2. marraskuuta 2008

Kalaa vihreässä mangokastikkeessa


Vihreällä mangolla jatketaan vielä tämän reseptin verran, ja tällä kertaa mango löysi tiensä kalan kumppaniksi. Vihreää mangoa käytetäänkin kasvisruokien lisäksi ainakin kala- ja lammasruoissa, ja varsinkin kalan kanssa mangon hapan maku todellakin pääsee oikeuksiinsa. Jos arkailee mangon happamuutta, sitä kannattaa laittaa vähän vähemmän, tai sitten tuoreen kookoksen tilalla voisi myös käyttää kookosmaitoa, joka ehkä hieman pehmentäisi mangon makua.

Jouduin tällä kertaa vähän tuunaamaan tätä ohjetta, koska kaapissa oli muutama yksinäinen vihreä tomaatti. Päättelin, että kun tässä ruoassa kerran on vihreää mangoa, niin kyllä joukkoon mahtuisi vielä pari vihreää tomaattiakin. No mahtuihan sinne, vaikka tukka nousi melkein pystyyn, koska olin vielä laittanut chilejäkin oikein reilulla kädellä (taisi mennä neljä chiliä, huh huh). Hapan ja tulinen on aika hiuksia nostattava yhdistelmä!

AINEKSET
noin neljälle

Marinadi:

400 - 500 g valkolihaista kalaa fileenä (minulla oli ahventa)
pari rkl sitruuna- tai limettimehua
½ tl kurkumaa
½ tl chilijauhetta
hieman suolaa

Tahnaksi:
½ - 1 dl tuoretta kookosta
kourallinen tuoretta korianteria
muutama ruokalusikallinen vettä

Pannulle:
vähän öljyä
1 tl sinapinsiemeniä
1/4 tl sarviapilan siemeniä (ei välttämätön)
(currylehtiä)
2 vihreää chiliä hienonnettuna
1 sipuli hienonnettuna
½ rkl inkivääri-valkosipulitahnaa
vajaa 1 tl korianterijauhetta
suolaa
1 pieni vihreä raaka mango tai vajaa ½ isosta vihreästä

VALMISTUS

1. Sekoita marinadin ainekset ja levittele marinadi kaloille esim. silikonisella pullasudilla. Laita odottelemaan 15 - 30 minuutiksi. Leikkaa fileet sitten isohkoiksi paloiksi.

2. Jauha kookos ja tuore korianteri veden kanssa paksuksi ja melko tasaiseksi tahnaksi.

3. Kuori mango, poista kivi ja paloittele hedelmä melko pieniksi kuutioiksi.

4. Kuumenna öljy pannussa ja anna sinapinsiementen paukkua kannen alla. Lisää sarviapilan siemenet, currylehdet sekä muutaman sekunnin päästä chilit ja sipuli. Paistele 5 - 10 minuuttia. Lisää inkivääri-valkosipulitahna ja paista edelleen viitisen minuuttia. Lisää kookos-korianteritahna ja paista vielä hetki.

5. Lisää korianterijauhe, suola, mango ja kalapalat ja sen verran vettä, että kalat juuri ja juuri peittyvät. Kiehauta ja hauduta kannen alla, kunnes kalat ovat kypsiä.

Tarjoa riisin kanssa.

1 kommentti:

Yaelian kirjoitti...

Kuulostaa tosi hyvältä! Mulla on pakastimessa Niilin ahventa, sitähän voisi tuohon reseptiin soveltaa, nami.