9. joulukuuta 2010

Granaattiomenabroileri


Granaattiomena on mielestäni ehkä kaikkein kaunein hedelmä, sillä sen punaiset siemenet ovat kuin pieniä jalokiviä. Siemenet ovat jotenkin niin kauniita, että melkein säälittää laittaa niitä suuhunsa. Toisaalta ne ovat niin mehukkaita ja miellyttävän makuisia, että kyllähän niitä syö yhden jos toisenkin. Granaattiomena tuo mielestäni myös hyvää vastapainoa kiireelle ja touhottamiselle, sillä se pakottaa pysähtymään hetkeksi paikoilleen - jos nimittäin haluaa saada siemenet siististi ulos. Sähläämällä saa siemenet lentelemään ympäri keittiötä ja sotkettua kaikki paikat granaattiomenamehuun. Siementen kaivelussa on jotakin hyvin terapeuttista.

Silmää miellyttävän ulkonäön lisäksi granaattiomena on hyväksi myös keholle, sillä se on hyvin antioksidanttipitoinen hedelmä. Granaattiomenan antioksidanttivaikutuksen on todettu olevan moninkertainen verrattuna vihreään teehen, karpalomehuun tai punaviiniin. Granaattiomenan on todettu myös alentavan verenpainetta, tukevan verenkiertoelimistön hyvinvointia, ehkäisevän eturauhasvaivoja ja hidastavan ikääntymisen aiheuttamia oireita. Ehkä pitäisi syödä enemmän granaattiomenaa, niin alkaisi naamakin näyttää vähän toiselta.

Olen käyttänyt granaattiomenaa aiemmin lähinnä jälkiruoissa ja salaateissa, mutta granaattiomenan makuinen broileri on kummitellut mielessäni jo pitkän aikaa. Itse asiassa olisin halunnut kokeilla jonkinlaista granaattiomenasiirapilla glaseerattua tipua, mutta koska ei ole uunia, kyseinen versio jäi edelleenkin odottelemaan parempia aikoja. Tästä ruoasta ei tullut väriltään ihan sellaista, kuin olin kuvitellut (mistä näitä kuvitelmia oikein tuleekin), mutta maku osui onneksi aika nappiin.

Kaipailin ohjeeseen 100-prosenttista granaattiomenatäysmehua, mutta kun en sellaista löytänyt, tein mehun siemenistä itse. Kahdesta granaattiomenasta tuli mehua noin 1 ½ desiä, ja käytin kaiken tähän ruokaan.

GRANAATTIOMENABROILERI
kahdelle

2 broilerin rintafileetä

Marinadi:

½ dl (100%) granaattiomenamehua
1 rlk balsamietikkaa
½ rkl hunajaa
1 tl öljyä
½ tl kuivattua timjamia
suolaa ja mustapippuria

Kastike:
broilerimarinadi
1 iso tai 2 pientä salottisipulia viipaloituna
1 dl granaattiomenamehua
1 dl vettä
1 rkl balsamietikkaa
suolaa ja pippuria maun mukaan

+ hieman öljyä paistamiseen
(+ granaattiomenan siemeniä koristeluun)

1. Valmista marinadi. Jos et käytä valmista mehua, irrota siemenet kahdesta granaattiomenasta ja laita ne blenderiin. Säästä halutessasi muutama siemen koristelua varten. Soseuta siemenet hienoksi ja siivilöi seos. Käytä siivilöidystä mehusta ½ desiä marinadiin ja laita loppumehu odottelemaan kastikkeen valmistusta. Sekoita marinadiin tarkoitetun mehun joukkoon muut marinadin ainekset ja tarkista maku. Laita broilerifileet ja marinadi muovipussiin ja pussi jääkaappiin. Anna maustua muutaman tunnin ajan. Käy kääntelemässä pussia, jos muistat.

2. Ota marinadipussi ulos jääkaapista hyvissä ajoin ennen broilerien paistamista. Nosta fileet marinadista ja kuivaa ne. Säästä marinadi!

3. Kuumenna pannulla hieman öljyä ja paista fileisiin molemmin puolin hyvä väri. Siirrä fileet sivuun odottamaan. Lisää pannulle marinadi sekä muut kastikkeen ainekset. Kiehauta. Lisää broilerifileet kastikkeen joukkoon, peitä kannella ja hauduttele keskilämmöllä 10-15 minuuttia, riippuen hieman fileiden paksuudesta. Kääntele fileitä muutaman kerran. Tarkista fileiden kypsyys (esimerkiksi leikkaamalla pieni vaivihkainen viilto pohjapuolelle). Koristele halutessasi granaattiomenan siemenillä ja tarjoa haluamiesi lisukkeiden kanssa.

*******

Tein broilerin seuraksi mahdollisimman neutraalin makuisen pastan, jotta broilerin maku varmasti pääsisi oikeuksiinsa. Hyvin sopivat yhteen!

OKRA-PINAATTISPAGETTI
kahdelle

n. 200 g spagettia

öljyä
pari kynttä valkosipulia hienonnettuna
1 sipuli hienonnettuna
ehkä jotain 10 okraa vinottain ohuiksi paloiksi leikattuna
iso kourallinen pinaattia hienonnettuna
suolaa ja pippuria

1. Keitä spagetti pakkauksen ohjeen mukaan, ja valmista sillä aikaa kasvikset. Kuumenna öljy pannulla ja lisää valkosipuli sekä sipuli. Paista sipuli läpikuultavaksi. Lisää okrat, sekoita hyvin ja paista jokunen minuutti. Lisää pinaatti ja paista edelleen muutama minuutti. Mausta suolalla ja pippurilla.

2. Valuta pasta (säästä osa pastan keitinvedestä) ja sekoita kasvikset pastan joukkoon. Lisää tarvittaessa makuja, pastan keitinvettä tai öljyä.

3 kommenttia:

  1. En syö lihaa missään muodossa mutta granaattiomenaa tuossa muodossa voikin käyttää muittenkin ainesten kanssa.Täällä granaattiomenaa käytetään tosi paljon,ja sillä on myös symbolista merkitystä juutalaisessa uudessa vuodessa. Se on tosiaankin kaunis hedelmä,ja se onkin inspiroinut monia tekemään sen näköisiä keramiikkajuttuja,joita näkee Tel Avivin käsityöläistorilla. Mä tykkään käyttää myös granaattiomenasiirappia vinaigrettejen maustajana.

    VastaaPoista
  2. Hyvästä ruuasta olet vielä saanut otettua todella houkuttelevan kuvan!

    VastaaPoista
  3. Yaelian, ne keramiikkajutut on varmaan tosi hienoja! Muistelinkin, että olen nähnyt sinun käyttävän tuota granaattiomenasiirappia joissakin ohjeissa. Sillä maustettu vinegrette on varmaan tosi ihanaa!

    Nanna, kiitos kovasti. :-)

    VastaaPoista