26. elokuuta 2008

Mausteinen tee

Jokin aika sitten kun tein tuota mangojälkkäriä, muistin taas, miten ihanalta kardemumma tuoksuu ja maistuu. Nyt kun ilmat ovat taas viilenneet (oliko tänä kesänä muka joskus lämmintäkin?), on ihana lipitellä teetä, joka on maustettu kardemummalla ja muilla mausteilla ja joka on samalla makeaa, mausteista ja kuumaa.

Intialaiseen masala chaihin, maustettuun teehen, laitetaan tavallisimmin kardemummaa ja kanelia, joskus myös neilikkaa, inkivääriä, mustapippuria tai tähtianista. Itse pidän eniten yhdistelmästä kardemumma-kaneli-tähtianis.

Näin minä valmistan teeni:

AINEKSET
yhteen kuppiin

reilu kuppi vettä
1 tl mustia teelehtiä, mieluiten Assam-teetä
maun mukaan jauhettua kardemummaa (itse laitan n. 1/2 tl - 1 tl)
n. 1/2 tl jauhettua kanelia
puolikas tähtianis
1 - 2 tl sokeria (tai maun mukaan)
1/2 - 1 rkl maitoa (tai maun mukaan)

1. Kiehauta vesi kattilassa ja lisää joukkoon mausteet. Anna kiehua viitisen minuuttia tai vähän kauemminkin. Lisää sokeri ja maito ja kiehauta uudelleen. Siivilöi kuppiin.

2. Nautiskele teestä ja kauniista ajatuksista!

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista, etta loysin tanaan taman toisenkin intialaisen ruoan blogin. Omassani on enemman pohjois-Intialaisia ruokia, joten sun blogista varmaan loytyy ihan uusia, jannia resepteja!

    Asutko itsekin Intiassa?

    VastaaPoista
  2. Kävin katsomassa sun blogia ja se näytti hienolta!

    Mun blogissa on tosiaankin enemmän eteläintialaisia reseptejä, koska mieheni on AP:sta, Nelloresta. Me asutaan kuitenkin täällä Suomessa.

    Kiva kun sulla on noita pohjoisintialaisia reseptejä! Niitä en niin hyvin tunnekaan. Tosi kiva päästä kokeilemaan niitä!

    VastaaPoista