13. heinäkuuta 2009

Paahdettu maissi-tomaattikeitto

Voisi kuvitella, että maissi on lempiruokaani, kun sitä syödään meillä jatkuvasti. Näin ei kuitenkaan ole (paitsi grillattu maissi, joka on ylihyvää), vaan maissin ylitarjonta jääkaapissamme johtui haaveeksi jääneestä grillaamisesta. Meidän oli nimittäin alun pitäen tarkoitus grillata intialaisvieraiden kanssa Itä-Suomessa, mutta herrojen saunareissu venähti niin pitkäksi, että kokilla oli jo rähmät silmillä, eikä grillin kanssa räpeltäminen enää siihen vuorokauden aikaan innostanut. Lopulta grillasimmekin halal-kaupasta ostetut makkarat sähkögrillissä, mutta maissit palasivat takaisin pääkaupunkiseudulle kovasti maailmaa nähneinä. Niitä on sitten tässä viime viikon aikana yritetty tuhota.

Maissi pitäisi syödä niin pian ostamisen jälkeen kuin suinkin, sillä maissin sisältämä sokeri muuttuu maissia säilytettäessä nopeasti tärkkelykseksi, mikä saa aikaan sen, että maissin mehukkuus vähenee, ja maissista tulee vähän kuivakka. Meidän jääkaapissa majaillut viimeinen yksilökin oli jo hieman nahistuneen oloinen ja muutenkin vähän onneton tapaus. Vaikka olisin voinut heittää maissin jo menemäänkin, päätin, että periksi en kyllä anna: kaikki maissit pitää syödä pois!

Muistelin lukeneeni jostakin, että maissinjyviä voisi paahtaa pannulla, jolloin ne alkaisivat paukkua kuin popcornin jyvät. Tämähän kuulosti lupaavalta - ehkä tästä saataisiin jonkinlainen ohjelmanumero iltaa piristämään. Kovin ovat huvit joskus vähissä.

Vakavasti ottaen: maissit todellakin pomppivat kovaa ja korkealle, joten kannattaa varata kansi käden ulottuville. Ei myöskään kannata mennä töllistelemään maissinjyviä kovin lähelle pannua. Itse paahdoin maissinjyviä ehkä vähän liikaakin, jolloin joistakin jyvistä tuli vähän turhankin "paahtuneita", mutta kun piti pelata varman päälle. Tästä keitosta tuli siitä erikoinen, että vaikka en suuremmin rakasta tomaattikeittoa enkä maissia, tämä tomaatti-maissikeitto kyllä upposi hyvin. Vähän kyllä ihmettelin.


Paahdettu maissi-tomaattikeitto
kahdelle

1 maissi (pelkät jyvät)

hieman öljyä
3 salottisipulia hienonnettuna
1 - 2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
½ tl korianterijauhetta
½ tl chilijauhetta (tai paprikajauhetta)
5 keskikokoista tomaattia kuorittuna ja kuutioituna
suolaa maun mukaan
4 dl lientä (kana- tai kasvis-)
suolaa
n. 1 dl kookosmaitoa

1. Irrota maissinjyvät. Kuumenna pannulla tilkka öljyä melko kuumaksi ja lisää pannulle maissinjyvät. Anna maissinjyvien paahtua pannulla, kunnes ne alkavat poksua, ja ne ovat saaneet jonkun verran väriä. Sekoita ja paahda jyviä edelleen, kunnes ne ovat saaneet kauttaaltaan mukavan värin. Lämpöä saa olla melko reilusti, muttei kuitenkaan tarvitse ihan mikään maksimilämpö olla. Sekoittele välillä ja pidä silmällä, etteivät jyvät pala. Laita maissit sivuun jäähtymään.

2. Kuumenna kattilassa hieman öljyä ja lisää salotti- ja valkosipulit. Freesaa niitä hetki, lisää korianterijauhe ja chilijauhe, sekoita ja paista muutaman sekunnin ajan. Lisää tomaatit ja suola, sekoita ja hauduta viitisen minuuttia. Lisää liemi ja keittele keskilämmöllä kannen alla 10 - 15 minuuttia.

3. Soseuta keitto esim. sauvasekoittimella, lisää kookosmaito sekä paahdetut maissinjyvät. Kuumenna keitto uudelleen ja tarkista maku.

Maissi on hyvää myös keitettynä ja grillattuna. Nopeimmin maissit valmistuvat painekattilassa, jolloin niitä keitetään kolmanteen vihellykseen, jos kattila on viheltävää mallia, kuten meillä. Maissien keittäminen onnistuu myös tavallisessa kattilassa; keittoaikaa en kyllä osaa sanoa. Kokonaisen maissin grillaamiseen menee aika kauan, joten en suosittele kärsimättömille :-). Maissin voi näköjään grillata myös tavallisessa sähköuunissakin, mutta tämä on itseltäni vielä kokeilematta. Varmaankin on hyvää ja helppoa!

Kuuman maissin päälle voi laittaa esimerkiksi voisulaa tai sitruunamehua, suolaa ja pippuria tai chilijauhetta.

3 kommenttia:

  1. Mmmm maissi on hyvaa - varsinkin kotona uunissa grillattuna mutta miksei myos keitossa!

    VastaaPoista
  2. Maissi on hyvää ja siitä saa tehtyä vaikka mitä.Jännä resepti ,en ole koskaan tullut ajatelleeksi että kuivuneita maissinjyviä voi paahtaa.

    VastaaPoista
  3. Anna, maissi on tosiaankin hyvää varsinkin grillattuna, mutta tuota uunissa grillaamista en ole vielä kokeillut. Ehkä ensi kerralla sitten, kun ostan maissia!

    Yaelian, mulle maissi on jäänyt aika tuntemattomaksi, sillä olen laittanut siitä aika vähän ruokaa. Pakon edessä on sitten keksittävä siitä jotain.. :-)

    VastaaPoista