2. tammikuuta 2009

Selleriperunat


Tästä ei ruoka enää yksinkertaistu eikä halpene. Ohje on kirjasta Culinaria Italia, ja alkuperäisessä reseptissä käytettiin peperoncinoja, jotka ovat jonkinmoisia Italiassa käytettäviä chilejä. Minulle ei ole koskaan selvinnyt, miten nämä chilit käytännössä eroavat esimerkiksi Intiassa käytettävistä chileistä (paitsi ehkä tulisuudeltaan), ja laitoinkin ruokaan vain samoja punaisia kuivattuja chilejä kuin intialaisiin ruokiinkin. Tein ruokaa huomattavasti alkuperäisohjetta pienemmän annoksen, ja sellereitäkin laitoin paljon vähemmän suhteessa perunoihin, mutta en muista tarkalleen määriä, kun tästä kokkailukokemuksesta on kulunut jo hieman aikaa... Laitankin tähän siis alkuperäisen ohjeen.

PATATE E SEDANO - Selleriperunoita

oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä pilkottuna
2 - 3 rkl silputtua persiljaa
500 g tomaatteja kaltattuna ja pilkottuna
suolaa
1 kuivattu peperoncino muserrettuna
1 kg lehtiselleriä pieninä paloina (ja mieluusti myös kuorittuna)
1 kg perunoita kuorittuna ja paloiteltuna

Kuumenna oliiviöljy, lisää valkosipuli, persilja ja tomaatit, ohenna mahdollisesti vesitilkalla, mausta suolalla ja peperoncinolla. Kun kastike alkaa kiehua, lisää selleri ja keitä noin 15 minuuttia (kuorittuja sellereitä ei tarvitse keitellä läheskään näin kauaa). Lisää sitten perunat ja keitä, kunnes ne ovat kypsiä. Tarkista maku.

Tämän ruoan tarjoiluohje oli semmoinen, että syvän lautasen pohjalle ladotaan paahdettuja leipäviipaleita, joiden päälle sitten laitetaan tätä pataa. Eihän meillä mitään paahtoleipää ollut, joten heitin padan päälle aiemmin tekemiäni grissineitä murusteltuna, ja nekin toivat ruokaan ihan mukavaa vaihtelua. Nuo pataa "koristavat" palaset eivät siis ole mitään verenkiertohäiriöisen kokin sormenpalasia...

4 kommenttia:

  1. Mä taas pidän paljon selleristä mutten fenkolista,johon yritän tottua.Itse asiassa joku aika sitten söin jossain vierailulla fenkolisitrussalaattia,joka oli tosi hyvää. Selleriä taas käytän paljon, salaateissa ja mun vihreissä juomissa.

    VastaaPoista
  2. Muistankin nyt, Yaelian, että mainitsit jossakin yhteydessä tuon, että käytät selleriä juomissa! Mulle sellerin käyttö tuossa muodossa on vielä vähän uskallettua, mutta ehkä joskus kokeilen tuotakin, kunhan saan ensin kerätyksi rohkeutta :-D

    VastaaPoista
  3. Peperoncino on yleensä pieni, punainen ja tulinen. Meillä piri-pirinä ja linnunsilmächileinä myytävät kuivalajikkeet ovat sitä lähellä. Ainakin omien kokemusten mukaan intialaisessa keittiössä punaiset chilit ovat isompia ja maultaan vähän miedompia ja paprikaisempia.

    Peperoncinon voi korvata millä tahansa punaisella chilillä maun mukaisella annostuksella.

    VastaaPoista
  4. Tuhannet kiitokset, Okapi :-) Tämä selvensi jo aika paljon!

    Oikeilla jäljillä oon sitten kai ollutkin, kun arvelin, että nuo peperoncinot saattavat olla noita intialaisia chilejä hieman tömäkämpiä. Olenkin lisännyt noita intialaisia ainakin 2-3-kertaisen määrän, mitä ohjeessa on käsketty laittamaan noita peperoncinoja :-D

    VastaaPoista