12. helmikuuta 2009

Tilannetiedotusta

Tarkkasilmäisimmät ovat ehkä huomanneetkin, että intialainen ruoka on jäänyt viime aikoina tässä blogissa vähän vähemmälle huomiolle. Tähän on olemassa syykin, sillä olen ihan tarkoituksella halunnut syödä ja kokkailla kaikkea muuta kuin sitä. Intialaista ruokaa - ja kaikkea muutakin intialaista - tursuaa nimittäin kohta joka tuutista, sillä minä ja ukkeli lähdemme sunnuntaina Intiaan. Viivymme siellä todennäköisesti puolisen vuotta, ehkä kauemminkin, ja on kyllä pakko myöntää, että vähän jänskättää!

Mäkin pääsen Intiaan!
Vedin jo vermeet valmiiksi päälle. :-)

Tämän blogin postauksiin saattaa tulla pienoinen katkos, kun en yhtään tiedä, kuinka kauan kestää, ennen kuin saamme keittiön pystyyn. Ensimmäiset päivät asumme anoppilassa, joten ehkä pääsen väijymään kameroineni anopin selän taakse... Siis jos nyt kehtaan kuvata siellä mitään liedellä porisevia patoja, kun viimeksikin aiheutin suurta hupia valokuvaamalla anopin torilta ostamia vihanneksia. Hän kun ei oikein ymmärtänyt, mitä ihmeen kuvaamista niissä oikein oli :-D Katsotaan nyt, mitä tähän blogiin ilmestyy ja milloin.

Koska haluan pitää tämän Tamarind Heavenin ruoka-aiheisena blogina, perustin toisen blogin nimeltä Kukkapilli muille Intia-höpinöille. Näin kenenkään pelkästään ruokajutuista kiinnostuneen ei ole pakko lukea niitä muita turinoita, joita itseni tuntien tulee olemaan paljon - jos vain yhteydet pelaavat ja aikaa on. Tietysti toivon, että joku tuolla toisessa blogissanikin piipahtaisia ja ehkä vielä ilahduttaisi kommentillakin!

Eilen ukkeli järjesti kaiken pakkaus- ym. tohinan keskellä vielä ruokavieraankin, jolle kokkailin jonkinlaista apinoitua versiota mezestä. Postaan ohjeita tuosta ateriasta vielä ennen lähtöäni, jos ehdin!

10 kommenttia:

  1. Vau! Olipa uutinen. Ihanaa varmaankin päästä sinne taas, ja odottelenkin sitten niitä postauksia sieltäpäin ,kun saat netin toimimaan. Oikein hyvää matkaa teille, Hippu!
    Ja onnea uudesta blogista myös:-)

    VastaaPoista
  2. oi, onpa hienoa. :) hyvää matkaa!

    VastaaPoista
  3. Wow! Hienoa, etta tulet tanne pain! Mihin tarkalleen olet muuttamassa, uskallatko valaista?

    Saat varmaan taalta taas uutta inspirointia intialaiseen ruoanlaittoon, kunhan saat keittion laitettua kasaan... ideoita tulee varmaan rutkasti lisaa (ja anopin neuvoja!). Odotan innolla!

    Tulen varmasti piipahtamaan Kukkapillissa myos, joten se lisataan :)

    Onnea matkaan! Nyt paastaan sitten vaihtelemaan ajatuksia ja neuvoja ihan kunnolla molemmin puolin :)

    VastaaPoista
  4. Oi vau, Intia on ihana! Täytyy seurailla myös toista blogiasi :) oikein ihanaa matkaa teille!

    VastaaPoista
  5. Hyvää reissua teille! Odotan Intian ruokatunnelmia jo innolla :)

    VastaaPoista
  6. Yaelian, tämä tuli itsellenikin vähän yllätyksenä, kun liput varattiin vasta eilen... :-D Ja kiitos paljon hyvän matkan toivotuksista ja onnitteluista! :-)

    Katri, kiitos :-)

    Garam Masalan Anna, totta kai uskallan :-) Tulen Hyderabadiin ja siellä ollaan varmaan enimmän aikaa, mutta varmaan tulee pyörittyä myös jonkun verran AP:n eteläosissa. Oon tosi iloinen, että päästään "samalle kartalle" :-) Hihii, anopin neuvoja tulee ihan varmasti ;-) Ja kiva jos tulet myös Kukkapilliin!

    Sanna, kiitos paljon! :-) Ja tervetuloa toiseenkin blogiin! Intia on ihana, mutta mä en ihan aina ole ollut sitä mieltä... Tai oikeastaan mulla oli vaan ennakkoluuloja ennen ensimmäistä käyntiä siellä, mutta onneksi ne ennakkoluulot rapisivat aika pian.

    Unelias Anna, kiitos :-) Toivottavasti pääsen postailemaan niitä Intian ruokatunnelmia pian!

    VastaaPoista
  7. Oi miten hieno uutinen! Oikein hyvää matkaa teille ja kovasti odottelen Intian kuulumisia!!

    VastaaPoista
  8. Kiitos tosi paljon, Rossana :-)

    VastaaPoista
  9. onnea matkaan. Jäämme odottamaan ihania intiakuvia :)

    VastaaPoista
  10. Kiitos, Nelle :-) Perillä ollaan ja päivitystäkin pitäisi olla piakkoin luvassa...

    VastaaPoista