1. lokakuuta 2011

Kuivahedelmä-pähkinämakeiset

Olen viime aikoina innostunut kovasti tekemään erilaisia makeisia, mikä johtuu lähinnä siitä, että meidän taloudessamme on yksi henkilö (en minä!), joka yrittää epätoivoisesti saada painoaan nousemaan. Nämä tämänkertaiset namut eivät kyllä ole sieltä lihottavimmasta päästä, kun näissä ei ole rasvaa eikä sokeria ollenkaan. Kaikki makeus tulee namusiin taateleista, ja näitä voisi muutenkin pitää aika terveellisinä. Kaiken lisäksi nämä ovat niin helppotekoisia, että lapsikin osaisi näitä tehdä!

Hedelmiä ja pähkinöitä voisi vaihdella namuissa oman mielensä mukaan - esimerkiksi kuivatut aprikoosit, saksanpähkinät tai pekaanipähkinät saattaisivat nekin sopia näihin hyvin.

HEDELMÄ-PÄHKINÄLADDUT
10 kappaletta

200 g kivettömiä, pehmeitä taateleita
15 pistaasipähkinää (ei-suolattuja!)
15 kuorittua mantelia
10 cashewpähkinää
30 (sulttaani)rusinaa
ripaus jauhettua kardemummaa

1. Hienonna pähkinät ja mantelit veitsellä karkeaksi rouheeksi ja laita ne kulhoon. Pilko myös rusinat ja hienonna taatelit niin pieniksi kuin saat. Taateli saa olla melkein sellaista tahnamaista mössöä, koska sen tarkoituksena on sitoa muut ainekset yhteen. Taatelin voisi halutessaan hienontaa myös koneella.

2. Lisää kulhoon kardemumma ja sekoita kaikki yhteen tasaiseksi massaksi. Koska massa on aika jämäkkää, massan saa helpoimmin sekoitettua kädellä, aivan kuten alustaisi taikinaa. Ainekset voi painella yhteen myös esimerkiksi lusikalla.

3. Ota taikinasta pieniä palasia ja pyörittele ne käsin pallukoiksi.

Säilytä pallukat ilmatiiviissä rasiassa. Syö tämmöinen aina, kun mielesi tekee terveellisiä nameja! :-)

Huomaa, että näissä makeisissa käytettävien taatelien tulisi olla mahdollisimman pehmeitä, jotta ne pystyvät sitomaan muut ainekset yhteen. Jos taatelit ovat kovin kovia, ne pehmenevät, jos niitä käyttää mikrossa muutaman sekunnin. Niitä voisi myös liottaa jonkin aikaa.

Mamman lihapullat? No ei.

4 kommenttia:

  1. Nami,nami,olispa mullakin sellainen ongelma;D Ihanan energiapitoiset pallerot;tuollaisia minäkin teen usein.

    VastaaPoista
  2. Yaelian, mäkin ottaisin mieluusti sellaisen ongelman! :-D Ei tuottaisi kyllä mitään vaikeuksia lihottaa itseään...

    VastaaPoista
  3. Joo, kieltamatta kuulostaa kiehtovalta ongelmalta ;)

    Kiitti tastakin taatelinkayttovinkista!

    VastaaPoista
  4. Eryah, ongelmansa kullakin! :-)

    VastaaPoista