7. tammikuuta 2009

Pongal

Joulukuun ruokahaasteen voitti ansaitusti Unelias kokki näyttävällä savulohi-puolukkamoussellaan, ja tammikuun ruokahaasteen aiheeksi Unelias Anna valitsi puuron. Minun on pitänyt osallistua näihin ruokahaasteisiin jo aiemminkin, mutta osallistuminen on aina jotenkin vain jäänyt. Nyt päätinkin olla skarppina heti alkukuusta!

Mitähän tässä mahtaa olla?

Puuro on minulle todellakin melkoinen haaste, sillä en pidä puurosta oikein missään muodossa. Joulupuuro on tietenkin asia erikseen, koska siihen saa mättää päälle reilusti kanelia ja sokeria! Siksi en haastekilpailussakaan lähtenyt ihan perinteiselle puurolinjalle, sillä onhan niitä "puuroja" Intiassakin! Mieleen tuli ensimmäisenä ihana pongal, jota olen saanut monet kerrat Intiassa aamiaiseksi mutta jota en koskaan ole itse jostakin syystä tehnyt. Resepti ongittiin kaikkien miniöiden keittokirjasta numero 1: anopilta.

Pongalista on olemassa sekä makea että suolainen versio, ja se on yksi niistä monista ruoista, jotka tunnetaan eri puolilla Intiaa, eri nimillä vain. Suolaisesta pongalista käytetään Andhra Pradeshissa joko tuota pongal- tai pulagam-nimitystä; Tamil Nadussa taas ven pongal -nimeä. Bengalissa ruoka tunnetaan nimellä khichuri ja Intian länsiosissa joko nimillä khichdi, khichadi tai khichri. Khichdi-versiota voi käydä kurkkaamassa vaikkapa Garam Masalan Annalta.

Pongalin pääainekset ovat riisi ja keltaiset moong dal-linssit. Jos noita moong daleja ei ole, luulen, että tavalliset punaiset linssit käyvät korvikkeeksi aivan hyvin. Jos käyttää punaisia linssejä, ne kannattaa lisätä sekaan hieman myöhemmin kuin riisi, etteivät ne mene aivan mössöksi. Oikeaoppinen pongal tehdään kuitenkin moong daleista.

Moong daleja.

Pongalia voi tarjota esimerkiksi chutneyn, sambharin, jogurtin tai jonkun pikkelssin kanssa. Itselleni ainoa ja oikea pongalin kaveri on pachi pulusu, joka on eräänlainen raaoista sipuleista tehty sipulirasam (ja tämä yhdistelmä on ylläolevassa kuvassakin). Jotenkin tämä kokonaisuus - mieto ja pehmeä pongal, hapan tamarindiliemi ja raa'at sipulinpalat - muodostaa sellaisen kokonaisuuden, että muuta ei kerta kaikkiaan enää kaipaa. Tässä on kaikki. Kun pongalia ja pachi pulusua lusikoi suuhunsa, kaikki maailman murheet unohtuvat. Siksi voikin hyvin ymmärtää, miksi pongalia kutsutaan Intiassa lohturuoaksi.


PONGAL
isohko annos noin neljälle

1 rkl gheetä (tai öljyä)
2 vs-kynttä hienonnettuna
1 tl jeeran siemeniä
n. 10 cashewpähkinää
15 - 20 kokonaista mustapippuria
1 ½ dl moong dalia
2 dl riisiä (sona masuria tai mitä tahansa muuta riisiä - itse käytin jasmiiniriisiä)
1,1 - 1,2 litraa vettä
suolaa riittävästi

Tuohon riisin ja linssien väliseen suhteeseen tuli anopilta semmoinen ohje, että linssejä pitää olla 80% riisin määrästä :-D

Vettä kannattaa ensin lisätä noin litra ja lisätä sitä sitten myöhemmin tarpeen mukaan.

VALMISTUS

1. Puhdista ja huuhtele linssit. Kuumenna ghee isossa paksupohjaisessa kattilassa ja lisää valkosipuli. Paista hetki (älä ruskista) ja lisää juustokuminan siemenet, cashewpähkinät ja mustapippurit. Paista hetki sekoitellen.

2. Lisää linssit, riisi, vesi ja suola, kiehauta ja anna muhia miedohkolla lämmöllä kannen alla, kunnes riisi ja linssit ovat todella pehmeitä (ehkä reilut 20 minuuttia). Sekoittele välillä. Pongalin tulisi olla rakenteeltaan hieman samantyyppistä kuin risoton tai kaurapuuron. Pongal ei saisi olla liian tönkköä eikä toisaalta liian juoksevaakaan.

Painekeitintäkin saa käyttää, jolloin homma nopeutuu huomattavasti.

Pongalia tarjotaan tyypillisimmin aamiaiseksi, mutta sitä voi toki syödä milloin huvittaa - itsekin söin tätä ensin lounaaksi ja sitten vielä illalliseksikin...

6 kommenttia:

  1. Jännä puuro! Onnea kisaan,Hippu!

    VastaaPoista
  2. Ai etta pongal on ihanaa!

    huomenna taalla juhlitaan pongal-juhlaa, jonka kunniaksi paikalliset tekevat seka ven pongalia (nam!) etta makeaa chakkarai pongalia.

    Comfort food!

    VastaaPoista
  3. Samaa mieltä, Anna, pongal on aivan ihanaa :-)

    Oon ollut Intiassa pari kertaa pongalin aikaan (AP:ssa juhlaa kutsuttiin nimellä 'sankranti'), ja se on kyllä tosi kiva juhla!

    Mukavaa pongal-juhlaa sinulle sinne Intiaan! Ja muista syödä paljon pongalia ;-)

    VastaaPoista
  4. Onpas jännän ja herkullisen kuuloista, tätä pitää ehdottomasti kokeilla lähiaikoina :)

    VastaaPoista
  5. Sohvi :-) Itse ainakin tykkään pongalista kovasti, vaikka en niin perinteisen puuron ystävä olekaan... tai ehkä juuri siksi ;-)

    VastaaPoista