13. toukokuuta 2011

Uunittomat mangotarteletit

Yaelianin keittiössä tehtiin jokin aika sitten herkullisen näköisiä mansikkaleivoksia, ja heti kun näin kyseiset ihanuudet, päässäni syttyi lamppu: minä kokeilisin samoja leivoksia, mutta laittaisin täytteeksi mangoa ja suklaata, koska mangosesonki on juuri nyt parhaimmillaan.

En ole koskaan ennen tehnyt minkäänlaisia raakaleivonnaisia, joiden valmistuksessa ei käytetä uunia ollenkaan. Tällä hetkellä uunittomat leivonnaiset ovat kuitenkin ainoa vaihtoehto, koska tässä huushollissa ei ole uunia. Minua on hieman pelottanutkin näpertely raakakeittiön raaka-aineiden kanssa, sillä ne ovat minulle yleisesti ottaen aika vieraita, ja onnistun yleensä sössimään leivonnaiset ihan tavallisilla raaka-aineillakin jotenkin. Näihin leivospohjiin tuli kuitenkin sen verran tuttuja aineksia, että minäkin uskalsin kokeilla. Ainoastaan makeutusaineena käytetty stevia oli minulle ihan uusi tuttavuus, mutta koska olin nähnyt sitä kaupassa myytävän, sitä ei tarvinnut lähteä erikseen haeskelemaan mistään. Kuitenkin kun avasin stevia-pussin, pelästyin jauheen ulkonäköä ja makua, sillä se oli vihertävää ja maistui ihan jauhetulta ruoholta. Lopulta jänistin (noloa...) ja käytin makeutusaineena tavallista keinotekoista makeutusainetta (Canderelia vastaavaa), mutta ihan tavallista sokeriakin voisi varmaan käyttää. Makeutusainetta tarvittiin muutenkin tosi vähän.

Alphonso-mangoja, jee!!!

Hieman harmitti, kun en löytänyt nättejä tartelettivuokia mistään, ja jouduin tekemään tarteletit lopulta pieniin metallikuppeihin. Leivoksista tuli kuitenkin mielestäni ihan sööttejä metallivuoissa tehtyinäkin. Käytin mangona alphonsoa, joka on yksi lempimangolajikkeistani, koska se on niin makea ja maukas. Mangolajikkeitahan on olemassa satoja, kuten pari vuotta sitten mangonäyttelyssä käytyäni kirjoittelinkin. Jos hyvää tuoretta mangoa ei ole saatavilla, säilykemangoakin voi toki käyttää.

LEIVOSPOHJAT
noin neljään tartelettiin

2 dl kookoshiutaleita
1 dl manteleita
1/3 dl kaurajauhoja *
½ rkl öljyä (alkuperäisessä ohjeessa kookos-; itselläni tavan auringonkukkaöljyä)
makeutusta maun mukaan

* alkuperäisessä ohjeessa käytettiin tattarijauhoja, mutta minä laitoin kaurajauhoja, jotka olin jauhanut saamieni vinkkien mukaisesti (pika)kaurahiutaleista

PÄÄLLE
pari pientä mangoa paloiteltuna
maustamatonta tuorejuustoa
suklaata
(vatkattua kermaa)
makeutusta tarpeen mukaan
paahdettuja mantelilastuja

Jauha kookoshiutaleet monitoimikoneessa mahdollisimman hienoksi ja lisää sen jälkeen muut pohja-ainekset. Jauha kaikki hienoksi ja tasaiseksi seokseksi. Painele taikina pienten leivosvuokien pohjille ja reunoille ja laita vuoat jääkaappiin jähmettymään. Pohjat olivat minulla jääkaapissa aika kauan (neljä tuntia), kun en ehtinyt täyttää leivoksia aikaisemmin, mutta eivät ne odottelusta mitenkään kärsineet. Vuorasin myös käyttämäni metalliastiat kelmulla ennen pohjataikinan levittämistä, mikä oli hyvä idea, koska muuten en tiedä, miten olisin saanut taikinakupit ylös astioista niitä hajottamatta. Täytä pohjat pieneksi paloitellulla mangolla ja tuorejuusto-suklaatäytteellä (ohje alla). Koristele paahdetuilla mantelilastuilla.


TUOREJUUSTO-SUKLAATÄYTE

Vatkasin tuorejuuston notkeammaksi ja sulatin suklaan kattilassa. Annoin suklaan hieman jäähtyä, minkä jälkeen sekoitin sen tuorejuustoon joukkoon. Makeutusta ei oikeastaan olisi tarvinnut, mutta lisäsin kuitenkin hieman samaa makeutusjauhetta, jota käytin pohjissakin. Tarkoitus oli laittaa mukaan myös vatkattua kermaa, mutta koska sitä ei kaupassa ollut, se oli jätettävä pois. Kerma olisi tuonut kastikkeeseen kaivattua ilmavuutta, sillä nyt suklaamössöstä tuli aika raskas. Maussa ei kuitenkaan ollut todellakaan mitään vikaa. :-)

Tuorejuustoa minulla oli 100 grammaa ja suklaata ensin 50 grammaa. Seos ei kuitenkaan maistunut minusta tarpeeksi suklaiselta, joten lisäsin vielä toiset 50 grammaa suklaata. Sen jälkeen suklaan makua ainakin oli. :-) Jos haluaa päästä oikein helpolla, niin tuorejuustomössön sijasta voisi käyttää vaikkapa suklaavanukasta...

Syötyäni yhden tämmöisen totesin, että näissä on tasan yksi vika: näitä rupeaa himoamaan lisää! Pohjat olivat rakenteeltaan jännittäviä - ihan kuin ne olisivat olleet murotaikinaa! Kookos maistui hyvin miedosti, joten kookoksen olemassaolokaan ei sekään mitenkään haitannut, vaikka en yleensä kookoshiutaleista tykkääkään. Suklaamössöstä tuli kuitenkin niin suklaisen voimakasta, että mango ei päässyt oikein oikeuksiinsa. Ensi kerralla laitankin vähemmän suklaata ja lisään sitä vatkattua kermaa.

Kuorma valmiina lähtöön.

3 kommenttia:

  1. Olenpa iloinen että lopulta noita kokeilit,omalla versiollasi ja nuo sekä näyttävät että kuulostavat ihanilta,nami.Se stevia minkä ostit on näköjään ihan kuivatuista lehdistä jauhettua,mutta yleensä stevia jauhe kai on valkaistua ja vähemmän "ruohoisen" makuista. Itse käytän tippoja. Voi kun rupesi tekemään mieli nyt mangoja,mutta ne tulevat kai kauppoihin vasta ensi kuussa,ovat vielä kypsymisvaiheessa. Jeps,raakapohjat voivat olla aika herkullisia!

    VastaaPoista
  2. Kyllähän noita maistelisi oikein mielellään! :) Hihii! Aina kun täällä on mangokausi, minua niin haluttaisi ostaa niitä, mutta aina jää ostamatta kun ne on vähän pelottavia. huih! :)
    Entä jos laitat ensi kerralla xylitolia? Voisi sitten ihan mielissään syödä niitä kun olisivat hyviä hampaillekin :).

    VastaaPoista
  3. Yaelian, no jo mä vähän ihmettelinkin tuota steviaa, että miten se on niin kumman väristä. En arvannut, että sitä on saatavilla muissakin muodoissa, vaikka olisihan sekin kai googlettamalla selvinnyt. Tipat kuulostavat ihanan helpoilta käyttää, mutta täältä ainakaan tuskin semmoisia löytää. Kiitos sinulle vielä hyvästä ohjeesta; tunarikin onnistui. :-D

    Laura, jos olisit ollut lähempänä, niin olisin kyllä kutsunut kokeilemaan. :-) Seuraavana mangokautena sinun pitää kyllä ostaa kokeeksi edes yksi mango, eivät mangot ole yhtään pelottavia. Tai no, niissä kyllä sotkee itsensä aika hyvin, kun mangon mehu valuu ainakin minulta pitkin sormia ja naamaa... hihii. En siis ihan julkisella paikalla kehtaisi mangoa syödä.

    Minua nyt vähän nolottaa, kun en tiennyt että xylitol on ihan oikeasti makeutusaine. Luulin, että se on vaan jotain ”xylitolia”, mitä tungetaan purukumiin. :-D Se olisikin kiva, jos nämä olisi sellaisia ”hammaslääkärin suosittelemia” leivonnaisia. :-)

    VastaaPoista