17. helmikuuta 2011

Nopsa munaruoka

Muna on yksi lempiaineksistani, mutta kekseliäisyyteni (vai viitseliäisyyteni) uusien munaruokien kehittelyssä on ollut vähän kadoksissa. Aina sitä samaa. Intialaistyyppisistä ruoista tavallisimpia vieraita pöydässämme ovat olleet munakokkelityyppiset sotkotukset sekä kastikkeiset ruoat, joissa keitetyt kananmunat ovat kokonaisina: munien kylkiin tehdään vain pienet viillot, jotta kastikkeiden maut pääsevät imeytymään munaan.

Kuivana paistettavaan ruokaan en ole koskaan keitettyjä munia kokeillut, koska onhan se vähän onnettoman näköistä, jos paistettujen vihannesten keskellä köllöttelee kokonainen kananmuna. Eihän munaan tartu sillä tavalla mitään makuakaan. Vaihtoehtona olisi munien halkaiseminen tai lohkominen, jotta niistä tulisi maukkaampia, mutta tämäkin on hieman arveluttanut, koska keltuainen oletettavasti hajoaisi ruoan joukkoon rumaksi mössöksi.

Kokeiltuani nyt keitettyjä munia pilkotussa muodossa totesin, että lohkot hajosivatkin heti, kun niitä yritti sekoittaa ruoan joukkoon. Puolitetut munat sen sijaan säilyttivät muotonsa ihan hyvin, kun ruokaa ei sekoitellut kovin riuskalla otteella, vaan vain nosteli munat vihannesten kanssa sekaisin. Tämä uusi munaversio oli loppujen lopuksi oikein tervetullut lisä munarepertuaariini.

MUNA-PAPRIKA"CURRY"

kahdelle

AINEKSET
1 rkl öljyä
n. 10 cashewpähkinää puolitettuna
1 punainen/vihreä chili pilkottuna (tai chiliä tai vaikkapa chilijauhetta maun mukaan)
1 tl jeeran siemeniä
1 iso valkosipulinkynsi hienonnettuna
1 sipuli hienonnettuna
1/3 tl kurkumaa
1 tl korianterijauhetta
suolaa maun mukaan
1 iso (vihreä) paprika suikaloituna
2-3 kananmunaa

VALMISTUS

1. Keitä munat koviksi, kuori ja puolita ne.

2. Kuumenna öljy ja lisää siihen puolitetut cashewpähkinät sekä hetken päästä chilit ja jeeran siemenet. Kääntele niitä hetki pannulla, kunnes cashewt ovat saaneet hieman väriä.

3. Lisää valkosipuli ja sipuli ja anna niiden pehmetä pannulla hetki. Lisää kurkuma, korianterijauhe sekä suola ja sekoita hyvin. Lisää myös paprikat sekä tilkka (ehkä 1 -2 rkl) vettä. Sekoita hyvin ja hauduttele kannen alla, kunnes paprikat ovat pehmentyneet sopivasti, ehkä viitisen minuuttia.

4. Lisää keitetyt munat, sekoita varovasti ja paista hetki, kunnes munat ovat lämmenneet.

On hyvä, jos tämän ruoan voi tehdä hieman etukäteen, jotta kananmunat ehtivät imeä itseensä makua.

3 kommenttia:

  1. Kiva ohje! Olin täysin munattomalla ruokavaliolla parisen vuotta,mutta joitakin kuukausia sitten munat palasivat ruokavaliooni(luomuna)ja namskis,siitä lähtien ovat omeletit maistuneet...

    VastaaPoista
  2. Hyvän näköistä munaruokaa. Capsicum sopiikin varmasti hyvin yhteen kananmunan kanssa.

    Joskus tekee mieli ihan vaan jotain keitettyä munaa. Eilen syötiin ihan vain kananmunaa, perunamuussia ja kasviskastiketta, nami!

    VastaaPoista
  3. Yaelian, tervetuloa munalliselle ruokavaliolle. :-D Munasta saa vaikka mitä (jos vain jaksais keksiä), ja siitä saa tosi nopeasti hyvä ruokaa.

    Anna, niin tekee! Mullekin tulee sellaisia munanhimoja, että saatan just keittää vaan munan tai tehdä jonkun nopean munakkaan. Tuo muna-muussi-kasviskastikeyhdistelmä kuulostaa tosi hyvältä!

    VastaaPoista