9. marraskuuta 2008

Currylehdillä maustettua riisiä


Sain Intian-tuliaisina muovikassillisen tuoreita currylehtiä, ja tällainen tuliainen on minun mittapuullani melkein yhtä arvokas kuin pussillinen seteleitä (no ei nyt kuitenkaan aivan)! Tuoreita currylehtiä on nimittäin aika vaikea löytää näiltä leveysasteilta, ja tuoreet currylehdet ovat kuitenkin niin olennainen osa Etelä-Intian keittiötä, että ilman niitä ei aitoa ruokaa oikein tahdo syntyä. Kuivattuja currylehtiä minulla on kyllä aina kaapissa, mutta ne ovat vain kalpea muisto tuoreista lehdistä, jotka tuovat ruokaan aivan omanlaisensa maun ja tuoksun. Kerran olen löytänyt tuoreita currylehtiä Hakaniemestäkin, mutta tyhmänä en rekisteröinyt kaupan nimeä muistiini. Kiersin sinä päivänä varmasti kaikki Hakaniemen etniset kaupat ja olin lopulta niin sekaisin kaikkien niiden kanssa, että en erottanut yhtä toisesta. En tiedä, kuuluivatko nuo currylehdet kyseisen kaupan vakivalikoimaan, mutta silloin niitä ainakin oli siellä myytävänä. Maksoivatkin vain euron per pussi! Vii Voan tai Aseanic Trading se ei kuitenkaan ollut vaan joku muu niistä pienemmistä kaupoista.

Nuo tuoreet currylehdet ovat siis meidän taloudessamme niin himoittua tavaraa, että olen tainnut syyllistyä "salakuljetukseenkin" niiden takia... Ajattelin joku vuosi sitten nimittäin, että kun kerran tuoreita currylehtiä ei Suomesta saa, niin tuodaan tänne sitten kokonainen puu! Ja niin yhdellä Intian-matkalla joku puutarhuri toimitti minulle anoppilaan currylehtipuun taimen, joka oli kääritty hellästi sanomalehteen. Sieltä se sitten matkusti lentokoneen hattuhyllyllä ensin Dubaihin, jossa se ihmetteli sikäläistä elämää hotellin ikkunalla muutaman päivän, ja jatkoi sitten taas matkaa koneen hattuhyllyllä Helsinki-Vantaalle. Tullimies mulkoili minua epäluuloisena, mutta selvisin kuin selvisinkin lentokentältä ulos ilman mitään tarkastuksia. Vihdoin currylehtipuu pääsi omaan kotiin - ja keskelle Suomen kylmää talvea.

Aluksi puu kasvoi melko hyvin, mutta sitten tämä aurinkoa rakastava kasvi kai kyllästyi pimeyteen ja päätti lopettaa kasvamisensa. Kaiken huipuksi siihen ilmestyi muutakin elämää, ja lopulta oli pakko heittää puu menemään, koska en halunnut meille mitään uutta eksoottista kotieläinkantaa.

Tuosta laittomuudesta on jo monta vuotta aikaa, ja nykyään tuollainen salakuljetus ei varmasti enää onnistuisikaan. Eikä tuo kasvien maahantuonti omin lupineen jostakin Intiasta todellakaan ole sallittua - tämän kävin juuri aikani kuluksi toteamassa Tullin ja Eviran sivuilta. Voi, voi, taas omatunto kolkuttaa...

Tuoreita currylehtiä.

Saamilleni currylehdille piti siis äkkiä keksiä jotakin käyttöä, sillä irtonaiset currylehdet eivät kestä tuoreina kovin kauaa. Osan lehdistä voi tietysti kuivata ja osan voi käyttää maustamiseen niin kauan kuin ne vielä ovat tuoreita.

Osasta currylehtiä tein mausteista jauhetta, karivepaku podia, ja osasta currylehdillä maustettua riisiä, karivepaku annamia. Tällä kertaa currylehtiä oli sen verran paljon, että oli pakko kokeilla pakastamistakin, vaikka kyllä epäilen, että currylehdet eivät pakastamista kovin hyvin kestä. Postaan nämä kaksi currylehtireseptiä erikseen, ettei yhteen tule niin kauheasti asiaa.

CURRYLEHDILLÄ MAUSTETTUA RIISIÄ
pienehkö annos 3 - 4 syöjälle

Ainekset:

4 dl pitkäjyväistä riisiä (itse käytän yleensä jasmiiniriisiä, mutta basmati tai sona masuri olisi tietysti vielä parempaa)

1 ½ - 2 dl tuoreita currylehtiä
2 - 3 vihreää chiliä (tai maun mukaan) kokonaisina

öljyä paistamiseen
1 - 1 ½ tl sinapinsiemeniä
1 - 1 ½ tl urad dalia (voi jättää poiskin)
8 - 10 cashewpähkinää pitkittäin halkaistuna
suolaa

Valmistus:

1. Keitä riisi kypsäksi ja anna sen levätä hetken aikaa keittämisen jälkeen.

2. Poista currylehdistä huonot lehdet ja huuhtele sekä kuivaa currylehdet hyvin. Kuumenna pannulla hieman öljyä ja lisää currylehdet. Paista ahkerasti sekoitellen, kunnes currylehdet ovat "kuivuneet" (eli kun otat yhden lehden sormiesi väliin, se murenee aivan kuten kuivattu lehti). Tähän menee viitisen minuuttia. Laita currylehdet tehosekoittimen kulhoon ja kuumenna pannulla taas hieman öljyä. Paistele kokonaisia chilejä pannulla, kunnes ne ovat hieman ruskistuneet. Poista chileistä kannat ja laita nekin tehosekoittimeen. Aja currylehdet ja chilit tasaiseksi jauheeksi.

3. Kuumenna pannulla hieman öljyä ja anna sinapinsiementen paukkua kannen alla. Lisää urad dalit ja cashewpähkinät ja paista, kunnes molemmat ovat kevyesti ruskettuneita. Lisää currylehti-chilijauhe ja paista muutama minuutti koko ajan sekoitellen.

4. Lisää riisi ja suola ja sekoita hyvin.

Tarjoa jogurtin tai jonkun jogurttipohjaisen kastikkeen (raita/pachadi) kanssa.

Teluguksi Karivepaku Annam
Lontooksi Curry Leaf Rice

4 kommenttia:

  1. Blogissani on sulle tunnustus :)

    VastaaPoista
  2. Kiitän ja kumarran syvään...! :-)

    VastaaPoista
  3. Ootko jo kokeillut pakastettuja currynlehtiä, osaatko verrata niitä aitoihin? Odotan kommentteja mielenkiinnolla!

    Mä ostin jokin aika sitten Vii Voanista (Hakaniemessä juurikin) rasiallisen pakastettuja lehtiä. Paketti maksoi muistaakseni reilu 2e. (Niitä on tosi runsaasti ja mietin usein käyttökohteita, kiitos siis tästä reseptistä!) En ole koskaan käynyt Intiassa joten en osaa verrata, mutta ainakin pakastetut lehdet sulavat silmänräpäyksessä, kun ne poimitaan rasiasta huoneenlämpöön, ihan tavallisen lehden oloisiksi ja niistä irtoava maku on vahva, tuore ja sitruunainen.

    Nuo lehdet olivat muuten loistava löytö, niistä tulikin heti yksi lempimausteistani.

    VastaaPoista
  4. En oo vielä kokeillut - olin jo vähän unohtanut ne currylehdet sinne pakastimeen :-D Täytyy heti huomenna kokeilla, kiitos kun muistutit!

    Kiitos myös tuosta vinkistä, että Vii Voanista saa noita lehtiä pakastettuna. Ainakin kuulostaa siltä, että ne saattaisivat olla ihan kelpo tavaraa, jos niissä kerran on makukin tallella.

    VastaaPoista