12. helmikuuta 2010

Porkkanaa ja paisutettua riisiä

Kävin pitkästä aikaa Hämeentien Maharajassa - siis siinä Maharajassa, jonka yhteydessä on Bombay Express -pikaruokala; tien toisella puolella oleva Maharaja on aika kökkö puoti. Maharaja oli muuttunut edukseen viime käynnistä, sillä valikoimat olivat parantuneet huomattavasti. Kaupasta sai jopa tuoretta sarviapilaa (methi), jota en aiemmin ole missään muussa Hakaniemen marketissa tavannut! Jippii - nyt voi unohtaa puutarhurileikit! Tuoreesta sarviapilasta voi tehdä vaikkapa linssimuhennosta tai methi roti -leipiä Garam masalan ohjeella.

Vaikka Maharajan vihannesosasto on vieläkin pieni verrattuna esim. Vii Voaniin ja Aasialaiseen kauppaan, kaupan valikoima on intialaisten elintarvikkeiden osalta muuten aika täydellinen. Maharajan teräs- ja kupariastiavalikoimakin on melkoisen hyvä, mutta yritin päästä kyseisen hyllyn ohi sivuilleni vilkuilematta.

Kauppareissuni tarkoituksena oli katsastaa, saako Maharajasta paisutettua riisiä (puffed rice, murmura, mamra), sillä en ole aiemmin sitä Suomesta ostanut. Sai sieltä, ja tarjolla olisi ollut useampaa lajiakin. Paisutettua riisiä kaipasin siksi, että söin jokin aika sitten jossakin ravintolassa näistä "riisimuroista" ja punajuuresta tehtyä ruokaa, jota piti sittemmin kokeilla kotonakin. Nyt olen tehnyt kyseistä ruokaa jo useamman kerran sekä punajuurista että porkkanoista, ja molemmilla on tullut oikein hyvää. Paisutetusta riisistä olen tehnyt aiemmin suolaista naposteltavaa, mutta siitä voi tehdä myös mm. upmaa.


PORKKANAA ETELÄINTIALAISEEN TAPAAN
parille, kolmelle

hieman öljyä
1 tl urad dal -linssejä
1 tl ruskeita sinapinsiemeniä
pari punaista kuivattua chiliä paloina
muutama currylehti (voi jättää huoletta poiskin)
pari vs-kynttä karkeasti pilkottuna
1 pieni sipuli hienonnettuna
2-3 isoa porkkanaa hyvin pieninä kuutioina
suolaa
noin kolme kourallista paisutettua riisiä
1 tl jauhettua korianteria

1. Kuumenna öljy pannulla ja lisää pannulle urad dalit sekä sinapinsiemenet. Kun urad dalit ovat kullankeltaisia ja sinapinsiemenet alkavat poksua, lisää chilit sekä currylehdet. Hetken päästä lisää pannulle valkosipuli sekä sipuli ja anna sipulin kuullottua.

2. Lisää porkkanat ja suola ja peitä pannu kannella. Nestettä muodostuu kannen alla sen verran, että vettä ei tarvitse lisätä. Anna muhia keskilämmöllä ja sekoita silloin tällöin.

3. Liota paisutettua riisiä tällä välin runsaassa vedessä kolme minuuttia. Tämän jälkeen nosta riisit vedestä ylös ja puristele ne käsiesi välissä kuiviksi.

4. Kun porkkanat ovat pehmeitä, lisää porkkanoiden joukkoon pannulle riisit sekä jauhettu korianteri. Sekoita hyvin ja paista vielä muutama minuutti.

Ruoka sopii parhaiten intialaisten leipien kera syötäväksi, mutta esim. rullarieska tai tortillat toimivat korvikkeena oikein hyvin. :-)

5 kommenttia:

  1. Tuonne sitten seuraavalla Suomi-reissulla! Yleensä olen käynyt siellä toisella puolella,nyt pitää mennä kadun yli...
    Täällä myydään marketeissa isoja pusseja,joissa tuota "puffed rice" mutten ikinä ajatellut,että niitä voisi tuolla tavalla käyttää.Mä kyllä yritän välttää valkoisesta riisistä tehtyjä tuotteita,mutta tuota voisi joskus kokeilla...

    VastaaPoista
  2. Hyvannakoista. Hyva kuulla myos, etta tuota puffed rice saa myos Suomesta, niin siitahan voisi tehda vaikka chaatia...

    VastaaPoista
  3. Yaelian, juu siellä toisella puolella katua ei kauheasti kannata käydä... Eihän se valkoinen riisi vissiin kauhean terveellistä ole, mutta sopii niin hyvin yhteen intialaisten sörsseleiden kanssa. ;-)

    Anna, kiitos. Tosiaankin kiva, että tuota riisiä saa Suomestakin!

    VastaaPoista
  4. Oletko muuten syönyt noita Bombay Expressin ruokia? Ainakin ne tuoksuu tosi hyvälle, mutta eipä ole tullut koskaan kokeiltua.

    Tuo on myös oma suosikkini Aasialaisen kaupan lisäksi. Käyn aina kantamassa pussitolkulla tavaraa tänne Itä-Suomeen, koska täällä valikoimat ovat erittäin kehnot.

    Kiitos tästä erinomaisen inspiroivasta blogista ja kiva kun jatkoit reseptien julkaisemista :)

    VastaaPoista
  5. Hisk, kiitos kommentistasi. :-) Ilahdutti!

    Olen kerran syönyt tuolla Bombay Expressissä ja ruoka oli ihan ok; ei nyt mitään superhyvää, mutta ei mitenkään huonoakaan. Taisi olla juuri se tuoksu, joka laukaisi ostosreissulla nälän! Silloin sattui olemaan jotain intialaisia ukkoja samaan aikaan syömässä ja heillä oli pöydällä tulinen pikkelssipurkki, josta minäkin kävin kaivelemassa, että sain ruokaan lisää potkua. :-D

    Tuo Aasialainen kauppa on minunkin toinen suosikkini Maharajan ohella. Vii Voan on jotenkin mennyt ihan kummalliseksi - siellä ei ole koskaan mitään silloin, kun minä satun sinne eksymään.

    VastaaPoista