22. huhtikuuta 2009

Parathat kaikilla mausteilla

Täällä tulee arkipäivisin puolenpäivän aikoihin useammalta paikalliselta tv-kanavalta ruokaohjelmia. Niiden katsominen on kuitenkin jäänyt minulta aika vähälle, koska harmikseni juuri siihen aikaan on yleensä sähkökatkos, tai sitten en itse ole kotona tai jos olenkin, unohdan katsoa ohjelmat. Jonkun kerran olen kuitenkin osunut hollille oikeaan aikaan, ja varsinkin anoppilassa näitä ohjelmia on tullut (paremman tekemisen puutteessa) tuijotettua silmä kovana, anopin toimiessa tietenkin ylimpänä kommentaattorina.

Mangopikkelssi - ready!

Olin aiemmin kuvitellut, että varsinkin vanhemman sukupolven intialaisnaiset tekevät päivästä ja vuodesta toiseen aina samoja ruokia ja että Intian ruokakulttuuri ei muutenkaan kykene muuttumaan. Siksi yllätys onkin ollut melkoinen, kun olen huomannut, että kyllä Intiassakin osataan kehittää ja modernisoida ruokia. Jopa anoppi ottaa virikkeitä telkkarista ja lehdistä omiin kokkauksiinsa ja syöttää sitten tuotoksiaan appiukolle, vaihtelevalla menestyksellä.

MaaTV:ltä tulee arkipäivisin hauska ohjelma, jossa ohjelman juontaja (kuvassa vasemmalla) matkustaa eri kaupunkeihin, joissa sitten ihan tavalliset perheenäidit (taisi mukana olla kerran yksi isäkin!) laittavat omia kotiruokiaan. Näitä äitejä on muutenkin hauska katsella, koska he eivät tietenkään ole mitään koulittuja esiintyjiä vaan ihan tavallisia ihmisiä. Kerran ohjelman juontaja puhkesi laulamaan kesken ruonvalmistuksen ja vetäisi oikein kunnon pätkän jotakin paikallista biisiä. Kotiäidin kiusaantunut ilme oli kyllä näkemisen arvoinen, kun hän ei tiennyt, miten päin olisi ollut! :-D

Yksi perheenäiti valmisti kerran ruokaa, joka sai minut välittömästi kaivamaan lehtiön ja kynän esiin: hän oli nimittäin keksinyt yhdistää palak paneerin ja parathan, ja tämä kuulosti minusta valtavan mielenkiintoiselta yhdistelmältä. Omista leivistäni ei kylläkään tullut mitään palak paneer parathoja vaan palak tofu parathoja, koska ukko oli mukana kauppareissulla ja sai pasmani niin sekaisin, että ostin vahingossa paneerin sijasta paketin tofua. Kokeilin kuitenkin ohjetta tofulla ja totesin, että kerta kaikkiaan makoisia leipäsiä silläkin tuli!

PALAK PANEER PARATHAT
noin 8 leipää

noin kaksi isoa kourallista pinaattia
2 vihreää chiliä pilkottuna
suolaa

n. 3 dl vehnäjauhoja
suolaa maun mukaan
1 tl jeeran siemeniä
2 rkl porkkanaraastetta
2 rkl paneeria (tai tofua) raastettuna
1 - 2 rkl öljyä

VALMISTUS

1. Puhdista pinaatit ja ryöppää niitä hetki suolalla maustetussa vedessä. Jäähdytä ne kylmällä vedellä, purista vesi pois ja laita pinaatit sekä chilit mikseriin. Aja tasaiseksi soseeksi lisäten vain sen verran vettä, että saat ainekset jauhettua hyvin. Minulla valmista pinaattisosetta oli noin 1 dl, ja se oli mielestäni hyvä määrä.

2. Laita kulhoon vehnäjauhot, suola, jeera, porkkana- ja paneer-raaste sekä öljy ja sekoita hyvin. Lisää myös pinaattisose ja alusta taikinaa noin viiden minuutin ajan, kunnes taikina pysyy hyvin koossa ja tuntuu pehmeältä. Lisää tarvittaessa vettä, mutta lisää sitä hyvin vähän kerrallaan, koska ainekset itsessään ovat aika kosteita. Minä tietenkin kippasin vettä kerralla ihan liikaa, jolloin jouduin lisäämään vastaavasti jauhojakin.

3. Tee taikinasta tanko, leikkaa tanko paloiksi ja kauli palat chapatin kokoisiksi leipäsiksi jauhoja tarvittaessa apunasi käyttäen. Paista leipäsiä keskikuumalla pannulla öljytilkassa molemmin puolin, kunnes pinnassa on ruskeita laikkuja ja leivät näyttävät kypsiltä.

Telkkarissa sanottiin, että näiden parathojen lisukkeeksi riittää pelkkä jogurtti tai raita, koska leivissä itsessään on jo vihannekset mukana. Itse kuitenkin kaipasin tukevampaa ruokaa, ja kun tofuakin oli melkein kokonainen paketti jäljellä, tein lopuista tofuista vielä "curryn".

TOFUA ENSIMMÄISTÄ KERTAA ELÄMÄSSÄNI

paketti tofua kuutioituna
n. 2 rkl öljyä (itselläni oli paahtamatonta seesamiöljyä, til oil)
1 tl jeeran siemeniä
3 - 4 vs-kynttä hienonnettuna
1 sipuli hienonnettuna
1 tl chilijauhetta (tai maun mukaan)
3 - 4 tomaattia paloiteltuna
soijakastiketta - en mitannut; kaadoin suoraan pullosta
Worcestershirekastiketta - kuten edellä, mutta kaatoliike oli huomattavasti varovaisempi
suolaa

GÖR SÅ HÄR

1. Paista tofukuutioita varovasti öljyssä, kunnes ne ovat saaneet väriä. Siirrä sivuun odottamaan.

2. Kuumenna pannulla uudestaan hieman öljyä, lisää jeeran siemenet ja paista muutama sekunti. Lisää valkosipuli ja sipuli ja paista, kunnes sipulit ovat saaneet hieman väriä. Lisää chilijauhe, sekoita hyvin ja paista muutama sekunti. Lisää tomaatit sekä suola ja paista edelleen, kunnes tomaatit ovat menneet melko "mössöksi".

3. Lisää soijakastike ja Worcestershirekastike sekä tofupalat, sekoita hyvin ja paista vielä muutama minuutti. Tarkista maku.

7 kommenttia:

  1. Tuo paratha menee ehdottomasti kokeiluun! Kiitos reseptistä:-)
    Miten muuten tykkäsit tofusta?

    Tuo ohjelma, jossa mennään tavallisten ihmisten kotiin on varmaan tosi kiva. Täällä mun lempikokillani oli sellainen ohjelma,jossa mentiin eri kulttuurien kotiin (kun täällä on ihmisiä eri puolilta maailmaa,ja jokaisella oma ruokakulttuuri) ja se oli tosi mielenkiintoista.

    VastaaPoista
  2. Tata kombinaatiota en olekaan viela tavannut. Hyva ajatus kylla!

    VastaaPoista
  3. Yaelian, kiva jos ohje tuntui mielenkiintoiselta! :-)

    Tofu oli mielestäni yllättävän samankaltaista kuin paneer, vaikka ehkä jotenkin vähän "lihaisampaa" kuin juustomaista. Tofu tuntui aika kiitolliselta ainekselta siinä mielessä, että se imee aika hyvin makuja itseensä - ehkä paremmin kuin paneer. Tuostakin aika hätäisesti kyhätystä ruoasta tuli yllättävän maukas.

    Tuo ohjelma, jossa mennään eri kulttuurien kotiin, kuulostaa älyttömän mielenkiintoiselta! Olen joskus pyöritellytkin tuollaista ohjelmaideaa päässäni ja ajatellut, että semmoinen ohjelma olisi kiva! Tietysti se on jo keksitty... :-)

    Anna, ajatus oli tosiaankin aika mielenkiintoinen, ja jotenkin näistä leivistä tuli tosi hyviä, ja taikinakin oli sellainen pehmeä ja helposti kaulittava.

    VastaaPoista
  4. Nyt on niin hyvän näköistä ja mielenkiintoista, että muistiin pitää pistää. Etenkin nuo leipäset, kun pinaatti on yksi suosikkiasioistani!

    VastaaPoista
  5. Jams, kiva jos ohje kolahti :-) Mäkin tykkään pinaatista kovasti, ja pinaatti antoi näille leiville vielä hauskan vihreän värinkin...

    VastaaPoista
  6. Parathat oli tosi hyviä! Mä luulin että niitä kuuluu kääriä rullalle eli miten ne kuuluu teillä syödä?

    VastaaPoista
  7. Yaelian, tosi kiva että maistuivat! :-) Intiassa kaikenlaisia leipiä syödään yleensä silleen, että niistä revitään (oikealla!) kädellä palasia, joiden sisään koukitaan currya tai mitä nyt niiden leipien seurana onkaan. Leivänpalaset toimivat siis tavallaan "lusikkana".

    Mutta tuo rullalle kääriminen on tosi hauska uusi tapa - miksi mulle ei ole tullut tuommoinen mieleen...? :-)

    VastaaPoista