Kun ensimmäisen kerran näin kuvan tästä ruoasta Royal Hyderabadi Cooking -kirjassa, olin hämmästynyt - onko lasagne muka intialaista ruokaa? Tarkemmin reseptiä tutkittuani innostuin, sillä "lasagnelevyt" eivät olleetkaan mitään pastaa vaan chapatileipiä! Teki mieli kokeilla ruokaa saman tien - mutkana matkassa oli vain se, että valmistuksessa tarvittiin uunia, jota meillä ei Intiassa ollut. Täällä Suomessa meiltä sellainen kuitenkin löytyy, ja tällä viikolla ohje pääsi viimeinkin kokeiluun.
Murtabak on luemma Persiasta kotoisin oleva ruoka, ja useimmiten täyte on leipäkuoren sisällä, vähän samaan tapaan kuin kalakukossa. Hyderabadissa ruoka valmistetaan laittamalla ainekset erillisiksi kerroksiksi, eikä tätä valmistustapaa näe missään muualla.
Alkuperäisohjeeseen tuli vain 250 grammaa jauhelihaa, mutta minä laitoin ehkä jotain 400 grammaa - koko paketin tietenkin. Tämä määrä oli aivan liikaa, sillä kerroksista tuli hiukan liian paksuja ja "lihaisia". Jauhelihakerroksen värikin jäi vähän vähemmän houkuttelevaksi, sillä en uskaltanut laittaa chilijauhetta ja garam masalaa ohjeen mukaisia määriä. Makua olisi saanut kuitenkin olla huomattavasti enemmän, joten ensi kerralla olen rohkeampi! Yrttejäkään ei ollut (koska köyhyys iski), joten ruoassa ei ole yhtään vihreää... Vähensin hieman kananmunien määrää, mutta muuten ohje on kuten kirjassa. Tein ruoan pienessä irtopohjaisessa kakkuvuoassani.
AINEKSET
noin neljälle
Chapatit
2 dl vehnäjauhoja (maida)
1 rkl öljyä
suolaa maun mukaan
vettä
Täyte
250 g broilerin jauhelihaa
4 munaa
hyppysellinen sahramia
2 rkl öljyä
2 keskikokoista sipulia hienonnettuna
1 tl inkivääritahnaa
1 tl valkosipulitahnaa
1 tl chilijauhetta
½ tl kurkumaa
suolaa maun mukaan
1 tl garam masalaa
2 tl sitruunamehua
hieman gheetä/öljyä
noin 1 dl maitoa
150 g juustoa raastettuna (minulla sattui olemaan mozzarellaa, mutta seuraavalla kerralla laittaisin jotakin muuta)
2 rkl tuoretta korianteria hienonnettuna
2 rkl tuoretta minttua hienonnettuna
10 vihreää chiliä hienonnettuna (laitoin vain kuusi, kun kymmenen tuntui niin hurjalta määrältä, mutta chiliä olisi saanut olla enemmän, sillä maku hävisi uunissa johonkin)
VALMISTUS
1. Keitä kaksi munaa kovaksi, jäähdytä ne kylmässä vedessä, kuori ja pilko hienoksi. Laita kaksi raakaa munaa kulhoon ja sekoita niiden rakenne rikki. Laita ne sivuun odottamaan. Laita sahrami likoamaan kahteen ruokalusikalliseen lämmintä vettä.
2. Valmista chapatit: Laita vehnäjauhot ja suola kulhoon, sekoita ja lisää öljy. Lisää vettä vähän kerrallaan, kädellä alustaen, kunnes saat tasaisen ja pehmeän taikinan. Peitä taikinapallo kostealla liinalla (tai laita taikina kelmun sisään tai pussiin) ja anna sen levätä vähintään puoli tuntia. Jaa taikina yhdeksään osaan ja kauli jauhoja apuna käyttäen ohuiksi pyöreiksi leiviksi. Paista leivät melko kuumalla levyllä molemmin puolin ruskeapilkkuiksiksi. Laita chapatit tiiviiseen astiaan odottelemaan.
3. Valmista täyte: Kuumenna öljy pannussa, lisää sipulit ja paista, kunnes sipulit ovat saaneet hieman väriä. Lisää inkivääri- ja valkosipulitahnat ja paista, kunnes raaka tuoksu häviää (ehkä viitisen minuuttia). Lisää chilijauhe ja kurkuma ja paista kolmisen minuuttia ahkerasti sekoitellen. Lisää jauheliha ja suola ja paista sekoitellen, kunnes liha on kypsää ja seos on kuivaa. Lisää garam masala ja sitruunamehu ja siirrä pannu pois liedeltä. Jauha seos tehosekoittimella tasaiseksi.
4. Kuumenna uuni 180-asteiseksi.
5. Varaa kokoamista varten käden ulottuville koko arsenaali: chapatit, jauhelihaseos, keitetyt ja hienonnetut kananmunat, raa'at kananmunat, juustoraaste, maito, sahramiseos, hienonnetut yrtit ja hienonnetut chilit.
6. Voitele sopivan kokoinen uunivuoka gheellä tai öljyllä ja aseta pohjalle yksi chapati. Ripottele päälle maitoa, lisää 2 ruokalusikallista jauhelihaseosta (minä mätin paljon enemmän, mutta ei ehkä siis kannata...), vähän hienonnettua kananmunaa, juustoa, yrttejä ja vihreitä chilejä. Ripottele päälle vielä raakaa kananmunaa. Laita tämän kerroksen päälle kaksi chapatia ja levitä päälle sahramiseosta. Tee toinen kerros samalla tavalla kuin ensimmäinen ja toista toimenpide vielä kaksi kertaa. Kanneksi jää yksi chapati.
7. Kypsennä ruokaa uunissa puolisen tuntia tai kunnes se on kypsää ja ruskeaa. Peitä pinta tarvittaessa foliolla. Siirrä tarjoilulautaselle ja leikkaa (sahanteräveitsellä) annospaloiksi.
PERINNERUOKIA JA RUOKAPERINTEITÄ
8 tuntia sitten
Jännä "lasagne"! Ihanasti maustettu ainakin!Oletteko menossa vielä takaisin Intiaan?
VastaaPoistaYaelian, aika erikoinen lasagne tosiaan... :-) Mietin, että tästä saisi tuunaamalla varmaan aika helposti jonkunlaisen kasvisversionkin.
VastaaPoistaJoo, ylihuomenna ollaan kuulemma lähdössä taas Intiaan, mutta ei meillä ole vielä mitään lippujakaan! Ai miten niin viime tingassa taas. :-D
Kuulostaa ihan mielettömän hyvälle, pitääkin korvamerkitä resepti. Samoten tuo alapuolelta löytyvä keitto kutkuttaa makuhermojani :)
VastaaPoistaHannn, maistui ainakin meille! :-) Oli muuten tosi ruokaisaakin - kun tässä oli munat, kanat ja leivät kaikki sekaisin! Niin ja vielä juustoakin...
VastaaPoista