Ei siis auttanut muu kuin kehitellä oma ohje. Tämä sama ohje sopii sekä hiivalla että leivinjauheella leipomiseen, ja leipien tekeminen on kummallakin tavalla todella helppoa. Hiivataikinan täytyy antaa tietysti kohota, mutta itse leivontatyötä on todella vähän. Nestettäkään ei tarvitse lämmittää hiivaa varten, vaan jääkaappikylmä jogurtti toimii oikein hyvin. Sama taikina sopii kaiken lisäksi sekä uunissa kypsentämiseen että (grilli)pannulla paistamiseen, ja jos käyttää leivinjauhetta ja paistaa leivät pannulla, naan-leivät tulevat pöytään todella nopeasti.
Hiivalla leivottu naan-leipä uunissa paistettuna. |
Itse käytän naan-leivissä rasvatonta, juoksevaa luonnonjogurttia, mutta mikä tahansa maustamaton jogurtti käy.
NAAN-LEIVÄT (6 kappaletta)
3 dl vehnäjauhoja (195 g)
2 tl sokeria
n. 1 tl suolaa
2 tl kuivahiivaa TAI 1 tl leivinjauhetta
1,5 dl maustamatonta jogurttia (160 g)
HIIVATAIKINA:
Laita kuivat aineet kulhoon ja sekoita. Lisää jogurttia vähän kerrassaan ja muovaa samalla toisella kädelläsi taikinaa yhteen. Kun olet lisännyt kaiken jogurtin, alusta taikinaa noin viisi minuuttia, kunnes taikina ei enää tartu käteen ja kunnes se tuntuu kimmoisalta. Jos taikina tuntuu liian tahmealta, lisää varovasti hieman jauhoja; jos liian kovalta, lisää ripaus jogurttia. Peitä taikina pyyhkeellä ja anna kohota vedottomassa paikassa (esim. mikrossa) kaksi tuntia.
LEIVINJAUHETAIKINA:
Valmista taikina kuten edellä, mutta alusta taikinaa vain sen verran, että saat siitä kiinteän pallon. Koska leivinjauhetaikinaa ei tarvitse kohottaa, voit leipoa leivät heti.
LEIPOMINEN:
Jaa taikinaa kuuteen osaan ja leivo palat noin 20 cm pitkiksi, soikion muotoisiksi leiviksi.
PAISTAMINEN UUNISSA:
Kuumenna uuni 250 asteeseen. Laita leivät pellille leivinpaperin päälle. Pellille mahtuu yhdellä kerralla kolme leipää, joten leivät kannattaa paistaa kahdessa osassa. Paista leipiä uunin ylätasolla 4 minuuttia, käännä sen jälkeen leivät ja paista vielä minuutin ajan. Leipien pitäisi olla nyt ruskeapilkkuisia, mutta jos leivät näyttävät mielestäsi liian vaaleilta, jatka paistamista vielä hetki.
PAISTAMINEN GRILLIPANNULLA:
Kuumenna grillipannu erittäin kuumaksi ja laita leipä pannulle (ilman rasvaa). Paista leipää kaksi minuuttia, käännä leipä ja paista vielä toiselta puoleltakin kaksi minuuttia. Älä liikuttele leipää paistamisen aikana, jotta leipään tulee hauskat raidat.
TARJOILU:
Voitele kypsät leivät voilla tai gheellä ja tarjoa (pohjois)intialaisen ruoan kaverina. Naan sopii erityisen hyvin yhteen paksujen ja kermaisten ruokien, kuten voikananpojan kanssa. (Olen muuten kehitellyt omaa voikananpoikaohjettani hieman, ja ohje löytyy täältä.)
Jos haluat naaniin vaihtelua, voit ripotella päälle seesaminsiemeniä tai hienonnettua korianteria, tai sitten voit valmistaa nigellansiemen-naaneja tai valkosipulinaaneja.
NAANIT NIGELLAN (MUSTAKUMINAN) SIEMENILLÄ:
Ripottele leivän päälle kaulimisen jälkeen mustakuminan siemeniä ja kauli vielä siementen päältä pari kertaa, jotta siemenet tarttuvat leipään paremmin.
VALKOSIPULINAANIT:
Sulata pannulla voita ja paista siinä hienonnettua valkosipulia noin minuutin ajan tai kunnes valkosipuli ei enää tuoksu raa'alle. Voitele kypsät leivät tällä voin ja valkosipulin seoksella.
Leivinjauheella leivottu valkosipulinaan. |
Noista tuli kyllä tosi hyvän näköiset!
VastaaPoistaKiitos kaunis, Jael. <3
PoistaIhanan näköisiä! Tämä kokeiluun heti illalla jogurtti oston jälkeen ;)
VastaaPoista-m
Hih, kiva kuulla! Toivottavasti maistuu! :-)
PoistaEikö tuohon tulee mitään nestettä? 🤔
VastaaPoistaEi tule; jogurtti riittää nesteeksi.
PoistaKävisiköhän creme fraiche nesteeksi ? 🤔
VastaaPoistaNo miksipä ei. Kävisi itse asiassa varmaan aika hyvinkin. Tosin jos creme fraiche on kovin paksua, kannattaa lisätä ehkä hieman vettä.
PoistaItse asiassa kävi tosi hyvin! 😊 jogurttia jää AINA sitten pyörimään ja vanhenemaan kaappiin, ja tuo creme fraiche sinällään meillä monikäyttöisempää niin jatkoon meni ehdottomasti! :)
PoistaIhan mahtava kuulla! Kiva että palasit vielä kertomaan kokeilun tuloksestakin!
PoistaMukavaa kesän jatkoa! :-)
Tämä ohje ollut helppo ja todella hyviä leipiä tulee. Ei kovin kauaan ehdi pöydässä olla, kun menee parempiin suihin. Kiitos ohjeesta.
VastaaPoistaTosi kiva kuulla! :-) Mukavaa syksyn jatkoa!
PoistaAivan älyttömän hyvä koostumus ja maku. Kiitos! Nyt viitsii tehdä naanit intialaisten ruokien rinnalle kun oli niin hyvä.
VastaaPoistaTosi ihana kuulla, että pidit! Mukavia ruokahetkiä! :-)
PoistaKäykö rahka jogurtin sijaan
VastaaPoistaEn ole koskaan kokeillut rahkalla, mutta voisin ajatella, että rahka kävisi myös hyvin.
PoistaHyvä ohje! Lantrasin rahkaa maidolla 1:1 ja hyvä tuli, tein pikaversion ja paistui kivasti pannulla.
VastaaPoistaKiva kuulla, että tykkäsit! Ja mahtavaa, että rahkaversiokin toimi!
Poistatuleeko hiivalla vai leivinjauheella paremmin? Kuulostaa hyvältä:)
VastaaPoistaHittolainen, kun ei ole mitään muistikuvaa. Siitä on tosi kauan aikaa, kun olen tehnyt naan-leipiä, kun meillä syödään ennemminkin eteläintialaista sapuskaa, jonka kanssa nautitaan muunlaisia leipiä. Mutta ainakin leivinjauheella tehdyt leivät valmistuvat nopeammin. :-)
PoistaParhaat Naan leivät mitä olen tehnyt! Tosin neljä sain tuosta reseptistä, ehkä pitää tehdä ohuempia niin tulisi viisi. Jauhoja piti lisätä muutamaan kertaan ettei tartu sormiin. Paistoin Air Fryer:lla ja kaadoin lusikalla valkosipulivoita ja korianteria päälle.
VastaaPoistaT. Maria Portugalista
PoistaKiva jos ohje miellytti! Airfryer-kokeilu kuulostaa mielenkiintoiselta. :-) Ja pahoittelut myöhäisestä vastauksesta.
Poista