12. maaliskuuta 2010

Papadameja ja korianteria

Tykkään kovasti papadameista, koska ne ovat ensinnäkin niin hyviä (jos siis tykkää intialaisista hajuista ja mauista yleensäkin), ja toiseksi: ne ovat erittäin vähärasvaisia. Niissä on rasvaa vain 1 g / 100 grammaa tavaraa, kun esimerkiksi perunalastuissa on rasvaa 33 g! Ne ovat siis erittäin hyvä valinta semmoiselle, joka haluaa mahdollisimman vähärasvaista naposteltavaa.

Papadamien valmistuskin on erittäin helppoa: mikron pohjalle laitetaan pala talouspaperia (lautastakin saa käyttää!), ja sitten vain mikro täydelle teholle minuutiksi - tai kunnes papadam on muuttunut kauttaaltaan vaaleaksi ja hieman kupruillut joka puolelta. Öljyssäkin papadamit voi uppopaistaa, mutta se tietysti lisää myös rasvan määrää. Öljyssä papadamit kypsyvät muutamassa sekunnissa.

Näin kerran telkkarissa, kun Rachel Allen paloitteli papadamit hienosti veitsellä neljään osaan, ennen kuin uppopaistoi ne öljyssä. Homma näytti valtavan helpolta, joten minunkin piti kaivaa veitsi esiin ja paloitella papadamit. Lopputulos oli lähinnä säälittävä, sillä papadamit hajosivat tuhannen paloiksi. Opetus: mikä toimii telkkarissa, ei toimi välttämättä kotona. Tyydyn siis suosiolla lämmittelemään papadamini kokonaisina mikrossa.

Tuosta mikrokypsennyksestä vielä sellainen varoituksen sana, että papadamien tuoksu leviää sitten ihan koko huusholliin. Mikro löyhähtelee papadamille vielä jonkin aikaa tämän jälkeenkin, ja siksi intialaisten hajujen sietokykyä tarvitaan. :-)

Pupu ja täti.
Samat eväät molemmilla.


Pussista esiin kaivettu papadam-lätkä.
Nyt pitäisi vielä malttaa kypsentää tämä jotenkin.

Tässä niitä lopputuotteita nyt olisi, oikein kolmin kappalein.
Vieressä vihreää chutneytä.

Vallan kaunis yksilö.

... ja mitä hittoa tälle on tapahtunut?
Tämä tulee varmaan painajaisiinkin.

Tein papadamien seuraksi chutneyn korianterista, kun kerran olin sitä kaupasta tuonutkin. Jauhoin mikserissä melkein koko puskan korianteria, yhden chilin, hieman vettä, hieman limettimehua, suolaa ja sokeria. Lopuksi lisäsin muutaman lusikallisen jogurttia, koska korianteri ihan raakana tuntuu vähän liian eksoottiselta minun suuhuni.

Pieni säilöntävinkki: jos korianterissa on juuret mukana, korianterin saa säilymään freesinä parikin viikkoa, kun toimii seuraavasti: Kastelee palan talouspaperia kylmällä vedellä ja käärii tämän märän paperitollon juurten ympärille. Tollon ympärille kääritään muovia (sitä voi leikata esim. korianterin suojana olleesta pussista) ja koko komeuden ympärille pyöräytetään kuminauha, jotta tollo pysyy hyvin paikallaan. Sen jälkeen korianteri laitetaan elvytyspusseineen tiiviiseen pussiin ja jääkaapin vihanneslokeroon. Kostea suojus pitää korianterin (ja ehkä muutkin juurelliset yrtit?) hyvänä yllättävän pitkän ajan.

Tänään löysin myös sisäisen niksipirkkani, sillä päätin säästää korianterin juuret jatkokäyttöä varten. Leikkasin siis juuret irti, raaputtelin niistä suurimmat tummentumat pois ja siistin juurien päitä. Sitten paloittelin juuret melko isosti, panin ne pakastusrasiaan ja pakastimeen. Sieltä ne sitten löytyvät ehkä joskus ensi vuosituhannella...

11 kommenttia:

  1. Hahaa, tuotiin kotiväelle Intiasta tuliaisiksi juuri noita nimenomaisia papadeja! Ja tietty reissussa tuli nautittua papadam jos toinenkin. Kiinnostaisi miten noita tehdään itse. Homma näytti mielenkiintoiselta, kun nähtiin kattoterassilta niitä valmistettavan Udaipurissa. :D

    VastaaPoista
  2. Iisa, miten saittekin ne tulemaan ehjinä perille, kun ovat niin hajoavaa tavaraa. :-O Olisin kyllä varsin iloinen, jos joku toisi mulle tuliaisiksi papadeja - ovat nimittäin varsin hyviä...

    Muistelen lukeneeni jostain, että papadamien valmistus kotioloissa on erittäin työlästä - niitä pitää kuivatella auringossa useampi päivä tai jotain. Kävisköhän lumisade. :-D

    VastaaPoista
  3. Papadameja olen täälläkin nähnyt,mutten ole kokeillut,syönyt joskus kylläkin.Mullahan ei ole enään mikroa,joten pitäisi paistaa,ja kuten mainitsit, öljymäärä olisi silloin korkea.Entä uunissa`?
    Herkulliselta kuulostava salsa! Tein täällä vierailleni vähän samantapaista salsaa,ja tykkäsivät kovasti.

    VastaaPoista
  4. Hei mahtavaa, en ollut tiennyt että noita voi valmistaa mikrossa! Vii voanissa olen ainakin nähnyt tuollaisia "raakoja" papadameja, ja miettinyt pääni puhki että miten niistä tulee sellaisia kuin ravintolassa :) Ja yhtenä iltana kävin muuten ostamassa ravintolasta itselleni kymmenkunta kotiin, kun tuli niin kova himo.

    VastaaPoista
  5. Yaelian, en ole koskaan kokeillut valmistaa papadameja uunissa, mitenköhän mahtaisi toimia? Löysin kyllä semmoisen vinkin täältä, että papadamit voisi kypsentää avoimella (kaasu)liekillä, kun vain varoo, etteivät ne kärtsää.

    Anna, hih, no onneksi löysit papadameja jostain. :-) Juu tosiaan, mikrossa papadamit valmistuvat tosi kätevästi, eikä tarvita tippaakaan öljyä. Melkein terveysruokaa. :-)

    VastaaPoista
  6. Papadit maistuu munkin miehelle hyvin, han ei pysty syomaan ravintolassa ennen kuin papadeja on tarjottu. Itse en kylla tykkaa, mutta en ole muutenkaan niin suolaisen naposteltavan peraan...
    Onneksi nama on helppo valmistaa vieraillekin suoraan mikrosta tai tawalta ruokapoytaan.

    VastaaPoista
  7. Anna, hetkinen, tawalta? Paistatko papadamit siis ihan pannulla? Miten se onnistuu? Laitatko paljon öljyä ja miten kauan paistamiseen menee?

    VastaaPoista
  8. Me "paistetaan" papadameja ihan tavallisella valurautapannulla - samalla paistan myös chapatit ilman öljyä molemmat.

    VastaaPoista
  9. Hippu, kuten Simran, me paistamme papadit pannulla tai sitten mies paistaa ne ihan suoraan kaasulla liedella, kuten chapatit, pihdeilla kaannellen. Ilman oljya siis.

    VastaaPoista
  10. Hyvä tietää, kiitos Anna! Mä taas puolestani en ollut tiennyt, että papadameja voi paistaa pannullakin. Täytyypä kokeilla. :-)

    VastaaPoista