9. helmikuuta 2009

Glaseerattua possua

Varoitan nyt jo etukäteen, että tämä ei ole mikään kasvissyöjän unelmapostaus. Kuvatkin ovat ihan hirveitä, sillä niissä on vain sitä ihteään eli lihaa. En vain yksinkertaisesti jaksanut yhtään panostaa possun ulkonäköön, ja näyttääkin siltä kuin joku ruho olisi lätkäisty lautaselle. Mutta niinhän se periaatteessa onkin.

Näin tämän Trish Deseinen makuhermoja kutkuttelevan glaseeratun porsaanfileeohjeen telkkarissa jokin aika sitten. Koska Trish Deseine mainosti moneen kertaan, että hänen lapsetkin tykkäävät tästä possusta ihan hirveästi ja tekevät tätä jopa ihan itse, resepti upposi meikäläisen alitajuntaan kuin Nykäsen Masa vesisänkyyn.

Lauantaina sitten ajauduin kaupassa jotenkin lihaosastolle, possun sisäfileiden eteen, ja muistin tämän reseptin. Muistelin, että ohje oli ihan simppeli; eihän siihen tullut mitään erikoista. Kaikkia aineita löytyisi varmasti meiltä kotoa.

Tuntia ennen laskettua ruoka-aikaa rupesin sitten tutkimaan ohjetta tarkemmin ja totesin, että eihän meillä ole edes appelsiinimehua, joka oli reseptissä se tärkein ainesosa. Kalakastikettakaan ei ollut, mutta sitä ei meille vähään aikaan ostetakaan, koska yritämme vielä toipua edellisistä traumoista. Jokunen kuukausi sitten kävi nimittäin niin, että eräs reipasotteinen emäntä avasi jääkaapin oven hieman rehvakkaasti, ja kalakastikepullo lensi lattialle ja tietysti myös hajosi. Kalakastiketta meni kahdelle matolle, lattialle, kaapin oville ja villasukilleni. Jokainen, joka on kalakastiketta joskus haistellut, tietää, että kalakastikkeen haju on... mielenkiintoinen. Pesin matot kahteen kertaan, lattian kolmeen ja tuuletin puoli vuorokautta, ja silti saimme nauttia kalakastikkeen hajusta useamman päivän.

Ai miten nämä liittyvät tähän postaukseen?
Eivät niin mitenkään, mutta pitihän tähänkin jotain väriä saada.

Vaikkei meillä oikein ollutkaan mitään aineksia, joita tähän possuun olisi kuulunut laittaa, olin jo muodostanut päässäni kuvan herkullisen tahmaisesta porsaanfileestä, joten ei auttanut muu kuin aloittaa hirveä soveltaminen. Appelsiinimehun tilalle laitoin ananasmehua, jota sitäkään ei ollut purkin pohjalla kuin vajaat kolme desiä. Sitä jatkoin muutamalla puristetulla klementiinillä, joiden kuorta raastelin myös joukkoon. Kalakastikkeen jätin pois kokonaan, mutta soijakastiketta laitoin sitten hieman reilummin. Ruokosokeria olisi ollut, mutta aivan iskemätön paketti. Sitäkään en viitsinyt avata, vaan ruuttasin mukaan vähän hunajaa, ehkä 1 - 2 ruokalusikallista.

Mutta possu oli aivan ihanaa! Makean maukasta, tahmaista ja pehmeää - ehkä hieman liiankin makeaa minun makuuni, mutta se varmaankin johtui tuosta käyttämästäni mehuyhdistelmästä. Tämä oli justiinsa passeli liharuoka myös meidän laaduntarkkailijalle, joka syö kyllä lihaakin, jos vain lihassa ei ole mitään viitteitä siitä, että liha olisi mitään muuta kuin täysin kypsää. Olen huomannut, että tässä hänen kypsyysaste-määrittelyssään lihan ulkonäöllä on tärkeä rooli: mitä tummempi pinta lihassa on, sitä luottavaisemmin mielin laaduntarkkailija upottaa haarukkansa siihen. Siinä mielessä ainakin tämä on possu oli ihan kelpo kaveri meidän ruokapöydässämme.

Trish Deseinen alkuperäisessä ohjeessa ei ollut mitään määriä, joten laitan tähän ne määrät, jotka itse laitoin.

GLASEERATTUA POSSUA
noin neljälle

1 porsaan sisäfilee
4 appelsiinin mehu + vähän raastettua kuorta - minulla oli mehuja kaiken kaikkiaan n. 5 dl ja se oli aika hyvä määrä - jäi vielä vähän kastikkeeksikin...
valkosipulia - 2 - 3 kynttä hienonnettuna
vähän inkivääriä - 2 - 3 cm:n pätkä raastettuna
kalakastiketta
soijakastiketta - tätä laitoin n. ½ dl; jos laittaisin sekä kala- että soijakastiketta, laittaisin ehkä pari rkl kumpaakin
ruskeaa sokeria (ruokosokeria) - ehkä 1 rkl

1. Laita kaikki ainekset (paitsi possu) laakealle, isohkolle pannulle, sekoita hyvin ja kiehauta. Anna kiehua muutama minuutti ja lisää sitten porsaanfilee.

Tästä se alkaa...

2. Keittele fileetä muutama minuutti, kunnes fileen pinta on sulkeutunut ja alapuoli on tasaisen värinen (= harmaa) ja käännä filee varovasti ympäri. Keittele fileetä noin 15 - 20 minuuttia, tiuhaan tahtiin kastiketta päälle lusikoiden. (Tämä on tärkeää, jotta fileeseen tulee kaunis pinta.) Kastike tummuu ja paksunee pikkuhiljaa. Jos neste uhkaa loppua pannulta, lisää hieman mehua. Tarkista lihan kypsyys leikkaamalla fileetä hieman veitsellä auki.

...ja tähän se päättyy.

Viipaloi ja tarjoa esimerkiksi riisin ja rapsakoiksi keitettyjen papujen kanssa.

Jos fileetä jää yli, laita sitä eväsleipien väliin.

4 kommenttia:

  1. Huh,voin kuvitella miten teillä haisi kun se kalakastikepullo hajosi.Niin ihania makuja kun se antaakin tiettyihin ruokiin, niin se haju on kammottava!

    VastaaPoista
  2. Yaelian, joo se haju ei ollut tästä maailmasta... Nyt en halua edes nähdä kalakastikepulloa silmissäni vähään aikaan! :-D

    VastaaPoista
  3. Possunliha on hyvää ja tämä possu vaikuttaa melkein liian hyvältä ollakseen totta...

    VastaaPoista
  4. Välispiikki, possu on tosiaan hyvää ja halpaakin se on, jos vertaa naudanlihaan.

    Muakin ensi alkuun vähän epäilytti tämä ohje; tulisiko possusta muka sellaista tummapintaista ja tahmaista noin vähällä vaivalla ja lyhyessä ajassa, mutta kyllä siitä vaan tuli :-) Makeutta olisi kyllä mun makuuni saanut olla hieman vähemmän.

    VastaaPoista