19. tammikuuta 2009

Taaroa kikhernejauhoilla

Taaro (tai eddo) on tärkkelyskasvi, jota käytetään paljon mm. Aasiassa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa. Rakenteeltaan ja maultaan taaro muistuttaa perunaa ja ehkä maa-artisokkaakin. Taaro on helposti sulavaa ruokaa, mikä johtuu sen sisältämän tärkkelyksen laadusta, ja siksi taaro onkin erityisen hyvä ravinnonlähde kaikille, joilla on ongelmia ruoansulatuksen kanssa. Tämän takia taaroa suositaan maailmalla erityisesti pienten lasten ja vanhusten ravinnonlähteenä, ja onpa taaro seikkaillut avaruudessakin. Taaro on nimittäin ollut tärkeä osa venäläisten kosmonauttien ravintoa juuri siksi, koska se on helposti sulavaa ja sisältää paljon hyviä ravintoaineita.

Miss Taaro 2009 ja perintöprinsessat.

Itseäni taarossa ilahduttaa erityisesti se, että sitä saa ihan tavallisista, suuremmista marketeista, joten taaroa ei tarvitse lähteä metsästämään etnisistä kaupoista. Ainakin joissakin Citymarketeissa ja isoimmissa K-Supermarketeissa olen taaroa tavannut. Joidenkin lajikkeiden sanotaan sisältävän kalsiumoksalaattia, joka voi aiheuttaa allergisia reaktioita suussa ja nielussa. En tiedä, kuuluvatko nämä meiltä saatavat taarot tähän kastiin, mutta on varmaankin parempi olla syömättä taaroa raakana. Kypsentäminen poistaa tuon kalsiumoksalaatin. Taaroa voi käyttää ruoissa samaan tapaan kuin perunaa.

Intiassa taarosta (teluguksi chama dumpa, hindiksi arvi) käytetään ravinnoksi sekä juurimukulat että lehdet. Juurimukuloita käytetään sekä kuiviin että kastikkeisiin ruokiin, mm. pulusuihin. Tämä seuraava ohje on varmasti kaikkein yksinkertaisin ja nopein eikä vaadi edes paljon pilkkomista. Sopii siis hätäiselle (tai laiskalle) kokille!

Lähteitä ja lisää tietoa taarosta:
The Hindu: 'Potato' of the Tropics
The Potato of the Humid Tropics

PAISTETTUA TAAROA KIKHERNEJAUHOILLA
pieni annos kolmelle tai neljälle

n. 400 g taaroa
hieman öljyä
1 tl ruskeita sinapinsiemeniä
½ tl jeeran siemeniä
2 vihreää chiliä hienonnettuna (tai punaisia kuivattuja)
muutama currylehti (voi jättää poiskin)
1/3 tl kurkumaa
1 rkl kikhernejauhoja (besan, gram flour)
suolaa
½ tl korianterijauhetta

1. Kiehauta kattilassa vettä, lisää taarot ja keitä ne (kokonaisina ja kuorineen) napakan kypsiksi. Kypsyyttä voi kokeilla tikulla: tikun pitäisi upota taaroon melko vaivattomasti. Älä keitä taaroja liian kauaa, koska silloin ne menevät helposti mössöksi. Pienemmillä taaroilla keittämiseen menee noin 15 minuuttia; isommilla 20. Anna taarojen jäähtyä hetki. Kuori sitten taarot ja paloittele ne pienehköiksi kuutioiksi.

2. Kuumenna öljy pannulla ja anna sinapinsiementen paukkua kannen alla. Lisää jeera, chilit ja currylehdet ja paista muutama sekunti sekoitellen. Lisää taarokuutiot, paista minuutti pari ja lisää loput aineet. Sekoita hyvin ja paista muutama minuutti (mutta älä paljon kauempaa, ettei taaro kuivu liikaa).

Tarjoa esim. riisin, jogurtin ja jonkun kastikkeisen ruoan, esim. rasamin kanssa.

2 kommenttia:

  1. Kiva tietää että taaroa saa noin kivasti kaupoista Suomessa!Toi taaro varmaan on aika paljon samanlaista kuin cassava tai kuten minä sen tunnen, yuca, joka on hyvin yleinen ruoka aine Venezuelassa. En oikein tiedä mikä ero voisi olla taaron ja cassavan välillä, molempia käytetään perunan lailla.Venezuelassa, jossa on hurjasti grillattu kana ruokapaikkoja, se grillikana yleensä tuodaan joko paistetun ja keitetyn cassavan kera.Ja siitä tehdään lastuja.

    VastaaPoista
  2. Yaelian, munkin käsittääkseni cassava ja taaro on aika samantyyppisiä, vaikka en tuohon cassavaan ole koskaan tutustunutkaan. Sitäkin saa samalla lailla kuin taaroa, eli ihan tavallisista isommista marketeista. Pitäisi varmaan kokeilla sitäkin!

    VastaaPoista