1. maaliskuuta 2009

Terveellinen porkkanajuoma ja pari ravintolareissua

Viime päivinä kokkailut ovat jääneet vähän vähemmälle, sillä S. on syönyt työkavereidensa kanssa paljon ulkona, ja minä olen kaivellut kaapeista jotain vanhoja jämiä, mutustellut leipää ja vesimelonia tai tehnyt jotakin simppeliä salaattia. Ruokahalut jotenkin katoavat tässä kuumuudessa ja tekee mieli vain jotain pientä ja kevyttä, mikä ei sinänsä kyllä ole mitenkään paha asia!

Muutamassa ravintolassakin on tullut käytyä, mutta kumpaakaan en lähtisi suosittelemaan kenellekään. Ensimmäisessa ravintolassa, Malgudissa (Banjara Hills), kävimme yhtenä iltana appivanhempien kanssa. Menimme ravintolaan siksi, koska olemme aiemmin syöneet toisessa Hyderabadin Malgudi-ravintolassa aivan loistavan lounaan.

Malgudi on eteläintialaisiin ruokiin erikoistunut ravintola, jonka listalla on ruokia Andhra Pradeshista, Tamilnadusta, Karnatakasta ja Keralasta. Menimme syömään melko aikaisin ja olimme tuohon aikaan ainoat asiakkaat koko ravintolassa. Ruokailumme aikanakaan ravintolaan ei kovin montaa ihmistä eksynyt, ja tämä kertoo jo aika paljon. Ruoka olikin aika surkeaa, mutta saimme me tästä surkeasta ruoasta jotakin hupiakin irti: minä ja anoppi pääsimme arvostelemaan ruokia oikein kilvan ja toteamaan taas, että "kyllä se kotiruoka vaan on paljon parempaa kuin tämä". Kukas se kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse! Vaikka ruoka ei mielestämme mitään loistavaa ollutkaan, se kuitenkin katosi lautasiltamme johonkin. Anoppi joi vielä appamien kastamiseen tarkoitetun kookosmaidonkin, ja nolottaa tunnustaa, mutta niin taisin tehdä minäkin... Mutta minä sentään söin sen kulhosta hienosti lusikalla jälkiruoaksi! Sormienpesuvettä (finger bowl) ei sentään juotu. :-D

Ainoa kiinnostava juttu tuolla Malgudissa oli appameja tekevä äijä, joka istui salin etuosassa ja jonka puuhailua oli kiva kyttäillä. Appam on vähän dosan tyyppinen lätty, mutta appam paistetaan koveralla pannulla, jolloin appamista tulee uimalakin mallinen.

Appam, kookosmaitoa ja valkosipulista tehtyä poondu kozhambua.

Toinen ravintola, jossa olemme käyneet, on Encounters Taj Krishna -hotellissa. Hotelli on oikein hieno, ja niin on ravintolakin. Varsinkin ravintolan puutarha on aivan ihastuttava (jos ei pelkää hyttysiä), ja se olisi omiaan jonkinlaiselle romanttiselle illalliselle.

Meidän illallisesta oli kuitenkin romantiikka kaukana - niin kuin yleensä aina muulloinkin, heh heh - sillä olimme syömässä yhden S:n kollegan kanssa. Istuimme tällä kertaa sisällä salissa, jossa on viikonloppuisin tarjolla myös seisova pöytä. Oli aika myöhä, kun olimme liikenteessä, joten ravintolasalissa ei kovin täyttä ollut.

Encountersin ruokalista on todella monipuolinen - mikä ei kokemukseni mukaan ole välttämättä mikään hyvä asia. Ruokalistalta löytyi intialaisia erikoisuuksia kuten dosia, mutta myös paljon kansainvälisiä ruokia, kuten pizzaa, chicken satayta, norjalaista lohta ja porsaankyljyksiä. Itse vedin kaikki ruoat sekaisin, sillä alkuruoaksi söin thaimaalaista kanasalaattia (nimeä en kuollaksenikaan muista), pääruoaksi lohta ja jälkkäriksi mangolassia - joka taisi muuten olla elämäni ensimmäinen mangolassi! :-D
Kaiken tämän sekavan ruokailukokemuksen kruunasivat nämä, jotka kiertelivät ravintolassa vetämässä Guantanameraa:

Oma alkusalaattini oli oikein hyvä, mutta pääruoan lohi oli aivan liian kuivaksi kypsennetty. Pöytäkumppaneilla oli vielä huonompi onni: toisen porsas oli sisältä raakaa ja toisen pihvi oli niin sitkeää, että ruokailuvälineetkin lentelivät lattialle, kun syöjä yritti sahata pihvistä palaa irti. Ja aseena oli sentään pihviveitsi.

Ihan ensimmäinen Sakshi-sanomalehdestä kääntämäni ja kokeilemani resepti on porkkanasta ja maidosta tehty "mehu". Resepti löytyi healthy cooking -osastolta ja reseptin alussa selostettiinkin, että porkkanoista ja maidosta saa paljon A-vitamiinia, joka on tärkeä vitamiini varsinkin näkökyvylle.

Vegaanit voivat jättää khoyan/maitojauheen pois ja korvata maidon esimerkiksi Yaelianin cashewmaidolla, kookosmaidolla tai jollakin muulla maitoa korvaavalla tuotteella. Minun kaapeistanikaan ei khoyaa tai maitojauhetta löytynyt, joten jätin nämä pois. Maku tai juoman rakenne eivät kuitenkaan tästä mitenkään kärsineet, vaan juoma oli aivan ihanaa.


PORKKANAMAITO
pieni annos kahdelle

2 porkkanaa
6 cashewpähkinää
4 mantelia
3 dl maitoa
1 kokonainen neilikka
pieni pala kanelitankoa
3 rkl sokeria
2 tl makeuttamatonta khoyaa tai 3 rkl maitojauhetta
½ tl jauhettua kardemummaa

1. Keitä porkkanat pehmeiksi, jäähdytä ja muussaa ne.

2. Jauha myös cashewpähkinät ja mantelit hienoksi.

3. Laita maito kattilaan ja lisää joukkoon neilikka ja kanelitangon pala. Keittele miedolla lämmöllä ainakin 10 minuuttia. Lisää sokeri ja keittele edelleen, kunnes sokeri on sulanut.

4. Lisää porkkanasose maidon joukkoon, sekoita hyvin ja keittele edelleen nelisen minuuttia.

5. Lisää kattilaan jauhettu cashew-manteliseos, khoya/maitojauhe sekä jauhettu kardemumma ja sekoita hyvin. Siirrä kattila pois levyltä, anna jäähtyä ja ota pois neilikka ja kanelitanko.

6. Aja seos tasaiseksi mikserillä tai tehosekoittimella. Jos juoma tuntuu liian paksulta, lisää hieman maitoa. Kaada seos laseihin ja koristele hienonnetulla mantelilla ja pistaasipähkinöillä. Voit tarjota mehun kylmänä tai lämpimänä.

4 kommenttia:

  1. Varmaankaan ei kuumuudessa jaksa oikein kokata, en minäkään täällä kesäkuumuudessa vietä keittiössä läheskään niin paljon aikaa kuin nyt. Harmi kun ne teidän ravintolakokekukset eivät olleet niin hyviä;olipa kansainvälinen sekasalaatti siinä toisessa ravintolassa...
    Porkkanaa maidon kanssa, enpä olekaan kokeillut.Voiskin joskus tosiaankin kokeilla cashewmaidon kanssa.
    Tosi kiva lukea sun kokemuksistasi Hyberebadissa!

    VastaaPoista
  2. Yaelian, kyllä mä periaatteessa jaksaisin kokata, mutta kun en oikein jaksaisi syödä... :-) Ja kyllä tuo kokkausintokin on laimeampi kuin kotimaassa, koska olen jotenkin niin tottunut niihin omiin pannuihin ja muihin työvälineisiin, että vie kai taas aikansa totutella näihin uusiin.

    Mukava kuulla, että mun kokemuksista Hyderabadissa on jotakin iloa...:-)

    VastaaPoista
  3. Porkkanamaito kuulostaa melko jännältä! Maistuuko se enemmän pähkinäiselle vai porkkanaiselle?

    VastaaPoista
  4. Insanity, juoma maistui enemmänkin porkkanalle ja kardemumman maku tuli mukavasti läpi.

    VastaaPoista