3. toukokuuta 2011

Munakoisopilau

Kyllä se vaan niin on, että hyvään ruokaan ei välttämättä tarvita hirveää määrää erilaisia aineksia. Tämä tuli taas tässä taannoin todettua.

Tykkään tehdä Intiassa munakoisoruokia, koska munakoisovalikoima on täällä niin mukavan monipuolinen. Harvoin ostankaan Intiassa sitä isoa munakoisoa, jota meiltä Suomestakin saa. Nyt nämä isot violetit munakoisot olivat kaupassa kuitenkin niin kauniita ja silkoisia, että oli ihan pakko ostaa muutama sellainen. Niistä syntyi sitten tämmöinen suhteellisen simppeli riisiruoka, joka maistui meille aika hyvin. :-)

Jos olisin minä, olisin lisännyt mieluusti muutaman tomaatin, pippuria tai ehkä jopa chiliä. Hui.

MUNAKOISOPILAU

ehkä noin neljälle

öljyä tarpeen mukaan
pala kanelitankoa
3 kokonaista vihreää kardemummaa
1 tl juustokuminan eli jeeran siemeniä
2 keskikokoista sipulia hienonnettuna
4 dl pitkäjyväistä riisiä (esim. basmatia)
suolaa maun mukaan
sikapaljon tuoreita yrttejä (esim. minttua, basilikaa tai korianteria)
1 iso munakoiso paloiteltuna
n. 10-15 cashewpähkinää pitkittäin halkaistuina
muutama ruokalusikallinen (keltaisia sulttaani)rusinoita

VALMISTUS

1. Kuumenna öljy pannulla ja paista munakoisopalat mukavan värisiksi. Siirrä ne sivuun odottamaan.

2. Ruskista myös cashewpähkinät öljytilkassa, ja lisää loppuvaiheessa rusinat, jotka saavat hieman pullistua. Siirrä nämäkin sivuun odottamaan.

3. Kuumenna (isolla) pannulla uudestaan hieman öljyä ja lisää kanelitangon pala, kardemummat ja hetken päästä jeeran siemenet. Kun mausteet alkavat tuoksua, lisää sipulit ja anna niiden kuullottua.

4. Lisää riisi, suola, noin 8 dl vettä ja kiehauta. Hauduttele miedohkolla lämmöllä kannen alla, kunnes riisi on lähestulkoon kypsää. Lisää munakoisot, cashewpähkinät ja rusinat, sekoita varovasti, ja hauduttele vielä hetki. Mausta tuoreilla yrteillä - mieluusti suhteellisen runsaskätisesti.

6 kommenttia:

  1. Ihana resepti,Minähän rakastan kaikkea,missä on munakoisoa ,ja tämä kuulostaa tosi hyvältä! Tosin valkoisen riisin vaihtaisin omassa annoksessani joko quinoaksi tai tummaksi riisiksi.

    VastaaPoista
  2. Yaelian, kiva jos tykkäsit. :-) Quinoa- tai tumma riisi- vaihtoehdot kuulostavat myös tosi, tosi hyviltä. :-)

    VastaaPoista
  3. Tämä kyllä näyttää tosi hyvältä. Minä en erityisemmin tykkää munakoisosta, mutta enpä ole sitä kyllä juuri syönytkään.. ja tuntuu että noin pieninä paloina se olisikin parempaa. Haluttaisi kyllä kokeilla.. huuiiiiiii!!!

    VastaaPoista
  4. Kiitos, Laura. :-) Jos et tykkää munakoisosta, niin voisihan sen vaihtaa johonkin semmoiseen vihannekseen, mistä tykkäät enemmän. :-) Tai eihän sen tartti olla edes vihannes, vaan lihaa tai kanaakin voisi käyttää. Mausteita voisi silloin olla kyllä varmaan enempi.

    VastaaPoista
  5. Minusta tuntuu että munakoisossa minua on eniten mättänyt se, että se on sellainen lössö vihannes kokattuna. Siksi ajattelin että nuo pienemmät palaset voisi olla kivempia entä sellaiset isot lössykät. Hihii!

    VastaaPoista
  6. Laura, hihii, aika hyvä sana tuo lössykkä. :-) Semmoinenhan munakoiso kyllä kieltämättä vähän on. En minäkään niitä isoja lössöpalasia rakasta, varsinkin kun munakoiso on sinällään aika mautonkin. Ehkä nämä pienemmät palaset menisivät sinultakin paremmin alas. Pidän peukkuja, jos vaikka innostut kokeilemaan! :-)

    VastaaPoista