31. toukokuuta 2009

Mangorisottoa ja hintavertailua

Garam Masalan Anna onkin jo postannut monta ihanaa mangoreseptiä, ja tuli minullekin hätä tehdä mangosta jotakin, ennen kuin sesonki menee ihan sivu suun. Teki mieli kokeilla vähän jotain erilaista, ja jostakin sain päähäni kokeilla mangorisottoa. Kaikki tämmöiset riisi + jotain -mössöt ovat muutenkin mieleeni, ja makeaa jälkiruokarisottoa en ollut ennen kokeillutkaan.

Risotosta tuli hyvää ja täyteläisen mangoista, mutta jos ei ole niin kovasti mangon ystävä, risottoa voisi keventää appelsiinimehun osuutta suurentamalla tai mangososeen osuutta pienentämällä - ja miksei voisi käyttää ihan vettäkin. Sokeria ei olisi tarvinnut olla ainakaan yhtään enempää, sillä käyttämäni mehut olivat jo itsessään aika makeita. Tosin minun mielestäni makean kuuluukin olla makeaa, joten minä kyllä tykkäsin. Jos ei pidä niin makeasta, sokeria kannattaa lisätä alkuun varovasti ja lisätä sitä sitten tarpeen mukaan.

Suomessa en ole vielä oikein hyvää mangoa tavannut, mutta kyse voi olla siitäkin, että en osaa valikoida hyviä yksilöitä Suomen mangovalikoimista (täällä se kyllä onnistuu!). Kerrankin luulin löytäneeni täydellisen mangon, mutta kaikkea muuta! Äitini, joka sattui silloin olemaan maisemissa ja jolla on pettämätön haju- ja makuaisti, luonnehtikin kyseisen yksilön tuoksua "kellarimaiseksi" ja makua "väkisin kypsytetyn hedelmän mauksi". Suomessa saattaisinkin suosiolla marssia suorinta tietä säilykeosastolle ja ostaa mangoni säilykkeenä, mutta silloin mangokin maistuisi risotossa varmaankin huomattavasti miedommin.

TARVITAAN

kahdelle

1 rkl voita
1 ½ dl risottoriisiä
2 dl appelsiinimehua
2 dl mangomehua
2 ½ dl mangososetta
3 rkl (ruskeaa) sokeria
n. ½ tl jauhettua kardemummaa
mangoa kuutioituna
2 rkl tummaa rommia

VALMISTUS

1. Yhdistä mehut sekä mangosose kattilassa ja kuumenna seos varovasti.

2. Kuumenna voi toisessa kattilassa ja lisää riisi. Kääntele riisiä miedolla lämmöllä muutama minuutti, kunnes riisi muuttuu läpikuultavaksi. Lisää sokeri, kardemumma sekä osa nesteestä ja kypsennä miedolla lämmöllä ahkerasti sekoitellen. Lisää nestettä aina edellisen satsin lähes imeydyttyä. Jos tarvitset lisää nestettä, lisää mehua tai vettä.

3. Kun riisi on jämäkän kypsää, lisää mangopalat sekä rommi. Sekoita ja tarkista maku. Tarjoa heti.

Lähikauppani.

Arborio-riisiä ja muita erikoisempia ruokatarvikkeita saa Intiassakin joistakin kaupoista ihan hyvin - jos vain on valmis pulittamaan niistä melkoisen kasan rupioita. Kilo arborio-riisiä esimerkiksi maksaa kaupassa 350 rupiaa (noin 5,20 euroa), mikä on suomalaisittain ajatellenkin ihan järkyttävä hinta. Mielenkiinnon vuoksi olikin ihan pakko laskea, mitä kaikkea muuta tuolla rahalla täällä saisi.

(Vertailtujen tuotteiden hinnat ovat tavallisia markettihintoja, joten jostakin torilta ne saisi varmaan vieläkin halvemmalla.)

Yhden risottoriisikilon hinnalla saisi
  • 10 pakettia tofua/paneeria (á 200 g)
  • 12,5 kiloa tavallista marketin riisiä (ei halvinta)
  • 14 purkkia tavallista Bulgarian jogurtin tyyppistä jogurttia (á 400 g) = 5,6 kg
  • 14,5 litraa maitoa
  • 25 litraa vettä (liran pulloissa)
  • 25 kiloa papaijaa
  • 29 kiloa munakoisoja
  • 35 kiloa vesimelonia
  • 35 kiloa pinaattia
  • 35 pakettia vehnänorasta (á 20 g) eli yhteensä 700 grammaa
  • 87 (isoa) nippua tuoretta minttua/korianteria
  • 140 kananmunaa
  • reilun litran votkaa (eikös tämäkin ole elintarvike?)
Maitoa pus-pussissa.

Mutta toisaalta samalla rahalla saisi vain
  • yhden paketin fetaa/parmesaania
  • yhden paketin aamiaishiutaleita
  • kilon parsaa
  • 2,5 kiloa kanaa
  • 2,7 kiloa omenoita
  • 3,6 kiloa paprikaa
  • 4 litraa Tropicana-mehua
  • 5 purkkia maustettuja ulkolaisia jogurtteja (á 125 g) = 0,625 kg

7 kommenttia:

  1. Jännä hintavertailu,kyllä on kallis tuo Arborio-riisi teilläpäin!
    Mä rakastan mangoja ja odotan jo kovasti sesonkia! Mä muistan kuitenkin löytäneeni Helsingistä parhaimmat mangot syksyisin Stockan hulluilta päiviltä..

    VastaaPoista
  2. Janna ajatus tuo mangorisotto. Maistuis varmaan mullekin...

    Hintavertailu oli myos loistava. Tuota on tullut Intiassa ihmeteltya useaan kertaan, miten jotkut tuotteet ovat ns. arkituotteita, ja toiset ovat ns. luksustuotteita. Luksustuotteet maksaa 10 kertaa niin paljon kuin arkituotteet - ja usein ne ovat meille ihan tyypillisia juttuja, kuten just nuo jogurtit, seka myos juusto, lasagnelevyt, tomaattimurska jne...

    Tuosta Freshista tulee muuten myos minun lahikauppani kun muutan ensi viikolla! Intialaiset ruokakaupat haisee...

    VastaaPoista
  3. Yaelian, arborio-riisi on tosiaankin hirveän hintaista! Maksoin siitä kiltisti tuon 350 rupiaa, ja meinasin pyörtyä, kun myöhemmin rupesin laskeskelemaan, että paljonkos tämä olikaan euroissa...

    Täytyy munkin sitten vissiin odotella noita hulluja päiviä, jos sieltä löytyisi kelpo mangoja! :-)

    Anna, mulle varsinkin yrttien ja paikallisten vihannesten halpuus on ihan käsittämätöntä! Miten joku iso kasa minttua voi maksaa vain 4 rupiaa! :-O En kyllä valita, ei sen puoleen... Mä olen selittänyt asian itselleni niin, että tuontitavarat ovat niitä, joista saa maksaa, kun taas paikalliset tuotteet ovat halpoja. Pastakin on tosiaan ihan älyttömän hintaista!

    Siis mitä, mitä... Freshistä yleensä tulee sinun lähikauppasi, vai ihanko tuosta samaisesta Freshistä? Hehee, ehkä ne kaupat vähän haisee...

    VastaaPoista
  4. Joo, totta on etta tuodut tuotteet ovat paljon kalliimpia kuin paikalliset. Sita ihmettelee, etta miten nama 5000 rupiaa tienaavat tulevat toimeen, mutta ilmeisesti paikallisia tuotteita hankkimalla paasee halvalla.

    Fresh on ruokaketju, eli yksi noista ketjun liikkeista on uutta kerrostaloamme vastapaata. Tuo ehka selittaa asian!
    (onneksi ei haise niin paljon kuin Food World)hehe

    VastaaPoista
  5. Anna, ei juma, Food World TOSIAANKIN haisee, oikeassa olet! :-D

    VastaaPoista
  6. MAngorisotto - jännin ajatus vähään aikaan! Miltä tuo maistuu? Onko mangorisotto jälkiruoka vai pääruoka?
    Tahdon kyllä kokeilla, kunhan tiedän kumpaan kategoriaan tämä herkkuruoka lukeutuu ;) Riisi on kyllä teillä kieltämättä aika hintavaa muihin elintarvikkeisiin nähden, mutta kyllä meilläkin riisipaketti maksaa (300g) 3€. Ei halpaa, jos tahtoo hyvää!

    VastaaPoista
  7. Insanity, jälkiruokana tätä meillä vedettiin. :-) Maku oli aika mangoinen ja makea, semmoinen aika lempeä... Suu tykkäsi kovasti. :-)

    Hyvästä riisistä saa tosiaan Suomessakin maksaa!

    VastaaPoista