12. syyskuuta 2008

Vadat ja kookoschutney

Vadat ja kookoschutney ovat molemmat eteläintialaisia erikoisuuksia. Vadaja on olemassa monia erilaisia, mutta tavallisin on urad dalista (kuorituista, ja yleensä myös halkaistuista, mustista linsseistä) tehdyt vada.

Vadat ovat tyypillistä katuruokaa, jota syödään pienen suolaisen nälkään, mutta ne ovat sen verran täyttäviä, että riittävät kyllä lounaaksi tai päivälliseksikin. Mikään maailman terveellisin ruoka vada ei tietysti ole, niin kuin ei ole mikään muukaan öljyssä uppopaistettu ruoka, mutta eihän näitä joka päivä tarvitse syödäkään. Oikeastaan vadat imevät itseensä yllättävän vähän öljyä, joten eivät ne loppujen lopuksi mitään kovin rasvaisia ole. Öljy kannattaa siivilöidä ja säästää seuraavaksi kerraksi, joka saattaa tulla nopeammin kuin arvaatkaan - näihin tulee nimittäin himo!

Anoppini "salainen" ainesosa, jolla saa pulleita ja pehmeitä vadaja, on ruokasooda.

Urad daleja (halkaisemattomia ja halkaistuja).

VADAT
15 - 20 kappaletta

2 1/2 dl urad dalia
4 - 5 vihreää chiliä
1 tl suolaa
1/2 tl asafoetidaa (hajupihkaa)
1/2 - 1 dl vettä
pieni nippu tuoretta korianteria
1/2 tl ruokasoodaa

Varaa paistamiseen ja taikinan muotoiluun
  • kuumentamista kestävää öljyä (rypsiöljy käy hyvin)
  • paksupohjainen kattila
  • reikäkauha
  • lautanen tm. laakea astia, joka on peitetty talouspaperilla
  • muovikelmua
  • vesiastia, jossa voit kostuttaa käsiäsi
TEE NÄIN

1. Puhdista ja huuhtele linssit. Liota niitä noin 4 tuntia. Kaada sen jälkeen vesi huolellisesti pois ja laita linssit tehosekoittimen kulhoon.

2. Laita kulhoon myös chilit, suola ja asafoetida. Jauha linssit tasaiseksi taikinaksi, vettä vähän kerrassaan lisäten. Ole varovainen veden lisäämisen kanssa, koska taikinan pitää olla niin kiinteää, että pystyt muokkaamaan sitä käsilläsi. Yleensä noin puoli desilitraa vettä riittää 2,5 dl:lle linssejä. Lisää joukkoon korianteri ja käytä konetta vielä muutama sekunti. Lisää lopuksi ruokasooda ja sekoita hyvin.

3. Kuumenna öljy paksupohjaisessa kattilassa (noin 3 cm:n kerros öljyä riittää hyvin). Voit testata öljyn kuumuutta taikinapalalla: Pudota pala taikinaa öljyyn. Jos se alkaa heti sihistä, öljy on tarpeeksi kuumaa ja voit aloittaa paistamisen.

4. Ota vasempaan käteesi muovikelmua ja kostuta se kevyesti vedellä. Ota lusikallinen taikinaa, laita se muovikelmun päälle ja kostuta oikea kätesi vedellä. Muotoile taikinasta halkaisijaltaan noin 5 - 7 cm:n kokoinen ja sentin, parin paksuinen pyörylä. Tee sormella keskelle reikä.

5. Liu'uta tämä rinkula varovasti öljyyn. Vada alkaa nyt sihistä ja ruskistua. Muotoile seuraava vada ja lisää sekin öljyyn. Tee vielä kolmas vada ja lisää se öljyyn. (Kattilassa voi kerralla voi paistaa noin kolme vadaa.) Kun vadan alapuoli näyttää ruskealta, käännä se (ruskistumiseen menee ehkä pari minuuttia). Reikäkauhalla voi nostella vadaa välillä ja tarkastella, onko se valmis käännettäväksi. Kun vada on molemmin puolin ruskea, nosta se talouspaperin päälle.

6. Muotoile ja paista loput vadat samaan tapaan. Tarkkaile öljyn lämpötilaa koko ajan: jos vadat näyttävät tummuvan liikaa, pienennä lämpöä; jos ne taas ruskistuvat liian hitaasti, lisää lämpöä.

Vadat syödään yleensä joko chutneyn, tavallisimmin kookoschutneyn, tai sambharin kanssa, jolloin vadat "uitetaan" sambharissa, jotta ne saavat imeä itseensä sambharin lientä.

KOOKOSCHUTNEY
kahdelle

noin 1 1/2 dl raastettua kookosta (kolmasosa - puolet tuoreesta kookospähkinästä)
4 vihreää chiliä kokonaisina
4 rkl chutney dalia
peukalonpään kokoinen pallo tamarindia + 1/2 dl kuumaa vettä
1/2 - 1 tl suolaa
tuoretta korianteria
vettä tarpeen mukaan

Popu/tadka:
1/2 rkl öljyä
1 tl sinapinsiemeniä
1 tl urad dalia
1 punainen chili paloina
(currylehtiä)

1. Liota tamarindia kuumassa vedessä noin 15 minuuttia. Puristele tamarindia välillä lusikalla, jotta siitä irtoaisi mehut hyvin irti. Siivilöi tamarindimehu tehosekoittimen kulhoon. Lisää kulhoon myös kookos.

2. Paista chilejä pienellä pannulla tilkassa öljyä, kunnes ne saavat hieman väriä. Kannattaa varata kansi käden ulottuville, koska chilit saattavat räiskyä. Poista chileistä päät ja laita nekin tehosekoittimen kulhoon. Lisää sinne vielä myös chutney dal ja suola. Lisää vähän vettä ja jauha ainekset koneella tasaiseksi. Lisää vettä sen verran, että saat aikaan löysää puuroa muistuttavan koostumuksen. Chutney voi olla löysempää tai jämäkämpää - paksuus riippuu sekä käyttötarkoituksesta että omasta mieltymyksestä. Lisää lopuksi vielä korianteri ja käytä konetta muutama sekunti.

3. Valmista popu/tadka: Kuumenna öljy pienessä pannussa ja lisää sinapinsiemenet. Anna niiden paukkua kannen alla ja lisää urad dalit, chili (ja currylehdet). Paista ahkerasti sekoitellen, kunnes urad dalit ovat kullankeltaisia. Sekoita tämä mausteseos nyt chutneyn joukkoon.

Tarjoa kookoschutney vadajen, dosien tai idlien kanssa.


Englanniksi Coconut Chutney
Teluguksi Kobbari Pachadi

2 kommenttia:

  1. Noita vadoja pitää joskus kokeilla.Onko tuo hajupihka ihan välttämätön? Anoppisi on oikeassa sen ruokasoodan suhteen, esimerkiksi kun sitä käytetään falaffelitaikinassa, niin pyöryköistä tulee parempia.Sulla on tosi hyviä reseptejä ja kauniita kuvia!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kehuista, kiva jos joku tykkää :) Hajupihka ei tosiaankaan ole mitenkään välttämätön, kun ei se edes maistu vadoissa mitenkään. Ilmeisesti sitä käytetään tässä lähinnä sen takia, että se vähentää noista linsseistä mahdollisesti syntyviä ilmavaivoja.

    Muistan kerran yrittäneeni tehdä falafelejä, mutta falafelit eivät pysyneet kasassa ollenkaan vaan levisivät sinne öljyyn. Osaatko yhtään sanoa, missä mahtoi olla vika? Toista kertaa en ole uskaltanut kokeilla :D

    VastaaPoista