31. tammikuuta 2009

Pasta paahdetuista tomaateista ja chorizosta

Näiden tomaattien piti alun perin päätyä aivan muualle kuin pastan joukkoon, mutta joskus suunnitelmat muuttuvat päivän mittaan, ja silloin joutuu käyttämään vähän aivosolujaan (tai ainakin sitä toista) ja keksimään toisenlaisia ratkaisuja. Nämä tomaatit olivat minulla jo uunissa paahtumassa, kun päivän kulku saikin uuden käänteen, ja tomaateille piti keksiä uusi osoite. Ensimmäisenä tuli mieleen pasta, koska pastaanhan voi tunkea melkein mitä vain.

Tämä pasta oli tosi simppeli ja nopea, kun tomaatitkin oli jo valmiiksi paahdettu. Oikein hyvääkin tämä oli - nyt kun olen vihdoin ja viimein saanut itseni aivopestyä sen suhteen, että pastan ei tosiaankaan tarvitse lillua missään kastikkeessa ollakseen hyvää. Kasvissyöjät voivat luonnollisesti jättää chorizon pois tai laittaa sen tilalle jotakin muuta mieleistä tavaraa.

AINEKSET
kahdelle

(terttu)kirsikkatomaatteja
(oliivi)öljyä
balsamicoa
sokeria

200 g pastaa
oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi suurpiirteisesti murskattuna
2 - 3 salottisipulia karkeasti hienonnettuna
iso kourallinen rucolaa isolla kädellä hienonnettuna (mulla oli Napolitana mixiä, jossa on mukana myös mm. pinaattia ja punajuurikkaan lehtiä)
8 - 10 cm:n pätkä chorizoa pienehköinä kuutioina
suolaa
mustapippuria
tuoretta basilikaa revittynä

VALMISTUS

1. Laita tomaatit uunivuokaan ja valuta päälle balsamico ja öljy sekä ripottele päälle sokeria. Laitoin nämä silmämääräisesti, joten ei ole antaa mitään tarkkoja mittoja näistä. Laita 180-asteiseen uuniin ja paahda, kunnes tomaatit ovat mukavan ruttuisia. En tullut katsoneeksi kelloa, mutta ainakin puoli tuntia tomaatit olivat uunissa.

2. Laita pasta kiehumaan ja kuumenna öljy pannussa. Paistele valkosipulia ja salotteja sen verran kuin haluat - jos väriä halajat, paista kauemmin. Lisää rucola, chorizo, suola ja mustapippuri sekä paahdetut tomaatit. Kääntele hetki ja lisää keitetty ja valutettu pasta sekä basilika.

Kuva on vähän tärähtänyt, kun toinen käsi puhui kännykkään...
Ja seli seli.

4 kommenttia:

  1. Oi uunissa paahdetut tomaatit on suurta herkkua! Varmaan oli ihanaa pastan kanssa!

    VastaaPoista
  2. Oi mitä herkkua! Jotain tämän tyyppistä miulla on ollut suunnitelmissa kokeilla vegaaniversiona, eli soijanakeilla tai makkaroilla..

    VastaaPoista
  3. Insanity :-) Noita soijanakkeja en ole kokeillutkaan, mutta sopivat varmaan tähän hyvin!

    VastaaPoista