ei ollut mitenkään erikoisen houkuttelevan näköinen, mutta intialaisesta ruoasta on muutenkin kovin vaikea saada mitään kauniin näköisiä annoksia.

Pääruoka intialaisittain.

Jälkiruoaksi otin mangotorttua, jonka kanssa tarjottiin jonkinlaista mangohilloketta. Annos oli ihanan makuinen, mutta siinä oli sama ongelma kuin jälkiruoissa yleensäkin: annos oli aivan liian pieni. :-)

Mangoherkkuja ja portviiniä.

Viiniä ei tarvinnut mitenkään anella, sillä toinen lasillinen kaadettiin pyytämättä. Sen jälkeen asianomaisen naama punoitti vissiin sen verran, että seuraavan annoksen kaatamista tiedusteltiin etukäteen. :-D Jälkiruokien kanssa sai lisää tavallista viiniä tai portviiniä ja kahvin kanssa vielä konjakkeja ja mitä vielä. Kivan hiprakankin lennolla olisi siis saanut aikaiseksi, jos vain olisi halunnut.

Lounaan tarjoilu kaikkine ruoka- ja juomakierroksineen kulutti aikaa niin rattoisasti, että lennon kaksi ensimmäistä tuntia kuluivat ihan huomaamatta. Raskaan aterian jälkeen nukutti sen verran makeasti, että taas kului paljon aikaa ihan huomaamatta. :-D

Illallisella valinnanvaraa oli vain pääruoan osalta; tarjolla oli joko lampaan noisetteja jusin, peruna-oliivigratiinin ja tomaatti-papupotpourrin kanssa tai intialaisia kasvisruokia (palak paneeria, kasviscurrya ja pulao kali motia). Alkuruoaksi oli katkarapu-confit sekä penne-rucolasalaattia ja jälkiruoaksi mausteista omenakakkua.

Tuhti lammas-pääruoka.

Katkarapu-alkuruoka oli ehkä koko lennon paras ruoka!

Annos oli minulle tuossa vaiheessa vuorokautta vähän liiankin tuhti, ja tapahtui semmoinenkin harvinaisuus, että en jaksanut syödä kaikkea! Kovin isoa kökkärettä lihaa lautaselle ei kylläkään jäänyt... :-)

Business-luokan tarjottavat eivät ulkonäkönsä puolesta olleet minusta mitenkään häikäiseviä, mutta ruoka oli kyllä erinomaisen hyvää alusta loppuun asti. Maku oli siis enemmän kuin kohdallaan, ja viinitkin olivat oikein suunmukaisia. Suurin ero turistiluokan ruokaan olikin ehkä juuri maussa ja siinä, että oli mahdollisuus valita, mitä söi, eikä tarvinnut tyytyä siihen yhteen ja ainoaan vaihtoehtoon. Satuimme vielä istumaan business-luokan etupäässä, joten kaikkia haluamiamme vaihtoehtoja oli aina tarjolla. En tiedä, ehtivätkö jotkut vaihtoehdot loppua siinä vaiheessa, kun ruokakärryt ehtivät osaston loppupäähän.

Matkasta jäi ruoan osalta - ja muutenkin - hyvä mieli. Mikäs siinä, syöminenhän on hirmuisen mukavaa - tiettyyn pisteeseen asti. Silloin kun olen syönyt vatsani liian täyteen, muistan aina äidiltä oppimani sanonnan: nälkäinen ei tiedä, kuinka kylläinen kärsii.

Bagel-chipsit

Tämä blogi se seuraa aina yhtä tiiviisti aikaansa. Näin joulun kynnyksellä valmistui niinkin ajankohtainen herkku kuin kuivahtaneesta bagelista valmistetut chipsit. Herkkuu-aa on meillä monenlaista...

BAGEL-CHIPSIT
iso uunipellillinen
Ohje (muokattuna) BBC Good Foodilta

TARPEET
1 bagel (vanha kuivahtanut)
öljyä
suolaa
oreganoa
paprikajauhetta
... tai mausteita oman maun mukaan

VALMISTUS

Laita uuni lämpenemään noin 180 asteeseen.

Leikkaa bagel poikittain muutaman millimetrin paksuisiksi viipaleiksi ja levitä viipaleet pellille leivinpaperin päälle yhteen kerrokseen.

Sudi tai suihkuttele viipaleille vähän öljyä ja ripottele päälle suolaa sekä mausteet.

Paista uunissa 4-5 minuuttia. Anna jäähtyä ennen tarjoamista.

Tarjoa vaikkapa glögin kanssa. :-) Nämä olivat muuten älyttömän hyviä - pesevät perunaiset serkkunsa mennen tullen!

*****

Näiden chipsien myötä toivottelen kaikille oikein maukasta ja vatsantäyteistä joulua! Ennen kuin poistun takavasemmalle, täytyy vielä mainostaa minun ja ihanaisen ystäväni Lauran uutta yhteistä ruokaprojektia, joka alkaa ensi vuoden alusta ja kestää vuoden loppuun. Aiomme kokata tai leipoa vuoden mittaan aakkoset läpi niin, että kahtena ensimmäisenä viikkona valmistamme jotain a:lla alkavaa, seuraavana kahtena b:llä ja niin edespäin, kunnes ollaan aakkosten toisessa päässä. Haaste on avoinna kaikille aakkkoskokkailusta innostuville, eli kaikki ovat enemmän kuin tervetulleita tulemaan mukaan! :-)

Jokohan se pukki kohta tulisi...

Ostoslista on... loppumaton

Sain Keltaisen keittiön Martinalta jo kauan sitten hauskan haasteen paljastaa omalla ostoslistalla olevia asioita. Koska haaste osui ruokablogiini, ajattelin pysytellä keittiön puolella, koska meillä löytyy aika paljon ostettavaa jo pelkästään keittiöönkin.

Olen oikeastaan äärimmäisen huono tekemään mitään hankintoja; minulla on kai sellainen logiikka, että niin kauan kuin tavarat toimivat ja ovat ehjiä, uusia ei tarvitse ostaa. En ole muutenkaan mikään esteetikko, enkä ostele kippoja, huonekaluja, kodinkoneita tai mitään muutakaan vain sen takia, että ne näyttävät kivoilta tai että ne sopivat sisustukseen, vaan ostopäätöksen takana on aina jonkinlainen tarve. Inhoan sisustusohjelmia, sisustuslehtiä ja kaikkea muutakin sisustamiseen liittyvää, eikä minusta saa kodinsisustajaa sitten millään, ei vaikka joku hakkaisi ruoskalla persuksiin. Muut ovat kyllä ostaneet minulle kauniita ja arvokkaitakin (keittiö)esineitä, mutta en kai raaski käyttää niitä, kun ne seisovat enimmäkseen hyllyillä pölyttymässä. Kahvikuppinakin käytän muistaakseni 17 vuotta vanhaa Marimekon kuppia, jossa ei ole värejä jäljellä juuri nimeksikään, vaikka muitakin kuppeja olisi.

Mutta kyllä minäkin saan jonkinlaisen ostoslistan aikaiseksi, kun vain rupean miettimään, mitä meidän keittiöön oikeasti tarvittaisiin.

Uuni
Tämä olisi ihan ehdottomasti ensimmäinen ja tärkein hankinta, koska nykyinen uunimme on niin vanha rumilus. Uunin vaihto olisi ajankohtainen asia siksikin, että uunin ostoa on suunniteltu siitä asti, kun tähän asuntoon muutimme, eli kohta kymmenen vuotta (hyvänen aika, kylläpäs se aika kuluu!). Astianpesukoneen uusimista suunnittelimme sentään vain kaksi ja puoli vuotta - vanha astianpesukone oli hajonnut, mikä tarkoitti sitä, että rouva tiskasi astiat käsin. Ei sitten vain tullut lähdettyä sinne kodinkoneliikkeeseen aiemmin... (Puolustuksena voin kyllä sanoa, että osa tuosta ajasta on kyllä vietetty ulkomailla, joten ihan koko aikaa en sentään ole tiskiharja kädessä seissyt.)

Sähkövatkain
Vanha vatkain toimii kyllä, mutta sitä vaivaa ilmeisesti vanhuus, koska se ei jaksa vatkata kovin kauaa terhakkaasti vaan alkaa hyytyä, varsinkin jos on jostain kovin tiukasta vatkattavasta kyse. Vatkainta en ole saanut ostettua siksi, että en leivo juuri koskaan, joten enhän minä vatkainta edes tarvitse. Sitten jos joskus innostun leipomaan jotain ja tarvitsen vatkainta, muistan, että pitäisikin ostaa uusi vatkain - mutta mitä suotta, kun enhän minä edes koskaan leivo (nyt putosin jo itsekin kärryiltä).

Painekattila
Tämäkään ei ole mitenkään lopullisesti hajonnut, mutta en vain jostain syystä pidä vanhasta painekattilastamme. En ole muutenkaan mikään painekattiloiden suuri ystävä, kun painekattilat ovat minusta niin pelottavia. Kauhutarinoita (vieläpä tosia sellaisia) olisi jaettavana useampikin - eräältä herralta on lentänyt painekattilan sisältö pitkin keittiötä, ja eräs sukulaislapsi on melkein tukehtunut nielaistuaan painekattilan vihellysnappulan. Painekattila puolustaa kuitenkin joissakin ruoissa paikkaansa niin hyvin, että sitä ilmankaan ei oikein voi elää.

Riisinkeitin
Onhan tuo nykyinen niin helvetin ruma, että silmiä alkaa särkeä, kun katsoo keittimeen päinkin. Isompi keittimemme olisi hieman kauniimpi, mutta se on kahdelle ihmiselle epäkäytännöllisen iso. Pikkukeitin on - rumuutensa lisäksi - alkanut vielä temppuillakin; sen johdossa on ilmeisesti jonkinlainen kosketushäiriö, koska johtoa pitää aina vääntää tiettyyn suuntaan, jotta keitin toimisi. Keittimellä on ollut alun perinkin aika surkeat lähtökohdat: Ukkelin serkku toi sen aikanaan (noin 15 vuotta sitten) USA:sta, eikä johdon pää sopinutkaan meikäläiseen pistorasiaan. Ongelmahan ratkesi sohvasähkömiehen pikakeinoilla, eli pistotulpasta leikattiin osa pois, jolloin lyytsä alkoi taas kirjoittaa ja riisit keittyä. Jyrsitty riisinkeitin on toiminut hyvin ja pitkään, mutta nyt silläkin raukalla alkaa vissiin olla jo eläkeikä käsillä.

Kokoelma erimallisia pikkuvuokia
Ihastelen aina kaupoissa ja muiden blogeissa pieniä sieviä juttuja, jotka on tehty kauniissa vuoissa. Minäkin haluaisin omistaa paljon erilaisia vuokia, joista voisin aina valita tilanteeseen ja mielentilaan sopivan näköiset vuoat. On minullakin sellaiset tartalettivuoat, mutta en tiedä, missä ne ovat, enkä muista, olenko edes käyttänyt niitä koskaan.

Parilapannu
Olisi kiva syödä raidalliseksi paistettua lihaa ja kalaa. Oikeastaan olisi kiva syödä mitä vaan raidallista.

Bambuhöyrystin
Ihan vain siksi, kun minä olen aina halunnut semmoisen, mutta en ole koskaan saanut.

Keittiö
Oikeastaanhan tarvitsisimme ihan uuden keittiön, koska inhoan avokeittiöitä. Joissakin tapauksissa ne voivat olla ihan kivojakin, mutta intialaiseen ruoanlaittoon ne eivät sovi lainkaan. Aina pitäisi laittaa ruokaa kaikki luukut auki, jotta hajut eivät jäisi pyörimään huusholliin, eikä kokkailu raittiissa pakkasilmassa ei oikein houkuttele. Oikeastaan olen kyllästynyt tähän asuntoon muutenkin, joten voisin haluta keittiön lisäksi lopunkin kämpän vaihtoon.

Paljon muutakin hankittavaa meidän taloudessa olisi, mutta tämä postaus oli jo tällaisenaankin niin nolo, että taidan vetäytyä peiton alle tuskailemaan omaa saamattomuuttani. Nousen sieltä vasta sitten, kun olen ihan varmasti muuttunut tarmokkaaksi ja aikaansaavaksi ihmiseksi. Nähdään siis seuraavassa elämässä. :-)

Avial - kookoksinen kasvisruoka

Kun ulkona vihmoo vettä melkein vaakasuoraan ja ilma on synkän harmaa, on ihana lennähtää ainakin ruokalautasensa äärellä aurinkoisempiin maisemiin. Tällä kertaa siirryin kauas pois harmaudesta eteläintialaisen avialin siivittämänä. Avialin värikkäät vihannekset ruokkivat silmää ja aurinkoinen tuore kookos mieltä.

Hassua, että en ennen pitänyt kookoksesta juuri lainkaan, mutta nyt olen oppinut tykkäämään siitä kovastikin. Kookosmaidosta olen aina pitänyt, mutta en tuoreesta kookoksesta. Kookos kuuluu ehkä sellaisiin makuihin, joiden syöminen täytyy oppia, ainakin, jos ei ole kasvanut kookospuiden alla. Kammoni kookosta kohtaan saattaa juontua myös hirveistä kookoshiutaleilla täytetyistä joulukonvehdeista, joita aina silloin tällöin erehdyin konvehtirasiasta poimimaan. Niitä en pysty syömään vieläkään, mutta onneksi kookos menee jo ruoan mukana liukkaasti alas. :-)

Jos tuoretta kookosta ei ole saatavilla tai jos siitä ei pidä, kookoksen voi ihan hyvin korvata kookosmaidollakin. Ruoasta tulee silloin rakenteeltaan aika erilaista, mutta eiköhän kookosmaitoinen versiokin lennätä jonkinlaisille palmurannoille. :-)


AVIAL
kolmelle-neljälle

1 rkl öljyä
1 tl jeeran siemeniä
n. 5-6 dl kasviksia (ks. vinkki lopusta)
½ tl kurkumaa
suolaa maun mukaan
1 dl huoneenlämpöistä paksua jogurttia (esim. turkkilaista)

Tahna
noin neljännes kookospähkinästä paloiteltuna
2 vihreää pientä chiliä (tai vihreitä chilejä maun mukaan)
1 cm:n pituinen pätkä inkivääriä paloiteltuna

(hieman kookosöljyä, currylehtiä ja tummia sinapinsiemeniä)

VALMISTUS

1. Pilko kasvikset läpimitaltaan noin senttimetrin kokoisiksi kuutioiksi. Valmista kookostahna: jauha kookospähkinä, chilit ja inkivääri esim. blenderissä tasaiseksi jauheeksi. Lisää hieman vettä, jos jauhaminen ei meinaa muuten onnistua. Laita tahna sivuun odottamaan.

2. Kuumenna öljy pannulla ja lisää jeeran siemenet. Kun ne alkavat tuoksua, lisää kasvikset kypsymisjärjestyksessä. Itselläni oli porkkanaa, papuja, herneitä ja kajottikurpitsaa, ja lisäsin pannulle ensi porkkanat, vähän myöhemmin kajottikurpitsan, taas vähän myöhemmin pavut ja lopuksi herneet. Paistele vihanneksia keskilämmöllä silloin tällöin sekoitellen ja lisää tarvittaessa tilkka vettä. Lisää kurkuma ja suola.

3. Kun vihannekset ovat lähes kypsiä, sekoita joukkoon kookostahna. Paistele miedohkolla lämmöllä viitisen minuuuttia ja tarkista suola.

4. Siirrä pannu pois levyltä ja sekoita joukkoon jogurtti.

Lopuksi ruokaan voi lisätä hieman kookosöljyä, tai sitten voi tehdä pienen tadkan paistamalla öljytilkassa currylehtiä ja sinapinsiemeniä. Pakko ei ole tehdä kumpaakaan, ja itseänikin laiskotti tällä kertaa sen verran, että en jaksanut tehdä mitään muuta kuin keittää riisit ja syödä.

Vinkki: Kasviksina voi käyttää melkein mitä vain: porkkanaa, perunaa, bataattia, keittobanaania, rumpukeppejä (drumsticks), raakaa mangoa, pullokurpitsaa, papuja, herneitä, kajottikurpitsaa, ehkä jopa kesäkurpitsaa, jos sen lisää tarpeeksi myöhään, ettei se mene ihan mössöksi. Tämä on erinomainen kasvisjämien dumppausruoka. :-)

Pieni tamarinditesti ja kalaa thaimaalaiseen tapaan

Eräs lukijani kysyi minulta jokin aika sitten, voiko intialaisissa ruoissa käyttää valmista tamarinditahnaa, jota saa ihan tavallisista marketeista lasipurkeissa. Arvelin, että tamarinditahna sopisi tamarindin korvikkeeksi ihan hyvin, mutta koska en ole itse koskaan valmista tamarinditahnaa kokeillut, asia jäi hieman vaivaamaan minua. Käytän itse aina tamarindin hedelmälihaa, joka pitää liottaa vedessä ja siivilöidä, ja siksi valmis tamarinditahna on jäänyt minulle ihan tuntemattomaksi.

Päätin suorittaa siksi pienen vertailun tamarinditahnan ja tamarindihedelmästä valmistetun mehun välillä ja katsoa, kuinka hyvin tuotteet vastaavat toisiaan. Vertailun jälkeen valmistin tamarinditahnasta yksinkertaista thaimaalaistyyppistä kastiketta paistetulle kalalle. Tamarindiahan käytetään Etelä-Intian lisäksi paljon muun muassa Kaakkois-Aasiassa, kuten Thaimaassa. Tamarindi tuo ruokaan hedelmäistä happamuutta, joka on paljon pehmeämpää kuin sitruunan kirpakka happamuus, mikä johtuu siitä, että tamarindi sisältää niin paljon sokeria. Olen kirjoitellut tamarindihedelmästä ennenkin, joten en nyt enää tässä rupea siitä sen tarkemmin selostamaan. :-)

Purkitettu tamarinditahna on käyttövalmista tavaraa, joka näyttää sisältävän vain tamarindia ja vettä. Tamarindin osuus tahnasta on 65 prosenttia. Kaiken järjen mukaan tamarinditahnan pitäisi siis maistua aika lailla samalta kuin hedelmästä liottamalla valmistettu mehu, koska ainekset ovat kummassakin ihan samat.

Vertailua varten valmistin tamarindihedelmästä mehuseoksen; siis sellaisen, jonka valmistan yleensäkin, jos ruokaan tarvitaan tamarindia. Laitoin reilun ruokalusikallisen tamarindia sekä noin puoli kuppia kuumaa vettä likoamaan, ja annoin tamarindin pehmentyä vartin verran. Painelin tamarindia välillä lusikalla, jotta mehut irtoaisivat siitä hyvin. Lopuksi siivilöin mehun. Sitten vertailin itse tehdyn tamarindimehun ja kaupasta ostetun tamarinditahnan väriä, koostumusta ja makua.

Tamarindihedelmää liottamista ja siivilöimistä vaille valmiina.

Tamarinditahna ja tamarindimehu näyttivät muuten aika samannäköisiltä, paitsi että tamarinditahna oli hieman tummempaa. Koostumukseltaan tahna oli mehua paljon paksumpaa - tahna on kai jotenkin kokoon tiivistettyä?

Melkein kuin kaksi marjaa.
Vasemmalla kaupan tamarinditahnaa, oikealla itse tehtyä mehua.

Samannäköisyydestä huolimatta tamarindimehu ja -tahna olivat maultaan yllättävänkin erilaiset: itse tehty mehu oli ohuempaa, kirpeän hedelmäistä ja aika raikkaan tuntuista, kun taas kaupan tamarinditahna maistui luumumaiselle, ja maku oli jotenkin "syvempi" ja hieman tunkkainen.

Pienistä makueroista huolimatta tamarinditahna on minusta silti ihan näppärä korvike tamarindimehulle. Ennen kaikkea se on helppokäyttöinen, kun sitä voi lusikoida ruokaan suoraan purkista. Tamarinditahnan saatavuus ei ole sekään ongelma, koska sitä saa ihan tavallisista hyvinvarustetuista (mitä se sitten ikinä tarkoittaakin!) marketeista. Ihan tarkkoja käyttömääriä en osaa sanoa, mutta luulisin, että neljän hengen ruokaan semmoinen yksi tai kaksi ruokalusikallista tamarinditahnaa voisi olla aika hyvä määrä. Määrä riippuu tietenkin myös ruokalajista ja ruoan halutusta happamuudesta.


Kalaa thaimaalaisessa kastikkeessa
kahdelle

1 shalottisipuli tai 1 pieni sipuli hienonnettuna
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
n. 1 cm:n pituinen pätkä inkivääriä hienonnettuna
chiliä maun mukaan (itse laitoin yhden pienen vihreän thaichilin hienonnettuna)
n. 3/4 dl vettä
2 rkl tamarinditahnaa
2 rkl kalakastiketta
2 rkl sokeria
(päälle kevätsipulia)

VALMISTUS

1. Laita kaikki ainekset kattilaan ja kiehauta. Keittele lempeästi keskilämmöllä ilman kantta noin kymmenen minuuttia, kunnes kastike on sakeutunut. Tarkista maku. Tarjoa pannulla paistettujen tai uunissa kypsennettyjen kalafileiden seurana. Lisukkeeksi sopii riisi.

Köyhäilyä kreikkalaisittain

Voi sinua, valkokaali, miten oletkin tuommoinen kalpeanvihreä rumilus? Kuinka muistutatkin niin paljon munapäistä avaruusoliota? On niin somaa, kun sinä ja ystäväsi kökötätte kaupan heviosaston kingeinä pyramidin muotoisissa kasoissa. Tarjoatte idän eksotiikkaa ja silmäniloa kaikille epätoivoisille kotirouville, jotka sahaavat heviosastostoa ristiin rastiin, yrittäen kuumeisesti miettiä, mitä tänään syötäisiin. Miksi kukaan haluaa maksaa monta sataa euroa siitä, että pääsee Egyptiin pyramideja töllistelemään, kun pyramidien makuun pääsee ihan lähimarketissakin? Vielä kun saataisiin kamelikyyti kassalle, niin voi pojat, jo olisi lomatunnelma kohdallaan.

Voi kaali, miksi olet niin mauton vihannes ja epämiellyttävän tuntuinen suussa? Et ole oikein mitään, et kova etkä pehmeä, vaan sellainen nihkeän natkuva. Siltikin olet aika ainutlaatuinen kaikessa monikäyttöisyydessäsi. Kun valo vähenee ja ilta pimenee, sinusta tulee onneton ja haluat kääriä syliisi jotain. Tehdään siis kaalikääryleitä. Ensipakkasen puremia poskia ilahduttaa pehmoinen kaalilaatikko, jota mussuttaessa huolet väistyvät. Tuo rakastettavan riittoisa kaalilaatikko, elinikäinen ystävä, joka tervehtii jääkaapista aina vaan. Paino-ongelmaisillekin sinä tarjoat huolenpitoa: mitä olisikaan kaalidieetti ilman kaalia? Olet myös aina valmis nousemaan sohvalta ja ryhtymään kaalijumppaan, jossa tanssitaan sumbaa tai sambaa nelikiloiset kaalinpäät kainalossa.

Rakkaat kaalit, kuulen kyllä teidän kutsunne, vaikka teeskentelenkin vaikeasti tavoiteltavaa. Kuulen kuiskauksenne: Täällä me kalvakat poloiset vartumme, ahtaissa laareissa, että joku hyväsydäminen immeinen tulisi ja antaisi meille hyvän kodin. Luvataan olla riittoisia ja halpoja ja tuoksua hyvälle, jotta naapuritkin tulevat kateellisiksi, kun taas niillä syödään sitä kaalia. Ota ja tartu minuun ja maksa minusta kassalla muutama sentti. Sujauta minut käsilaukkuusi ja vie kotiisi. Meistä tulee vielä onnelliset yhdessä.

LAHANORIZO (tuttavallisemmin kaalia ja riisiä)
noin neljälle
tätä ohjetta mukaillen

pari ruokalusikallista öljyä
1 sipuli hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
puolikas pienehkö kaali (n. 500-600 grammaa) hienonnettuna
3 tomaattia pieninä kuutioina
n. 6 dl vettä
2 dl riisiä (itse laitoin risottoriisiä)
suolaa ja pippuria maun mukaan
sitruunamehua maun mukaan

1. Kuumenna öljy ja lisää pannulle sipulit. Kuullota ne ja lisää kaali. Paista, kunnes kaali on pehmentynyt aika mukavasti. Itse en malttanut paistella kaaleja tarpeeksi kauan, ja kun olin myös pilkkonut kaalin laiskuuttani liian isoiksi paloiksi, kaali jäi natkuvaksi. Ei hyvä. Kaalin saa siis hienontaa aika hienoksi ja kypsentää aika pehmeäksi, ellei sitten tykkää natkuvasta kaalista.

2. Lisää tomaatit ja vesi ja kiehauta. Lisää riisi, suola ja pippuri ja sekoita hyvin. Hauduttele kannen alla keskilämmöllä, kunnes riisi on kypsää, noin 15-20 minuuttia. Sekoittele silloin tällöin ja lisää tarvittaessa hieman vettä. Mausta lopuksi makusi mukaan sitruunamehulla.

Söin tätä ensin - aitoon kreikkalaiseen tapaan - tulisen intialaisen mangopikkelssin kanssa. Sitten söin tätä fetan kanssa ja sitten vielä raejuuston kanssa. En oikein osaa sanoa, mikä oli tämän kanssa parasta. Jotakin jäin kyllä kaipaamaan. Ehkä thaimaalaista chilikastiketta?