27. lokakuuta 2011

Porkkanaraita

Äitylin kanssa haksahdimme jokin aika sitten ostamaan soijajogurttia, sillä myyntiesittelijä lupasi kirkkaanvihreän kassin kaupan päälle, jos ostaisi kaksi soijatuotetta. En ole koskaan aiemmin soijajogurttia kokeillut, mutta nyt myyjä sai minut yhdellä taikasanalla heti koukkuunsa, ja se taikasana oli 'laktoositon'. Olen toki tiennyt aiemminkin, että soijatuotteet ovat laktoosittomia, mutta en ole koskaan oikein tainnut sisäistää asiaa. Minulle saisi muutenkin nykyään kaupattua varmaan vaikka polkupyörän sisäkumit, jos niitä mainostaisi laktoosittomina. :-)

Sinnehän se purkki sitten jäi pyörimään jääkaappiin, kunnes yhtenä päivänä päätin hankkiutua siitä kerralla eroon. Ajattelin tehdä siitä intialaista jogurttikastiketta, raitaa, ja katsoa, millainen raita soijajogurtista tulisi.

Kun avasin purkin, ensimmäinen ja automaattinen reaktio oli työntää purkki nenän alle, koska minusta jogurtti näytti oudon harmaalta. Sitten muistin, että joskus aiemmin ostamani soijamaitokin oli ollut tavallista maitoa harmaampaa. Harmaa väri kuuluu siis kai jotenkin soijatuotteiden ominaisuuksiin? Sen kerran perästä en ollut enää soijamaitoa ostanutkaan, ihan vain sen takia, että maidon väri oli jotenkin iljettänyt minua. Nyt minulla oli sitten tätä jogurttia, joka oli ihan samanväristä.

Oman hylkimisreaktioni takia rupesin miettimään ruoan värin merkitystä enemmänkin. Siinä täytyy olla kyse jonkinlaisesta alkukantaisesta reaktiosta, että ruoka koetaan epämiellyttäväksi pelkän värin perusteella. Harmaa yhdistyy minun mielessäni pilaantuneeseen ruokaan, mikä johtuu varmaan siitä, että harmaita ruokia ei juurikaan taida olla olemassa. Muistan kerran tehneeni kiinalaista chicken corn soupia, ja se meinasi takertua kurkkuun pelkästään sen takia, että se näytti värinsä puolesta tiskivedeltä, vaikka se periaatteessa muuten ihan hyvää olikin. Sininen on toinen epätavallinen väri ruoassa, enkä olekaan koskaan uskaltanut ostaa sinisiä Blue Congo -perunoita. Niiden täytyy olla jotenkin vaarallisia, koska ne ovat sen värisiä!

Toisaalta kyse on varmaan myös ruoan ominaisväristä ja siitä, minkä väristä ruoan mielestämme kuuluu olla. Jogurtin esimerkiksi kuuluu mielestäni olla valkoista, ja siksi harmahtava jogurtti arveluttaa. Maidonkin kuuluu olla valkoista, ja tuskin saisin alas punaista maitoa, vaikka tietäisin sen olevan aivan tavallista maitoa, joka on vain värjätty elintarvikevärillä punaiseksi. Aivot kai tekevät jonkinlaisen tepposen, kun näkevät jotenkin poikkeavan väristä ruokaa tai juomaa - sitä kuvittelee maistavansa ruoassa jonkinlaisen virheellisen sivumaun, vaikka ruoassa ei oikeasti mitään sellaista olisikaan.

Myös ruokailupaikan valaistus vaikuttaa ruoan väriin ja ruoan ulkonäköön muutenkin. Itse en esimerkiksi tykkää syödä liian himmeässä valaistuksessa, koska mielestäni lautasella oleva ruoka pitää nähdä kunnolla. Jokuhan on voinut vaikka käydä sujauttamassa lautaselleni jotain epäilyttävää! Muistelen nähneeni jossakin sellaisenkin laihdutusvinkin, että ruokailutilaan kannattaa laittaa sininen valo, koska sinisessä valossa ruokaa syödään huomattavasti vähemmän kuin normaalissa valaistuksessa. Samoin jos jääkaappiin laittaa sinisen valon, jääkaapissa oleva ruoka houkuttelee huomattavasti vähemmän ja napostelukin loppuu.

Soijajogurtin väristä huolimatta päätin kuitenkin tehdä raitaa alkuperäisen suunnitelman mukaan, mutta tein silti varmuuden vuoksi porkkanaraitaa, koska ajattelin, että porkkanat saattaisivat hieman värjätä jogurttia silmäystävällisemmäksi. Pakko on kuitenkin nolona tunnustaa, että ei tämä silti maistunut minusta yhtä hyvältä kuin tavallisesta jogurtista valmistettu raita - ja vain sen takia, että tiesin jogurtin olleen alun perin harmaata. :-)


PORKKANARAITA (ELI JOGURTTIKASTIKE)
4-6 hengelle

2 porkkanaa raastettuna
500 g (n. 5 dl) jogurttia (Bulgarian jogurttia, soijajogurttia tai itse tehtyä)
(½-1 pieni chili silputtuna)
puolikas pieni sipuli hyvin hienonnettuna
½-1 tl juustokuminaa eli jeeraa jauhettuna
suolaa

Sekoita kaikki ainekset hyvin ja lisää maun mukaan suolaa.

Syö riisin kanssa, muiden ruokien lisukkeena, tai vaikka ilman niitä muita ruokia.

Raaka chili tekee tämän aika tömäkäksi, mutta chili ei ole tässä todellakaan mitenkään välttämätön. Sen voi siis jättää kokonaan pois.

(Sininen mansikka: Polyvore.com)

7 kommenttia:

  1. Olen käyttänyt Suomessa soijajugurttia mutta täällä sitä ei ole. Minusta siinä on pieni papumainen maku,ja sellaisenaan se ei ole ihan parhaimmillaan,mutta on ollut ihana vegaanijuustokakuissa ja smoothieissa. Ruuan värillä on tosiaankin houkutteleva vaikutus;ei tarvitse kun ajatella hedelmiä ja vihanneksia ja miten houkuttelevia ne ovat! Porkkanaraitaa en olekaan koskaan kokeillut,on varmaan hyvää:)

    VastaaPoista
  2. Ai niin, Blue Congo on ihana peruna ja värikin ihan kiva;D

    VastaaPoista
  3. Yaelian, onpa harmillista, että sieltä ei saa soijajogurttia. Juustokakku on ihan mahtava idea, ja siinä sitä täytyykin vielä joskus kokeilla. Minä en edes uskaltanut maistaa sitä paljaaltaan, mutta tuossa raitassa sitä papumaisuutta ei ainakaan yhtään huomannut. Ehkä se oli se chili... ;-)

    Jostain luin, että Blue Congo sopii erityisesti juhlaruokiin sen erikoisen värin takia, mutta minä en juuri sen takia uskaltaisi sitä ainakaan mihinkään juhlaruokiin laittaa. :-D

    VastaaPoista
  4. Mulla on ihan eri suhtautuminen soijajogurtteihin (ja -maitoon), kun olen syönyt niitä pienestä pitäen! Monet mansikkasoijajogurtit on tosi hyviä! ;) Eihän se väri silmää miellytä, mutta tieto siitä, ettei lisäaineita tms. ole käytetty korvaa "harmauden". Tykkään kyllä väreistä paljon ja ymmärrän, miksi ne houkuttelee... Siksi kai niitä väriaineita pistetään joka seokseen.

    Ei muakaan kyllä huvittaisi syödä sinisessä valaistuksessa... Tulee jotenkin niin "kliininen" olotila. Pitäisi olla suklaalevyille oma sinisellä valolla varustettu lokero kotona, niin jäisi syömättä...!

    VastaaPoista
  5. Marjut, no tässä sen nyt taas näkee, miten paljon tottumukset vaikuttavat ruokailutapoihin. Minä olen aina syönyt perusjogurtteja, ja kovin tuntuu tapojen muuttaminen vaikealta. :-) Enkä ole edes tajunnut, että soijajogurtteja saa maustettuinakin. Uskaltaisinkohan kokeilla...

    Pitäisi varmaan laitella niitä sinisiä valoja vähän joka laatikkoon, koska ne pahimmat herkut (omalla kohdallani) eivät taida siellä jääkaapissa edes olla. Tai sitten pitäisi tosiaan siirtää ne suklaat, keksit ja muut vastaavat sinne. ;-)

    VastaaPoista
  6. Kokeile ihmeessä!

    Mä kyllä säilytän suklaata jääkaapissakin... Mistä saisi sinisen valon? ;)

    VastaaPoista
  7. Marjut, no jospa minä sitten uskaltautuisin... hui, pelottaa. :-)

    Minä en tykkää pitää suklaata jääkaapissa siksi, kun se on minusta huoneenlämpöisenä jotenkin "suunmukaisempi". Tietenkin suklaan voisi ottaa jääkaapista huoneenlämpöön ennen syömistä, mutta kuka jaksaa odotella suklaantuskissaan niin kauan. :-D

    VastaaPoista