Tamarind Heaven

Käynti intialaisella luomutilalla

2012-01-27T10:36:00.001+02:00

Kävin jokin aika sitten pienellä luomutilalla eteläisessä Andhra Pradeshissa lähellä Madanapallea. Luomuviljely on Intiassa vielä aika pienimuotoista, vaikka siitä ei ole kovin kauaa - nelisenkymmentä vuotta - kun kaikki viljely oli Intiassa vielä luomuviljelyä. 1960-luvulla syntynyt vihreä vallankumous muutti Intian maanviljelyn täysin, kun maanviljelystä tuli tehomaanviljelyä, johon kuuluivat lannoitteet, torjunta-aineet sekä entistä satoisammat lajikkeet.

Luomutilalle johtava tie.

Vihreä vallankumous oli käänteentekevä Intian ruokatuotannossa, sillä Intiasta tuli omavarainen muun muassa riisin ja vehnän suhteen. Viime vuosikymmenellä on kuitenkin alettu huomata vihreän vallankumouksen haittapuolia, joihin kuuluvat muun muassa maaperän köyhtyminen, ympäristön saastuminen sekä maanviljelyn kallistuminen. Lannoitteiden ja torjunta-aineiden lisääntynyt tarve ja niiden kallistuminen on johtanut monesti suuriin velkataakkoihin ja äärimmäisissä tapauksissa maanviljelijöiden itsemurhiin. Maanviljelijöiden itsemurhat ovatkin melkoisen suuri ongelma Intiassa, sillä vuosien 2002 ja 2006 välisenä aikana jopa 17500 maanviljelijää teki itsemurhan. Aiheesta on tehty elokuvakin, jonkinlaisen kulttifilmin maineeseen noussut Peepli Live.

Viime aikoina Intiassakin on alettu kiinnostua luomuviljelystä, sillä monella tilalla on jo valmiiksi lehmiä tai puhveleita, jotka tarjoavat tarvittavat lannoitteet. Kovin suuria investointeja luomuviljelyn aloittamiseksi ei siis tarvita.

Tämä pieni luomutila, jolla kävimme, työllistää tällä hetkellä 40 henkilöä. Kasvisten viljely on tilalla ainakin vielä toistaiseksi sen verran pienimuotoista, että sadosta riittää lähinnä omiksi tarpeiksi. Tilalla järjestetään esittelykäyntejä kaikille kiinnostuneille, ja tällä kertaa kierroksella oli meidän lisäksemme muutama luomuviljelystä kiinnostunut perhe.

Tilalla viljellään 35 lajiketta, ja perusajatuksena on ollut luoda kasveilla sellainen elinympäristö, joka parantaa myös maan monimuotoisuutta. Valitsemalla oikeanlaisia kasveja on pyritty luomaan kasveillekin sopusointuinen elinyhteisö. Tilalla on siis pyritty eroon yksipuolisesta viljelystä, jolla tuotetaan suuri määrä yhtä lajiketta, ja siirtymään monimuotoviljelyyn.

Sitruunaruohopeltoa.

Tilan tuotto tulee lähinnä sitruunaruohosta, jota kasvaa tilalle johtavan tien molemmin puolin. Sitruunaruohosta valmistetaan tilalla öljyä, jota myydään eteenpäin muun muassa hajuvesi- ja elintarviketeollisuudelle. Vanhan veturin höyrykattilalla synnytetään höyryä, joka johdetaan putkia pitkin eräänlaisiin siivilöihin, joista höyry siirtyy sitruunaruohokerrosten läpi ja tiivistää sitruunaruohon öljyksi.

Tilalla on meneillään myös naleshiya-yrtin kasvatuskokeilu, joka kestää viisi vuotta. Yrtin juuresta valmistetaan teetä, jota käytetään diabeteksen hoidossa. Diabeteksestä on tullut Intiassa oikea kansantauti, sillä diabetestä sairastavia on Intiassa enemmän kuin missään muualla maailmassa. 95 prosenttia diabetestä sairastavista sairastaa kakkostyypin diabetesta, jota ei hoideta insuliinilla, vaan ruokavaliolla, liikunnalla ja suun kautta otettavilla lääkkeillä. Kauppojen hyllyt ovatkin Intiassa täynnä diabetespotilaille tarkoitettuja (sokerittomia) elintarvikkeita. Kaikki mahdolliset avut diabeteksen hoidossa ovat Intiassa siis enemmän kuin tervetulleita.

En kuollaksenikaan muista tämän lehmälajikkeen nimeä...
Tämä oli aika hurjan näköinen luonnossa.

Luomutilan lannoitteet ovat peräisin tilan lehmistä, joita tilalla on seitsemän eri lajia. Yhdellä lehmällä pystytään lannoittamaan ja kasvattamaan 30 eekkeriä (yli 12 hehtaaria) maata.

Lapsosilla oli oma eläinsuojansa.

Kasvien lannoitteena käytetään lehmän virtsaa sekä lantaa.

Virtsasäiliöitä.

Lantaa.

Luomutuotteita sai maistaa suoraan pellosta, ja olivathan ne luomutomaatit paljon parempia kuin kaupan mauttomat möllykät. :-)

Retikkaa suoraan pellosta.

Kierroksen lopuksi istuimme tilan päärakennuksen terassille juomaan teetä ja keskustelemaan tilan johtajan M.C. Prasadin kanssa luomuviljelystä ja maanviljelystä Intiassa yleensäkin. M.C. Prasadilla on ihmeellinen taito puhua ja selittää asiat niin, että asiaan täysin perehtymätönkin ymmärtää asiat ja vakuuttuu siitä, miksi luomu- ja lähiviljely on todellakin suotavaa.

Oli jo sen verran pimeää ja M.C. Prasad oli sen verran eläväinen tyyppi, että tämän parempaa kuvaa en valitettavasti saanut.

Intian maaseudun suurin ongelma on tätä nykyä muuttoliike kaupunkiin: kaikki ne, joilla on vähänkin jonkinlaisia taitoja ja hiemankin rahaa, pyrkivät muuttamaan kaupunkiin. Maaseudulle jäävät lähinnä ne, joilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin asua maalla. Heillä taas ei ole mielenkiintoa, tietoa, varaa eikä uskallusta poiketa tutuksi tulleista viljelykeinoista ja panostaa luomuviljelyyn. Ihmisten asenteissa maanviljelyä ja maanviljelijöitä kohtaan olisi muutenkin parantamisen varaa, sillä maanviljelijöitä pidetään jotenkin tyhmempinä kuin koulutettuja kaupunkilaisia. Mutta järjellä ajatellen asia on juuri niin kuin M.C. Prasad sanoi: kokeneet maanviljelijät ovat oikeasti paljon korkeammin koulutettuja kuin kouluissa opiskelleet, sillä esimerkiksi insinöörin arvon saattaa saada muutamassa vuodessa, mutta maanviljelijältä saattaa kulua hyvinkin parikymmentä vuotta siihen, että hän oppii lukemaan kasveja ja maaperää ja ymmärtämään niissä havaittavia muutoksia ja niihin johtaneita syitä.

Luomuvehnää.

Ehkä suurin este luomuviljelyn kehittämiselle Intiassa on jakeluketjun puuttuminen: luomutuotteita ei kylmäsäilötä, joten ne pitäisi saada kuluttajalle saman päivän aikana. Tällaista tehokasta jakeluketjua ei kuitenkaan ole olemassa. Kaiken lisäksi luomuviljely vaatii panostusta, kärsivällisyyttä ja hieman intohimoakin, sillä kunnon satoa saadaan tavallisesti vasta noin kolmen vuoden kuluttua viljelyn aloittamisesta. Monet luomuviljelyä kokeilleet ovatkin tuloksia odotellessaan luovuttaneet ja palanneet takaisin vanhoihin viljelymetodeihin.

Olen nähnyt ruokaa, mutta en nälkää

2012-01-12T18:15:00.003+02:00

Ruokaa ei ole tullut viime aikoina laitettua, vaikka ruoka on kyllä muuten täyttänyt elämän aika mallikkaasti.

Syöminen on vallan mukava harrastus, ja erityisen mukavaa se on minusta silloin, kun ruoan laittaa joku muu. Olen alkanut epäillä, enkö pidäkään ruoanlaitosta niin paljon kuin luulin, onko minusta tullut laiska, vai miksi minusta on niin mukavaa, kun joku toinen laittaa ruoan, ja omaksi tehtäväkseni jää vain syöminen.

Tarjolla neljää erilaista biryania
... ja niiden lisäksi noin sata muuta ruokalajia.

Seisovat pöydät ovat heikkouteni, mutta viime aikoina on alkanut näyttää uhkaavasti siltä, että syömiskuntoni on alkanut romahtaa, kun en enää jaksa mättää ruokaa samaan malliin kuin ennen. Sitä paitsi kun lautasella on kaikkea sekaisin, kaikki alkaa maistua samalta, eikä ruoasta nauti enää yhtään.

Suuret buffet-pöydät ovat alkaneetkin vaivihkaa vaihtua pienempiin iloihin, kuten drive-in jäätelöbaariin, jossa ei luonnollisestikaan tarvitse astua autosta ulos lainkaan. Jäätelölista pujotetaan auton ikkunasta, ja samaan osoitteeseen toimitetaan myös itse jäätelöannos ja lopulta laskukin. Viitseliäämmät voivat tietysti myös nauttia jäätelönsä ulkona pienessä puutarhassa.

Ostosten lomassa voi käydä haukkaamassa jotakin pientä tai isompaa ostoskeskuksen food courtissa - ja joutua samalla esimerkiksi elokuvatuottajan bongaamaksi: "anteeksi, mutta kiinnostaisiko sinua Bollywood-elokuvassa näytteleminen?" :-D

Vihannesten ja hedelmien ostaminen on sekin hauskaa, sillä ihania, värikkäitä kasviksia myydään kaikkialla.

Teiden varsilla,

maalaistoreilla,

suoraan rekasta

sekä hypermarketeissa valmiiksi paloiteltuina ja muovikelmuihin pakattuina.

Kokkiohjelmien katseleminen on sekin vallan sivistävää, eikä niitä katseltuaan voi ainakaan enää väittää, että intialainen ruoka olisi jotenkin kaavoihinsa kangistunutta. Intialaisten kotirouvien kekseliäisyys on vertaansa vailla, ja palkkioksi kuvausryhmän vierailusta rouville annetaan esimerkiksi värikäs sari tai vaikkapa painekeitin.

Uusien reseptien opettelu on hauskaa, ja keittiössä yhdessä pyöriminen yhdistää talon naisväkeä kummasti. Uusia ohjeita on opittu tukuittain, mutta niiden postaileminen siirtyy siihen ajankohtaan, että minulla on oma keittiö, jossa voin kokkailla ja varsinkin valokuvailla rauhassa. :-)

Munakoisoja on ainakin tulossa!

Kun käyttää hieman kekseliäisyyttä, ruoasta saa myös aikaiseksi vaikka joulukuusen

- jos tölkkijuomia nyt voi ruoaksi sanoa.

Business-luokan lentokonemuonaa

2012-01-02T11:46:00.007+02:00

Sain matkustaa äskettäin business-luokassa Helsingistä Mumbaihin, ja koska olen lentokoneruoan suuri ystävä (eikä tämä ole edes mikään vitsi!), teki mieli kirjoittaa pieni katsaus Lufthansan business-luokan ruoista ja juomista. Kyseiset ruoat ovat väliltä Frankfurt-Mumbai, jolla tarjottiin sekä lounas että illallinen.

Lounastarjoilu alkoi melkein heti, kun turvavyön merkkivalot olivat sammuneet. Juomatarjoilu oli alkanut jo ennen sitä, kun koneen ollessa vielä maan kamaralla matkustajille tarjoiltiin shamppanjaa ja tuoremehua.

Lounas alkoi sillä, että lentoemännät ja stuertit (vai mitä ne nyt on) levittivät kaikkien eteen pöydille valkoiset kangasliinat ja toivat ruokalistat. Minulle maalaiselle meinasi iskeä paniikki, kun en meinannut tajuta ruokalistasta mitään, kun ruoat oli jaoteltu minusta niin kummallisiksi kokonaisuuksiksi. Onneksi asiat kuitenkin lopulta selvisivät, etten sentään jäänyt ilman ruokaa. :-) Lounaalla alku-, pää- ja jälkiruokavaihtoehtoja oli kolme kutakin, ja viinivaihtoehtoja neljä, kaksi puna- ja kaksi valkoviiniä.

Itse otin alkuruoaksi vihersalaatin, jossa oli muun muassa pienen pieniä kantarelleja, kurpitsaa, kirsikkatomaatteja ja kurpitsansiemeniä. Annos oli iso, ja se olisi riittänyt joissakin (toisissa) olosuhteissa ehkä pääruoaksikin. Miinusta salaatti sai siitä, että jotkut kantarellit olivat hieman huonosti putsattuja, joten multa rouskui hampaissa.

Alkusalaatti.

Naapurin silli -petit four.

Pääruoaksi valkkasin vähän intialaisempaa, eli jheenga kalimirch -katkarapuja, palak mataria (pinaattia ja herneitä) sekä aloo gobi pulaota (riisiä, kukkakaalia ja perunoita). Ruoka oli minun makuuni kovin mietoa, mutta niinhän sen kuuluu lennolla tietysti ollakin. Annos ei ollut mitenkään erikoisen houkuttelevan näköinen, mutta intialaisesta ruoasta on muutenkin kovin vaikea saada mitään kauniin näköisiä annoksia.

Pääruoka intialaisittain.

Jälkiruoaksi otin mangotorttua, jonka kanssa tarjottiin jonkinlaista mangohilloketta. Annos oli ihanan makuinen, mutta siinä oli sama ongelma kuin jälkiruoissa yleensäkin: annos oli aivan liian pieni. :-)

Mangoherkkuja ja portviiniä.

Viiniä ei tarvinnut mitenkään anella, sillä toinen lasillinen kaadettiin pyytämättä. Sen jälkeen asianomaisen naama punoitti vissiin sen verran, että seuraavan annoksen kaatamista tiedusteltiin etukäteen. :-D Jälkiruokien kanssa sai lisää tavallista viiniä tai portviiniä ja kahvin kanssa vielä konjakkeja ja mitä vielä. Kivan hiprakankin lennolla olisi siis saanut aikaiseksi, jos vain olisi halunnut.

Lounaan tarjoilu kaikkine ruoka- ja juomakierroksineen kulutti aikaa niin rattoisasti, että lennon kaksi ensimmäistä tuntia kuluivat ihan huomaamatta. Raskaan aterian jälkeen nukutti sen verran makeasti, että taas kului paljon aikaa ihan huomaamatta. :-D

Illallisella valinnanvaraa oli vain pääruoan osalta; tarjolla oli joko lampaan noisetteja jusin, peruna-oliivigratiinin ja tomaatti-papupotpourrin kanssa tai intialaisia kasvisruokia (palak paneeria, kasviscurrya ja pulao kali motia). Alkuruoaksi oli katkarapu-confit sekä penne-rucolasalaattia ja jälkiruoaksi mausteista omenakakkua.

Tuhti lammas-pääruoka.

Katkarapu-alkuruoka oli ehkä koko lennon paras ruoka!

Annos oli minulle tuossa vaiheessa vuorokautta vähän liiankin tuhti, ja tapahtui semmoinenkin harvinaisuus, että en jaksanut syödä kaikkea! Kovin isoa kökkärettä lihaa lautaselle ei kylläkään jäänyt... :-)

Business-luokan tarjottavat eivät ulkonäkönsä puolesta olleet minusta mitenkään häikäiseviä, mutta ruoka oli kyllä erinomaisen hyvää alusta loppuun asti. Maku oli siis enemmän kuin kohdallaan, ja viinitkin olivat oikein suunmukaisia. Suurin ero turistiluokan ruokaan olikin ehkä juuri maussa ja siinä, että oli mahdollisuus valita, mitä söi, eikä tarvinnut tyytyä siihen yhteen ja ainoaan vaihtoehtoon. Satuimme vielä istumaan business-luokan etupäässä, joten kaikkia haluamiamme vaihtoehtoja oli aina tarjolla. En tiedä, ehtivätkö jotkut vaihtoehdot loppua siinä vaiheessa, kun ruokakärryt ehtivät osaston loppupäähän.

Matkasta jäi ruoan osalta - ja muutenkin - hyvä mieli. Mikäs siinä, syöminenhän on hirmuisen mukavaa - tiettyyn pisteeseen asti. Silloin kun olen syönyt vatsani liian täyteen, muistan aina äidiltä oppimani sanonnan: nälkäinen ei tiedä, kuinka kylläinen kärsii.

Bagel-chipsit

2011-12-21T09:27:00.002+02:00

Tämä blogi se seuraa aina yhtä tiiviisti aikaansa. Näin joulun kynnyksellä valmistui niinkin ajankohtainen herkku kuin kuivahtaneesta bagelista valmistetut chipsit. Herkkuu-aa on meillä monenlaista...

BAGEL-CHIPSIT
iso uunipellillinen
Ohje (muokattuna) BBC Good Foodilta

TARPEET
1 bagel (vanha kuivahtanut)
öljyä
suolaa
oreganoa
paprikajauhetta
... tai mausteita oman maun mukaan

VALMISTUS

Laita uuni lämpenemään noin 180 asteeseen.

Leikkaa bagel poikittain muutaman millimetrin paksuisiksi viipaleiksi ja levitä viipaleet pellille leivinpaperin päälle yhteen kerrokseen.

Sudi tai suihkuttele viipaleille vähän öljyä ja ripottele päälle suolaa sekä mausteet.

Paista uunissa 4-5 minuuttia. Anna jäähtyä ennen tarjoamista.

Tarjoa vaikkapa glögin kanssa. :-) Nämä olivat muuten älyttömän hyviä - pesevät perunaiset serkkunsa mennen tullen!

*****

Näiden chipsien myötä toivottelen kaikille oikein maukasta ja vatsantäyteistä joulua! Ennen kuin poistun takavasemmalle, täytyy vielä mainostaa minun ja ihanaisen ystäväni Lauran uutta yhteistä ruokaprojektia, joka alkaa ensi vuoden alusta ja kestää vuoden loppuun. Aiomme kokata tai leipoa vuoden mittaan aakkoset läpi niin, että kahtena ensimmäisenä viikkona valmistamme jotain a:lla alkavaa, seuraavana kahtena b:llä ja niin edespäin, kunnes ollaan aakkosten toisessa päässä. Haaste on avoinna kaikille aakkkoskokkailusta innostuville, eli kaikki ovat enemmän kuin tervetulleita tulemaan mukaan! :-)

Jokohan se pukki kohta tulisi...

Ostoslista on... loppumaton

2011-12-18T15:04:00.005+02:00

Sain Keltaisen keittiön Martinalta jo kauan sitten hauskan haasteen paljastaa omalla ostoslistalla olevia asioita. Koska haaste osui ruokablogiini, ajattelin pysytellä keittiön puolella, koska meillä löytyy aika paljon ostettavaa jo pelkästään keittiöönkin.

Olen oikeastaan äärimmäisen huono tekemään mitään hankintoja; minulla on kai sellainen logiikka, että niin kauan kuin tavarat toimivat ja ovat ehjiä, uusia ei tarvitse ostaa. En ole muutenkaan mikään esteetikko, enkä ostele kippoja, huonekaluja, kodinkoneita tai mitään muutakaan vain sen takia, että ne näyttävät kivoilta tai että ne sopivat sisustukseen, vaan ostopäätöksen takana on aina jonkinlainen tarve. Inhoan sisustusohjelmia, sisustuslehtiä ja kaikkea muutakin sisustamiseen liittyvää, eikä minusta saa kodinsisustajaa sitten millään, ei vaikka joku hakkaisi ruoskalla persuksiin. Muut ovat kyllä ostaneet minulle kauniita ja arvokkaitakin (keittiö)esineitä, mutta en kai raaski käyttää niitä, kun ne seisovat enimmäkseen hyllyillä pölyttymässä. Kahvikuppinakin käytän muistaakseni 17 vuotta vanhaa Marimekon kuppia, jossa ei ole värejä jäljellä juuri nimeksikään, vaikka muitakin kuppeja olisi.

Mutta kyllä minäkin saan jonkinlaisen ostoslistan aikaiseksi, kun vain rupean miettimään, mitä meidän keittiöön oikeasti tarvittaisiin.

Uuni
Tämä olisi ihan ehdottomasti ensimmäinen ja tärkein hankinta, koska nykyinen uunimme on niin vanha rumilus. Uunin vaihto olisi ajankohtainen asia siksikin, että uunin ostoa on suunniteltu siitä asti, kun tähän asuntoon muutimme, eli kohta kymmenen vuotta (hyvänen aika, kylläpäs se aika kuluu!). Astianpesukoneen uusimista suunnittelimme sentään vain kaksi ja puoli vuotta - vanha astianpesukone oli hajonnut, mikä tarkoitti sitä, että rouva tiskasi astiat käsin. Ei sitten vain tullut lähdettyä sinne kodinkoneliikkeeseen aiemmin... (Puolustuksena voin kyllä sanoa, että osa tuosta ajasta on kyllä vietetty ulkomailla, joten ihan koko aikaa en sentään ole tiskiharja kädessä seissyt.)

Sähkövatkain
Vanha vatkain toimii kyllä, mutta sitä vaivaa ilmeisesti vanhuus, koska se ei jaksa vatkata kovin kauaa terhakkaasti vaan alkaa hyytyä, varsinkin jos on jostain kovin tiukasta vatkattavasta kyse. Vatkainta en ole saanut ostettua siksi, että en leivo juuri koskaan, joten enhän minä vatkainta edes tarvitse. Sitten jos joskus innostun leipomaan jotain ja tarvitsen vatkainta, muistan, että pitäisikin ostaa uusi vatkain - mutta mitä suotta, kun enhän minä edes koskaan leivo (nyt putosin jo itsekin kärryiltä).

Painekattila
Tämäkään ei ole mitenkään lopullisesti hajonnut, mutta en vain jostain syystä pidä vanhasta painekattilastamme. En ole muutenkaan mikään painekattiloiden suuri ystävä, kun painekattilat ovat minusta niin pelottavia. Kauhutarinoita (vieläpä tosia sellaisia) olisi jaettavana useampikin - eräältä herralta on lentänyt painekattilan sisältö pitkin keittiötä, ja eräs sukulaislapsi on melkein tukehtunut nielaistuaan painekattilan vihellysnappulan. Painekattila puolustaa kuitenkin joissakin ruoissa paikkaansa niin hyvin, että sitä ilmankaan ei oikein voi elää.

Riisinkeitin
Onhan tuo nykyinen niin helvetin ruma, että silmiä alkaa särkeä, kun katsoo keittimeen päinkin. Isompi keittimemme olisi hieman kauniimpi, mutta se on kahdelle ihmiselle epäkäytännöllisen iso. Pikkukeitin on - rumuutensa lisäksi - alkanut vielä temppuillakin; sen johdossa on ilmeisesti jonkinlainen kosketushäiriö, koska johtoa pitää aina vääntää tiettyyn suuntaan, jotta keitin toimisi. Keittimellä on ollut alun perinkin aika surkeat lähtökohdat: Ukkelin serkku toi sen aikanaan (noin 15 vuotta sitten) USA:sta, eikä johdon pää sopinutkaan meikäläiseen pistorasiaan. Ongelmahan ratkesi sohvasähkömiehen pikakeinoilla, eli pistotulpasta leikattiin osa pois, jolloin lyytsä alkoi taas kirjoittaa ja riisit keittyä. Jyrsitty riisinkeitin on toiminut hyvin ja pitkään, mutta nyt silläkin raukalla alkaa vissiin olla jo eläkeikä käsillä.

Kokoelma erimallisia pikkuvuokia
Ihastelen aina kaupoissa ja muiden blogeissa pieniä sieviä juttuja, jotka on tehty kauniissa vuoissa. Minäkin haluaisin omistaa paljon erilaisia vuokia, joista voisin aina valita tilanteeseen ja mielentilaan sopivan näköiset vuoat. On minullakin sellaiset tartalettivuoat, mutta en tiedä, missä ne ovat, enkä muista, olenko edes käyttänyt niitä koskaan.

Parilapannu
Olisi kiva syödä raidalliseksi paistettua lihaa ja kalaa. Oikeastaan olisi kiva syödä mitä vaan raidallista.

Bambuhöyrystin
Ihan vain siksi, kun minä olen aina halunnut semmoisen, mutta en ole koskaan saanut.

Keittiö
Oikeastaanhan tarvitsisimme ihan uuden keittiön, koska inhoan avokeittiöitä. Joissakin tapauksissa ne voivat olla ihan kivojakin, mutta intialaiseen ruoanlaittoon ne eivät sovi lainkaan. Aina pitäisi laittaa ruokaa kaikki luukut auki, jotta hajut eivät jäisi pyörimään huusholliin, eikä kokkailu raittiissa pakkasilmassa ei oikein houkuttele. Oikeastaan olen kyllästynyt tähän asuntoon muutenkin, joten voisin haluta keittiön lisäksi lopunkin kämpän vaihtoon.

Paljon muutakin hankittavaa meidän taloudessa olisi, mutta tämä postaus oli jo tällaisenaankin niin nolo, että taidan vetäytyä peiton alle tuskailemaan omaa saamattomuuttani. Nousen sieltä vasta sitten, kun olen ihan varmasti muuttunut tarmokkaaksi ja aikaansaavaksi ihmiseksi. Nähdään siis seuraavassa elämässä. :-)

Avial - kookoksinen kasvisruoka

2011-12-02T09:18:00.002+02:00

Kun ulkona vihmoo vettä melkein vaakasuoraan ja ilma on synkän harmaa, on ihana lennähtää ainakin ruokalautasensa äärellä aurinkoisempiin maisemiin. Tällä kertaa siirryin kauas pois harmaudesta eteläintialaisen avialin siivittämänä. Avialin värikkäät vihannekset ruokkivat silmää ja aurinkoinen tuore kookos mieltä.

Hassua, että en ennen pitänyt kookoksesta juuri lainkaan, mutta nyt olen oppinut tykkäämään siitä kovastikin. Kookosmaidosta olen aina pitänyt, mutta en tuoreesta kookoksesta. Kookos kuuluu ehkä sellaisiin makuihin, joiden syöminen täytyy oppia, ainakin, jos ei ole kasvanut kookospuiden alla. Kammoni kookosta kohtaan saattaa juontua myös hirveistä kookoshiutaleilla täytetyistä joulukonvehdeista, joita aina silloin tällöin erehdyin konvehtirasiasta poimimaan. Niitä en pysty syömään vieläkään, mutta onneksi kookos menee jo ruoan mukana liukkaasti alas. :-)

Jos tuoretta kookosta ei ole saatavilla tai jos siitä ei pidä, kookoksen voi ihan hyvin korvata kookosmaidollakin. Ruoasta tulee silloin rakenteeltaan aika erilaista, mutta eiköhän kookosmaitoinen versiokin lennätä jonkinlaisille palmurannoille. :-)

AVIAL
kolmelle-neljälle

1 rkl öljyä
1 tl jeeran siemeniä
n. 5-6 dl kasviksia (ks. vinkki lopusta)
½ tl kurkumaa
suolaa maun mukaan
1 dl huoneenlämpöistä paksua jogurttia (esim. turkkilaista)

Tahna
noin neljännes kookospähkinästä paloiteltuna
2 vihreää pientä chiliä (tai vihreitä chilejä maun mukaan)
1 cm:n pituinen pätkä inkivääriä paloiteltuna

(hieman kookosöljyä, currylehtiä ja tummia sinapinsiemeniä)

VALMISTUS

1. Pilko kasvikset läpimitaltaan noin senttimetrin kokoisiksi kuutioiksi. Valmista kookostahna: jauha kookospähkinä, chilit ja inkivääri esim. blenderissä tasaiseksi jauheeksi. Lisää hieman vettä, jos jauhaminen ei meinaa muuten onnistua. Laita tahna sivuun odottamaan.

2. Kuumenna öljy pannulla ja lisää jeeran siemenet. Kun ne alkavat tuoksua, lisää kasvikset kypsymisjärjestyksessä. Itselläni oli porkkanaa, papuja, herneitä ja kajottikurpitsaa, ja lisäsin pannulle ensi porkkanat, vähän myöhemmin kajottikurpitsan, taas vähän myöhemmin pavut ja lopuksi herneet. Paistele vihanneksia keskilämmöllä silloin tällöin sekoitellen ja lisää tarvittaessa tilkka vettä. Lisää kurkuma ja suola.

3. Kun vihannekset ovat lähes kypsiä, sekoita joukkoon kookostahna. Paistele miedohkolla lämmöllä viitisen minuuuttia ja tarkista suola.

4. Siirrä pannu pois levyltä ja sekoita joukkoon jogurtti.

Lopuksi ruokaan voi lisätä hieman kookosöljyä, tai sitten voi tehdä pienen tadkan paistamalla öljytilkassa currylehtiä ja sinapinsiemeniä. Pakko ei ole tehdä kumpaakaan, ja itseänikin laiskotti tällä kertaa sen verran, että en jaksanut tehdä mitään muuta kuin keittää riisit ja syödä.

Vinkki: Kasviksina voi käyttää melkein mitä vain: porkkanaa, perunaa, bataattia, keittobanaania, rumpukeppejä (drumsticks), raakaa mangoa, pullokurpitsaa, papuja, herneitä, kajottikurpitsaa, ehkä jopa kesäkurpitsaa, jos sen lisää tarpeeksi myöhään, ettei se mene ihan mössöksi. Tämä on erinomainen kasvisjämien dumppausruoka. :-)

Pieni tamarinditesti ja kalaa thaimaalaiseen tapaan

2011-11-22T10:24:00.002+02:00

Eräs lukijani kysyi minulta jokin aika sitten, voiko intialaisissa ruoissa käyttää valmista tamarinditahnaa, jota saa ihan tavallisista marketeista lasipurkeissa. Arvelin, että tamarinditahna sopisi tamarindin korvikkeeksi ihan hyvin, mutta koska en ole itse koskaan valmista tamarinditahnaa kokeillut, asia jäi hieman vaivaamaan minua. Käytän itse aina tamarindin hedelmälihaa, joka pitää liottaa vedessä ja siivilöidä, ja siksi valmis tamarinditahna on jäänyt minulle ihan tuntemattomaksi.

Päätin suorittaa siksi pienen vertailun tamarinditahnan ja tamarindihedelmästä valmistetun mehun välillä ja katsoa, kuinka hyvin tuotteet vastaavat toisiaan. Vertailun jälkeen valmistin tamarinditahnasta yksinkertaista thaimaalaistyyppistä kastiketta paistetulle kalalle. Tamarindiahan käytetään Etelä-Intian lisäksi paljon muun muassa Kaakkois-Aasiassa, kuten Thaimaassa. Tamarindi tuo ruokaan hedelmäistä happamuutta, joka on paljon pehmeämpää kuin sitruunan kirpakka happamuus, mikä johtuu siitä, että tamarindi sisältää niin paljon sokeria. Olen kirjoitellut tamarindihedelmästä ennenkin, joten en nyt enää tässä rupea siitä sen tarkemmin selostamaan. :-)

Purkitettu tamarinditahna on käyttövalmista tavaraa, joka näyttää sisältävän vain tamarindia ja vettä. Tamarindin osuus tahnasta on 65 prosenttia. Kaiken järjen mukaan tamarinditahnan pitäisi siis maistua aika lailla samalta kuin hedelmästä liottamalla valmistettu mehu, koska ainekset ovat kummassakin ihan samat.

Vertailua varten valmistin tamarindihedelmästä mehuseoksen; siis sellaisen, jonka valmistan yleensäkin, jos ruokaan tarvitaan tamarindia. Laitoin reilun ruokalusikallisen tamarindia sekä noin puoli kuppia kuumaa vettä likoamaan, ja annoin tamarindin pehmentyä vartin verran. Painelin tamarindia välillä lusikalla, jotta mehut irtoaisivat siitä hyvin. Lopuksi siivilöin mehun. Sitten vertailin itse tehdyn tamarindimehun ja kaupasta ostetun tamarinditahnan väriä, koostumusta ja makua.

Tamarindihedelmää liottamista ja siivilöimistä vaille valmiina.

Tamarinditahna ja tamarindimehu näyttivät muuten aika samannäköisiltä, paitsi että tamarinditahna oli hieman tummempaa. Koostumukseltaan tahna oli mehua paljon paksumpaa - tahna on kai jotenkin kokoon tiivistettyä?

Melkein kuin kaksi marjaa.
Vasemmalla kaupan tamarinditahnaa, oikealla itse tehtyä mehua.

Samannäköisyydestä huolimatta tamarindimehu ja -tahna olivat maultaan yllättävänkin erilaiset: itse tehty mehu oli ohuempaa, kirpeän hedelmäistä ja aika raikkaan tuntuista, kun taas kaupan tamarinditahna maistui luumumaiselle, ja maku oli jotenkin "syvempi" ja hieman tunkkainen.

Pienistä makueroista huolimatta tamarinditahna on minusta silti ihan näppärä korvike tamarindimehulle. Ennen kaikkea se on helppokäyttöinen, kun sitä voi lusikoida ruokaan suoraan purkista. Tamarinditahnan saatavuus ei ole sekään ongelma, koska sitä saa ihan tavallisista hyvinvarustetuista (mitä se sitten ikinä tarkoittaakin!) marketeista. Ihan tarkkoja käyttömääriä en osaa sanoa, mutta luulisin, että neljän hengen ruokaan semmoinen yksi tai kaksi ruokalusikallista tamarinditahnaa voisi olla aika hyvä määrä. Määrä riippuu tietenkin myös ruokalajista ja ruoan halutusta happamuudesta.

Kalaa thaimaalaisessa kastikkeessa
kahdelle

1 shalottisipuli tai 1 pieni sipuli hienonnettuna
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
n. 1 cm:n pituinen pätkä inkivääriä hienonnettuna
chiliä maun mukaan (itse laitoin yhden pienen vihreän thaichilin hienonnettuna)
n. 3/4 dl vettä
2 rkl tamarinditahnaa
2 rkl kalakastiketta
2 rkl sokeria
(päälle kevätsipulia)

VALMISTUS

1. Laita kaikki ainekset kattilaan ja kiehauta. Keittele lempeästi keskilämmöllä ilman kantta noin kymmenen minuuttia, kunnes kastike on sakeutunut. Tarkista maku. Tarjoa pannulla paistettujen tai uunissa kypsennettyjen kalafileiden seurana. Lisukkeeksi sopii riisi.

Köyhäilyä kreikkalaisittain

2011-11-17T09:57:00.002+02:00

Voi sinua, valkokaali, miten oletkin tuommoinen kalpeanvihreä rumilus? Kuinka muistutatkin niin paljon munapäistä avaruusoliota? On niin somaa, kun sinä ja ystäväsi kökötätte kaupan heviosaston kingeinä pyramidin muotoisissa kasoissa. Tarjoatte idän eksotiikkaa ja silmäniloa kaikille epätoivoisille kotirouville, jotka sahaavat heviosastostoa ristiin rastiin, yrittäen kuumeisesti miettiä, mitä tänään syötäisiin. Miksi kukaan haluaa maksaa monta sataa euroa siitä, että pääsee Egyptiin pyramideja töllistelemään, kun pyramidien makuun pääsee ihan lähimarketissakin? Vielä kun saataisiin kamelikyyti kassalle, niin voi pojat, jo olisi lomatunnelma kohdallaan.

Voi kaali, miksi olet niin mauton vihannes ja epämiellyttävän tuntuinen suussa? Et ole oikein mitään, et kova etkä pehmeä, vaan sellainen nihkeän natkuva. Siltikin olet aika ainutlaatuinen kaikessa monikäyttöisyydessäsi. Kun valo vähenee ja ilta pimenee, sinusta tulee onneton ja haluat kääriä syliisi jotain. Tehdään siis kaalikääryleitä. Ensipakkasen puremia poskia ilahduttaa pehmoinen kaalilaatikko, jota mussuttaessa huolet väistyvät. Tuo rakastettavan riittoisa kaalilaatikko, elinikäinen ystävä, joka tervehtii jääkaapista aina vaan. Paino-ongelmaisillekin sinä tarjoat huolenpitoa: mitä olisikaan kaalidieetti ilman kaalia? Olet myös aina valmis nousemaan sohvalta ja ryhtymään kaalijumppaan, jossa tanssitaan sumbaa tai sambaa nelikiloiset kaalinpäät kainalossa.

Rakkaat kaalit, kuulen kyllä teidän kutsunne, vaikka teeskentelenkin vaikeasti tavoiteltavaa. Kuulen kuiskauksenne: Täällä me kalvakat poloiset vartumme, ahtaissa laareissa, että joku hyväsydäminen immeinen tulisi ja antaisi meille hyvän kodin. Luvataan olla riittoisia ja halpoja ja tuoksua hyvälle, jotta naapuritkin tulevat kateellisiksi, kun taas niillä syödään sitä kaalia. Ota ja tartu minuun ja maksa minusta kassalla muutama sentti. Sujauta minut käsilaukkuusi ja vie kotiisi. Meistä tulee vielä onnelliset yhdessä.

LAHANORIZO (tuttavallisemmin kaalia ja riisiä)
noin neljälle
tätä ohjetta mukaillen

pari ruokalusikallista öljyä
1 sipuli hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
puolikas pienehkö kaali (n. 500-600 grammaa) hienonnettuna
3 tomaattia pieninä kuutioina
n. 6 dl vettä
2 dl riisiä (itse laitoin risottoriisiä)
suolaa ja pippuria maun mukaan
sitruunamehua maun mukaan

1. Kuumenna öljy ja lisää pannulle sipulit. Kuullota ne ja lisää kaali. Paista, kunnes kaali on pehmentynyt aika mukavasti. Itse en malttanut paistella kaaleja tarpeeksi kauan, ja kun olin myös pilkkonut kaalin laiskuuttani liian isoiksi paloiksi, kaali jäi natkuvaksi. Ei hyvä. Kaalin saa siis hienontaa aika hienoksi ja kypsentää aika pehmeäksi, ellei sitten tykkää natkuvasta kaalista.

2. Lisää tomaatit ja vesi ja kiehauta. Lisää riisi, suola ja pippuri ja sekoita hyvin. Hauduttele kannen alla keskilämmöllä, kunnes riisi on kypsää, noin 15-20 minuuttia. Sekoittele silloin tällöin ja lisää tarvittaessa hieman vettä. Mausta lopuksi makusi mukaan sitruunamehulla.

Söin tätä ensin - aitoon kreikkalaiseen tapaan - tulisen intialaisen mangopikkelssin kanssa. Sitten söin tätä fetan kanssa ja sitten vielä raejuuston kanssa. En oikein osaa sanoa, mikä oli tämän kanssa parasta. Jotakin jäin kyllä kaipaamaan. Ehkä thaimaalaista chilikastiketta?

Linssejä, linssejä

2011-11-09T15:45:00.002+02:00

Kun tuossa aiemmin laittelin ruokaa linsseistä, rupesin mietiskelemään, että en yhtään tiedä, missä ja miten linssit oikein kasvavat. Kasvavatko ne maassa vai puussa, ja millainen kasvi linssi oikein on?

Vaikka nykyään teen linsseistä paljonkin ruokaa, vielä jokin aika sitten linssit olivat minulle oikea mysteeriaines. Ensimmäisen kerran taisin maistaa linssejä 16-vuotiaana Marokossa, kun meille tarjottiin Marrakechin retkellä linssikeittoa. En silloin edes tiennyt linssin olevan kasvi, vaan luulin, että meille tarjottiin jonkinalaista silmäkeittoa. Pidin itseäni kovinkin rohkeana, kun uskaltauduin lusikoimaan paikallista silmäsoppaa, joka osoittautui - kumma kyllä - kuitenkin aika herkulliseksi. Omaan keittiööni linssit tulivat vasta intialaisen ruoan myötä.

Herneensukuinen linssi

Linssi eli kylvövirvilä (Lens culinaris) kuuluu hernekasveihin ja muistuttaakin aika tavalla hernettä: linssit kasvavat samantyyppisissä puskissa, ja linssien syötävä osa on herneiden tapaan palkojen sisällä. Linssipalkojen sisällä on kuitenkin tavallisesti vain kaksi siementä eli linssiä. Suurin linssien tuottajamaa on hieman yllättäen Kanada, ja seuraavaksi eniten linssejä kasvatetaan Intiassa, jossa niitä myös syödään eniten maailmassa.

Superruokaa

Linssit ovat ravintosisällöltään ihanteellinen elintarvike, sillä ne sisältävät runsaasti proteiineja, paljon kuituja, vähän rasvaa ja vähän kaloreita. Proteiinien osuus on linsseissä 20-30 prosenttia, ja linssit ovatkin kolmanneksi proteiinipitoisin kasvikunnan tuote (soijapavun ja hampun jälkeen). Ne ovat siksi erinomainen proteiinilähde kasvissyöjille ja tarjoavat sekasyöjillekin lähes rasvattoman ja kuitupitoisen proteiinivaihtoehdon lihalle. Linssit ovat erinomainen kuidun lähde, sillä ne sisältävät sekä vesiliukoista että veteen liukenematonta kuitua. Linsseistä saa myös runsaasti rautaa, kalsiumia, magnesiumia ja B-ryhmän vitamiineja. Linssit ovat - moniin muihin kasvikunnan tuotteisiin verrattuna - myös hyvin täyttäviä, joten niillä lähtee isompikin nälkä. Kaiken lisäksi linssit ovat erittäin edullisia ja säilyvät kuivakaapissa hyvinkin pitkään.

Kaiken maailman linssejä

Linssejä on olemassa hyvinkin monta eri lajia, vaikka suomalaisissa kaupoissa ei myydäkään kuin pääasiassa kahta lajia, punaisia ja vihreitä linssejä. Valikoiman pienuus johtuu varmasti siitä, että meillä Suomessa syödään linssejä yhä suhteellisen vähän.

Meidän kaapeistamme löytyy yleensä aika monta linssi- ja papulajia, ja ajattelin laittaa tähän pienen koosteen itselleni tutuimmista linsseistä. Suuri osa näistä linsseistä on - sattuneista syistä - sellaisia, joita käytetään paljon intialaisessa ruoassa. Intialaisten linssilajien lisäksi on tietysti paljon muitakin linssejä, mutta ne ovat jääneet minulle aika tuntemattomiksi.

(Kuvat suurenevat klikkaamalla.)

Punaisia ja vihreitä linssejä.

Punaiset ja vihreät linssit kuuluvat suomalaistenkin kauppojen perusvalikoimaan, mutta itse en ole oikein tottunut pitämään kummastakaan. Punaisista linsseistä (intialaisittain masoor dal) teen joskus intialaista ruokaa, vaikka niitä Intiassa harvemmin käytetäänkin. Vihreistä linsseistä teen lähinnä keittoja ja pataruokia.

Moong-linssejä ja toor-linssejä.

Moong-linssit (moong dal, split green gram) ovat kuorittuja ja halkaistuja mungpapuja. Ne ovat pieniä keltaisia linssejä, joilla on mieto ja hieman makea maku. Niillä on lyhyt keittoaika, joten ne ovat ihanteellista pikaruokaa. Moong dalit ovat pehmeitä ja helposti sulavia, ja siksi niitä suositellaankin erityisesti lapsille ja vanhuksille.

Toor-linssit (toor dal, arhar dal, split red gram) ovat ehkä kaikkein yleisin linssilaji Intiassa, ja niitä käytetään sekä suolaisissa että makeissa ruoissa. Toor dalit maistuvat vähän pähkinämäiselle, ja niillä on hieman pidempi keittoaika kuin moong daleilla. Vaikka ne säilyttävät muotonsa moong daleja paremmin, ne kuitenkin keitetään usein ihan puuroksi ja joskus vielä muussataankin. Intialaista lohturuokaa. :-)

Chana daleja raakoina ja paahdettuina (bhuna chana).

Chana-linssit (chana dal, cholar dal, split Bengal gram) ovat sukua kikherneille ja toor dalin ohella toinen Intian suosituimmista linssilajeista. Maultaan chana dalit muistuttavat hieman maissinjyviä, ja ne säilyttävät muotonsa keitettäessäkin. Toor dalien tapaan chana daleja käytetään sekä suolaisissa että makeissa ruoissa. Etelä-Intiassa chana dalit ovat yksi yleinen tadkan (mausteöljyn) ainesosa. Tadka (chaunk, popu) valmistetaan siten, että kuumennetaan pannulla hieman öljyä, johon sitten lisätään kokonaiset mausteet, joita paistellaan hetki. Sen jälkeen nämä mausteet lisätään öljyineen valmiiseen ruokaan, jolloin mausteöljy antaa ikään kuin viimeisen silauksen ruoalle. Chana daleista jauhetaan myös jauhoja, jotka tunnetaan nimellä besan (gram flour). Besan-jauhoja käytetään paljon erityisesti uppopaistettavissa ruoissa, kuten pakoroissa, bondissa ja bhajeissa.

Bhuna chana -linssit (chutney dal, roasted chana dal, daria) ovat paahdettuja chana daleja ja raakoja chana daleja paljon vaaleampia ja kevyempiä. Ne ovat siis täysin kypsennettyjä, eikä niitä tarvitse käsitellä mitenkään, vaan niitä voi syödä vaikka suoraan pussista. Bhuna chanoja kutsutaan usein myös chutney daleiksi, koska niitä käytetään usein erilaisissa chutneyissä, esimerkiksi maapähkinächutneyssä. Bhuna chanoja käytetään paljon myös erilaisissa snack-sekoituksissa.

Halkaistuja urad-linssejä ja kokonaisia urad-papuja.

Valkoiset urad-linssit (urad dal, split black gram) ovat halkaistuja ja kuorittuja urad-papuja. Kokonaiset urad-pavut (sabut urad dal, black gram) ovat mustia, mutta kun ne halkaistaan ja kuoritaan, sisältä paljastuu valkoinen sisus. Kokonaiset urad-pavut muistuttavat suuresti vihreitä mung-papuja.

Halkaistuja urad daleja käytetään paljon eteläintialaisessa keittiössä, jossa niitä käytetään erityisesti dosa-lätyissä ja höyrytetyissä idli-kakkusissa.Niitä varten urad dalit liotetaan ja jauhetaan riisin kanssa taikinaksi, minkä jälkeen taikina vielä hapatetaan. Halkaistuja urad daleja käytetään etelässä paljon myös tadka-mausteöljyssä, ja tällöin linssit lisätään (liottamatta ja raakoina) kuumaan öljyyn ja paistetaan kullankeltaisiksi. Maun lisäksi ne tuovat ruokaan myös suutuntumaa. Urad daleista tehdään myös makeisia, sunnundaluja.

Kokonaisia mustia urad-papuja käytetään enemmän Pohjois-Intiassa. Tunnetuin urad-papuruoka taitaa olla Punjabista kotoisin oleva dal makhani, johon tulee urad-papujen lisäksi myös kidneypapuja (rajma).

Tadka-pannuni.

Linssien esivalmistelu

Linssejä ei yleensä tarvitse liottaa, toisin kuin papuja. Itse olen kuitenkin tavannut liottaa chana daleja muutaman tunnin, ja isompia linssejä voi muutenkin halutessaan liottaa muutaman tunnin, jolloin niiden keittoaika lyhenee hieman. Kaikki linssit on kuitenkin hyvä ensin puhdistaa ja sen jälkeen huuhdella. Puhdistamisen tarkoituksena on poistaa linssien joukosta mahdolliset roskat, huonot linssit sekä pikkukivet, joita niitäkin joskus eksyy linssien joukkoon.

Puhdistus sujuu näppärästi näin: Levitä linssit vaalealle lautaselle, pyyhkeelle tai muulle vaalealle alustalle, josta linssit erottuvat hyvin. Nypi joukosta mahdollinen epäkelpo aines pois ja laita linssit huuhtelua varten kulhoon. Laske kulhoon reilusti vettä ja huljuttele linssejä hetki, kunnes vesi tulee sameaksi. Kaada vesi pois, laske kulhoon uudestaan vettä ja huljuttele taas. Toista tätä kolme tai neljä kertaa, kunnes vesi on kirkasta. Linssit voi huuhdella myös siivilässä juoksevan veden alla.

Linssien keittäminen

Linssien keittoaika vaihtelee hieman linssien koosta ja iästä riippuen. Pienimmät linssit kiehuvat kattilassa kymmenessä minuutissa; isommissa menee reilu puoli tuntia. Tuoreemmat linssit kypsyvät nopeammin kuin vanhemmat, joten eri aikoina ostettuja linssejä ei kannata sekoittaa keskenään, koska ne kypsyvät tällöin epätasaisesti. Olen itse huomannut, että suola pidentää isompien linssien keittoaikaa ja jättää linssit hieman koviksi, joten suola on hyvä lisätä vasta keittämisen loppupuolella. Pienten linssien kypsymiseen suolalla ei minusta ole vaikutusta, joten niihin voi lisätä suolan alkuvaiheessakin.

Koska linssien kypsymisaika vaihtelee hieman, kypsyys on näppärintä testata painamalla linssiä sormien välissä: jos linssi litistyy helposti, se on kypsä. Keittoaika riippuu myös käyttötarkoituksesta: esimerkiksi salaatteja varten keitettävät linssit saavat jäädä kokonaisiksi, kun taas linssimuhennos-tyyppisissä ruoissa linssit saavat mennä mössöksikin.

Linssejä keitettäessä käytetään vettä yleensä vain sen verran kuin tarvitaan: veden on tarkoitus imeytyä linsseihin, jotta ravinteikasta vettä ei tarvitse heittää pois. Yleensä linssien ja veden suhde on noin 1:2, eli yhtä desiä linssejä kohti käytetään kaksi desiä vettä. Tämä määrä vettä on suunnilleen sopiva silloin, kun linssit keitetään kannen alla keskilämmöllä. Vettä voi kuitenkin keittämisen aikana lisätä, jos vesi tuntuu katoavan kattilasta. Jos mukana on muita aineksia, kuten vihanneksia, vettä saa laittaa kolmekin kertaa linssien määrä. Nopeinta linssien keittäminen on tietenkin painekeittimessä, mutta painekeittimen haittapuolena on se, että linssien kypsymistä on vaikeampi kontrolloida.

Makua linsseihin

Linssit ovat itsessään hyvin miedon makuisia, joten ne tykkäävät runsaskätisestä maustamisesta ja sopivat siksikin erinomaisesti intialaiseen keittiöön. Linsseistä valmistetut ruoat tunnetaan Intiassa nimellä dal, joka kuuluu Intiassa ihan jokapäiväiseen ruokavalioon - maantieteelliseen sijaintiin tai perheen taloudelliseen asemaan katsomatta.

Linssilajit ja niistä valmistetut ruokalajit vaihtelevat hieman alueittain; pohjoisen dal-ruoat ovat usein paksumpia ja kermaisempia, kun taas etelän linssiruoat ovat usein keittomaisempia, kuten sambhar. Pohjoisessa linssiruoat nautitaan usein erilaisten leipien kanssa; etelässä suositaan riisiä.

Linssit ja muut palkokasvit voivat aiheuttaa ilmavaivoja ja turvotusta etenkin sellaisille, jotka syövät linssejä harvemmin ja joiden elimistö ei ole tottunut niihin. Intiassa käytetäänkin linssiruoissa tiettyjä mausteita, joilla on ilmavaivoja vähentäviä vaikutuksia, muun muassa hajupihkaa (hing, asafoetida), juustokuminaa eli jeeraa, koptilaista kuminaa (ajwain) ja valkosipulia.

Peruslinssimuhennokseni syntyy seuraavasti:
Kiehautetaan kattilassa vettä ja lisätään siihen puhdistetut linssit. (Linsseiksi käyvät esimerkiksi punaiset linssit tai moong dalit). Lisätään kattilaan myös yksi tai kaksi tomaattia kuutioituna, chiliä, hienonnettu sipuli, valkosipulia, suolaa, kurkumaa ja korianterijauhetta. Keitellään kannen alla, kunnes linssit ovat pehmeitä. Joskus lisään joukkoon muitakin aineita, esimerkiksi kesäkurpitsaa, pinaattia tai kookosta. Joskus teen lopuksi myös tadkan: johon saattaa tulla esimerkiksi ruskeita sinapinsiemeniä, currylehtiä ja jeeraa tai vaihtoehtoisesti vaikkapa jeeraa, hajupihkaa ja punaista kuivattua chiliä.

(Linssipensaan kuva täältä.)

Turkkilaiset linssipyörykät

2011-11-01T07:48:00.004+02:00

Nämä linssipyörykät herättivät kiinnostukseni erilaisuudellaan, sillä pyöryköitä ei kypsennetä mitenkään. Tietenkin linssit ja bulgur keitetään ja sipulikin kuullotetaan ennen pullien muotoilua, mutta valmiita pyöryköitä ei enää käytetä uunissa. Näitä palluroita syödään ilmeisesti yleensä meze-pöydän osana (joko pallo- tai pötkylämuodossa), mutta kyllä nämä sopivat minusta ihan hyvin pääruoaksikin. Tungin näitä myös leivän väliin, ja pyöryköillä oli sielläkin oikein kotoisa olo. Pihvimuotoisina pyörykät olisivat saattaneet sujahtaa leivän väliin vieläkin sutjakammin. :-)

MERCIMEK KÖFTESI, Linssipyörykät punaisista linsseistä
22-24 pyörykkää
Ohje hieman mukailtuna BBC Foodilta

2 dl punaisia linssejä
2 dl bulguria
hieman öljyä
1 pienehkö sipuli hienonnettuna
1 rkl tomaattipyreetä
1 tl suolaa
1 tl jauhettua juustokuminaa
1 tl paprikajauhetta
pari kevätsipulia hienonnettuna
(yrttejä ja muita mausteita maun mukaan)
(tarjoiluun salaattia ja sitruunamehua)

1. Huuhtele linssit ja keitä niitä suolalla maustetussa vedessä (4 dl) kymmenisen minuuttia. Laita linssit kulhoon odottamaan. Kiehauta taas neljän desilitran verran vettä, mausta se suolalla ja keitä bulgureja kahdeksisen minuuttia, kunnes bulgur on pehmeää ja kaikki vesi on imeytynyt bulguriin. (Linssit ja bulgurit voisi tietysti keittää yhdessäkin, mutta minä olin vähän epävarma keittoajoista, ja kypsensin siksi molemmat erikseen.) Laita bulguritkin kulhoon.

2. Kuumenna pannulla hieman öljyä ja kuullota sipuli. Sekoita joukkoon tomaattipyree ja jatka kypsennystä vielä hetki.

3. Sekoita sipuli-tomaattipyreeseos linssien ja bulgurin joukkoon. Sekoita joukoon myös suola, juustokumina, paprikajauhe sekä kevätsipulit. Anna seoksen jäähtyä ja muotoile seoksesta kostutetuin käsin pallukoita.

Purista pyöryköiden päälle ennen tarjoamista sitruunamehua ja tarjoa pyörykät suolapalana salaantinlehtien päältä tai salaatinlehtiin käärittyinä.

Maku oli minusta aika mieto, ja siksi ripottelin päälle vielä vähän chilihiutaleita. Hyviä olivat!

Porkkanaraita

2011-10-27T12:34:00.005+03:00

Äitylin kanssa haksahdimme jokin aika sitten ostamaan soijajogurttia, sillä myyntiesittelijä lupasi kirkkaanvihreän kassin kaupan päälle, jos ostaisi kaksi soijatuotetta. En ole koskaan aiemmin soijajogurttia kokeillut, mutta nyt myyjä sai minut yhdellä taikasanalla heti koukkuunsa, ja se taikasana oli 'laktoositon'. Olen toki tiennyt aiemminkin, että soijatuotteet ovat laktoosittomia, mutta en ole koskaan oikein tainnut sisäistää asiaa. Minulle saisi muutenkin nykyään kaupattua varmaan vaikka polkupyörän sisäkumit, jos niitä mainostaisi laktoosittomina. :-)

Sinnehän se purkki sitten jäi pyörimään jääkaappiin, kunnes yhtenä päivänä päätin hankkiutua siitä kerralla eroon. Ajattelin tehdä siitä intialaista jogurttikastiketta, raitaa, ja katsoa, millainen raita soijajogurtista tulisi.

Kun avasin purkin, ensimmäinen ja automaattinen reaktio oli työntää purkki nenän alle, koska minusta jogurtti näytti oudon harmaalta. Sitten muistin, että joskus aiemmin ostamani soijamaitokin oli ollut tavallista maitoa harmaampaa. Harmaa väri kuuluu siis kai jotenkin soijatuotteiden ominaisuuksiin? Sen kerran perästä en ollut enää soijamaitoa ostanutkaan, ihan vain sen takia, että maidon väri oli jotenkin iljettänyt minua. Nyt minulla oli sitten tätä jogurttia, joka oli ihan samanväristä.

Oman hylkimisreaktioni takia rupesin miettimään ruoan värin merkitystä enemmänkin. Siinä täytyy olla kyse jonkinlaisesta alkukantaisesta reaktiosta, että ruoka koetaan epämiellyttäväksi pelkän värin perusteella. Harmaa yhdistyy minun mielessäni pilaantuneeseen ruokaan, mikä johtuu varmaan siitä, että harmaita ruokia ei juurikaan taida olla olemassa. Muistan kerran tehneeni kiinalaista chicken corn soupia, ja se meinasi takertua kurkkuun pelkästään sen takia, että se näytti värinsä puolesta tiskivedeltä, vaikka se periaatteessa muuten ihan hyvää olikin. Sininen on toinen epätavallinen väri ruoassa, enkä olekaan koskaan uskaltanut ostaa sinisiä Blue Congo -perunoita. Niiden täytyy olla jotenkin vaarallisia, koska ne ovat sen värisiä!

Toisaalta kyse on varmaan myös ruoan ominaisväristä ja siitä, minkä väristä ruoan mielestämme kuuluu olla. Jogurtin esimerkiksi kuuluu mielestäni olla valkoista, ja siksi harmahtava jogurtti arveluttaa. Maidonkin kuuluu olla valkoista, ja tuskin saisin alas punaista maitoa, vaikka tietäisin sen olevan aivan tavallista maitoa, joka on vain värjätty elintarvikevärillä punaiseksi. Aivot kai tekevät jonkinlaisen tepposen, kun näkevät jotenkin poikkeavan väristä ruokaa tai juomaa - sitä kuvittelee maistavansa ruoassa jonkinlaisen virheellisen sivumaun, vaikka ruoassa ei oikeasti mitään sellaista olisikaan.

Myös ruokailupaikan valaistus vaikuttaa ruoan väriin ja ruoan ulkonäköön muutenkin. Itse en esimerkiksi tykkää syödä liian himmeässä valaistuksessa, koska mielestäni lautasella oleva ruoka pitää nähdä kunnolla. Jokuhan on voinut vaikka käydä sujauttamassa lautaselleni jotain epäilyttävää! Muistelen nähneeni jossakin sellaisenkin laihdutusvinkin, että ruokailutilaan kannattaa laittaa sininen valo, koska sinisessä valossa ruokaa syödään huomattavasti vähemmän kuin normaalissa valaistuksessa. Samoin jos jääkaappiin laittaa sinisen valon, jääkaapissa oleva ruoka houkuttelee huomattavasti vähemmän ja napostelukin loppuu.

Soijajogurtin väristä huolimatta päätin kuitenkin tehdä raitaa alkuperäisen suunnitelman mukaan, mutta tein silti varmuuden vuoksi porkkanaraitaa, koska ajattelin, että porkkanat saattaisivat hieman värjätä jogurttia silmäystävällisemmäksi. Pakko on kuitenkin nolona tunnustaa, että ei tämä silti maistunut minusta yhtä hyvältä kuin tavallisesta jogurtista valmistettu raita - ja vain sen takia, että tiesin jogurtin olleen alun perin harmaata. :-)

PORKKANARAITA (ELI JOGURTTIKASTIKE)
4-6 hengelle

2 porkkanaa raastettuna
500 g (n. 5 dl) jogurttia (Bulgarian jogurttia, soijajogurttia tai itse tehtyä)
(½-1 pieni chili silputtuna)
puolikas pieni sipuli hyvin hienonnettuna
½-1 tl juustokuminaa eli jeeraa jauhettuna
suolaa

Sekoita kaikki ainekset hyvin ja lisää maun mukaan suolaa.

Syö riisin kanssa, muiden ruokien lisukkeena, tai vaikka ilman niitä muita ruokia.

Raaka chili tekee tämän aika tömäkäksi, mutta chili ei ole tässä todellakaan mitenkään välttämätön. Sen voi siis jättää kokonaan pois.

(Sininen mansikka: Polyvore.com)

Nami nami... maitovanukas

2011-10-22T19:23:00.002+03:00

Lauantain kunniaksi päätin tehdä kerrankin oikein jälkkäriä, jota ei kyllä syöty minään jälkiruokana, vaan iltapäivän makeana herkkuna.

Tätä jälkiruokaa tehdessäni mietin, mahdetaankohan missään muualla päin maailmaa käyttää niin paljon maitotuotteita kuin Intiassa. Maitoa syödään siellä monessa muodossa: jogurttina, jota nautitaan riisin kanssa lähes jokaisen aterian lopuksi; vedellä ohennettuna buttermilkinä, jota sitäkin syödään riisin kanssa aterian päätteeksi ja josta tehdään myös viilentäviä kesäjuomia, esimerkiksi majjigaa; paneer-juustona, josta saa herkullisen proteiinipitoisen kasvisaterian; gheenä ruoanlaitossa ja makeisissa sekä maitona jälkiruoissa ja makeisissa, joissa varsinkin käytetään maitoa Intiassa ylen määrin. Meillä yleisiä kypsytettyjä juustoja Intiassa ei sen sijaan juurikaan harrasteta. Paikalliset juustot ovatkin siellä ihan hirveitä ja ulkomailta tuodut taas järkyttävän kalliita.

Löysin netistä intialaisen ruokapyramidin, ja minusta oli aika hauska huomata, että vaikka intialaisen pyramidin ainekset poikkeavatkin suomalaisen kolmion aineksista, periaate on molemmissa kuitenkin ihan sama.

Joskus ruokapyramidit voi kuitenkin unohtaa ja herkutella vaikkapa tällä tosi helpolla maitovanukkaalla.

Vermicelli-nuudeleita, joita käytetään Intiassa sekä makeissa että suolaisissa ruoissa, saa intialaisista kaupoista, ainakin Maharajasta Hakaniemestä. En ole meillä Suomessa tavannut valmiiksi paahdettuja vermicellejä (roasted vermicelli), mutta Intiasta saa niitäkin, jolloin vermicellejä ei tarvitse enää paahtaa pannulla.

SEMIYA PAYASAM/VERMICELLI KHEER
Maito-vermicelli -vanukas
4 - 6 hengelle

AINEKSET

n. ½ rkl gheetä, voita tai öljyä
pieni kourallinen (sulttaani)rusinoita
10-12 cashewpähkinää pitkittäin halkaistuna
2 dl vermicellejä
8 dl maitoa
½-1 dl sokeria
½-1 tl jauhettua kardemummaa

VALMISTUS

1. Kuumenna pannu ja lisää siihen noin puoli teelusikallista rasvaa. Paista rusinoita hetki, kunnes ne ovat pehmeitä, ja siirrä ne syrjään. Lisää pannulle taas hieman gheetä ja ruskista cashewpähkinätkin kevyesti. Laita nekin sivuun odottamaan.

2. Laita pannulle taas hieman gheetä ja lisää vermicellit. Paahda niitä keskilämmöllä ahkerasti sekoitellen, kunnes ne ovat hieman ruskistuneet (kolmesta viiteen minuuuttia).

Vermicellit ennen ja jälkeen paahtamisen.

3. Kaada maito paksupohjaiseen kattilaan ja kiehauta se. Lisää joukkoon vermicellit ja keittele varovasti keskilämmöllä, kunnes vermicellit ovat kypsiä (noin 10-12 minuuttia). Sekoittele koko ajan pohjaa myöten ja vahdi, ettei maito kiehu yli tai pala pohjaan.

4. Sekoita lopuksi joukkoon rusinat, cashewpähkinät, sokeri ja kardemumma ja sekoita hyvin.

Tarjoa vanukas lämpimänä tai kylmänä. Minusta tämä on parasta ihan tulikuumana!

VINKKEJÄ
Yhdellä desillä sokeria tästä tulee tosi makeaa, mikä sopii meille. Jos et kuitenkaan tykkää niin kovin makeasta, lisää ensin vaikkapa puoli desiä sokeria, maista, ja lisää sitten sokeria tarpeen mukaan.

Vanukas alkaa jähmettyä välittömästi keittämisen lopettamisen jälkeen, ja jos vanukas joutuu odottelemaan, siitä tulee aika jämäkkää. Ihan ensimmäisessä kuvassa vanukas on ehtinyt jäähtyä vain kymmenisen minuuttia, ja silti se on jo aika jähmettynyt verrattuna yllä olevaan kuvaan, joka on otettu heti valmistumisen jälkeen. Vanukkaan saa juoksevammaksi, kun sekoittaa ennen tarjoamista sen joukkoon muutaman ruokalusikallisen lämmitettyä maitoa.

Hapanimelää munakoisoa

2011-10-15T08:39:00.002+03:00

Jos sanoisin rakastavani munakoisoa, korvani kyllä lepattaisivat, ainakin jos puhutaan siitä isosta violetista munakoisosta, jota meidän kaupoistamme saa. Intialaiset munakoisot ovat itse asiassa ihan hyviä, koska ne ovat paljon maukkaampia ja napakampia, eivätkä ne mene kypsennettäessä sellaiseksi puuroksi kuin meidän munakoisomme. Intialaisista munakoisoista parhaita ovat minusta pienenpulleat vihreät munakoisot, joihin en ole koskaan Hakaniemen kaupoissakaan törmännyt.

Koska intialaisia munakoisoja ei ole täällä juurikaan saatavilla, on tyydyttävä yleensä vain siihen isoon violettiin. Syön kyllä sitäkin ihan mukisematta, mutta en mitenkään riemusta kiljuen kuitenkaan. Joka asiassa on kuitenkin aina joku poikkeus, ja niin on tässäkin. On nimittäin olemassa yksi isosta munakoisista valmistettu ruoka, joka on kovasti minunkin mieleeni: hapanimelä munakoiso, joka saa kevyen happamuutensa tamarindista ja makeutensa intialaisesta sokeriruoko-/palmusokerista. Palmusokerin sijasta voi tietysti käyttää tavallista sokeriakin, mutta se ei ole kyllä yhtään sama asia, koska palmusokerissa on niin omanlaisensa maku ja väri.

Palmusokerilla makeutettuna minulta menee alas myös toinen epähoukutteleva vihannes, ongelmatapaus nimeltään karvaskurkku (bittergourd, karela), joka on juuri sitä, mitä nimikin sanoo: karvas kurkku. Poloinen on vielä niin rumakin, että melkein pelottaa. Karvaskurkku on maultaan niin kitkerä, että en tavallisesti viitsi edes ostaa sitä kotiin mieliharmiksi. Se kun tahtoo jäädä aina syömättä, valmistin sen miten tahansa ja liotin sitä suolavedessä tai en (suolaveden pitäisi poistaa kitkeryys, mutta ei se minulla ole ainakaan toiminut). Mutta kas kummaa, palmusokeri muuttaa karvaskurkunkin salonkikelpoiseksi, ja palmusokerilla makeutettuna se onkin sitten niin hyvää, että voisin syödä sitä vaikka kuinka paljon. :-) Ravintoloissa pystyn kuitenkin syömään karvaskurkkuruokia ilman palmusokeriakin, ja olenkin aina ihmetellyt, mitä taikatemppuja ravintoloissa oikein tehdään kyseiselle kasvikselle, että siitä tulee syömäkelpoista. Helsingissä olen nähnyt myytävän karvaskurkkua ainakin Vii Voanissa (intialaista ja kiinalaista lajiketta) ja sekä Aasialaisessa Kaupassa (kiinalaista lajiketta).

Intialaisten munakoisojen puutteessa täytyy siis yleensä käyttää isoa violettia veijaria, vaikka se intialaisissa ruoissa harvemmin toimiikin. Hapanimeläksi herkuksi sekin taipuu kuitenkin oikein hyvin.

HAPANIMELÄÄ MUNAKOISOA
(Vankaya pulusu bellam)
pienehkö annos neljälle

1 rkl öljyä
1 tl tummia sinapinsiemeniä
1 tl juustokuminan eli jeeran siemeniä
½ tl fenkolinsiemeniä
(1 oksa currylehtiä)
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
1 vihreä chili halkaistuna tai paloiteltuna
1 sipuli hienonnettuna
½ tl kurkumaa
1 ½ tl korianterijauhetta
1 tl suolaa (tai maun mukaan)
1 munakoiso kuutioituna
peukalonpään kokoinen pala tamarindia
2 rkl intialaista palmusokeria raastettuna (jaggery, gur, bellam)

VALMISTUS

1. Laita tamarindi likoamaan 1 dl:aan kuumaa vettä noin 15 minuutiksi. Painele tamarindia välillä lusikalla, jotta siitä irtoaisi mahdollisimman paljon mehua. Siivilöi lopuksi roippeet pois ja laita mehu sivuun odottelemaan.

2. Kuumenna öljy pannulla ja lisää sinapinsiemenet. Kun ne alkavat paukkua, lisää juustokuminan siemenet, fenkolinsiemenet ja currylehdet, jos käytät niitä. Lisää muutaman sekunnin päästä valkosipuli, chili ja sipuli. Paista keskilämmöllä ahkerasti sekoitellen, kunnes sipuli on hieman ruskistunut (noin 5 minuuttia). Lisää kurkuma, korianterijauhe, suola ja munakoiso sekä muutama ruokalusikallinen vettä. Sekoita hyvin ja hauduta kannen alla keskilämmöllä, kunnes munakoiso on lähestulkoon kypsää (noin 10 minuuttia).

3. Lisää siivilöity tamarindimehu, hauduta vielä muutama minuutti ja lisää lopuksi palmusokeri. Kääntele sokeri ruoan joukkoon ja odota, että se sulaa.

Tarjoa esimerkiksi riisin kanssa.

Vinkki: jos palmusokeri on kovaa, sen saa pehmitettyä raastamiskelpoiseksi laittamalla sen noin kymmeneksi sekunniksi mikroon.

Taidan olla ihastunut

2011-10-10T08:03:00.003+03:00

Olen ihastellut erästä herrashenkilöä jo vuosien ajan ja todennut, että siinä on mies minun makuuni. Mies ei ehkä ole kulmakunnan komein kolli, mutta hänellä on sellainen pilke silmäkulmassa, että häntä on mahdoton vastustaa. Olen koukussa. :-)

Salarakkaani on intialainen kokki Sanjay Thumma, joka kokkailee VahRehVah.com -reseptisivustolla. Sanjay tarjoaa tuolla sivustolla erinomaisia videoreseptejä joka puolelta Intiaa. Videoista paistaa herran rakkaus ruokaan, halu innostaa muita kokkaamaan ja sellainen lapsenmielinen spontaanius, joka saa minut ihan pyörryksiin. Jihaa! Yleensä katselenkin Sanjayn ruokavideoita ihan vain huvin vuoksi - koska niitä on niin hauska katsella ja koska niistä tulee niin hyvälle tuulelle. Samalla pääsee nautiskelemaan ah-niin-ihanasta intianenglannista! En ole kuitenkaan koskaan tainnut kokata Sanjayn ohjeiden mukaan mitään, mutta nyt päätin kokeilla hänen chicken tikka masalaansa, jonka ohje löytyy postauksen lopusta.

Tässä yksi esimerkki Sanjayn videoresepteistä, Bengali eggplant fry eli munakoisoa äärimmäisen yksinkertaisella tavalla valmistettuna:

Bengali Eggplant Fry

VahRehVahin syntytarina on minusta aika mielenkiintoinen. Sanjay työskenteli ravintola-alalla ensin Intiassa, mutta muutti vuonna 1998 Chicagoon, jossa hän perusti ensimmäisen ravintolansa Sizzle Indian. Seitsemän vuoden päästä Sanjaylla oli neljä ravintolaa, mutta hän totesi elämänsä olevan melko monotonista. Sanjayn intohimo oli ruoka, ja tämä intohimo oli jäänyt totaalisesti bisneksen jalkoihin.

Niinpä Sanjay teki radikaalin päätöksen, myi kaikki ravintolansa ja piti kahden vuoden tauon. Vuonna 2007 Sanjay alkoi nauhoittaa videoreseptejä intialaisten ravintoloiden suosikkiruoista, ja videot hän laittoi YouTubeen. Sanjay sai pian uskollisen fanijoukon, ja nykyään hänen videoillaan on päivittäin 100 000 katsojaa ympäri maailman! Tämä ei ole minusta mikään ihme, sillä miehen tyyli on niin kertakaikkisen valloittava, että kaipaisin tällaista lisää. Vaviskaa, kaikki seipään nielleet tv-kokit!

Kuinka fileoidaan kala (voikalan tyypinen lättänä kala):

Ding dong, ding dong! :-D

Sanjayn mielestä painetut reseptit eivät palvele kotikokkeja, vaan ne ovat oikeastaan ammattilaisille tarkoitettuja, koska kotikokit tapaavat tehdä virheitä, erityisesti intialaisen ruoan kanssa. Intialainen ruoka on herkkää epäonnistumaan lähinnä siksi, että intialaisessa ruoassa ainesten oikea ajoitus ja oikeanlainen kypsennys on niin tärkeää. Näitä asioita ei pysty oikein kirjoista oppimaan. "Jos kotikokki valmistaa ruokaa painetun reseptin mukaan, ehkä yksi kymmenestä pääsee oikeanlaiseen lopputulokseen", Sanjay sanoo. "Videon avulla 99 sadasta kotikokista onnistuu, koska videosta voi omin silmin nähdä, kuinka ruoka tulee oikeasti valmistaa." (Itse olen kyllä tästä hieman eri mieltä, koska kyllä ruoan saa mun mielestä onnistumaan ilman videoitakin.) Ruoanlaitto on Sanjayn mukaan muutenkin käynyt läpi radikaalin muutoksen, ja tahraantuneet, sukupolvelta toiselle perintönä siirtyneet keittokirjat ovat jääneet menneisyyteen.

Kuinka tehdään inkivääri-valkosipulitahnaa:
(Minuutin pikasessio, joka sisältää näyttävän sisääntulon)

Sanjayn tarkoituksena on inspiroida ihmisiä kokkaamaan, ja ilmeisen hyvin hän siinä on onnistunutkin. Mikä ettei onnistuisi; on hän niin valloittava esiintyjä!

Tällä kertaa minäkin päätin inspiroitua niin pitkälle, että siirryin videon äärestä oikein keittiöön asti. Kokeiluun pääsi chicken tikka masala, josta jätin kyllä punaiset paprikat ja muut kasvikset pois. Kasoori methiäkään (kuivattua sarviapilaa) minulla ei ollut, joten jätin senkin pois. Vähensin myös hieman mausteiden (lähinnä juustokuminan ja korianterijauheen) määrää.

CHICKEN TIKKA MASALA
neljälle-kuudelle
Resepti: Sanjay Thumma

Marinadi
1 dl paksua luonnonjogurttia
1 tl inkivääri-valkosipulitahnaa (tai n. 1 cm:n pätkä inkivääriä raastettuna ja 1 valkosipulinkynsi puserrettuna)
1-2 rkl sitruunamehua
1 tl korianterijauhetta
½ tl suolaa
½-1 tl chilijauhetta
½ tl kurkumaa
(hieman öljyä)
+ noin puoli kiloa luutonta broileria

Pannulle
hieman öljyä
1 laakerinlehti, 3 kokonaista neilikkaa, pätkä kanelitankoa, 2 vihreää kardemummaa (=kokonaista garam masalaa)
1 tl jeeran eli juustokuminan siemeniä
1 iso sipuli hyvin hienonnettuna
n. 1 tl suolaa
½ tl kurkumaa
1 tl inkivääri-valkosipulitahnaa
1 tl jauhettua juustokuminaa
1 tl korianterijauhetta
½-1 tl chilijauhetta
2-3 tomaattia
1 rkl cashewpähkinöitä
(loraus kermaa)
(tuoretta korianteria)

VALMISTUS

1. Paloittele broileri suupalan kokoisiksi paloiksi. Sekoita kaikki marinadin aineet ja laita broileripalat sekä marinadi esim. pussiin. Sekoita hyvin ja anna maustua ainakin tunti.

2. Soseuta tomaatit ja cashewpähkinät tasaiseksi soseeksi. Pähkinät voi myös jauhaa erikseen esim. morttelissa, jotta niistä saa varmasti tasaista jauhoa.

3. Kuumenna pannulla hieman öljyä ja paista kanapalat lähes kypsiksi. Kanapalat voi myös grillata, kuten alkuperäisessä ohjeessa. Siirrä kanat sivuun ja pyyhkäise pannu puhtaaksi.

4. Lisää pannulle uudestaan hieman öljyä ja lisää kokonaisen garam masalan aineet. Kun ne alkavat tuoksua, lisää jeeran siemenet ja melkein heti perään hienonnettu sipuli ja suola. Paistele, kunnes sipuli on ruskistunut. Lisää pannulle kurkuma, inkivääri-valkosipulitahna, jauhettu juustokumina, korianterijauhe, chilijauhe sekä noin ruokalusikallinen vettä. Sekoita hyvin, paista hetki ja lisää tomaatti-cashewsose sekä noin 2 dl vettä.

5. Kiehauta ja anna hautua viidestä kymmeneen minuuttia. Lisää lopuksi kanapalat ja hauduttele, kunnes kana on kypsää. Tarkista maku ja lisää lopuksi loraus kermaa, jos haluat.

Tarjoa intialaisten leipien tai riisin kanssa.

Artikkeli Sanjay Thummasta The Hindu -lehdessä: It's Cooking on YouTube

Kikhernecurry

2011-10-04T09:11:00.003+03:00

Tein pitkästä aikaa ruokaa kikherneistä, ja ihmettelin taas kerran, miksi meillä syödään kikherneitä niin harvoin. Syynä on varmaankin kikherneiden liottaminen, jota en koskaan muista tehdä ajoissa. Sen harvan kerran, kun sitten havahdun liottelemaan kikherneitä ajoissa, kannattaisi ehkä keittää kikherneitä isompikin satsi ja pakastaa ne, jolloin keitettyjä kikherneitä olisi valmiina jemmassa. Pakastin on kuitenkin aina niin täynnä, että sinne ei mahdu edes muutamaa ylimääräistä kikhernettä. Höh.

Liottamisongelma poistuisi kokonaan sillä, jos käyttäisi tölkkikikherneitä, mutta kun laaduntarkkailija suhtautuu hyvin epäileväisesti kaikkeen sallaiseen, joka on muhinut kuukausitolkulla peltipurkissa. Totuuden nimessä on sanottava, että eivät säilykkeet minunkaan ruokahalujani oikein herätä.

Nyt saatiin kuitenkin pitkästä aikaa kikherne-perunacurrya, josta meillä tykätään vallan kovasti.

KIKHERNE-PERUNACURRY
ainakin neljälle

1-2 rkl öljyä
2 kokonaista neilikkaa
1 laakerinlehti
1 kokonainen vihreä kardemumma
2 sipulia hienonnettuna
n. 2 cm:n pätkä tuoretta inkivääriä raastettuna +
2 valkosipulinkynttä raastettuna tai puristettuna (tai 1 rkl inkivääri-valkosipulitahnaa)
½ tl -1 tl chilijauhetta
1 ½ tl korianterijauhetta
1 tl jeeraa eli juustokuminaa jauhettuna
½ tl kurkumaa
n. 1 tl suolaa (maun mukaan)
2 tomaattia paloiteltuna
2-3 perunaa pieniksi kuutioituina
2 dl kuivattuja kikherneitä (tai tölkkikikherneitä)
3 rkl paksua rasvaista luonnonjogurttia, esim. turkkilaista jogurttia (huoneenlämpöisenä)

VALMISTUS

1. Laita kikherneet likoamaan reiluun veteen ainakin kahdeksaksi tunniksi. Siivilöi vesi pois ja keitä kikherneet kattilassa tai painekeittimessä pehmeiksi. Kattilassa keittämiseen menee lähes tunti. Jos käytät tölkkikikherneitä, laita ne siivilään ja huuhtele huolellisesti.

2. Kuumenna öljy isolla pannulla ja lisää öljyyn neilikat, laakerinlehti ja kardemumma. Paista niitä, kunnes ne alkavat tuoksua ja pullistua (n. 15-20 sekuntia). Lisää sipuli ja paistele, kunnes sipuli on saanut hieman väriä (ehkä noin 5 minuuttia). Lisää joukkoon inkivääri ja valkosipuli ja jatka paistamista, silloin tällöin sekoittaen, muutaman minuutin ajan.

3. Lisää pannulle chilijauhe, korianterijauhe, jauhettu jeera, kurkuma ja suola ja pyöräytä ainekset sekaisin. Lisää tomaatit ja jatka paistamista, kunnes tomaatit ovat hajonneet "mössöksi" (noin 5 minuuttia). Lisää perunat ja 2-3 dl vettä ja hauduttele keskilämmöllä kannen alla, kunnes perunat ovat lähes pehmeitä.

4. Lisää mukaan kikherneet sekä vielä tarvittaessa desin tai parin verran vettä ja jatka hauduttelemista 5-10 minuutin ajan. Tarkista maku.

5. Siirrä pannu pois liedeltä ja sekoita lopuksi joukkoon jogurtti.

Nauti riisin tai intialaisten leipien kera.

Kuivahedelmä-pähkinämakeiset

2011-10-01T16:21:00.002+03:00

Olen viime aikoina innostunut kovasti tekemään erilaisia makeisia, mikä johtuu lähinnä siitä, että meidän taloudessamme on yksi henkilö (en minä!), joka yrittää epätoivoisesti saada painoaan nousemaan. Nämä tämänkertaiset namut eivät kyllä ole sieltä lihottavimmasta päästä, kun näissä ei ole rasvaa eikä sokeria ollenkaan. Kaikki makeus tulee namusiin taateleista, ja näitä voisi muutenkin pitää aika terveellisinä. Kaiken lisäksi nämä ovat niin helppotekoisia, että lapsikin osaisi näitä tehdä!

Hedelmiä ja pähkinöitä voisi vaihdella namuissa oman mielensä mukaan - esimerkiksi kuivatut aprikoosit, saksanpähkinät tai pekaanipähkinät saattaisivat nekin sopia näihin hyvin.

HEDELMÄ-PÄHKINÄLADDUT
10 kappaletta

200 g kivettömiä, pehmeitä taateleita
15 pistaasipähkinää (ei-suolattuja!)
15 kuorittua mantelia
10 cashewpähkinää
30 (sulttaani)rusinaa
ripaus jauhettua kardemummaa

1. Hienonna pähkinät ja mantelit veitsellä karkeaksi rouheeksi ja laita ne kulhoon. Pilko myös rusinat ja hienonna taatelit niin pieniksi kuin saat. Taateli saa olla melkein sellaista tahnamaista mössöä, koska sen tarkoituksena on sitoa muut ainekset yhteen. Taatelin voisi halutessaan hienontaa myös koneella.

2. Lisää kulhoon kardemumma ja sekoita kaikki yhteen tasaiseksi massaksi. Koska massa on aika jämäkkää, massan saa helpoimmin sekoitettua kädellä, aivan kuten alustaisi taikinaa. Ainekset voi painella yhteen myös esimerkiksi lusikalla.

3. Ota taikinasta pieniä palasia ja pyörittele ne käsin pallukoiksi.

Säilytä pallukat ilmatiiviissä rasiassa. Syö tämmöinen aina, kun mielesi tekee terveellisiä nameja! :-)

Huomaa, että näissä makeisissa käytettävien taatelien tulisi olla mahdollisimman pehmeitä, jotta ne pystyvät sitomaan muut ainekset yhteen. Jos taatelit ovat kovin kovia, ne pehmenevät, jos niitä käyttää mikrossa muutaman sekunnin. Niitä voisi myös liottaa jonkin aikaa.

Mamman lihapullat? No ei.

Laktoositon ghee

2011-09-28T09:13:00.006+03:00

Minun on jo pitkään pitänyt kokeilla, onnistuisiko gheen (intialaisen kirkastetun voin) tekeminen laktoosittomasta voista; normaalistihan gheessä käytetään ihan tavallista, suolatonta voita. Lopullisen herätyksen laktoosittomaan ghee-testiin sain pari päivää sitten, kun ukkeli kaipaili ruokansa seuraksi gheetä. Hän tiedusteli, saako Suomesta laktoositonta voita ja pohti, voisikohan siitä tehdä gheetä. Gheetä kun ei ole nähty meidän taloudessamme sen jälkeen, kun miehellä todettiin laktoosi-intoleranssi.

Etukäteen arvelin, että laktoosittomasta voistakin saa varmasti tehtyä gheetä, mutta epäilin, että valmistus saattaa olla hieman kinkkisempää kuin tavallisella voilla. Laktoosittomat rasvat käyttäytyvät minusta paistamisessakin hieman eri lailla kuin tavalliset rasvat, ja siksi epäilin, että laktoositon voikin saattaa olla tavallista voita arvaamattomampi.

Osuin arveluissani aika oikeaan, sillä laktoosittoman voin kanssa sai kyllä olla kieli keskellä suuta! Koska minulla kuitenkin oli (pienen vaivannäön jälkeen) purkissa kirkasta ja asianmukaisesti kinuskille tuoksuvaa gheetä, uskallan jakaa kokemukseni laktoosittoman gheen valmistuksesta. Olen jo aiemmin postannut gheen valmistuksesta noin yleisesti ottaen, ja tuossa aiemmassa postauksessa on tarkemmat ohjeet tavallisen gheen valmistuksesta sekä vinkkejä gheen käyttötavoista.

Hieman harmitti, kun laktoositonta voita ei ole saatavilla suolattomana, mutta en kuitenkaan kehtaa ruveta enää tästä valittamaan, kun meillä Suomessa on asiat sentään niin hienosti, että saatavilla on laktoositonta voita. :-)

LAKTOOSITON GHEE (ELI INTIALAINEN KIRKASTETTU VOI)

Valmistukseen tarvitset:

- paksupohjaisen kattilan ja kannen
- laktoositonta voita (minulla oli 300 grammaa)
- steriloidun, tiiviin säilytysastian, esim. puhtaan lasipurkin
- tiivistä harsokangasta (tai esim. suodatinpussin) ja siivilän

Gheen valmistus:

1. Leikkaa voi kuutioiksi ja laita kuutiot kattilaan. Anna voin sulaa rauhassa miedolla keskilämmöllä.

2. Kun voi on sulanut, pienennä lämpötila miedolle. (Itselläni levy oli tässä vaiheessa kakkosella, mutta vaihtelin sitä valmistuksen aikana ykkösen ja kakkosen välillä.) Voi alkaa nyt kuplia ja roiskua, ja pinnalle alkaa muodostua vaahtoa. Älä sekoita äläkä koske voihin muutenkaan, sillä ghee valmistuu ihan itsekseen.

3. Kun ensimmäiset kuplat ovat nousseet pintaan, peitä kattila kannella niin, että kansi jää raolleen. Tavallisen gheen valmistuksessa kantta ei käytetä, mutta tässä laktoosittomassa versiossa turvallisuus on ilman kantta kyllä vaarassa. Voi nimittäin syöksähtelee kattilasta sellaisina geysireinä, että pahimmassa tapauksessa kuumaa voita saattaa saada naamalleen. Ole siis todella varovainen erityisesti kantta aukoessasi. Roiskuminen vähenee lämpöä pienentämällä, ja sen takia minäkin säätelin lämpöä välillä alaspäin. Kun gheetä valmistaa tavallisesta voista, kupliminen vähenee ja loppuu ennen pitkää, mutta laktoositon voi kupli aina vain, ihan valmistuksen loppuun asti. Outoa.

4. Kuplimisesta syntyy pinnalle vaahtoa, ja pian kattilassa alkaa erottua kolme osaa: pintavaahto, kirkas ghee ja pohjalle laskeutunut sakka. Keskimmäinen osa (kirkas ghee) on se, joka on lopulta tarkoitus saada talteen. Anna seoksen muhia rauhassa noin 30-40 minuuttia, kunnes ghee on kullankeltaista ja tuoksuu kinuskimaiselle tai toffeemaiselle. Tässä täytyy todeta, että en mielestäni oikein saavuttanut gheen oikeaa tuoksua valmistusprosessin aikana, ja 40 minuuttia gheetä keiteltyäni totesin, että eiköhän tämä riitä, vaikka seos ei oikealle tuoksukaan. Huomasin kinuskimaisen tuoksun vasta myöhemmässä vaiheessa, ja mietin onko laktoosittomasta voista valmistettu ghee tässäkin suhteessa erilaista.

Tässä vaiheessa totesin, että nyt saa riittää.

5. Kun eri kerrokset ovat selvästi erottuneet ja pinnan vaahto on saanut hieman väriä (kuten kuvassa), siirrä kattila pois liedeltä ja anna seoksen levätä muutama minuutti. Poista sen jälkeen pintavaahto varovasti esimerkiksi puukauhalla tai lusikalla. Nyt kattilassa on jäljellä enää ghee ja pohjasakka. Pohjasakkaa ei saisi mennä gheen mukana purkkiin, ja koska se vaikutti hyvin liukkaalta verrattuna tavallisen voin jättämään pohjasakkaan, katsoin parhaimmakseni siivilöidä seoksen. Tavallisen gheen pystyy yleensä kaatamaan ilman siivilöintiä purkkiin niin, että pohjasakka jää kattilaan. En myöskään saanut tämän laktoosittoman version pintavaahtoa kuorittua sataprosenttisesti pois gheen päältä (se tuntui jotenkin aina karkaavan lusikasta), joten katsoin senkin takia parhaimmakseni siivilöidä gheen.

6. Siivilöi ghee lopuksi puhtaaseen lasipurkkiin. Siivilöinnissä olisi näppärintä käyttää tiivistä sideharsokangasta, mutta koska minulla ei sellaista ole (tai itse asiassa on, mutta en tiedä, missä se on, hihii), käytin suodatinpussia, jonka olin asetellut purkin päällä lepäävään siivilään. Tästä aiheutui sellainen ongelma, että sakka ja pintakerroksen jämät tukkivat suodatinpussin pohjan niin, että gheetä ei valunut pussin läpi lopulta enää lainkaan. Vaihdoin tilalle uuden suodatinpussin, joka sekin meni tukkoon. Lopulta hermostuin suodatinpussien kanssa pelleilyyn ja päätin laittaa siivilään talouspaperin - tapahtukoon mitä tapahtuu! Onneksi ghee kuitenkin valui talouspaperin läpi ihan nätisti, ja loput sakat jäivät talouspaperiin.

Säilytä valmis ghee mieluusti huoneenlämmössä. Ghee säilyy useita kuukausia, jopa lähes vuoden. Muista kuitenkin ottaa gheetä aina puhtaalla ja kuivalla lusikalla.

Ahven, joka ei petä

2011-09-17T08:33:00.003+03:00

Olen blogannut tästä ruoasta jo aikaisemmin, tarkemmin sanottuna syyskuussa 2008, eli kolme vuotta sitten. Herranjestas! Kylläpä aika rientää. Kokeilin silloin ensimmäistä kertaa Madhur Jaffreyltä peräisin olevaa kalaruokaa, jonka valmistustapa oli minusta aika erikoinen: kala ensin keitettiin ja sitten paistettiin.

Ihastuin ruokaan heti ensi kokeilulla, ja ajan saatossa tästä on tullut eräänlainen bravuurini, joka maistuu kaikille: suomalaisille ja intialaisille; lapsille ja aikuisille; kalan ystäville ja kalan inhoajille. Parhaimpana saavutuksenani pidän sitä, että olen saanut semmoisenkin intialaisen krantun, joka ei syö kalaa ollenkaan (kala kuulemma "haisee"), syömään tätä ja jopa tykkäämään tästä!

Ruoan tekee kaikille maistuvaksi erityisesti se, että kala on lähes satavarmasti ruodotonta. Kun kala keitetään ja revitään pieniksi paloiksi, ruodot saa poistettua kalasta ihan kokonaan. Mausteiden määrää ja laatua voi niitäkin vaihdella makunsa ja mieltymystensä mukaan: vähemmillä mausteilla tulee suomalaiseen suuhun sopivaa; enemmillä intialaiseen makuun sattuvaa.

Joskus olen myös tuunannut alkuperäistä ohjetta ja lisännyt kalan joukkoon jotakin. Tällä kertaa laitoin kalan mukaan raastettua porkkanaa, joka antoi ruoalle hauskan värin, ja sopi makunsa puolestakin ruokaan oikein hyvin.

Käytän kalana yleensä ahventa, mutta mikä tahansa muukin valkolihainen kala sopii tähän ruokaan. Kalaksi sopii vähän ruotoisempikin kala, koska ruodot kuitenkin poistetaan. (Meillä on ahventa lähes aina pakastimessa, koska iskä on kova kalamies. Meidän ei siis tarvitse maksaa ahvenesta lähes kolmeakymppiä kilolta, mikä on vallan mukava juttu!)

Jag heter affen, vad heter du? Biffi?

INTIALAISITTAIN PAISTETTUA AHVENTA
neljälle - kuudelle

6-8 (pienehköä) ahvenfilettä
1 tl suolaa
½ tl kurkumaa

1-2 rkl öljyä
1 tl ruskeita sinapinsiemeniä
1 tl juustokuminan eli jeeran siemeniä
pari oksaa currylehtiä (voi jättää poiskin)
½ tl fenkolinsiemeniä
1 sipuli hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1- 2 vihreää chiliä joko hienonnettuna tai pitkittäin halkaistuna*
2 porkkanaa karkeaksi raastettuna
1 - 1 ½ tl suolaa
½ tl jauhettua korianteria
n. 2 rkl sitruunamehua
(tuoretta korianteria hienonnettuna)

*isommat chilipalat voi halutessaan noukkia ruoasta pois ennen tarjoilua

VALMISTUS

1. Leikkaa kalafileet 3-4 cm:n pituisiksi paloiksi. Kiehauta kattilassa sen verran vettä, että kalapalat peittyvät, ja lisää suola, kurkuma ja kalapalat. Anna kalojen kiehua, kunnes ne ovat juuri ja juuri kypsiä (noin 4-5 minuuttia). Kaada kalapalat siivilään ja anna niiden jäähtyä sen verran, että pystyt käsittelemään niitä.

2. "Revi" kalapalat käsin pieniksi paloiksi ja poista samalla mahdolliset ruodot. Laita kalasilppu sivuun odottamaan.

3. Kuumenna öljy pannulla ja lisää sinapinsiemenet, jeeran siemenet, currylehdet sekä fenkolinsiemenet. Kun sinapinsiemenet alkavat paukkua, lisää sipuli, valkosipuli ja chilit. Paista muutama minuutti, kunnes sipulit ovat hieman pehmenneet. Lisää raastettu porkkana, suola sekä korianterijauhe ja hauduttele kannen alla, kunnes porkkanat ovat pehmeitä (n. 5 minuuttia). Lisää kalasilppu, sekoita huolellisesti ja jatka paistamista muutaman minuutin ajan. Mausta lopuksi sitruunamehulla, tarkista maku ja koristele halutessasi tuoreella korianterilla.

Syö vaikkapa riisin kanssa.

Omenamurupizza

2011-09-12T11:14:00.004+03:00

Kovin usein ei käy niin, että saisin inspiraation leipoa. Mutta jos sellainen ihme sattuu tapahtumaan, inspiraatio (lue: makean himo) on yleensä niin kova, että toimeen on päästävä välittömästi. Koska leivon niin harvoin, meillä ei ole koskaan mitään kunnon leivonta-aineksiakaan, vaan herkut on raavittava kasaan aika köyhistä aineksista. Kauppaan ei tietenkään voi lähteä aineksia ostamaan, koska sieltähän voi saman tien ostaa sitten ne leivonnaisetkin!

Tällä kertaa minulla oli poikkeuksellisen hyvän lähtökohdat leivonnalle, sillä kaapissa oli tuttavalta saatuja omenoita. Lamppu syttyi: omenapiirakka - sitä minä haluan! Reseptejä selaillessani alkoi kuitenkin harmittaa: miksi omenapiirakkaan tulee aina niin hirveästi rasvaa. Ja jaksaisinko sittenkään alkaa ihan oikeasti leipoa...

Näitä pohtiessani mieleeni tuli hyderabadilaisessa kahvilassa syömäni suklaapizza, ja tuumasin, että kai makean pizzan voi tehdä omenoistakin. Yhteishyvän ruokasivuilla näkyi olevan semmoisen ohjekin, mutta kyseiseen pizzaan tuli minun mielestäni aivan liikaa kaikkea, joten päätin tehdä kokonaan omanlaiseni pizzan. Voisin laittaa pizzan päälle "juustoraasteeksi" muruseoksen, joka on minusta erittäin suurta herkkua!

Hiivaa minulla ei tietenkään ollut, mutta onneksi minulla oli tallessa Kaarina Roinisen Kaarinan parhaat leivonnaiset -kirjasta talteen otettu ohje pizzapohjasta, joka nostatetaan leivinjauheella. Nyt saisin kokeilla samalla sitäkin!

Minulla on tapana aina jotenkin tyriä kaikki leipomisprojektini, ja niin meinasi käydä tämänkin pizzan kanssa, vaikka pizzan tekeminen ei mielestäni edes ole varsinaista leipomista. Tein pohjan ohjeen mukaan, minkä jälkeen laitoin taikinapallukan kulhoon, jonka peitin oikeaoppisesti liinalla. Jätin taikinan nousemaan, ja kymmenen minuutin kuluttua kävin nostelemassa liinaa siinä toivossa, että taikina olisi paisunut siinä ajassa jalkapalloksi. Taikinamytylle ei ollut kuitenkaan tapahtunut mitään; se näytti vain jotenkin hieman väsähtäneeltä. Menin jatkamaan muita puuhiani, kunnes yhtäkkiä mieleeni putkahti ajatus: leivinjauhe! Eihän leivinjauheella kohotettavia leivonnaisia kuulu nostattaa huoneenlämmössä, vaan ne pitää paistaa heti! Uuni siis helvetin äkkiä päälle ja pizzapohjaa kaulimaan!

Onneksi mitään peruuttamatonta vahinkoa ei vielä ollut ehtinyt tapahtua, ja pizzapohja onnistui "esikohotuksesta" huolimatta ihan hyvin. Mikään pullava pohjasta ei tullut, mutta onneksi en semmoisesta tykkääkään. Omenapizzaan voi ihan yhtä hyvin käyttää tavallista hiivataikinaa - sitä samaa, josta tehdään suolainen pizzakin. Jos siis varsinaisen pizzan teosta jää yli taikinaa, sen voi käyttää jälkiruokapizzaan. Myös valmiit pizzapohjat varmaankin käyvät.

Ohut ja rapea pohja.

Puolitin pizzapohjaohjeen, ja puolikkailla määrillä tuli sellainen sivistynyt annos neljälle tai mättöannos kahdelle. Muruseosta olisi riittänyt sitäkin puolikas annos, mutta tein tarkoituksella muruseosta vähän liikaa, jotta voin käyttää sen johonkin muuhun, esimerkiksi jäätelön päällä. Paistoin jämämuruseoksen pizzan vieressä leivinpaperilla.

OMENAMURUPIZZA

Pizzapohja
Ohje Kaarina Roinisen kirjasta Kaarinan parhaat leivonnaiset
ohjeella tulee yksi iso pellillinen; pienempään jälkiruokapizzaan riittää puolikas annos
2 ½ dl vehnäjauhoja tai durumvehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
2 rkl öljyä
1 dl kylmää vettä

Omenaseos
1 rkl voita
noin 5 kotimaista omenaa
n. 2 rkl sokeria (sokerin määrä riippuu omenien happamuudesta)
n. ½ tl jauhettua kanelia
1 rkl rusinoita

Muruseos
Puolikas annoskin riittää hyvin yhteen pienempään pizzaan
50 g voita tai margariinia
1 dl kaurahiutaleita
1 dl vehnäjauhoja
n. ½ dl sokeria

VALMISTUS

1. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.

2. Tee ensin omenatäyte. Kuori ja lohko omenat. Kuumenna pannu ja sulata siinä rasva. Lisää omenalohkot, sokeri ja kaneli ja paistele sekoitellen, kunnes omenat ovat pehmenneet hieman. Omat omenani olivat jotain harvinaisen möyhevää lajiketta, ja niille riitti muutaman minuutin kääntely pannulla. Sekoita joukkoon lopuksi rusinat, siirrä seos pois liedeltä ja anna sen jäähtyä täysin. Jotkut pähkinät (esim. pekaanipähkinät) olisivat saattaneet olla mukava lisä ompposeoksessa, mutta kun niitä ei ollut, piti tulla toimeen ilman. Ensi kerralla laitan myös pähkinöitä.

3. Tee seuraavaksi muruseos. Sulata voi tai margariini ja sekoita muut aineet rasvan joukkoon murumaiseksi seokseksi.

4. Valmista viimeiseksi pizzapohja. Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Lisää öljy ja vesi ja sekoita taikina tasaiseksi. Kauli taikina välittömästi pyöreäksi levyksi jauhoja apuna käyttäen ja nosta levy pellille leivinpaperin päälle. Levitä päälle omenatäyte ja lopuksi muruseos.

5. Paista pizzaa 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Maistuis varmaan mullekin.

Cashew-makeiset (Kaju burfit)

2011-09-10T19:44:00.001+03:00

Nämä cashewpähkinöistä valmistetut burfi-makeiset ovat yksi suosikkini intialaisista makeisista - vaikka jos ihan totta puhutaan, niin taidan tykätä aika paljon kaikista intialaisista makeisista. :-) Kaju burfeissa on se hyvä puoli, että ne valmistuvat äärimmäisen nopeasti - parissakymmenessä minuutissa - ja yksinkertaisista aineksista, koska niihin ei tarvita esimerkiksi gheetä (intialaista kirkastettua voita) tai palmusokeria lainkaan. Ne eivät myöskään sisällä maitoa, kuten monet muut intialaiset makeiset, joten ne sopivat niin laktoosi-intoleranteille kuin vegaaneillekin.

Koska cashewpähkinät ovat Intiassa aika tyyriitä, kaju burfit yhdistetään yleensä juhliin ja muihin erityistilanteisiin. Kaju burfit ovat erityisen suosittuja esimerkiksi valon juhlan Diwalin aikaan sekä Ganesh Chaturthina, jota vietettiin Intiassa vastikään reilu viikko sitten.

Intiassa burfit koristellaan syötävällä hopealla (varak), jolla saadaan burfien päälle hopeinen kerros. Minusta hopean käyttäminen ruoanlaitossa on vähintäänkin epäilyttävää, joten en ole koskaan sitä käyttänyt enkä edes omistanut. Itse koristelen kaju burfini halkaistuilla cashewpähkinöillä, jotka olen ruskistanut kevyesti öljyssä pannulla. Burfit voi koristella esimerkiksi näin, ihan oman mielikuvituksensa mukaan, tai jättää kokonaan koristelemattakin. Makuasioita. :-)

Kaju burfit ovat aika makeita, kuten intialaiset makeiset yleensäkin, mutta sokerin määrää voi halutessaan pienentää (itse laitan sokeria puolitoista desiä). Kardemummaa laittelen yleensä ihan silmämääräisesti, joten en osaa tarkalleen sanoa sen määrää. Olisikohan sitä ollut joku puolikas teelusikallinen.

KAJU BURFIT (CASHEW-MAKEISET)
noin 16 palaa

AINEKSET
2 ½ dl - 3 dl cashewpähkinöitä
1 1/4 dl - 1 ½ dl sokeria
3/4 dl vettä
jauhettua kardemummaa

VALMISTUS

1. Jauha cashewpähkinät blenderillä, maustemyllyllä, kahvimyllyllä tai muulla sopivalla koneella mahdollisimman hienoksi jauheeksi. Laita jauhe sivuun odottamaan.

2. Voitele (reunallinen) lautanen kevyesti öljyllä, koska valmis cashew-seos levitetään lautaselle jähmettymään. Laita lautanen lieden sivuun odottamaan.

3. Laita sokeri ja vesi paksupohjaiseen kattilaan. Varaa viereesi myös sokerilämpömittari, jos omistat sellaisen; jos et, ilmankin pärjää hyvin, kun käyttää intialaisten emäntien konsteja. :-) Kiehauta sokeri-vesiseos silloin tällöin sekoitellen, kunnes sokeri on liuennut veteen. Laita lämpömittari kattilaan ja anna liemen porista keskilämmöllä, kunnes mittari näyttää noin 105-110 astetta celsiusta.

Jos sinulla ei ole lämpömittaria, voit testailla sokerisiirapin (chasni) valmiutta sormin. Intialaisissa kodeissa tätä menetelmää käytetään paljon, koska niissä ei lämpömittareita juurikaan tunneta. (Ja vaikka tunnettaisiinkin, niihin ei varmasti luotettaisi, koska vanhat keinot ovat aina parempia kuin pussillinen uusia. :-D) Testaukseen käytetään ns. nauhamenetelmää: Otetaan puulastaan hieman siirappia, annetaan sen jäähtyä muutama sekunti, minkä jälkeen otetaan hieman siirappia etusormen päähän. Tämän jälkeen kosketetaan peukalolla kevyesti etusormea ja vedetään sormet irti toisistaan. Jos sormien väliin ei jää mitään, on vielä jatkettava keittämistä. Jos taas sormien väliin jää katkeamaton nauha, siirappi on valmista (ns. one-thread consistency, katso kuva).

Vaikka minulla on vanha ja hidas liesi, aikaa sokerisiirapin valmistumiseen ei mennyt kuin seitsemisen minuuuttia laskettuna siitä hetkestä, kun laitoin lieden päälle. Tehokkaammalla liedellä siirappi valmistuu varmaan vieläkin nopeammin.

4. Kun sokerisiirappi on valmista, sekoita joukkoon cashew-jauhe ja kardemumma. Sekoita seos mahdollisimman tasaiseksi, jotta joukkoon ei jää klimppejä. Jos seos näyttää liian paksulta ja sekoittaminen tuntuu vaikealta, voit lisätä joukkoon ripauksen kuumaa vettä. Tämän takia kannattaa pitää kattilan vieressä valmiina hieman keitettyä vettä, jotta seoksen rakennetta voi tarvittaessa korjata. Massan tulisi olla sellaista paksun puuron omaista. Jatka keittelyä, kunnes seos irtoaa kattilan reunoista ja alkaa kerääntyä yhdeksi köntiksi. Tähän ei mene kuin hetki (ehkä minuutti, pari). Jos seos kuitenkin näyttää yhä löysältä, jatka keittelyä (koko ajan sekoitellen) kunnes massa irtoaa reunoista.

5. Kaada kuuma seos voidellulle lautaselle ja tasoita se esim. metallilastalla noin sentin paksuiseksi levyksi. Seos jäähtyy ja jämähtää hyvin nopeasti, joten voit painella sitä myös käsin. Jos haluat oikein tasapintaisia namuja, levyn voi varmaankin myös kaulia, jolloin kaulimen ja levyn väliin olisi ehkä hyvä laittaa kelmu, jonka alapuoli on sivelty öljyllä. Tätä en ole vielä koskaan kokeillut, joten en voi puhua kokemuksen syvällä rintaäänellä. :-) Jos painelet massaa käsin ja massa tuntuu takertuvan kovin pahasti käsiin, kädet voi sivellä kevyesti öljyllä.

6. Anna levyn jäähtyä ja jähmettyä rauhassa. Tämä onnistuu huoneenlämmössäkin, mutta jos olet malttamaton, laita levy jääkaappiin tai peräti pakastimeen. Kun levy on jämähtänyt kovaksi (tähän menee reilusti alle puoli tuntia), leikkaa se perinteisesti timantin muotoisiksi paloiksi, neliöiksi tai ihan millaisiksi paloiksi haluat. Irroita palaset ja laita ne ilmatiiviiseen säilytysrasiaan. Laita kerrosten väliin leivinpaperia, jotta palaset eivät takerru toisiinsa.

Kaju burfit ovat minusta suunmukaisempia ja paremman makuisia, kun ne säilyttää huoneenlämmössä, mutta jääkaapissa ne säilyvät tietysti pidempään. En ole koskaan oikein päässyt testaamaan burfien säilyvyyttä (koska ne ovat aina hävinneet parempiin suihin, hihii), mutta burfien pitäisi säilyä huoneenlämmössä noin viikon ja jääkaapissa parikin viikkoa. Ne toki kuivuvat ajan mittaan, joten mitä nopeammin ne syö, sitä parempi. :-)

Hakaniemen intialaiset kaupat

2011-09-04T12:29:00.001+03:00

Mielessäni on pyörinyt jo ainakin vuoden verran, että pitäisi kirjoittaa jotakin Hakaniemen aasialaisista kaupoista intialaisesta näkövinkkelistä - siis siitä, mitä intialaisia ruokatarvikkeita mistäkin kaupasta saa ja mitä kannattaa mistäkin lähteä etsiskelemään. Toivottavasti tämä hieman helpottaa intialaisten tuotteiden haeskelua, koska aasialaiset kaupat saattavat tuntua ensi alkuun aika pelottavilta, ainakin omasta mielestäni. :-)

Tutkailin intialaisten tuotteiden saatavuutta kolmessa marketissa, Maharajassa, Vii Voanissa ja Aasialaisessa kaupassa. Hakaniemessä on varmasti monia muitakin hyviä kauppoja, joista saa myös intialaisia tuotteita (esimerkiksi Taj Mehal), mutta käyn itse tavallisimmin näissä kolmessa, joten ne ovat minulle kaikkein tutuimmat. Minusta nämä kolme ovat myös kaupoista parhaimmat, vaikka kauppojen valikoima riippuukin aika paljon käyntiajankohdasta, erityisesti vihannesten ja muiden tuoretuotteiden osalta. Jos sattuu menemään kauppaan huonona ajankohtana, kuten lauantai-iltapäivänä, vihanneshyllyt huutavat luultavasti tyhjyyttään, mutta jos vihanneskuorma on juuri tullut, valikoima voi olla hyvinkin runsas.

Muutamia peri-intialaisia tuotteita, kuten paneer-juustoa, tuoreita currylehtiä, tuoretta sarviapilaa ja kuivattua kokonaista kookosta eli kopraa en ole nähnyt missään kaupassa (paitsi currylehtiä kerran monta vuotta sitten Taj Mehalissa), joten en niitä enää kauppojen yhteydessäkään mainitse.

Maharaja
Hämeentie 16
Avoinna: kaikkina viikonpäivinä, myös sunnuntaisin

Kauppa näyttää hieman sekavalta, ja riisisäkit tervehtivät tulijaa jo ovella. Kaupassa on yleensä hyvin vähän asiakkaita, joten ruuhkasta ei ole pelkoa. Palvelu on aika ylimalkaista, eikä mitenkään erityisen ystävällistä. Maharaja mainostaa itseään afro-aasialaisena kauppana, ja siellä onkin oma nurkkaus esimerkiksi srilankalaisille ja turkkilaisille ruokatarvikkeille. Myynnissä (pakasteena) on sellaisiakin kummallisuuksia kuin lehmän sorkkia ja vatsaa. Niitä tuskin kukaan intialainen ainakaan ostaa!

Miksi Maharajaan kannattaa tulla intialaisille ruokaostoksille?

Intialaisten kuivatuotteiden ja säilykkeiden valikoima on Maharajassa erinomainen. Myynnissä on kaikkia intialaisia linssilaatuja (mm. toor dalia, urad dalia, moong dalia, chana dalia ja paahdettua dariaa) sekä riisejä (ainakin basmatia ja sona masooria). Jauhovalikoima on erittäin hyvä, ja myynnissä on muun muassa chapatijauhoja, kikhernejauhoja (besan), hirssijauhoja (ragi), maissijauhoja ja riisijauhoja. Kuivatuotteiden osalta Maharajasta löytyy oikeastaan kaikki, mitä intialaisessa ruoanlaitossa voi tarvita - on pohaa, rawaa, vermicelli-nuudeleita, murmuraa, sago-helmiä, valmiita dosa-, idli, gulab jamun -ym. seoksia, valmisaterioita, Haldiram-sekoituksia, papadameja, bhel pureja. Maustevalikoima on todella hyvä, ja saatavilla on kaikkien intialaisten perusmausteiden ja mausteseosten lisäksi myös hieman harvinaisempia mausteita, kuten hajupihkaa eli asafoetidaa sekä mustaa suolaa. Currylehtiä saa kuivattuina ja tamarindia kokoonpuristettuna ("wet tamarind"). Teevalikoima on hyvä, ja pikkelssi ja chutney-säilykkeitä on tarjolla useampi hyllymetrillinen (lähinnä Patak's:n tuotteita). Lisäksi kaupasta löytyy muun muassa gheetä, intialaisia öljyjä, palmusokeria ja kookosta hiutaleina.

Maharajan pakastealtaasta (joka tosin on aika epähoukuttelevan sekainen) löytyy useita erilaisia intialaisia valmisleipiä - mm. roteja ja parathoja - sekä puolivalmista pikkupurtavaa, kuten samosoita.

Valikoiman laajuus ja asiakkaiden vähyys ei ole hyvä yhdistelmä, mikä näkyy Maharajassa selvästi. Päiväysten kanssa saa olla tarkkana, ja parin päivän takaisella visiitilläni löysin sellaisiakin tuotteita, joiden parasta ennen -päiväys oli mennyt umpeen tammikuussa!

Mitä intialaisia ruokatarvikkeita Maharajasta ei saa?

Tuoreiden vihannesten valikoima ja laatu on ollut joka käynnilläni aika surkea. Lehtivihannekset ovat nuupahtaneita, ja yksi ainoa jäljellä oleva pullokurpitsa on nähnyt parhaat päivänsä jo aikoja sitten. Mutta joskus Maharajassa voi kokea yllätyksiäkin: viime käynnilläni kaupassa oli tuoreita rumpukeppejä (drumsticks), ja ne olivat siinä kunnossa, että niitä olisi voinut jopa ostaakin!

Maharajan erikoisuuksia?

Maharajassa on minusta kaupungin paras intialaisten astioiden valikoima, joten sinne kannattaa suunnata intialaisille astiaostoksille. Kauneudenhoito- ja hiustuotteita on niitäkin monta hyllymetrillistä, ja jos iskee äkillinen mieliteko ostaa aitoa tai synteettistä hiusta, Maharajasta sitä löytyy.

Kaupan yhteydessä toimii intialainen pikaruokapaikka Bombay Express. Olen syönyt paikassa kerran, ja annos oli ihan kelvollinen, mutta ei mikään mieleenpainuva makuelämys. Minua viehätti erityisesti pöydällä lojunut pikkelssipurkki, josta sai annostella pikkelssiä ruokansa kyytipojaksi oman mielensä mukaan. En tosin tiedä, onko pikkelssiä tarjolla aina, vai johtuiko pikkelssin läsnäolo siitä, että samaan aikaan syömässä sattui olemaan kolme intialaista kaveria, jotka ehkä kaipasivat lisäpotkua ruokaansa...

Vii Voan
Hämeentie 3
Avoinna: kaikkina viikonpäivinä, myös sunnuntaisin
Nettisivu: Vii Voan

Vii Voan on varsin suosittu niin suomalaisten kuin ulkomaalaistenkin keskuudessa, joten asiakkaita on kaupassa aina. Lauantaisin ruuhka on pahimmillaan, ja silloin joutuu melkein käyttämään kyynärpäätaktiikkaa. Viikolla taas, ainakin aamupäivisin, kaupassa on huomattavasti rauhallisempaa. Kauppa oli ennen puolta pienempi, ja laajennus oli varmasti kaikkien mieleen, koska tuotevalikoima parani entisestään. Kassojakin on nykyään kaksi. En tiedä, aikooko Vii Voan laajentaa taas, koska viereisen liiketilan ikkunoihin oli ilmestynyt Vii Voanin tarrat.

Liike on yleisilmeeltään siisti, ja erityisesti pakastealtaat ilahduttavat Maharajan pakastealtaiden jälkeen siisteydellään. Vii Voanissa tulee joskus hyvinkin eksoottinen olo, kun myyjät keskustelevat keskenään ja asiakkaittensa kanssa kovaäänisesti omalla kielellään. Kaupassa melkein unohtaa, että on Suomessa. :-) Palvelu on parantunut mielestäni huomattavasti siitä, kun Vii Voanissa ensimmäistä kertaa asioin (joskus 90-luvun lopussa), ja palvelu on nykyään suorastaan ystävällistä.

Miksi Vii Voaniin kannattaa tulla intialaisille ruokaostoksille?

Vii Voan on varmastikin kaupungin suosituin aasialainen kauppa, ja intialaisittain ajatellenkin se on ihan kelpo paikka. Jos sattuu tulemaan paikalle silloin, kun vihenneshyllyt ovat täynnä, tarjolla on paljon vihanneksia intialaiseen ruoanlaittoon: keittobanaania, lehtivihanneksia, okraa, luffaa, karvaskurkkua, vihreää mangoa, pullokurpitsaa, kajottikurpitsaa, vihreitä chilejä, pieniä sambhar-sipuleita, tuoretta korianteria ja minttua. Munakoisojen osalta Vii Voanin tarjonta on sen sijaan aika kehno, sillä en ole nähnyt kaupassa pitkään aikaan minkäänlaisia intialaisia munakoisoja. Pitkulaisia violetteja olen Vii Voanista joskus bongannut, mutta siitäkin on jo aikaa.

Vii Voanin vihannestarjonta vaihtelee suuresti, enkä ole oikein päässyt selvyyteen siitä, milloin vihannekset kauppaan tulevat ja milloin kannattaisi olla haukkana paikalla. Jos joku tietää, saa vinkata! Viime aikoina varsinkin on tuntunut, että olen kaupassa aina väärään aikaan - silloin, kun vihanneshyllyt ovat lähes tyhjät ja kun jo hieman homehtuneita chilejä myydään euron alennushintaan.

Vii Voanin riisivalikoima on intialaisittain ajatellen hyvä, sillä myynnissä on basmatin ja sona masoorin lisäksi myös punaista rosemattaa. Chapatijauhovalikoima on Vii Voanissa jopa parempi kuin Maharajassa, sillä myynnissä on kolmea erilaista chapatijauhoa. Päiväystenkään kanssa ei tarvitse olla läheskään yhtä tarkkana kuin Maharajassa, koska tuotteiden vaihtuvuus on asiakaspaljoudesta johtuen suuri. Vii Voanista saa myös joitakin muita intialaisia kuivatuotteita, kuten kikhernejauhoja, riisijauhoja ja idli- ja dosa-valmispaketteja. Kaikkia intialaisia peruslinssejä ja mausteita on niitäkin yleensä aina saatavilla, kuten myös gheetä, palmusokeria, pikkelssejä (Mother's -merkkisiä) ja mangososetta. Yleisesti ottaen intialaisten kuivatuotteiden valikoima on Vii Voanissa kuitenkin paljon suppeampi kuin Maharajassa.

Pakastekala- ja katkarapuvalikoima on Vii Voanissa erittäin hyvä, ja pakastealtaat ovat siistit ja järjestyksessä. Myös intialaisia roti-leipiä saa pakasteena.

Mitä intialaisia ruokatarvikkeita Vii Voanista ei kannata etsiä?

Koska Vii Voan on erikoistunut muun muassa thaimaalaisiin, kiinalaisiin ja japanilaisiin tuotteisiin, mitään kovin erityisen intialaista liikkeestä ei kannata etsiä. Vii Voanista ei siis löydy esimerkiksi sormihirssijauhoja (ragi), intialaisia vermicelli-nuudeleita, hajupihkaa tai rumpukeppejä (drumsticks). Niitä vihanneksia ja mausteita, joita käytetään muissakin Aasian maissa kuin Intiassa, Vii Voanista saa kyllä melko varmasti.

Vii Voanin erikoisuuksia?

Vii Voanilla on muutama asiakkaille merkitty parkkipaikka kaupan takana sijaitsevassa parkkihallissa. Parkkipaikalle ajetaan Näkinkujan puolelta, ja parkkipaikalta marssitaan kauppaan takaoven kautta.

Vii Voanin juomavalikoima on vertaansa vailla, sillä erilaisia mehuja ja limuja on tarjolla kokonainen seinärivistö. Kylmäkaapeista löytyy muun muassa tamarindi-, mango-, kookos-, guava- ja aloe vera -mehuja.

Aasialainen kauppa/Aseanic Trading
Kolmas Linja 3
Avoinna: maanantaista lauantaihin

Aasialainen kauppa sijaitsi ennen Espoossa, silloisen Super-Vexin kanssa samassa rakennuksessa, jolloin se oli pieni ja hieman sekava kauppa. Muutettuaan Hakaniemeen muiden aasialaisten kauppojen kylkeen siitä tuli suuri ja suosittu kauppa. Liikkeessä on asiakkaita aina, ja varsinkin lauantaina paikalla on tunkua. Autojakin parkkeerataan liikkeen eteen vähän miten sattuu. Kaupassa näkee jonkun verran myös suomalaisia asiakkaita, vaikka pääpaino näyttääkin olevan aasialaisella väestöllä. Palvelu on ystävällistä ja avuliasta.

Omasta mielestäni paras aika asioida Aasialaisessa kaupassa on perjantaina puolenpäivän jälkeen, kun vihanneskuorma on saapunut liikkeeseen. Silloin tosin myös tukkuostajat saattavat olla liikkeellä, eikä ole kiva jämähtää kassajonoon muutaman sellaisen taakse, joiden kärryt ovat ääriään myöten täynnä jotakin.

Miksi Aasialaiseen kauppaan kannattaa/ei kannata tulla intialaisille ruokaostoksille?

Käyn Aasialaisessa kaupassa lähinnä vihannesten takia, koska kaupan vihannesvalikoima on luotettavampi kuin Vii Voanin. Yleensä usutan käyntini juuri perjantai-iltapäivään; lauantai-iltapäivänä hyllyt ovat jo tyhjillään. Myynnissä on samoja vihanneksia kuin Vii Voanissakin, eli keittobanaania, lehtivihanneksia, okraa, luffaa, karvaskurkkua, vihreää mangoa, pullokurpitsaa, kajottikurpitsaa, vihreitä chilejä, tuoretta korianteria ja minttua. Erityisesti lehtivihannesten valikoima on todella hyvä, ja vaikka paksoit ja muut vastaavat eivät varsinaisesti intialaiseen keittiöön kuulukaan, niillä voi hyvin korvata intialaiset lehtivihannekset, joita täältä ei saa. Aasialaisesta kaupasta saa myös kokonaisia tamarindipalkoja, joita en ole nähnyt missään muussa aasialaisessa kaupassa myytävän.

Muiden kuin vihannesten osalta Aasialaisen kaupan intialaisvalikoima on aika köyhä, koska kauppa on selkeästi keskittynyt muiden Aasian maiden tuotteisiin. Joitakin intialaisia perusmausteita täältäkin saa, kuten myös joitakin linssejä ja esimerkiksi kikhernejauhoja.

Aasialaisen kaupan erikoisuuksia?

Jos on kiinnostunut aasialaisesta ruoasta yleensä - miinus intialainen keittiö - tämä kauppa on varmaankin aikamoinen paratiisi. Myynnissä on huikea valikoima nuudeleita, erilaisia maustekastikkeita (soijaa, chilikastikkeita, papukastikkeita jne.), aasialaisia naposteltavia (ostan täältä aina wasabiherneeni!), säilykkeitä ja pakastettuja tuotteita. Aasialaisia ruoanvalmistus- ja tarjoiluastioita on hieno valikoima, ja myynnissä on esimerkiksi isoja wokkipannuja, bambuhöyrystimiä, syömäpuikkoja ja sinisiä posliiniastioita pienine keittolusikoineen.

Oli ihan pakko ostaa muutama onnenkeksi. :-)

Sitruuna-inkiväärilohi - ja vähän parsakaaliakin

2011-08-24T09:39:00.001+03:00

Silloin kun mieleni tekee lohta ja haluan ruoan valmistuvan mahdollisimman nopeasti, turvaudun reseptiin, joka on ollut suosikkini jo pitkään. Sitruuna-inkiväärilohi valmistuu todella nopeasti ja pienellä vaivalla, ja on myös tosi hyvää.

Lohen seuraksi tein tällä kertaa parsakaalia tavalla, joka on sekin jo moneen kertaan kokeiltu ja hyväksi havaittu. En suuremmin pidä parsakaalista, mikä on vähän harmi, koska parsakaali olisi niin terveellistä syötävää. Tykkään parsakaalista oikeastaan vain tällä tavalla, paahdetuilla seesaminsiemenillä ja valkosipulilla höystettynä. Tietenkin myös joku juustoinen parsakaalikin saattaisi osua ja upota. :-)

Terveellisyydestä tuli mieleeni pari sivustoa, joista on ollut minulle vuosien varrella paljon apua. Moni varmaan jo tunteekin nämä sivut, mutta ehkä pieni lisämuistutus ei ole pahitteeksi.

Fineli on elintarvikkeiden koostumustietopankki, josta löytyvät tiedot useimpien Suomessa käytettävien elintarvikkeiden koostumuksesta. Sieltä voi etsiä vaikkapa, missä hedelmässä on eniten C-vitamiinia, paljonko lanttukukossa on kaloreita tai miten kantarellien kokonaisenergia jakautuu (siis miten paljon niissä on rasvaa, proteiineja ja hiilihydraatteja). Finelin sivuston upeuden kruunaa se, että samat tiedot löytyvät myös ruotsiksi ja englanniksi! Se toimii samalla siis myös näppäränä tämän alan sanastona. :-)

Kansanterveyslaitoksen pdf-muotoinen Ruokamittoja-julkaisu taas sisältää kattavat tiedot ruokien ja ruoka-aineiden annos- ja yksikköpainoista. Sieltä selviää esimerkiksi, paljonko painaa yksi ruokalusikallinen öljyä tai yksi munankeltuainen, mikä on keskikokoisen tomaatin tai porkkanan paino, kuinka paljon painaa kolme desiä vehnäjauhoja tai mitä painaa lasagnen yksi tarjoiluannos. Julkaisusta on hyötyä erityisesti silloin, jos ei omista vaakaa ja/tai jos joutuu muuntelemaan reseptin mittoja paino- ja tilavuusmittojen välillä.

Sitruuna-inkiväärilohi
neljälle
(ohje peräisin Ken Homilta)

450 grammaa ruodotonta lohifilettä
2 tl suolaa (itse laitan huomattavasti vähemmän)
4 rkl (pähkinä)öljyä (tätäkin laitan huomattavasti vähemmän)
1 rkl inkivääriä hyvin hienonnettuna
1 tl sokeria
1 rkl sitruunankuorta (noin yhden sitruunan kuori)
1 sitruuna kuorittuna ja kalvottomiksi lohkoiksi leikattuna
suolaa ja mustapippuria
2 tl seesamiöljyä

Tee näin:

1. Suikaloi lohi reilun parin sentin paksuisiksi suikaleiksi ja ripottele suikaleiden päälle tasaisesti suolaa. Laita sivuun 20 minuutiksi.

2. Valmistele kaikki muut aineet ja laita ne wok- tai muun pannun vierelle, koska ruoka valmistuu tosi nopeasti.

3. Kuumenna pannu hyvin kuumaksi ja lisää 3 rkl öljystä. Kun öljy on tosi kuumaa, lisää lohisuikaleet. Anna suikaleiden paistua pari minuuttia, käännä ne varovasti ja anna suikaleiden saada väriä toisellekin puolelle. Suikaleita ei kannata turhaan tökkiä, koska ne saattavat mennä palasiksi. Poista lohisuikaleet pannulta (reikäkauhalla) ja laita ne lautaselle esim. talouspaperin päälle odottelemaan.

4. Pyyhkäise pannu puhtaaksi (varo polttamasta itseäsi!). Kuumenna pannulla loppu öljy, lisää inkivääri ja paista noin 20 sekuntia. Lisää sitten sokeri, sitruunankuori, sitruunalohkot, suolaa ja pippuria ja paista 1-2 minuutin ajan.

5. Lisää pannulle lohisuikaleet, sekoita varovasti ja paista noin minuutin ajan. Lisää lopuksi seesamiöljy ja kääntele se varovasti kalojen joukkoon.

Tarjoa ruoka esimerkiksi riisin kanssa.

Parsakaalia paahdetuilla seesaminsiemenillä ja valkosipulilla
noin neljälle

1 iso parsakaali keskikokoisiksi kukinnoiksi pilkottuna

1-2 rkl öljyä
2 rkl seesaminsiemeniä
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 kevätsipulia hienonnettuna (tai esim. salottisipulia)
½ - 1 punainen tuore chili hienonnettuna
1-2 rkl soijakastiketta
tarpeen mukaan suolaa & pippuria

1. Paahda seesaminsiemeniä kuivalla pannulla, kunnes ne ovat kullankeltaisia. Laita ne sivuun odottamaan ja laita pannulle tilkka öljyä. Lisää valkosipulit ja paahda niitä ahkerasti sekoitellen, kunnes nekin ovat kullankeltaisia ja rapsakan tuntuisia. Laita nekin sivuun odottelemaan.

2. Laita parsakaalit kiehuvaan, suolalla maustettuun veteen ja keitä ne napakan kypsiksi. Varo ylikeittämästä ihan löllöksi. Jäähdytä parsakaali pikaisesti kylmän veden alla siivilässä ja laita se sivuun odottamaan.

3. Kuumenna pannussa hieman öljyä ja lisää kevätsipulit sekä chili. Paista ehkä noin minuutin ajan sekoitellen. Lisää parsakaali, soijakastike, maun mukaan suolaa ja pippuria ja kääntele hyvin sekaisin. Paista hetki. Kääntele lopuksi joukkoon seesaminsiemenet ja valkosipulit.

Tarjoa esimerkiksi riisin kera.

Taatelitäytteiset leipäset

2011-08-20T17:22:00.003+03:00

Sen jälkeen, kun kerran näin taatelitäytteisten leipästen ohjeen Monsoon Spice -blogissa, olen käynyt säännöllisin väliajoin katselemassa tuota ohjetta ja kuolailemassa houkuttelevien kuvien ääressä. Vaikka taatelileipäset ovat olleet kokeilulistalla jo todella pitkään, sain kokeiltua niitä nyt vasta.

Makeat täytetyt leipäset tunnetaan Intiassa nimellä bobbattu, obbattu tai puran poli, ja tavallisimmin niiden täytteenä on linssejä, joita - kumma kyllä - käytetään Intiassa paljon myös jälkiruoissa. Minäkin olen aiemmin tehnyt vain näitä perinteisiä linssitäytteisiä leipäsiä, joista löytyy postaus täältä. Taatelilla täytetyt olivat minulle ennestään ihan tuntemattomia, mutta arvelin niiden olevan aikamoista herkkua, enkä väärässä ollutkaan. Ne olivat niin hyviä, että olisin voinut syödä kaikki yhdeltä istumalta. :-)

TAATELI-BOBBATTUT
kuuteen leipäseen

Taikina
2 dl vehnäjauhoja (täysjyvävehnäjauhoja tai chapati-jauhoja voi myös hyvin käyttää)
pieni ripaus suolaa
noin desin verran vettä

Täyte
200 grammaa pehmeitä, kivettömiä taateleita
1 rkl palmusokeria, hunajaa tai sokeria
hieman kardemummaa

öljyä tai gheetä paistamiseen

1. Valmista ensin taikina. Laita jauhot kulhoon, sekoita mukaan ripaus suolaa ja lisää vettä vähän kerrassaan, kunnes saat kimmoisan taikinapallon. Tarvittavan veden määrä riippuu vähän jauhoista, joten on hyvä lisätä vettä vähän kerrassaan, ettei sitä mene liikaa. Laita taikinapallo esimerkiksi pussiin, ja anna sen huilata puolesta tunnista pariinkin tuntiin.

2. Valmista sillä aikaa täyte. Itse tein niin, että panin taatelit blenderiin, lisäsin 1 ½ dl vettä ja ajoin tasaiseksi soseeksi. Alkuperäisessä ohjeessa taateleita keitettiin kymmenen minuuttia, jonka jälkeen ne ajettiin blenderissä soseeksi ilman vettä. Kummallakin tavalla varmasti onnistuu. Kuumenna sen jälkeen pannulla tilkka öljyä tai gheetä ja paistele siinä täytettä keskilämmöllä viitisen minuuttia. Sekoittele ahkerasti, ettei seos ota pohjaan kiinni. Sekoita joukkoon maun mukaan jauhettua kardemummaa ja anna seoksen jäähtyä.

3. Jaa taikina kuuteen osaan ja pyörittele osat palloiksi. Jaa myös täyte kuuteen osaan ja pyörittele nekin palloiksi. (Jos täyte tarttuu käsiin, käsiin voi laittaa kevyesti öljyä.)

Taatelipallukat.

4. Valmista leipäset seuraavasti: Kauli yksi taikinapallo reilun kymmenen senttimetrin kokoiseksi lätyksi. Käytä kaulimisessa apuna tarpeen mukaan jauhoja, mutta kuitenkin mahdollisimman vähän. Laita täytepallukka keskelle, nostele taikinan reunat ylös ja purista ne yhteen nyytiksi. Käännä nyytti liitoskohta alaspäin ja painele nyyttiä käsin kasaan. Kauli nyytti varovasti noin 12-15 senttimetrin kokoiseksi ja noin puolen sentin paksuiseksi lettuseksi. Nyyttiä kannattaa kaulia liitoskohta ylöspäin, paraatipuoli leivinlautaa vasten, koska näin leipä säilyy paremmin ehjänä.

Bobbattut ovat tuottaneet minulle aiemmin hieman päänvaivaa sen takia, että täyte on tahtonut tursuta lättysen sisältä ulos. Koska minulle ei ole tuota kärsivällisyyspuolta hirveästi jaettu, teinkin aiemmin niin, että jaoin yhden taikinapallukan kahtia, kaulin puolikkaat erillisiksi lätyiksi, laitoin niiden väliin täytepallon ja kaulin puolikkaat yhteen. Tarkempaa selostusta tästä "aita on matalin" -valmistustavasta voi katsoa aiemmasta linssi-bobbattupostauksestani. Nyt kun kerrankin kokeilin tätä ihan oikeaoppista valmistustapaa, jossa täytepallukka laitetaan taikinan sisään, huomasin, että eihän se ollutkaan niin vaikeaa kuin muistin. Täytekään ei meinannut pursuta ulos kuin yhdestä leipäsestä, kun kaulin sitä vähän väkivaltaisesti. Jos näyttää, että taikina alkaa repeillä ja täyte alkaa pursuta ulos, leipäsen voi ihan hyvin jättää hieman paksummaksikin. Maku ei siitä yhtään kärsi.

Paista leipäset öljyssä molemmin puolin, kunnes ne ovat mukavan ruskeita. Nauti leipäset mieluiten lämpiminä, kun pinta on vielä ihanan rapea ja sisus lämpimän tahmea. Nam!

Edit. Unohdin sanoa, että Intiassa bobbattut nautitaan usein niin, että päälle laitetaan nokare gheetä (kirkastettua voita).

Herkkupurilaiset

2011-08-11T22:00:00.003+03:00

Teen hampurilaisia itse tosi harvoin, mutta sitten kun innostun tekemään niitä, niitä pitää tietenkin aina tuunata jotenkin. Tällä kertaa teki mieli kokeilla hampurilaisten välissä punajuurisalsaa ja sen kaverina feta-jogurttikastiketta. Alun pitäen minun piti tehdä väliin jonkinlaisia kasvispihvejä, mutta sitten kun näin tämän Silvana Francon bulgurvehnällä jatkettujen pihvien ohjeen, innostuinkin kokeilemaan sitä.

Bulgur kevensi pihvien lihaisuutta mukavasti ja toi pihveihin ihan erilaisen fiiliksen ja rakenteen kuin tavallisessa jauhelihataikinassa. Sen lisäksi bulgur alentaa myös pihvien rasvapitoisuutta, lisää niiden kuitupitoisuutta ja tekee pihvitaikinasta riittoisamman.

Punajuurisalsa
3 punajuurta
puolikas punasipuli hyvin pieneksi hienonnettuna
reilusti minttua tai muuta yrttiä hienonnettuna
2 rkl (oliivi)öljyä
sitruunamehua (en mitannut; ehkä 1-2 rkl)
suolaa
mustapippuria

1. Keitä punajuuret kuorineen kypsiksi, anna niiden jäähtyä hetki ja kuori ne sitten. Pilko punajuuret hyvin pieniksi kuutioiksi ja laita ne kulhoon. Sekoita punajuurien joukkoon muut ainekset ja tarkista maku.

Feta-jogurttikastike
100 g fetaa
1 dl turkkilaista jogurttia
1 rkl (oliivi)öljyä
hieman mustapippuria

Murusta feta haarukalla kulhossa ja sekoita sen joukkoon muut ainekset. Sekoita kastike sileäksi.

Jauheliha-bulgurpihvit
noin 8 kappaletta
Mukailtu versio Silvana Francon ohjeesta

1 ½ dl bulguria
3 dl kuumaa (kana)lientä
350 g (naudan tai lampaan) jauhelihaa
1 pienehkö sipuli pieneksi hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
reilusti hienonnettuja yrttejä, esimerkiksi timjamia ja minttua
1 tl jauhettua juustokuminaa eli jeeraa
suolaa
mustapippuria

1. Laita burlgurit kulhoon ja kaada kuuma kanaliemi päälle. Anna liota 20-30 minuuttia, kunnes bulgur on pehmeää ja kaikki vesi on imeytynyt ryyneihin. Jos kaikki vesi ei ole imeytynyt, puristele se siivilän läpi pois.

2. Laita bulgurit, jauheliha ja kaikki muut ainekset kulhoon ja sekoita hyvin. Paista pannulla mieluusti koekakkara ja tarkista maku. Muotoile massasta hampurilaissämpylöiden kokoisia pihvejä ja paista ne pannulla keskilämmöllä molemmin puolin kypsiksi (noin 3-4 minsaa per puoli).

Kokoa herkkupurilaiset esimerkiksi niin, että laitat paahdettujen tai grillattujen hampurilaissämpylöiden väliin rapeaa salaattia, punajuurisalsaa, pihvin sekä feta-jogurttikastiketta. Sipuliakin olisin vielä ehkä kaivannut mukaan, vaikkapa paistettuina renkaina. Muuten hampurilaiset olivat aika hemmetin hyviä. :-)

Tandooribroileri

2011-08-07T09:46:00.002+03:00

Voi voi. Tässäpä meillä on laiminlyöty blogiparka, jonka kirjoittaja ei ilmeisesti näin kesällä syö mitään tai ei ainakaan laita ruokiaan itse. Plösähtäneestä ulkomuodosta päätellen syöty kyllä on, joten milläs selittelet.

On todella kummallista, että en ole koskaan tullut postanneeksi tandoorikanan ohjetta, vaikka se on oikeastaan ihan ensimmäinen intialaisruoka, jonka voin sanoa hallinneeni suhteellisen hyvin. Syöjiltä on ainakin tullut kiitosta, ja reseptikin on lähtenyt aika monen matkaan. :-)

Samalla tandoorimarinadilla voi valmistaa myös kalaa ja miksei myös paneer-juustoa, jonka Suomen oloissa voisi korvata tofulla. Tarkoituksenani olikin tehdä tandooribroileria ja kokeilla siinä samalla, miten tandooritofu onnistuisi, mutta lähikaupan tofuvalikoimat olivat kutistuneet niin kummallisiksi, että kokeilu jäi toiseen kertaan. Jos jään odottelemaan tandooritofun valmistumista, voi olla, että tätäkään postausta ei koskaan tule. :-D

Tandooriruoat ovat yleensä väriltään kirkkaanpunaisia, mikä johtuu siitä, että marinadissa käytetään tavallisesti joko punaista elintarvikeväriä tai vahvaa punaista chilijauhetta. En nykyään tykkää käyttää kumpaakaan, ja broiskun väri jää siksi väkisinkin aika laimeaksi.

Olen ottanut ohjeen kauan sitten jostakin intialaisesta keittokirjasta ja muokannut sitä ajan mittaan hieman. Intiassa käytetään tandooribroilerissa useimmiten luullista kanaa, jota minäkin yleensä käytän, mutta tällä kertaa tein ruoan ihan rintafileistä. Fileistä ei tullut ollenkaan kuivia, kuten olin pelännyt, vaan ihanan mehukkaita ja pehmeitä! Rintafileet ja -leikkeet sekä koipireidet ja koipipalat sopivat minusta tandooribroileriin kaikki yhtä hyvin, kunhan vain säätelee paistoaikaa. Tandooriuuniakaan ei tarvitse olla, vaan sähköuuni käy kypsentämiseen vallan hyvin.

Tandooribroileri on minusta erityisen ihana vierastarjottava, koska se saa rauhassa marinoitua vaikkapa siihen asti, kun vieraat tulevat. Kun broilerin sitten laittaa uuniin, ihanat tuoksut alkavat täyttää keittiön, ja kaikille tulee hirveä nälkä. :-) Tandooribroileri on hyvää myös kylmänä, joten jämillä (jos sellaisia jostain syystä jää!) voi täyttää seuraavan päivän eväsleivän.

TANDOORIBROILERI
kolmelle, neljälle

noin puoli kiloa broileria (koipia, koipireisiä, fileitä tai leikkeitä)

Ensimmäinen marinadi:
1-2 rkl sitruunamehua
hieman suolaa

Toinen marinadi:
1 dl paksua luonnonjogurttia
2 valkosipulinkynttä raastettuna tai puristettuna
noin parin sentin pätkä inkivääriä hienoksi raastettuna
1 pieni tuore vihreä chili hyvin ohueksi leikattuna
1 ½ tl korianterijauhetta
1 tl chilijauhetta (tai oman maun mukaan; voi myös korvata paprikajauheella)
3/4 tl jauhettua juustokuminaa
1 - 1½ tl suolaa
(punaista elintarvikeväriä)

VALMISTUS

1. Viillä jokaiseen kanapalaan muutama melko syvä viilto, jotta marinadi pääsee tunkeutumaan myös lihaan sisälle. Sekoita sitruunamehu ja suola ja hiero seos broilerien päälle ja viiltoihin. Anna marinoitua viidestä kymmeneen minuuttia.

2. Valmista sillä aikaa toinen marinadi, ja sekoita jogurttiin kaikki muut marinadin aineet. Laita broileripalat esimerkiksi pussiin ja lusikoi marinadi broilerien joukkoon. Kääntele pussia huolellisesti ja painele marinadia myös sisälle viiltoihin. Laita pussi jääkaappiin ja anna broilerin maustua mieluusti ainakin kahdeksan tuntia. (Jos et halua, että koko jääkaappi alkaa tuoksahtaa marinadille, laita pussi vielä ilmatiiviiseen astiaan.)

3. Ota broilerit ulos jääkaapista ainakin puoli tuntia ennen uuniin laittoa. Kuumenna uuni noin 200 asteeseen. Nostele broilerit pussista esimerkiksi ritilän päälle, jotta palat eivät lillu broilerista irtoavissa nesteissä. (Broilerien pinnalla olevaa marinadia ei tarvitse kaapia pois, vaan se saa tulla mukaan uuniin.) Kypsennä fileitä uunissa puolisen tuntia; koipireisiä ainakin tunnin verran. Kääntele paloja paistamisen aikana muutaman kerran ja voitele ne voilla tai öljyllä. Broilerit voi vielä viimeistellä mukavan paahtuneiden näköisiksi käyttämällä ne pikaisesti grillissä tai parilapannulla.

Tarjoa tandooribroileri sitruunalohkojen ja viipaloidun sipulin kanssa.

Viileyttä ja lämpöä ruoasta

2011-06-30T16:09:00.002+03:00

Oletko koskaan miettinyt, miksi talvella tekee mieli kuumaa keittoa, pataruokia ja lämmittäviä juomia, kun taas kesällä salaatit, hedelmät ja raikkaat juomat houkuttelevat ja ajatuskin kuumasta keittolautasesta inhottaa? Itse pohdin tätä kovastikin Intian kesässä, kun ulkona oli päivästä toiseen lähemmäs 40 astetta. Vesimelonia olisi mennyt kilokaupalla, mutta mitään kuumaa tai raskasta ei todellakaan tehnyt mieli.

Kiinalainen lääketiede ja intialainen ayurveda selittävät eri vuodenaikoihin perustuvat mieliteot sillä, että kehollamme on "ilmasto". Ihannetilassa kehomme ilmasto on tasapainossa - ei ole siis liian kylmä eikä liian kuuma. Kehon lämpötila - joka ei tässä tapauksessa tarkoita samaa kuin ruumiinlämpö, joka voidaan mitata kuumemittarilla - vaihtelee ympäröivien olosuhteiden ja syömämme ravinnon takia, sillä ruoka muuttuu kehossamme energiaksi, mikä synnyttää samalla lämpöä. Syntyvän lämmön määrä riippuu sekä syödyn ruoan määrästä että laadusta: mitä enemmän ja mitä raskaampaa ruokaa syömme, sitä enemmän lämpöä keho tuottaa. Tulee siis kuuma. Vastaavasti taas kevyempien ruokien jälkeen kehokin pysyy viileämpänä.

Eri ruoka-aineet ja ruokalajit tuottavat lämpöä kehoon eri tavoin. Kehoa lämmittäviksi ruoka-aineiksi kutsutaan sellaisia aineita, jotka pyrkivät johtamaan energian kehon uloimpiin osiin ja jotka samalla vilkastuttavat verenkiertoa, ja siksi myös tuottavat enemmän lämpöä kehoon. Viilentäviksi ruoka-aineiksi taas kutsutaan sellaisia, jotka pyrkivät johtamaan energian sisäänpäin. Näin kehon ulommaiset osat pysyvät viileämpinä, ja olokin tuntuu "viileältä". Lämmittävien ja viilentävien ruoka-aineiden väliin jäävät neutraalit ruoka-aineet, joilla ei ole havaittavaa lämpötilavaikutusta kehoon.

(Eri lähteet antoivat hieman eri tietoja siitä, kuuluuko esimerkiksi kananmuna lämmittäviin vai neutraaleihin aineksiin, mutta koska se useimmissa lähteissä luettiin lämmittäviin aineisiin kuuluvaksi, minäkin sijoitin sen tuohon kategoriaan. )

Koska kiinalaisessa lääketieteessä ja ayurvedassa tavoitteena on tasapainoinen keho, ruokavaliotakin tulisi vaihdella vuodenaikojen mukaan. Kun kesällä on kuuma, ruokavalioon tulisi lisätä viilentäviä ruoka-aineita ja lämmittäviä vastaavasti vähentää. Perusajatus on se, että hyvinvointi alkaa sisältä päin, joten ruokavalio on hyvinvoinnin kulmakivi. Tietenkin kuumasta kärsivä voi viilentää oloaan myös ulkoisesti ja käydä vaikkapa järvessä virkistäytymässä, mutta kestävämpi hyvinvointi alkaa sisältä päin. Pienet muutokset ruokavaliossa takaavat sen, että jaksamme paremmin niin kylmässä kuin kuumassakin.

Vaikka löydämmekin viilentävät ja lämmittävät ruoka-aineet melko intuitiivisesti (tekee kauheasti mieli jotain, esimerkiksi raikasta salaattia), ruoka-aineiden tunnistamiseksi on olemassa helppoja apukeinojakin. Ruoka-aineet voidaan ryhmitellä viilentäviin ja lämmittäviin eri ominaisuuksien perusteella.

Kasvualue
Trooppisilla alueilla kasvava ruoka on tavallisesti viilentävämpää kuin kylmemmässä ilmanalassa kasvava ruoka. Ananas ja mango ovat siis viilentävämpiä kuin mansikat ja kirsikat.

Kasvupaikka
Maan päällä kasvavat kasvikset ovat viilentäviä; maan alla kasvavat lämmittäviä. Tomaatti, parsakaali ja selleri ovat siis viilentäviä mutta peruna, palsternakka ja sipuli lämmittäviä.

Kasvunopeus
Nopeasti kasvavat kasvit ovat viilentävämpiä kuin hitaasti kasvavat kasvit. Salaatit, kesäkurpitsa ja kurkku sopivat siis kesäruokavalioon paremmin kuin palsternakka ja kaali. Äärimmäinen esimerkki hitaasti kasvavasta ja erittäin lämmittävästä kasvista on ginseng-juuri, jonka kasvuaika on kolmesta kuuteen vuotta.

Kasvin väri
Kasvikset, jotka ovat väreiltään kylmiä - vihreitä, sinisiä ja purppuranpunaisia - ovat myös lämpövaikutuksiltaan viilentävämpiä kuin lämpimän väriset kasvikset, punaiset, oranssit ja keltaiset.

Vesipitoisuus
Runsaasti vettä sisältävät kasvikset ja ruoka-aineet ovat viilentävämpiä kuin sellaiset aineet, jonka vesipitoisuus on alhaisempi. Tämän takia himoitsemme kesällä vesimeloni ja kurkkua - vaikka maistuuhan se makkarakin, vaikkei se mikään kovin vesipitoinen olekaan. ;-)

Kausituotteet
Luonto oikeastaan tietää, mitä me kunakin vuodenaikana tarvitsemme, ja kauden kasviksia ja hedelmiä syömällä kehommekin voi hyvin. Kesällä luonto tarjoaa meille vesipitoisia ja viilentäviä kasviksia, kuten salaattia, kurkkua, marjoja. Kun kesä alkaa vaihtua syksyksi, ja tarvitsemme jo hieman enemmän lämmikettä, saamme luonnosta juureksia, kurpitsaa, kaalia ja sipulia. Erityisen selvästi yhteyden kausituotteiden ja terveyden välillä huomaa sellaisissa maissa, joissa satoa todellakin saadaan ympäri vuoden, esimerkiksi Intiassa.

Eläinkunnan tuotteet
Eläinkunnan tuotteiden kohdalla perussääntönä voidaan pitää sitä, että vaihtolämpöisten eläinten liha on kehoa viilentävää, mutta tasalämpöisten kehoa lämmittävää. Täten nisäkkäiden (porsas, nauta) ja lintujen (broileri, kalkkuna) liha siis lämmittää kehoa, mutta merenelävät (kala, katkaravut) viilentävät sitä. Siksi kala on hyvä valinta erityisesti kesällä.

Ruoan valmistustapa ja -aika
Pääperiaate on, että mitä lähempänä alkuperäistä tilaansa ruoka-aine on (siis mitä vähemmän sitä on pilkottu ja/tai kypsennetty), sitä viilentävämpi se on. Raakana popsittu tomaatti on viilentävämpää kuin uunissa paahdettu tomaatti, ja höyrytetty parsakaali on viilentävämpää kuin parsakaalikeitto. Ruoka, joka on valmistettu pitkään ja matalalla lämmöllä, on lämmittävämpää kuin ruoka, joka on valmistettu nopeasti korkeassa lämpötilassa.

Mausteet
Mausteet lämmittävine ja viilentävine ominaisuuksineen ovat erittäin vahvasti läsnä intialaisessa ruoanlaitossa, ja juuri niiden kautta alun perin kiinnostuinkin ruoka-aineiden lämpövaikutuksista. Ihmettelin aluksi kovasti sitä, että anoppi tuntui kovasti vastustavan joidenkin mausteiden, esimerkiksi garam masalan, käyttöä. Hän perusteli tätä sillä, että garam masala sisältää liian monta lämmittävää maustetta (muun muassa kanelia, neilikkaa ja kardemummaa), ja se lämmittää siksi kehoa liikaa. En vieläkään ihan ymmärtänyt, mitä vikaa lämmittävissä mausteissa oli - kunnes pääsin itse "nauttimaan" Etelä-Intian korkeista kesälämpötiloista, joiden keskellä hikoillessa ei kyllä kaipaa enää minkäänlaista lisälämpöä. Luultavasti juuri ilmaston takia garam masalaa ja muita lämmittäviä mausteita käytetään viileämmässä Pohjois-Intiassa enemmän kuin kuumemmassa Etelä-Intiassa. Ehkä osittain tästäkin syystä pohjoisintialainen keittiö tuntuu suomalaiselle enemmän "omalta" kuin eteläintialainen; meidän ilmastomme kun on enimmän aikaa vuodesta viileä, ja kaipaamme siksi lämmittäviä mausteita ja ruoka-aineita.

Lämmittäviä mausteita ja yrttejä ovat muun muassa mustapippuri, chili, inkivääri, valkosipuli, kardemumma, kurkuma, kaneli, neilikka, muskotti, kumina, sahrami, sinapinsiemenet, hajupihka, oregano, persilja, rosmariini, timjami ja salvia.

Viilentäviä mausteita ja yrttejä ovat esimerkiksi minttu, basilika, fenkoli, rakuuna ja korianteri.

Tapaus chili
Chili kuuluu kaikkein lämmittävimpiin (suorastaan kuumiin) ruoka-aineisiin, ja siksi sen syöminen aiheuttaa kehossamme äärimmäisen reaktion, mikä tekee chilistä lopulta oikeastaan viilentävän. Kun syömme tulista ruokaa, chili lämmittää kehoamme voimakkaasti ja kiihdyttää verenkiertoa, mikä aiheuttaa hikoilua ja nenän vuotamista. Lämpö karkaa kehosta hikenä, joten keho myös viilenee reaktion jälkeen hyvin nopeasti. Chili on siis loppujen lopuksi viilentävä mauste, ja siksi sitä varmaan käytetäänkin niin paljon kuumissa olosuhteissa, esimerkiksi juuri Intiassa.

Alkoholi toimii samalla periaatteella kuin chili, ja siksi se - chilin lailla - ei sovellu sellaiselle ihmiselle, joka palelee jatkuvasti eli joka siis kärsii kroonisesta kylmyydestä.

Liian kylmä tai kuuma keho?
Kehomme voi kärsiä liiallisesta kuumuudesta tai kylmyydestä ruokavalion tai ympäristön aiheuttamista syistä. Liiallisen kuumuuden tai kylmyyden oireina ei ole aina välttämättä kylmyyden tai kuumuuden tunne, vaan lämpötilan epätasapaino voi oirehtia muutenkin. Liiallinen lämpö voi kiinalaisen lääketieteen ja ayurvedan mukaan ilmetä esimerkiksi iho-oireina tai ummetuksena. Jopa korkean verenpaineen katsotaan johtuvan kehon liiallisesta lämmöstä. Liiallinen kylmyys taas ilmenee esimerkiksi voimattomuutena ja verenkiertohäiriöinä.

Flunssa on hyvä esimerkki kehon kylmyydestä; on nuha, tukkoinen olo ja kurkku on kipeä. Yritämme parannella oloamme ja saada kehomme lämpötilan takaisin tasapainoon syömällä kuumaa keittoa ja juomalla lämmittäviä juomia. On mielenkiintoista, että teemme näin automaattisesti, ajattelematta sen kummemmin, että kehomme on nyt liian kylmä ja että se tarvitsee lisää lämpöä.

Vaikka viilentävien ruoka-aineiden osuutta ruokavaliossa kannattaakin kesällä lisätä, äärimmäisyyksiin menemistä tulee kuitenkin välttää. Ruokavalio tulisi koostaa aina monipuolisesti, niin ruokien lämpövaikutusten kannalta kuin muutenkin, joten lämmittäviä aineita ei tulisi kesälläkään täysin hylätä. Eikä salaatin syöminen ole talvellakaan kiellettyä. :-)

Lähteitä ja lisälukemista

Ayurveda Principles of Seasonal Eating
Ayurvedic Cookbook: A Personalized Guide to Good Nutrition and Health (Google Books)
Cooling Effetc of Raw Foods/Steve Gagné
Do it yourself Chinese medicine: the hot & cold food cure
Healing with whole foods: Asian tradition and modern nutrition (Google books)
Healthy Eating with the Seasons
Kiinalainen lääketiede ja ravinto
Syö näitä helteellä
What are Heaty and Cooling foods?
9 Organic Spices to Cool You Off in the Summer

Punajuuren paras osa on vihreä

2011-06-28T18:21:00.002+03:00

Olen palannut taas Suomeen ja saanut naatiskella suomalaisten ruokakauppojen valikoimasta ja laadusta jo muutaman viikon. Viime aikoina minua ovat ihastuttaneet erityisesti punajuuren naatit elikkä vissiin lehdet. Punajuuria näkee kaupoissa vuoden ympäri, mutta punajuuren naatteja todella harvoin, mikä on hirveä harmi, koska naatit ovat niin maukkaita ja monikäyttöisiä. Jos näen kaupassa punajuurinippuja, joissa naatit ovat mukana, hyökkään niiden kimppuun välittömästi. Ihan sama, millaisia möllyköitä naattien perästä roikkuu. Minusta onkin hirveän epäreilua, että kaupoista ei saa pelkkiä naatteja, vaan pitää ostaa naattien jatko-osatkin, joita myös punajuuriksi kutsutaan.

Valmistan naateista useimmiten intialaista ruokaa, tavallisesti linssejä ja naatteja, koska minusta ne sopivat jotenkin hyvin yhteen. Kuvittelisin, että naatteja voisi käyttää pinaatin sijasta ihan missä tahansa muussakin ruoassa. Appelsiineja ja hunajaa -blogista voi käydä kurkkaamassa esimerkiksi ohjetta paistetuille ja balsamietikalla maustetuille punajuuren lehdille.

LINSSEJÄ JA PUNAJUUREN NAATTEJA
noin neljälle

hieman öljyä
1 tl ruskeita sinapinsiemeniä
1 iso valkosipulinkynsi hienonnettuna
1 sipuli hienonnettuna
½ tl kurkumaa
1 dl moong dal -linssejä (punaiset linssitkin käyvät varmasti ihan hyvin)
suolaa maun mukaan
iso nippu punajuuren naatteja
1 - 1½ tl korianterijauhetta
(chilijauhetta tai tuoretta chiliä maun mukaan)

VALMISTUS

1. Huuhtele punajuuren naatit huolellisesti ja silppua ne.

2. Poista linsseistä mahdolliset kivet ja roskat ja huuhtele linssejä kolme, neljä kertaa tai kunnes vesi on kirkasta.

3. Kuumenna öljy pannulla ja lisää sinapinsiemenet. Kun ne alkavat poksua, lisää valkosipuli ja sipuli. Paista sipuleita pannulla, kunnes ne ovat saaneet hieman väriä. Lisää kurkuma, linssit ja noin 4 dl vettä. Kiehauta, peitä kannella ja keittele keskilämmöllä, kunnes linssit ovat pehmeitä mutta yhä kokonaisia (noin 20 minuuttia).

4. Lisää suola, punajuuren naatit sekä korianterijauhe, sekoita hyvin ja jatka hauduttelua vielä viitisen minuuttia.

Tarjoa riisin tai intialaisten leipien kera.

Riisuttu palak "paneer"

2011-06-07T15:16:00.004+03:00

Palak paneer (paneer-juustoa pinaattikastikkeessa) on varmaankin yksi intialaisten ravintoloiden tunnetuimmista kasvisruokalajeista. Tämä minun maidoton, tomaatiton ja chilitön palak paneer -versioni syntyi tässä eräänä päivänä, kun mietin jotakin sellaista proteiinipitoista kasvisruokaa, johon tulisi pinaattia ja jota ukkelikin voisi syödä. Sävelsin ruoan alusta loppuun meidän tarpeitamme vastaavaksi, joten ruoka ei ole mikään autenttinen palak paneer. Eikä ruoan ollut tarkoitus päätyä blogiinkaan, kun ajattelin, että mautonta vauvamössöähän tästä kuitenkin tulee. Ruosta tuli kuitenkin yllättävän hyvää, sillä inkivääri antoi ruoalle kivasti potkua. Ruokaa pitikin tehdä pian uudestaan, jotta sain mokomasta vielä kuvankin.

Olen ostanut tavallisesti halpaa intialaista tofua, mutta nyt päätin ryhtyä huikentelevaiseksi, ja ostin ensimmäistä kertaa elämässäni silken tofua, joka on Intiassa neljä kertaa kalliimpaa kuin halpistofu. Silken tofu -paketin aukaistessani olin hieman hämmentynyt, sillä tofu oli jotenkin tosi hauraan ja lötkön oloista. Mahtaisikohan tofu kestää kastikkeen joukossa ollenkaan kuutioina, vai hajoaisikohan se kuumennuksen aikana tuhannen pilven palasiksi? Siinä tiskialtaalla syntyjä syviä miettiessäni liukas tofuluikku päätti kostaa epäilykseni ja luiskahti tiskialtaaseen mennen samalla vähän palasiksi. Sain onneksi suurimman osan tofusta kalastettua (tiskiallas oli tyhjä, joten ei tarvinnut hakea onkea) ja vielä paloiteltuakin tofun miten kuten.

Silken tofu yllätti myönteisesti, sillä kaikesta lötköydestään ja hauraudestaan huolimatta tofupalat säilyivät kastikkeen joukossa tosi hyvin kuosissaan. Tofun makukin oli ihan toisenlainen kuin halpistofun, josta tulee kyllä ensimmäisenä mieleen harmaat soijapavut, joita ei syö erkin possutkaan.

Intiassa käytettävät "yleis"sipulit ovat hieman miedompia kuin suomalaiset keltasipulit, jotka eivät mielestäni oikein sovi soseutettaviksi. Suomessa käyttäisinkin tässä ehkä salottisipuleita keltasipuleiden sijaan. Minulta meni jälkimmäisellä valmistuskerralla kastikkeeseen hieman liikaa vettä, mikä ei haitannut maun puolesta mitenkään; kastikkeesta tuli vain hieman vesittynyttä.

PALAK PANEER TOFUSTA

AINEKSET
Sose:
1 iso sipuli karkeasti pilkottuna (tai n. 3 salottisipulia)
2-3 valkosipulinkynttä paloiteltuna
muutaman sentin pätkä inkivääriä kuorittuna ja karkeasti paloiteltuna
kourallinen tuoretta korianteria
vettä tarpeen mukaan
(jos haluat, niin hieman vihreää tuoretta chiliä)

hieman öljyä
1 tl jeeran eli juustokuminan siemeniä
suolaa maun mukaan
pari nippua pinaattia (ehkä noin 100-150 grammaa)
n. 1 tl korianterijauhetta
200-250 g tofua kuutioituna

VALMISTUS

1. Laita soseen ainekset blenderiin ja jauha ne tasaiseksi. Lisää vettä sen verran, että saat ainekset jauhettua hyvin. Laita sose sivuun odottelemaan.

2. Poista pinaateista paksuimmat lehtiruodit ja huuhtaise ne. Kuumenna kattilassa vettä, mausta vesi suolalla ja keitä pinaatteja muutama minuutti. Jäähdytä pinaatit nopeasti kylmän veden alla siivilässä. Jauha pinaatit blenderissä erikseen soseeksi, ja lisää taas sen verran vettä, että saat pinaatit jauhettua. Pinaatin ei tarvitse mennä aivan mössöksi, ellet niin halua. Laita pinaatitkin sivuun odottelemaan.

3. Kuumenna pannulla hieman öljyä ja lisää jeeran siemenet. Lisää hetken päästä sipulisose (varoen, sillä sose saattaa räiskyä) ja hieman suolaa, ja paista miedohkolla lämmöllä kunnes raaka haju häviää (ehkä 10-15 minuuttia). Sekoittele usein. Lisää soseutettu pinaatti, korianterijauhe ja sen verran vettä, että saat paksuhkon kastikkeen. Hauduttele viitisen minuuttia.

4. Lisää lopuksi tofu, kuumenna ja tarkista maku.

Bataatti-porkkana-pinaattirisotto

2011-05-31T10:29:00.004+03:00

Mies toi viimeksi Suomessa käydessään mukanaan hirveän kasan risottoriisiä, joten meillä on syöty viime aikoina yllättäen aika usein risottoa. Välistä tuntuu, että uudet ideat alkavat loppua, ja silloin kaivetaan tietysti esiin vanhat ja hyväksi havaitut.

Tällä kertaa varioin risotossani Gordon-sedän kurpitsarisottoa, johon tuli (talvi)kurpitsaa kahdessa eri muodossa, soseutettuna ja paahdettuna. Säilytin tässä risotossa idean soseutetusta ja paahdetusta kasviksesta, mutta vaihdoin talvikurpitsan bataattiin ja porkkanaan. Bataatti tuli risottoon siis keitettynä ja soseutettuna; porkkana paahdettuna.

Se, mitä en ihan huomioinut reseptiä suunnitellessani, oli vihannesten erilainen tärkkelyspitoisuus. Bataattihan on paljon tärkkelyspitoisempaa kuin talvikurpitsa, mistä johtuen bataattisosekin on paljon paksumpaa ja "jauhoisempaa" kuin talvikurpitsasose. Tämä taas puolestaan aiheutti sen, että risotosta tuli jäähtyessään tiivis köntti, jota olisi voinut käyttää vaikkapa muurauslaastina. :-) Toisaalta risotto kuuluukin syödä heti valmistuttuaan, ja silloin risoton rakenne olikin mukava ja sopiva, sellainen ruokaisan täyteläinen.

Näin muuten jossakin MasterChefin jaksossa mielenkiintoisen vinkin, jolla risotosta saadaan entistäkin samettisempi hyödyntämällä riisin omia sakeuttavia ominaisuuksia. Risottoa varten keitetään vedessä, erillisessä kattilassa, muutama ruokalusikallinen riisiä, ja riisi keitetään tarkoituksella ylikypsäksi. Tämän jälkeen riisit siivilöidään pois ja riisin tärkkelyspitoinen keittovesi (johon on siis keittämisen aikana irronnut riisin tärkkelystä) otetaan talteen. Tätä keittolientä käytetään sitten varsinaisessa risotossa liemenä, jolloin risottoon tulee varsinaisen risottoriisin tärkkelyksen lisäksi vielä ekstra-annos tärkkelystä ja pehmeyttä liemestä.

Tämänkertainen risottoni on taas (ruokavaliosyistä) hyvin yksinkertaisista aineksista kyhätty, enkä laittanut siihen edes pippuria. Silti risotosta tuli tosi hyvää. Pieni annos mustapippuria sopisi risottoon kuitenkin hyvin, samoin kuten voinokare loppusilaukseksi. Juustoa en välttämättä kuitenkaan lisäisi, koska risotto on itsessään aika tukuisaa. Bataatti on Intiassa jotain kummallista kalvakkaa vaaleankeltaista lajiketta, ja siksi risoton värikin on kellertävä eikä punertava.

BATAATTI-PORKKANA-PINAATTIRISOTTO

1 bataatti
2 (pienehköä) porkkanaa
öljyä ja voita (ehkä joku ruokalusikallinen molempia)
1 isohko sipuli tai muutama salottisipuli hienonnettuna
muutama valkosipulinkynsi hienonnettuna
2 dl risottoriisiä
kuumaa (kana)lientä
kourallinen hienonnettua pinaattia
suolaa, pippuria
(kuivattua) timjamia
(muita yrttejä)

VALMISTUS

1. Kuori ja paloittele bataatti samankokoisiksi paloiksi. Keitä palaset suolalla maustetussa vedessä pehmeiksi. Siivilöi vesi pois ja soseuta bataatti esim. blenderillä tasaiseksi soseeksi. Lisää tarvittaessa hieman vettä.

2. Kuori ja kuutioi porkkanat pienehköiksi kuutioiksi. Kuumenna pannulla hieman öljyä ja paahda porkkanoita, kunnes ne ovat suhteellisen pehmeitä ja ne ovat saaneet hieman väriä. Ripottele jossakin vaiheessa päälle hieman timjamia. Laita porkkanakuutiot sivuun odottelemaan.

3. Kuumenna liemi erillisessä kattilassa. En osaa sanoa liemen määrää ihan tarkkaan, koska en mitannut sitä, mutta lientä saa olla ainakin 1 litra.

4. Kuumenna öljyä ja voita isohkolla pannulla tai kattilassa ja lisää sipuli sekä valkosipuli. Anna sipuleiden kuullottua ja lisää riisit. Kääntele riisejä muutaman minuutin ajan, kunnes riisinjyvät ovat muuttuneet lähes läpinäkyviksi.

5. Lisää kuumaa lientä vähän kerrassaan, ja anna edellisen liemen lähes imeytyä, ennen kuin lisäät uuden satsin. Keittele risottoa melko alhaisella lämmöllä, aina silloin tällöin sekoitellen. Huolehdi siitä, että lisättävä liemi on koko ajan kuumaa.

6. Lisää loppuvaiheessa hienonnettu pinaatti, bataattisose ja porkkanakuutiot ja mausta suolalla (ja pippurilla) sekä halutessasi yrteillä.

Kikherne-granaattiomenasalaatti

2011-05-24T12:46:00.003+03:00

Olen taas viime aikoina kaihonnut hirveästi granaattiomenaa jostakin syystä, vaikka minun ei sitä pitäisi syödäkään, koska se aika hapanta. Oli lopulta pakko antaa himolle periksi, mutta sekoitin granaattiomenan kuitenkin salaattiin, jottei sitä ihan paljaaltaan tarvinnut syödä. En ole granaattiomena-kikherneyhdistelmää ennen kokeillut, mutta minun päässäni ainakin se kuulosti ihan syötävältä. (Niin se olikin.)

Törmäsin kaupan heviosastolla taas uuteen kasvikseen, jota en ollut koskaan ennen nähnyt. Kyseessä oli lehtivihannes, jonka lehdet muistuttivat muodoltaan sarviapilaa mutta jotka olivat kooltaan sarviapilan lehtiä huomattavasti isommat. Kasvin juuret olivat pirteän punaiset. En oikein päässyt kaupassa selvyyteen, mistä kasvista oli kyse, mutta ostin sitä kuitenkin kokeeksi muutaman nipun, koska eihän se edes maksanut mitään. Kotona taas googletin, mitä tulikaan ostettua. :-)

Sain selville, että kasvi oli portulakka, jonka nimi oli minulle tuttu ainoastaan jostakin kreikkalaisesta tai kreetalaisesta keittokirjasta. Portulakan sesonki on Intiassa ilmeisesti nyt kesällä, koska en ole koskaan ennen siihen törmännyt. Intiassa portulakkaa käytetään kai lähinnä linssimuhennoksen tyyppisissä ruoissa, mutta lukemani mukaan portulakkaa voi syödä ihan raakanakin. Hyvää salaattiainesta siis! Portulakka oli kaiken lisäksi aika miedon makuinen, ei yhtään hapan, kuten monet muut "intialaiset" lehtivihannekset. Maku muistutti minusta etäisesti ketunleipää, jos joku on joskus sattunut semmoista metsässä maistelemaan. :-) Suolaheinäkin siitä tuli mieleen.

Tuntemattomista vihanneksista puheen ollen, ostin kerran hieman puistattavan näköisiä, hyvin ohuita vihanneksia, jotka näyttivät aika lailla vihreiltä pavuilta, mutta olivat paljon ohuempia. En ole ihan sataprosenttisen varma, mutta luulisin, että kyseessä olivat retikan palot (radish pods), jotka kasvavat samalla tavalla maan päällä kuin vihreät pavut, eivätkä maan alla, kuten tavallinen retikka. Näitä maanpäällisiä retikoita kutsutaan myös - ilmeisistä syistä! - rotanhäntäretikoiksi, ja Suomessa kyseinen vihannes tunnetaan ilmeisesti myös nimellä palkoretiisi. Rotanhännät päätyivät meillä lopulta kuivaan intialaiseen kasvisruokaan, johon tuli retikan lisäksi myös perunaa. Intiassa rotanhäntiä käyttävät erityisesti jainit, jotka eivät syö mitään maan alla kasvanutta, joten he voivat korvata tavallisen retikan näppärästi näillä maanpäällisillä versioilla. Rotanhäntäretikan maku ja haju on aika voimakas, hieman kaalimainen.

Tekemäni salaatti oli perin yksinkertainen. Portulakan sijaan salaatissa voi tietysti käyttää mitä muuta tahansa lehtivihannesta, vaikkapa babypinaattia, tai jotakin salaattia. Määriä en mittaillut...

KIKHERNE-GRANAATTIOMENASALAATTI

kikherneitä
kurkkua
granaattiomena
portulakkaa/babypinaattia/rucolaa/vuonankaalia tms.
sipulia (itselläni oli kevätsipulia)
sitruunamehua
hieman oliiviöljyä
(vastajauhettua) jeeraa eli juustokuminaa
suolaa

VALMISTUS

1. Jos käytät kuivattuja kikherneitä, liota niitä reilussa vedessä vähintään 8 tuntia, ja kaada vesi pois. Keitä kikherneitä, kunnes ne ovat pehmeitä. Kattilassa tähän menee vajaa tunti; painekattilassa huomattavasti lyhyempi aika. Jos käytät tölkkikikherneitä, huuhtele ne ja siivilöi vesi huolellisesti pois.

2. Kuori ja halkaise kurkku ja poista siemenet esim. pienellä lusikalla. Kaivele granaattiomenasta siemenet ulos. Huuhtaise portulakat ja pilko sipuli.

3. Jos jauhat juustokuminan tuoreista siemenistä, paahda siemeniä kuivalla pannulla hetki ja jauha ne vasta sitten. Jos vain on pikkuisenkin viitseliäisyyttä, jeera kannattaa jauhaa tuoreeltaan, koska vastajauhettu jeera tuoksuu upealta!

4. Laita kaikki ainekset kulhoon, mausta ja sekoita.

Manteli

2011-05-17T11:51:00.002+03:00

Törmäsin muutama päivä sitten kauppareissullani kummallisiin vihreisiin möllyköihin, jollaisia en ollut koskaan aikaisemmin nähnyt. Koska oudot - ja varsinkin rumat - hevi-osaston tuotteet vetävät minua jostain syystä hirveästi puoleensa, näitäkin möllyköitä piti heti mennä tutkimaan lähemmin. Palluraiset oli pakattu muovipakkauksiin, ja pakkauksen pohjasta löytyi tuotteen nimikin: fresh badam. Tuoreita manteleita siis! Minulla ei ollut hajuakaan, mitä tuoreilla manteleilla voi tehdä, mutta koska hinta ei todellakaan ollut mikään paha (300 gramman paketti maksoi 42 rupiaa, eli 66 senttiä), päätin uteliaisuuttani ostaa yhden paketin.

Uskoisitko minua manteliksi?

Pyörittyäni jonkin aikaa netissä sain selville, että vihreä manteli on harvinainen herkku, jota on ilmeisen vaikea löytää. Tuoreiden mantelien satoaika on nimittäin hyvin lyhyt, huhtikuun lopusta kesäkuun puoleenväliin, ja kasvualueetkin taitavat olla aika rajalliset. Jos tuoreita manteleita jossakin näkee, niihin pitää luemma käydä kiinni kuin sika limppuun. Olipa hyvä, että tulin ostaneeksi paketillisen!

Tuoreet vihreät mantelit ovat mantelipuun raakoja luumarjoja, joiden vihreän kuoren sisällä on valkoinen siemen. Siemen on se mantelin osa, joka on meille ruoanlaitosta ja leivonnasta tuttu. Koska manteli on siis luumarja, se ei kuulu pähkinöihin, vaikka se ruoanlaittomielessä usein pähkinäksi luetaankin. Pähkinäallergiakin on eri asia kuin manteliallergia.

Mini-avokado eli mantelin kuoret ja siemen.

Mantelin kehityskaari on aika mielenkiintoinen. Keväällä koko vihreä möllykkä on syötävän pehmeä, ja siemen muistuttaa rakenteeltaan viinirypälettä, sillä ohuen kuoren sisällä on geelimäinen sisus. Lähi-Idässä, ainakin Libanonissa, Iranissa ja Syyriassa, nuoria vihreitä manteleita syödäänkin ihan kokonaisina, vihreine kuorineen päivineen. Mausteeksi ei tarvita kuin hieman oliiviöljyä ja suolaa.

Mantelin rakenne ja maku muuttuvat kuitenkin hyvin nopeasti: vihreä kuori tummuu, kovettuu ja muuttuu kitkerän makuiseksi, jolloin sitä ei voi enää syödä. Mantelin siemen kovettuu sekin ja viinirypälemäinen sisus muuttuu kiinteämmäksi.

Mantelit ostettuani unohdin ne jääkaappiin (kuinka ollakaan!), ja jo muutamassa päivässä suurin osa manteleista oli muuttunut ei-enää-niin-vihreiksi. Minulla oli maun suhteen suuret odotukset, koska tykkään manteleista yleensäkin, ja huippukokitkin käyttävät tuoreita manteleita annoksissaan.

Yritin purra mantelia kokonaisena, kuorineen päivineen, mutta kuori oli aivan liian kova syötäväksi. Seuraavaksi avasin mantelin kuoren terävällä veitsellä kahtia ja irrotin sisältä valkoisen siemenen. Muistelin lukeneeni jostakin, että mantelin siemen pitäisi laittaa heti kuoren avauksen jälkeen suolaveteen, koska muuten manteli tummuu. Näin kävikin, sillä pöydälle lojumaan jääneet siemenet muuttuivat ikävän kellertäviksi.

Kuten sanottu, minun mantelini eivät olleet enää niitä ihan kaikkein tuoreimpia: mantelin siemenkin oli jo hieman kovettunut ja muistutti rakenteeltaan napakkaa hernettä. Myös maku oli minusta aika hernemäinen, ja oli kyllä vaikea uskoa, että tällä mantelin näköisellä "herneellä" voisi olla mitään tekemistä sen herkullisen mantelin kanssa, jota käytetään ruoanlaitossa ja leivonnassa. Maku oli siis melkoinen pettymys, ja minun puolestani tämä harvinainen herkku saa sellaiseksi jäädäkin (lue: toista kertaa en näitä kyllä osta!).

Kun mantelipuun vihreiden luumarjojen aika on kesemmällä ohi, mantelin kuori jatkaa kovettumistaan ja alkaa haljeta. Kuori alkaa pikkuhiljaa avautua, mikä kuivattaa sisällä olevaa siementä (mantelia). Syksyllä kuori aukeaa vihdoin kokonaan, ja juuri ennen sadonkorjuuta siemen erottuu mantelin kuoresta. (Kuva: DV Enterprise.)

Mantelisato korjataan niin, että mantelipuita ravistellaan koneellisilla mantelipuiden "ravistelijoilla".

Kuva: JBT FoodTech

Mantelit putoavat kuorineen maahan, jossa niiden annetaan kuivua 8-10 päivän ajan. Sen jälkeen mantelit kerätään maasta koneellisesti, ja mantelin siemen erotetaan kuoresta ja mahdollisesta vieraasta aineksesta. Tämän jälkeen mantelin siemenet lajitellaan koon mukaan ja toimitetaan jatkokäsittelypaikkoihin, joissa ne voidaan esimerkiksi paahtaa, kuoria, jauhaa tai viipaloida.

Kuorimattomia manteleita.

Mantelien kuoriminen kotona ei ole ollenkaan niin vaikeaa kuin laiskana ihmisenä olin kuvitellut. Kiehautetaan vain kattilassa vettä ja annetaan manteleiden lillua kuumassa vedessä 5-10 minuuttia (ei keitetä). Sitten vesi siivilöidään pois ja annetaan manteiden jäähtyä sen verran, että näpit eivät pala. Sen jälkeen otetaan kiinni mantelin toisesta päästä ja puristetaan, jolloin siemen luiskahtaa ruskeasta kuoresta ulos. Kannattaa tähdätä mantelilla johonkin astiaan, koska manteli saattaa pongahtaa ulos kuorestaan niin voimallisesti, että mantelin lentoradalle osunut kotieläin-parka saattaa saada oikein kunnon tällin...

Uunittomat mangotarteletit

2011-05-13T20:21:00.005+03:00

Yaelianin keittiöss ä tehtiin jokin aika sitten herkullisen näköisiä mansikkaleivoksia, ja heti kun näin kyseiset ihanuudet, päässäni syttyi lamppu: minä kokeilisin samoja leivoksia, mutta laittaisin täytteeksi mangoa ja suklaata, koska mangosesonki on juuri nyt parhaimmillaan.

En ole koskaan ennen tehnyt minkäänlaisia raakaleivonnaisia, joiden valmistuksessa ei käytetä uunia ollenkaan. Tällä hetkellä uunittomat leivonnaiset ovat kuitenkin ainoa vaihtoehto, koska tässä huushollissa ei ole uunia. Minua on hieman pelottanutkin näpertely raakakeittiön raaka-aineiden kanssa, sillä ne ovat minulle yleisesti ottaen aika vieraita, ja onnistun yleensä sössimään leivonnaiset ihan tavallisilla raaka-aineillakin jotenkin. Näihin leivospohjiin tuli kuitenkin sen verran tuttuja aineksia, että minäkin uskalsin kokeilla. Ainoastaan makeutusaineena käytetty stevia oli minulle ihan uusi tuttavuus, mutta koska olin nähnyt sitä kaupassa myytävän, sitä ei tarvinnut lähteä erikseen haeskelemaan mistään. Kuitenkin kun avasin stevia-pussin, pelästyin jauheen ulkonäköä ja makua, sillä se oli vihertävää ja maistui ihan jauhetulta ruoholta. Lopulta jänistin (noloa...) ja käytin makeutusaineena tavallista keinotekoista makeutusainetta (Canderelia vastaavaa), mutta ihan tavallista sokeriakin voisi varmaan käyttää. Makeutusainetta tarvittiin muutenkin tosi vähän.

Alphonso-mangoja, jee!!!

Hieman harmitti, kun en löytänyt nättejä tartelettivuokia mistään, ja jouduin tekemään tarteletit lopulta pieniin metallikuppeihin. Leivoksista tuli kuitenkin mielestäni ihan sööttejä metallivuoissa tehtyinäkin. Käytin mangona alphonsoa, joka on yksi lempimangolajikkeistani, koska se on niin makea ja maukas. Mangolajikkeitahan on olemassa satoja, kuten pari vuotta sitten mangonäyttelyssä käytyäni kirjoittelinkin. Jos hyvää tuoretta mangoa ei ole saatavilla, säilykemangoakin voi toki käyttää.

LEIVOSPOHJAT
noin neljään tartelettiin

2 dl kookoshiutaleita
1 dl manteleita
1/3 dl kaurajauhoja *
½ rkl öljyä (alkuperäisessä ohjeessa kookos-; itselläni tavan auringonkukkaöljyä)
makeutusta maun mukaan

* alkuperäisessä ohjeessa käytettiin tattarijauhoja, mutta minä laitoin kaurajauhoja, jotka olin jauhanut saamieni vinkkien mukaisesti (pika)kaurahiutaleista

PÄÄLLE
pari pientä mangoa paloiteltuna
maustamatonta tuorejuustoa
suklaata
(vatkattua kermaa)
makeutusta tarpeen mukaan
paahdettuja mantelilastuja

Jauha kookoshiutaleet monitoimikoneessa mahdollisimman hienoksi ja lisää sen jälkeen muut pohja-ainekset. Jauha kaikki hienoksi ja tasaiseksi seokseksi. Painele taikina pienten leivosvuokien pohjille ja reunoille ja laita vuoat jääkaappiin jähmettymään. Pohjat olivat minulla jääkaapissa aika kauan (neljä tuntia), kun en ehtinyt täyttää leivoksia aikaisemmin, mutta eivät ne odottelusta mitenkään kärsineet. Vuorasin myös käyttämäni metalliastiat kelmulla ennen pohjataikinan levittämistä, mikä oli hyvä idea, koska muuten en tiedä, miten olisin saanut taikinakupit ylös astioista niitä hajottamatta. Täytä pohjat pieneksi paloitellulla mangolla ja tuorejuusto-suklaatäytteellä (ohje alla). Koristele paahdetuilla mantelilastuilla.

TUOREJUUSTO-SUKLAATÄYTE

Vatkasin tuorejuuston notkeammaksi ja sulatin suklaan kattilassa. Annoin suklaan hieman jäähtyä, minkä jälkeen sekoitin sen tuorejuustoon joukkoon. Makeutusta ei oikeastaan olisi tarvinnut, mutta lisäsin kuitenkin hieman samaa makeutusjauhetta, jota käytin pohjissakin. Tarkoitus oli laittaa mukaan myös vatkattua kermaa, mutta koska sitä ei kaupassa ollut, se oli jätettävä pois. Kerma olisi tuonut kastikkeeseen kaivattua ilmavuutta, sillä nyt suklaamössöstä tuli aika raskas. Maussa ei kuitenkaan ollut todellakaan mitään vikaa. :-)

Tuorejuustoa minulla oli 100 grammaa ja suklaata ensin 50 grammaa. Seos ei kuitenkaan maistunut minusta tarpeeksi suklaiselta, joten lisäsin vielä toiset 50 grammaa suklaata. Sen jälkeen suklaan makua ainakin oli. :-) Jos haluaa päästä oikein helpolla, niin tuorejuustomössön sijasta voisi käyttää vaikkapa suklaavanukasta...

Syötyäni yhden tämmöisen totesin, että näissä on tasan yksi vika: näitä rupeaa himoamaan lisää! Pohjat olivat rakenteeltaan jännittäviä - ihan kuin ne olisivat olleet murotaikinaa! Kookos maistui hyvin miedosti, joten kookoksen olemassaolokaan ei sekään mitenkään haitannut, vaikka en yleensä kookoshiutaleista tykkääkään. Suklaamössöstä tuli kuitenkin niin suklaisen voimakasta, että mango ei päässyt oikein oikeuksiinsa. Ensi kerralla laitankin vähemmän suklaata ja lisään sitä vatkattua kermaa.

Kuorma valmiina lähtöön.

Munakoisopilau

2011-05-03T17:46:00.001+03:00

Kyllä se vaan niin on, että hyvään ruokaan ei välttämättä tarvita hirveää määrää erilaisia aineksia. Tämä tuli taas tässä taannoin todettua.

Tykkään tehdä Intiassa munakoisoruokia, koska munakoisovalikoima on täällä niin mukavan monipuolinen. Harvoin ostankaan Intiassa sitä isoa munakoisoa, jota meiltä Suomestakin saa. Nyt nämä isot violetit munakoisot olivat kaupassa kuitenkin niin kauniita ja silkoisia, että oli ihan pakko ostaa muutama sellainen. Niistä syntyi sitten tämmöinen suhteellisen simppeli riisiruoka, joka maistui meille aika hyvin. :-)

Jos olisin minä, olisin lisännyt mieluusti muutaman tomaatin, pippuria tai ehkä jopa chiliä. Hui.

MUNAKOISOPILAU
ehkä noin neljälle

öljyä tarpeen mukaan
pala kanelitankoa
3 kokonaista vihreää kardemummaa
1 tl juustokuminan eli jeeran siemeniä
2 keskikokoista sipulia hienonnettuna
4 dl pitkäjyväistä riisiä (esim. basmatia)
suolaa maun mukaan
sikapaljon tuoreita yrttejä (esim. minttua, basilikaa tai korianteria)
1 iso munakoiso paloiteltuna
n. 10-15 cashewpähkinää pitkittäin halkaistuina
muutama ruokalusikallinen (keltaisia sulttaani)rusinoita

VALMISTUS

1. Kuumenna öljy pannulla ja paista munakoisopalat mukavan värisiksi. Siirrä ne sivuun odottamaan.

2. Ruskista myös cashewpähkinät öljytilkassa, ja lisää loppuvaiheessa rusinat, jotka saavat hieman pullistua. Siirrä nämäkin sivuun odottamaan.

3. Kuumenna (isolla) pannulla uudestaan hieman öljyä ja lisää kanelitangon pala, kardemummat ja hetken päästä jeeran siemenet. Kun mausteet alkavat tuoksua, lisää sipulit ja anna niiden kuullottua.

4. Lisää riisi, suola, noin 8 dl vettä ja kiehauta. Hauduttele miedohkolla lämmöllä kannen alla, kunnes riisi on lähestulkoon kypsää. Lisää munakoisot, cashewpähkinät ja rusinat, sekoita varovasti, ja hauduttele vielä hetki. Mausta tuoreilla yrteillä - mieluusti suhteellisen runsaskätisesti.

Peruna-maissipihvit

2011-04-29T11:18:00.002+03:00

Näissä peruna-maissipihveissä ei sinänsä ole mitään vallankumouksellista; toivatpahan vain mukavaa vaihtelua meidän erittäin tylsäksi ja yksitoikkoiseksi käyneeseen arkiruokavalioon. Ruokarajoitteiden takia käytettävät mausteet ovat meillä edelleenkin ihan minimissä, mutta tuoreet yrtit toivat pihveihin mukavasti makua.

AINEKSET
noin 10-12 pihviä

puoli kiloa perunoita

hieman öljyä
1 sipuli hienoksi pilkottuna
muutama valkosipulinkynsi hienoksi raastettuna
n. 2 cm:n pätkä inkivääriä hienoksi raastettuna
1 pieni (vihreä) paprika pieneksi paloiteltuna
1 maissintähkä tai n. 1 - 1½ dl maissinjyviä
reilusti tuoretta yrttejä (esim. minttua, korianteria tai basilikaa)
suolaa maun mukaan
1 tl korianterijauhetta
korppujauhoja pihvien pyörittelyyn
öljyä pihvien paistamiseen

VALMISTUS

1. Keitä perunat pehmeiksi ja anna niiden jäähtyä sen verran, että pystyt kuorimaan ne. Kuori perunat ja muussaa kulhossa hienoksi.

2. Jos käytät tuoretta maissia, irrota maissinjyvät. Pilko maissinjyviä halutessasi hieman pienemmiksi.

3. Kuumenna pannulla hieman öljyä ja pehmitä sipulit. Lisää valkosipuli ja inkivääri ja paista muutama minuutti. Lisää paprikat ja maissinjyvät ja paistele, kunnes ne ovat sopivan pehmeitä (ehkä noin 10 minuuttia).

4. Lisää pannulla paistettu seos muussattujen perunoiden joukkoon ja mausta suolalla, tuoreilla yrteillä ja korianterijauheella ja millä nyt mielesi sattuu tekemään. Sekoita hyvin.

5. Painele seoksesta haluamasi kokoisia pihvejä ja pyörittele pihvit korppujauhoissa. Paista pihvit pannulla öljyssä molemmin puolin mukavan värisiksi.

Tarjoa esim. ketsupin tai haluamasi kastikkeen kanssa.

Kehtaako joku vielä väittää, että tämä blogi ei seuraa aikaansa?
(Kuva: Royal Wedding Tat)

Luomukaupan kautta smoothieksi

2011-03-23T18:32:00.008+02:00

En ole koskaan elämässäni tehnyt tai edes maistanut vihersmoothieta. Ajatus siitä, että vihanneksia ja hedelmiä sotketaan mössöksi yhteen, on kuulostanut minusta - pakko tunnustaa - aika kamalalta. Vihersmoothien kahtena pääaineksenahan on käsittääkseni yleensä jokin lehtivihannes, esim. pinaatti, ja jokin hedelmä, jotka sitten soseutetaan muiden ainesten kanssa tasaiseksi juomaksi. En ole ikinä oikein ymmärtänyt koko smoothien ideaa. Miksi vihanneksia ei voi syödä vihanneksina ja hedelmiä hedelminä? Eikö kiinteä ruoka ole täyttävämpääkin kuin sosemainen juoma?

Vihersmoothie pomppasi kuitenkin jostakin syystä ensimmäisenä mieleeni, kun mietiskelin sellaista lounasevästä, joka olisi pehmeää ja helposti sulavaa ja jossa olisi mukavasti ravintoaineitakin. Smoothie alkoi jopa kuulostaa ihan järkeenkäyvältä, kun sain hetken aikaa googletettuani selville, miksi smoothie on kokonaisia kasviksia ja hedelmiä parempi vaihtoehto: Soseutetussa muodossa olevat kasvikset ovat ikään kuin "esipureskeltuja", minkä ansiosta keho saa soseesta irti paljon enemmän ravintoaineita kuin (yleensä aika hätäisesti pureskelluista) kokonaisista kasviksista. Sosemuodossa olevat kasvikset ja hedelmät myös rasittavat ruoansulatusjärjestelmää paljon vähemmän kuin kokonaiset, koska sosemaisessa ruoassa osa pilkkomistyöstä jo tehty.

Kun olin vakuuttunut siitä, että vihersmoothieta kannattaa ainakin kokeilla, edessä oli seuraava ja paljon suurempi haaste: vihersmoothien tärkeimmän aineksen eli lehtivihanneksen löytäminen. Lehtivihannesten, salaattien ja kaiken raakana syötävän vihreän valikoima on Intiassa nimittäin todella surkea. Jos on tottunut syömään salaattia päivittäin, eikä voi kuvitella elävänsä ilman rucolaa, jääsalaattia, friseesalaattia, lollorossoa tai edes tavallista ruukkusalaattia, täällä on kyllä todella pahassa pulassa. Intialaisiin ruokiin sopivia lehtivihanneksia (amaranttia, gonguraa, sarviapilaa, sinapinversoja ja monia muita, joiden suomenkielisistä nimeä en tiedä) kyllä löytyy, mutta ne kaikki täytyy käsittääkseni kypsentää ennen syömistä. Niiden makukin on usein niin voimakas, että niitä ei edes pystyisi syömään raakana. Salaateista ei ole saatavilla oikeastaan kuin jäävuorisalaattia, ja sekin on usein sen näköistä, että se on pakastettu, sulatettu ja käytetty mikrossa, ja sen jälkeen sillä on vielä pelattu pari matsia krikettiä. Jäävuorisalaatti ei taida muutenkaan olla paras vaihtoehto smoothieen - tämmöiseen lopputulokseen päädyin nettisivuja lueskellessani. Ainoiksi lehtivihannesvaihtoehdoiksi näyttivät siis jäävän pinaatti ja vehnänoras, jota sitäkään ei ole aina kaupoissa. Intia ei todellakaan ole mikään raakaruokailijoiden paratiisi, se täytyy kyllä sanoa.

Päätin kokeilla smoothieta ensiksi pinaatilla, koska sitä siis löytyisi kaupoista varmimmin. Miettiessäni, mistä kaupasta saisin mahdollisimman hyvälaatuista pinaattia muistin, että hyvänen aika - Hyderabadissahan on oikein luomukauppakin! Olin monesti ajellut kyseisen kaupan ohi, mutta en ollut koskaan käynyt kaupassa sisällä. Nyt oli sopiva hetki lähteä katsomaan, saisiko sieltä luomupinaattia, ja mitä muuta kaupasta löytyisi.

Kaupan nimi, 24 Letter Mantra, tulee ikivanhasta intialaisesta viisaudesta "Tvam Bhumir Apo Analo Anilo Nabha" - Olet maa, vesi, tuli, ilma ja eetteri. Kaupan nettisivulla on minusta hyvä ayurvedasta peräisin oleva lausahdus:

"Kun ruokavalio on väärä, mikään lääke ei auta. Kun ruokavalio on oikea, lääkkeitä ei tarvita."

Kaupan vihannesosasto oli melkoinen pettymys, sillä siellä myytiin vain muutamia perusvihanneksia. Nuupahtanutta pinaattiakin oli myynnissä: en ostanut.

Kaupan tuotevalikoima tuntui muutenkin painottuvan kuivatuotteisiin - jauhoihin, riisiin, mausteisiin, pastoihin, naposteltaviin - ja muihin hyvin säilyviin tuotteisiin, kuten öljyihin, hunajaan, currytahnoihin ja maustesekoituksiin, mehuihin ja teehen. Pieni leipähyllykin kaupassa oli, mutta valikoima oli ainakin käyntihetkelläni aika köyhä.

Oliiviöljyjä ja hunajaa oli hyvät valikoimat. Tofuakin oli, mutta eikö tofua tarvitsekaan aina säilyttää kylmässä...?

Elintarvikkeiden lisäksi myynnissä oli muitakin tuotteita, kuten saippuoita, erilaisia hius- ja vartalotuotteita sekä sisustustavaraa. Tässä joku länsimaalainen on tullut luomukauppaan ostamaan rantamattoja, vai mihin lienee meinaa nuo matot laittaa...

Kaupan yhteydessä oli pieni ja kivannäköinen kahvila. Myynnissä oli myös erilaisia pikkuleipiä, luomujätskiä sekä hedelmiä kylmätiskistä.

Vaikka kaupan anti oli pienoinen pettymys, olen kuitenkin iloinen siitä, että Intiastakin löytyy tämmöisiä kauppoja. Ehkä intialaisiakin alkaa pian kiinnostaa, mistä heidän ruokansa on peräisin ja miten luonnonmukaisesti ne on viljelty. Merkkejä lisääntyneestä kiinnostuksesta ruoan alkuperään olen ollut jo havaitsevinani.

Vihannekset jäivät kaupasta ostamatta, mutta sen sijaan mukaani tarttui muutama muu mielenkiintoiselta kuulostava tuote. Löysin kaupasta vehnänorasjauhetta, jollaista en ole tiennyt olevan olemassakaan. Ajattelin, että sitä voisi ujuttaa smoothieen ja ehkä johonkin muuallekin, kun vain keksisi mihin. Kaupassa myytiin myös Chyawanprash-yrttivalmistetta, ja pyörittelin purkkia kauan käsissäni ihmetellen, että mitähän se tämäkin mahtaa olla. Purkin kyljessä luki, että Chyawanprash on 5000 vuoden takaa peräisin oleva ayurveda-yrttihillo, joka nuorentaa, antaa energiaa ja parantaa vastustuskykyä. Koska hillo sisältää niin paljon ravinteita, sitä kutsutaan myös elämän eliksiiriksi. Pitihän tätä eliksiiriä tietenkin ostaa purkillinen kokeeksi.

Kotona etsiskelin netistä lisää tietoa Chyawanprash-valmisteesta, ja kävi ilmi, että kyseistä yrttivalmistetta on saanut aiemmin Suomestakin. Se kuitenkin vedettiin viime vuonna pois markkinoilta, koska se sisältää uuselintarvikkeeksi katsottua Desmodium gangeticum -kasvia, jolle ei ole haettu vaadittua markkinointilupaa, eikä sen turvallisuudesta kuluttajille ole Eviran mukaan riittävästi tietoa. Oikein rupesi jännittämään, miten käy, kun tätä hilloa syö.

Kaikkein eniten innostuin kuitenkin löytämistäni luomu-monivilja-attajauhoista, jotka sisältävät täysjyvävehnää, ohraa, soijaa ja kikhernejauhoja. Tuskin maltan odottaa, että pääsen kokeilemaan, millaisia leipiä näillä syntyy!

(Kuvassa oleva pellavansiemenjauhe ei liity luomukauppaan mitenkään: se tarttui mukaan ihan toisesta kaupasta eikä se edes ole luomua. Se kuitenkin vaatimalla vaati päästä mukaan kuvaan.)

Koska pinaattia ei luomukaupasta löytynyt, ostin sitä lopulta ihan lähimarketista.

Koska minulla ei ole aikaisempaa kokemusta vihersmoothiesta, päätin tehdä aivan yksinkertaisen kokeilun. Laitoin blenderiin banaania, pinaattia, hieman ostamaani vehnänorasjauhetta, hunajaa ja vettä. Sitten ajoin ne tasaiseksi ja maistelin välillä. Lisäsin taas aineksia ja maistelin uudestaan. Ja niin edelleen. Jossakin vaiheessa vehnänoras erottui aivan liikaa, ja koko soppa maistui mielestäni aivan heinältä. Paniikissa heitin joukkoon vielä yhden banaanin, mikä oli ehkä loppujen lopuksi liikaa, vaikka banaanit pieniä olivatkin.

Makutestin lopputulos?
Smoothie oli ihan ok; se ei maistunut pinaatille eikä heinälle, vaan oikeastaan vain banaanille. Kaikesta huolimatta minusta ei ainakaan tämän kokeilun perusteella tullut kertaheitolla smoothien ystävä. Aloin kaivata joukkoon sattumia - jotain, mistä saisi kiinni. Kun juoma on paksua mössöä ja jokainen kulaus on sitä samaa, minua alkaa ällöttää. (Samasta syystä en tykkää kauheasti jogurteistakaan.) Rakenne olikin lähinnä se, mikä smoothiessa tökki. On myös paljon mahdollista, että smoothieni ainesuhteet olivat metsässä ja vettä olisi saanut olla enemmän (ja banaania vähemmän!). Ehkä smoothien olisi sittenkin pitänyt olla ohuempaa.

Mutta onneksi en teekään smoothieta itselleni vaan ukkelille. Mielenkiinnolla jäänkin odottamaan, millaisen tuomion hän antaa ja kelpuuttaako hän tämmöisen lounasvaihtoehdon. Minä pysyttelen jatkossakin juustovoileipälinjalla ja huuhdon leivät laittikolalla alas, etteivät ne ihan takerru kurkkuun. :-)

Jos joku kaipaa smoothien ohjetta, niin tämmöisistä aineksista raavin smoothieni kokoon:

iso kourallinen pinaattia huuhdottuna ja siistittynä
2 banaania (oikeasti panin kolme, mutta se oli ihan liikaa)
2 tl vehnänorasjauhetta
1 tl hunajaa
n. 4 dl vettä

Aja blenderissä tasaiseksi juomaksi.
Nauti itse tai sujauta salakavalasti jonkun pahaa-aavistamattoman eväspakettiin.

Sitruunaista keittobanaania

2011-03-17T17:07:00.002+02:00

Keittobanaanista tulee tehtyä kauhean harvoin ruokaa, vaikka tykkään siitä kovasti. Keittobanaani (ruokabanaani/jauhobanaani) muistuttaa tavallista keltaista banaania aika tavalla, mutta eroaa siitä tietysti väriltään sekä siinä, että keittobanaani on vihannes, kun keltainen banaani on hedelmä. Keittobanaani pitää siis kypsentää ennen syömistä.

Mäkin olen banaani, vaikka olenkin tämmöinen vihreä.

Sisältä en kumminkaan ole vihreä, vaan vaalea, ihan kuin keltainen veljenikin.

Sitten kun musta tekee ruokaa, saatan näyttää esimerkiksi tällaiselta.

SITRUUNAINEN KEITTOBANAANI
olisiko tästä tullut joku kahden, kolmen hengen annos?

AINEKSET

1 rkl öljyä
1 tl ruskeita sinapinsiemeniä
½ tl jeeran siemeniä
1 oksa currylehtiä (voi jättää poiskin)
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 vihreä chili hienonnettuna (tai chiliä maun mukaan)
1 sipuli hienonnettuna
1/3 tl kurkumaa
2 keittobanaania kuutioituna
suolaa maun mukaan
1 tl korianterijauhetta
1 - 2 rkl sitruunamehua

VALMISTUS

1. Kuori banaanit. Helpoiten tämä käy niin, että leikkaa banaaneista ensin päät pois ja sitten ne pituussuunnassa kahtia. Sen jälkeen asettaa banaaninpuolikkaan pöydälle pystyyn ja leikkaa veitsellä kuoret irti (vähän samalla tavalla kuin kuorisi appelsiinia). Kuorimisen jälkeen pilko banaanit noin sentin kokoisiksi kuutioiksi ja laita palaset vesikulhoon odottelemaan.

2. Kuumenna öljy pannulla ja lisää sinapinsiemenet sekä jeeran siemenet. Kun sinapinsiemenet alkavat poksua, lisää currylehdet ja muutaman sekunnin päästä valkosipulit ja chilit. Anna paistua hetki ja lisää sipuli. Sekoittele ja anna sipulin kuullottua.

3. Siivilöi banaaneista vesi pois. Lisää pannulle kurkuma, banaanit, suolaa maun mukaan sekä korianterijauhe. Sekoita hyvin ja hauduttele kannen alla, kunnes banaani on kypsää (noin 10 minuuttia). Lisää tarvittaessa tilkka vettä, jos banaani ottaa pohjaan kiinni. Sekoita lopuksi joukkoon sitruunamehua maun mukaan.

Sitruunasta tuli - hyvin pitkää aasinsiltaa kuljettuani - mieleen Lemon Tree -hotelli, jossa kävimme syömässä jokin aika sitten. Ruoasta ei ole mitään erikoista mainittavaa (se oli hyvää ja tom yum -keitto oli mausteista, kuten minulle oli luvattu), mutta nämä seinällä olleet kehystetyt t-paidat olivat minusta kauhean hauskoja.

HC-pikkelssi

2011-03-13T13:29:00.002+02:00

Tässä tulee vastaiskuni kaikille chilittömille ruoille: ruoka, jossa ei paljon muuta olekaan kuin chiliä, eli chilipikkelssi.

Teen itse äärimmäisen harvoin intialaisia pikkelssejä, koska niitä saa niin helposti kaupoista ja koska sen harvan kerran, kun olen semmoista tehnyt, kokeilu on mennyt täysin penkin alle. Tämän pikkelssin takana on se vanha tuttu tarina: jääkaapissa oli pussillinen jotain (tässä tapauksessa vihreitä chilejä), mikä piti kiireesti saada käytetyksi johonkin. Jääkaapissa nahistunut vihannes tai muu yli-ikäinen tuote ei tietenkään ole sopiva lähtökohta minkään säilykkeen tekemiselle, koska säilöttävien tuotteiden raaka-aineiden tulisi olla mahdollisimman tuoreita ja freesejä. Hieman nahistuneet chilini ovat nyt joka tapauksessa pikkelssimuodossa, ja toivottavasti pikkelssi säilyy edes jonkin aikaa - ainakin siihen asti, että olen syönyt kaiken!

En löytänyt mistään sopivan oloista reseptiä chilipikkelssille, joten kehittelin oman ohjeen. Olin lopputuotoksen makuun muuten oikein tyytyväinen, mutta pikkelssi maistui ensimmäisinä päivinä ehkä hieman liian sinappiselta, mikä johtui lähinnä käyttämästäni sinappiöljystä. Sinappiöljyä käytetään pikkelssien valmistuksessa erityisesti Pohjois-Intiassa, kun taas etelässä suositaan (paahtamatonta) seesamiöljyä. Myöhemmin sinapin maku tosin muuttui vähemmän hallitsevaksi, ja viikon päästä maut olivat oikeastaan aika hyvin tasapainossa. Seuraavalla kerralla saattaisin kuitenkin kokeilla pikkelssissä seesamiöljyä.

Öljyn määrä saattaa näyttää valmiissa pikkelssissä suurelta, sillä purkkiin jää pikkelssin päälle noin sentin paksuinen öljykerros. Öljy kuitenkin parantaa - mausteiden ja suolan ohella - pikkelssin säilyvyyttä, joten jonkin verran öljyä kuuluu pikkelssissä ollakin. Eihän kaikkea öljyä tarvitse kuitenkaan syödä, kun pikkelssin voi kaivaa öljyn alta.

Käytin pikkelssissä noin kymmenen sentin pituisia vihreitä chilejä, jotka ovat Intiassa aika tavallisia. En tunne eri chililaatuja kovinkaan hyvin, mutta minusta nämä eivät ole ihan mitään tulisinta laatua, vaikka tulisia nämäkin ovat. Eikös se mene niin, että mitä pienempi chili, sitä tulisempi laatu...? Pikkelssin tulisuutta voikin itse säädellä sen mukaan, mitä chilejä käyttää. Chilin siemenetkin voi halutessaan poistaa, jolloin tulisuus vähenee. Minun pikkelssiversiostani tuli omaan makuuni aika sopivaa.

Kuva pikkelssistä heti sen valmistuttua.

CHILIPIKKELSSI

AINEKSET

n. 20 vihreää tuoretta chiliä (minun chilini olivat ohuita, noin 10 cm:n paksuisia)
½ tl sarviapilan siemeniä
1 tl fenkolin siemeniä
2 tl ruskeita sinapinsiemeniä
½ dl sitruunamehua
suolaa maun mukaan (itse laitoin noin 1 ½ tl)
1 tl kuivattua mangojauhetta (amchoor)
½ tl kurkumaa
1/8 tl hajupihkaa eli asafoetidaa
3/4 dl öljyä (sinappi-, paahtamatonta seesami- tai maapähkinä-)

VALMISTUS

1. Huuhtele chilit huolellisesti ja kuivaa ne talouspaperilla tai pyyhkeellä. Levitä chilit joko aurinkoon muutamaksi tunniksi tai anna niiden kuivua esimerkiksi tiskipöydällä yön yli. Chileistä pitäisi saada vesi mahdollisimman tarkkaan pois, koska vesi huonontaa säilyvyyttä.

2. Pilko chilit haluamasi kokoisiksi ja muotoisiksi paloiksi. Jos olet chiliherkkä, käytä muovikäsineitä. Laita chilit kulhoon odottelemaan.

3. Kuumenna paksupohjainen pannu ja paahda siinä erikseen sarviapilan siemenet, fenkolin siemenet ja sinapinsiemenet. Paahda siemeniä sen verran, että ne alkavat hieman tuoksua. Varo paahtamasta erityisesti sarviapiloita liian kauan, koska niistä tulee liian kauan paahdettuna kitkerän makuisia.

4. Anna siementen hieman jäähtyä ja jauha ne morttelissa karkeahkoksi jauheeksi. Kannattaa jauhaa ensin sarviapilan siemeniä vähän aikaa, koska ne ovat kaikkein kovimpia, lisätä sitten fenkolin siemenet ja vasta lopuksi helpoimmin jauhautuvat sinapinsiemenet.

5. Kaada pilkottujen chilien päälle jauhetut siemenet, sitruunamehu ja suola ja sekoita hyvin.

6. Laita erilliseen kulhoon mangojauhe, kurkuma ja hajupihka. Kuumenna öljy pannulla melko kuumaksi ja kaada mausteiden päälle. Sekoita hyvin ja kaada tämä seos chiliseoksen päälle. Sekoita valmis pikkelssi hyvin ja laita tiiviiseen ja puhtaaseen lasipurkkiin.

Syö minkä tahansa intialaisen ruoan lisukkeena, kun kaipaat ruokaan lisää potkua. Tästä sitä saa...:-)

Kuva pikkelssistä viikon päästä.
Näkee hyvin, miten chilien väri on muuttunut ja koostumus on muuttunut muutenkin "pikkelssimäisemmäksi".

Soijadosat

2011-03-09T07:20:00.001+02:00

Tämä dosaohje on peräisin Lean Is In -ohjelman jaksosta, jossa yhden intialaisen perheen jäsenten ruokailutottumukset olivat enemmän tai vähemmän pielessä. Perheen pelastajiksi tulivat tietysti kyseisen ohjelman juontajat, jotka näyttivät perheelle, kuinka tehdään terveellisempää ruokaa. Yksi heidän valmistamistaan ruoista oli tämä soijadosa, joka näytti hyvältä ja tosi helpolta valmistaa. Arvelin, että tuo maistuis varmaan mullekin.

Perusdosiin verrattuna näiden dosien on tarkoitus olla pehmeämpiä ja paksumpia, ei siis sellaisia ohuita ja rapsakoita kuin perusdosat parhaimmillaan ovat. Soijamaito antaa näille dosille hauskan värin ja täysjyvävehnäjauhot kunnon viljaisan maun. Täysjyvävehnäjauhojen tilalla voi tietysti käyttää mitä jauhoja vain haluaa.

Alkuperäisen ohjeen soijamaidon ja jauhojen suhde oli minusta vähän kummallinen, sillä taikinaan tuli yksi kupillinen soijamaitoa ja vain neljäsosakuppi jauhoja. Ehkä dosat olisivat noillakin suhteilla onnistuneet, mutta panin jauhoja vähän enemmän - varmuuden vuoksi. En ole mikään lettuekspertti muutenkaan. Lopulta tein koko taikinankin melkein kaksinkertaisena, kun yksinkertainen taikina näytti niin onnettomalta lirulta kulhon pohjalla. Tällä määrällä tuli jo syöneeksi.

Tykkäsin näistä vallan mahdottomasti ja teen näitä ihan varmasti uudestaankin!

SOIJADOSAT
tulee noin 12 pikkudosaa

AINEKSET
4 dl soijamaitoa
2 dl täysjyvävehnäjauhoja
(1 vihreä chili hienonnettuna)
1 kevätsipuli hienonnettuna (tai muuta sipulia)
muutama ruokalusikallinen hienonnettua tuoretta korianteria (voi jättää poiskin)
1/4 tl ruokasoodaa
suolaa maun mukaan

paistamiseen hieman öljyä

VALMISTUS

1. Sekoita kaikki taikinan ainekset keskenään. Kuumenna tarttumaton pannu ja laita sille pieni ripaus öljyä. Levitä pannulle taikinasta halkaisijaltaan noin 10 cm:n kokoinen lätty. Paista dosat keskilämmöllä molemmin puolin mukavan värisiksi ja kypsiksi.

Nämä dosat voi syödä minusta melkein minkä tahansa kanssa. Kumppaniksi käy chutney, pikkelssi, mikä tahansa curry tai muu vastaava ruoka. Jostain olen saanut myös päähäni, että nämä saattaisivat olla hyviä myös raa'an, pieniksi pilkotun sipulin kanssa - jos siis sipulista sattuu tykkäämään.

Bloggaaminen on hengenvaarallista

2011-03-04T09:07:00.006+02:00

Onhan näitä mokia ennenkin sattunut. Muutaman kerran olen jättänyt jotain hellalle kiehumaan, mennyt itse nettiin surffailemaan ja unohtunut sinne, jolloin ruoka on luonnollisesti palanut pohjaan tai kiehunut yli. Eilen sattui kuitenkin jotain sellaista, jossa olisi voinut käydä todella huonosti.

Ruokaa tehdessäni ihmettelin, kun kaasu rupesi haisemaan todella voimakkaasti. Mielessäni kävi, pitäisiköhän lopettaa ruoanlaitto, mutta kun mitään ihmeempää ei näyttänyt tapahtuvan (mikään ei esimerkiksi räjähtänyt!), päätin, että ei kai tämä nyt niin vakavaa ole. Avasin vain kaikki mahdolliset ovet ja räppänät, jotta kaasun haju haihtuisi.

Ruoka valmistui, ja laitoin lopuksi pari munaa hellalle kiehumaan. Munathan kiehuvat itsekseen, joten otin tekemäni ruoan - pinaatti-jogurttiriisin, jota tässä yritän postailla, kunhan sinne asti kerkiän - jätin munat kiehumaan ja menin toiseen huoneeseen valokuvaamaan ruokaa. Parin minuutin päästä tulin takaisin keittiöön kääntämään levyä pienemmälle, ja mitä näinkään: jostakin lieden takaa nousi iso tulenliekki.

En ehtinyt edes ajattelemaan mitään, kun olin jo syöksynyt keittiöön ja ruvennut puhaltamaan liekkiä sammuksiin. Puhalsin oikein vimmatusti ja sain kuin sainkin liekin lopulta sammuksiin. Suljin äkkiä kaasupullon ja rupesin tutkimaan, mitä ihmettä oli oikein tapahtunut. Liekki oli tullut kaasulieden ja kaasuletkun liitoskohdasta, joten ilmeisesti siitä kohtaa oli vuotanut kaasua, joka oli lopulta syttynyt palamaan. Kun tilanne oli turvallisesti ohi, minua alkoi huvittaa koko tilanne: meinasi tulla liekitettyjä kananmunia. Oikeastihan tilanteessa ei ole mitään huvittavaa, koska Intiassa sattuu kaikenlaisia kaasuonnettomuuksia aika usein.

Mitä tästä siis opin? No ainakin sen, että jos kaasu haisee, niin jossain on silloin vikaa. Ei kannata jäädä odottelemaan, että koko keittiö räjähtää taivaan tuuliin, ja itse pääsee hengestään, vaan pitää lopettaa ruoanlaitto heti. Että tämmöinenkin asia pitää oppia kantapään kautta...

Viime aikoina on tullut tehtyä jogurttiriisiä (curd rice) aika paljon, ja olen myös yrittänyt keksiä perusjogurttiriisistä erilaisia variaatioita, ettei ukkeli joutuisi syömään aina ihan samaa ruokaa. Tämä porkkanainen ja pinaattinen jogurttiriisi oli minusta aika onnistunut versio. Kuten aina muulloinkin, chiliä ja muita makuja saapi lisätä oman mielen mukaan; tämä on sellainen vatsaa hellivä versio.

Jogurttiriisiä syödään muuten Etelä-Intiassa todella paljon, ja tavallisesti se nautitaan pääruoan päätteeksi rauhoittamaan vatsaa tulisten makujen jälkeen.

PINAATTINEN JOGURTTIRIISI
noin neljälle

AINEKSET
3 dl riisiä
n. 5 dl jogurttia (Bulgarian jogurtin tyyppistä tai itse tehtyä)
n. 1 dl maitoa
suolaa maun mukaan
nippu pinaattia

1 rkl öljyä
1 tl ruskeita sinapinsiemeniä
1 tl jeeran siemeniä
(oksa currylehtiä)
1 porkkana raastettuna

VALMISTUS

1. Keitä riisi kypsäksi tai oikeastaan melkein ylikypsäksi, sillä riisi saa olla todella pehmeää. Anna riisin jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

2. Huuhtaise pinaatti. Kiehauta kattilassa vähän vettä ja mausta vesi suolalla. Lisää pinaatti ja keitä pinaattia muutama minuutti. Huuhtele pinaatti siivilässä kylmällä vedellä ja purista vesi tarkkaan pois. Hienonna melko hienoksi.

3. Sekoita jäähtyneen riisin joukkoon jogurtti, maito, suola ja pinaatti. Jogurttia ja maitoa voi laittaa enemmän tai vähemmän sen mukaan, miten paksua/löysää tai hapanta/vähemmän hapanta riisistä haluaa.

4. Kuumenna öljy pannulla ja lisää sinapinsiemenet ja jeeran siemenet. Kun sinapinsiemenet alkavat paukkua, lisää currylehdet, jos käytät niitä, ja heti perään porkkana. Hauduttele muutaman minuutin ajan silloin tällöin sekoitellen, kunnes porkkana on pehmentynyt. Sekoita porkkana-mausteseos riisiseoksen joukkoon ja tarkista maku.

Tarjoa ruoka huoneenlämpöisenä esimerkiksi intialaisen pikkelssin tai chutneyn kanssa tai ihan ilman mitään lisukkeita. Jogurttiriisi on myös tosi hyvää jonkin mausteisen curryn kanssa!

Valkosipulinen linssimuhennos

2011-03-01T14:23:00.007+02:00

Tämä on äärimmäisen yksinkertainen linssiruoka, joka saa makunsa paahdetusta valkosipulista ja juustokuminasta. Vaikka en laittanut ruokaan ollenkaan chiliä - meillä on taloudessa edelleenkin chilirajoitteinen henkilö - ruoasta tuli yllättävän hyvää. Jos ruokaan kaipaa lisää potkua, joukkoon voisi lisätä yhden vihreän chilin (ja laittaa se linssien kanssa kiehumaan) tai yhden tai pari kuivattua punaista chiliä (ja lisätä ne popuvaiheessa kuumaan öljyyn). Käytin ruoassa moong dal-linssejä, koska tykkään niiden pehmeydestä verrattuna esimerkiksi toor dal-linsseihin. Ne myös kiehuvat suhteellisen nopeasti. Muhennos onnistuisi varmaan hyvin punaisilla masoor dal -linsseilläkin.

AINEKSET

1,5 dl moong dal-linssejä
1 tomaatti paloiteltuna
sormenpään kokoinen pala inkivääriä raastettuna
1 sipuli hienonnettuna
suolaa (maun mukaan, 1-2 tl)
1/3 tl kurkumaa
n. 5 dl vettä

Popu:
1 rkl öljyä
3-4 valkosipulinkynttä hienonnettuna (enemmänkin saa laittaa, jos tykkää)
1 tl jeeran siemeniä

VALMISTUS

1. Puhdista ja huuhtele linssit. Laita kattilaan linssit, tomaatti, inkivääri, sipuli, suola, kurkuma ja vesi. Kiehauta ja anna kiehua keskilämmöllä kannen alla, kunnes linssit ovat pehmeitä (noin 20-25 minuuttia). Sekoita muutaman kerran ja lisää tarvittaessa hieman vettä. Jos haluat, muussaa seos tasaisemmaksi esim. perunasurvimella. Voit valmistella ruoan tähän asti hyvissä ajoin etukäteen.

2. Valmista popu juuri ennen tarjoilua. Kuumenna öljy pannulla ja lisää valkosipuli ja jeeran siemenet. Paista niitä jatkuvasti sekoitellen, kunnes valkosipuli on saanut hieman väriä ja tuoksuu paahtuneelle. Varo kuitenkin käräyttämästä valkosipulia.

Ruoka sopii sekä riisin että intialaisten leipien kanssa syötäväksi.

Intialaista ravintolakeittiötä ihmettelemässä

2011-02-25T09:22:00.001+02:00

Näin eilen ensimmäistä kertaa elämässäni ihka oikean tandooriuunin, kun pääsin kurkistelemaan erään hyderabadilaisravintolan keittiöön. Uuni oli yllättävän pieni, paljon pienempi kuin olin kuvitellut.

Uunilla oli syvyyttä vain ehkä noin 70-80 senttiä, vaikka olin kuvitellut, että kaikki tandooriuunit ovat hillittömiä nieluja, joihin mahtuu vähintään pari porsasta yhtä aikaa. Uuni on kuitenkin ilmeisesti ihan riittävän kokoinen, koska samassa uunissa valmistetaan kaikki ravintolan tandooriruoat tandooribroilerista ja tandoorikalasta aina tandooritofuun ja tandooriroteihin (leipiin).

Pohjois-Intiasta kotoisin olevat tandooriruoat ovat hyvin tunnettuja ja suosittuja ympäri maailmaa. Perinteisessä tandooriuunissa poltetaan joko hiiliä (kuten tässäkin uunissa) tai puuta, mutta nykyään sähkö- ja kaasukäyttöiset tandooriuunit ovat alkaneet yleistyä ravintoloissa. Kotitalouksiin tandooriuunit eivät kuulu, vaikka markkinoille on viime aikoina alkanut ilmestyä ihan kotikäyttöön sopivia tandooriuunejakin.

Kuvassa etualalla oleva musta mötikkä on sähkökäyttöinen tandooriuuni, johon törmäsin jokin aika sitten sisustusmessuilla Hyderabadissa. Kyseisen firman mukaan tässä tandooriuunissa voi leipoa kakkuja ja pizzojakin, joten laite kuulostaa aika monikäyttöiseltä. En tosin tiedä, onko laite ihan kaikkien mainospuheiden veroinen. Aika iso se ainakin on, joten ei sitä ainakaan ihan mihinkään tiskipöydän kulmalle voi sijoittaa.

Tandooriuunin lisäksi bongailin keittiössä kokkeja ja eri ruoanvalmistuspisteitä.

Tässä pisteessä valmistetaan kiinalaista ruokaa. Kiinalainen ruoka (tai ehkä lähinnnä kiinalainen ruoka intialaisittain valmistettuna) on suuresti intialaisten rakastamaa, ja kiinalaiset ruoat kuuluvat aika monen ravintolan ruokalistalle. Kiinalaiset ravintolatkin ovat erittäin suosittuja intialaisten keskuudessa, ja Hyderabadiin eksyville voisin suositella ainakin Mainland Chinaa ja Aromas of Chinaa. Ruoan autenttisuudesta en tiedä, mutta hyvää se ainakin on.

Vasemmalla oleva veikko on jälkiruokakokki (oikealla olevan hepun henkilöllisyys meni multa ohi), ja hänen takanaan on osasto, jolla jälkiruoat valmistetaan. Ihan äärimmäisenä takana näkyy tiskiosasto ja pari tiskaripoikaa.

Keittiö ei ollut suomalaisittain ajatellen ihan mikään siisteyden perikuva, mutta intialaisittain varmaankin aika siisti. Tuollaisia ne tavalliset ravintolakeittiöt Intiassa varmaankin ovat. Hienojen hotellien keittiöt saattavat olla oikein putsis-putsis-siistejäkin, mene ja tiedä.

Vaikka söimme ravintolassa oikein ylipitkän kaavan mukaan, en kehdannut kuvata ruokia, kun omistajan sisar istui minua vastapäätä. Nyt jälkeenpäin tietysti harmittaa - pitäisi vaan olla pokkaa kaivaa kamera esiin. Kaiken lisäksi menin möläyttämään ruoka-arvioita ravintolan ruoasta seuraamme liittyneelle naiselle, jonka en tiennyt vielä siinä vaiheessä olevan ravintolan johtaja.

Koska pöydässämme istui omistajan sisar, meille oli kannettu pitkin iltaa uusia, kehitteillä olevia, ruokalajeja maisteltavaksi ja arvioitavaksi. Aika moni ruokalaji oli bhaji-tyyppistä uppopaistettua tavaraa - oli kalaa, katkarapuja, vihanneksia ja ties mitä. Kun johtaja-nainen liittyi seuraamme ja kuuli, että olimme maistelleet kehitteillä olevia ruokia, hän halusi tietää, mitä mieltä minä niistä olin. Minä sanoa töksäytin - ihan totuudenmukaisesti kylläkin - että ihan syötäviähän ne olivat, mutta ei niistä erottanut, mikä oli kalaa ja mikä kasvista, kun kaikki maistuvat ihan samalta! Nainen meni mietteliään näköiseksi, ja aika pian minulle selvisi hänen henkilöllisyytensä, jolloin minun olisi tehnyt mieli vajota pöydän alle häpeästä. Hän ei kuitenkaan ollut moksiskaan, vaan otti palautteeni ilmeisesti ihan tosissaan. Eikä hän ilmeisesti kantanut kaunaakaan, koska hän ilmoitti illan päätteeksi pitävänsä minusta kovasti... :-D

Nopsa munaruoka

2011-02-17T09:03:00.002+02:00

Muna on yksi lempiaineksistani, mutta kekseliäisyyteni (vai viitseliäisyyteni) uusien munaruokien kehittelyssä on ollut vähän kadoksissa. Aina sitä samaa. Intialaistyyppisistä ruoista tavallisimpia vieraita pöydässämme ovat olleet munakokkelityyppiset sotkotukset sekä kastikkeiset ruoat, joissa keitetyt kananmunat ovat kokonaisina: munien kylkiin tehdään vain pienet viillot, jotta kastikkeiden maut pääsevät imeytymään munaan.

Kuivana paistettavaan ruokaan en ole koskaan keitettyjä munia kokeillut, koska onhan se vähän onnettoman näköistä, jos paistettujen vihannesten keskellä köllöttelee kokonainen kananmuna. Eihän munaan tartu sillä tavalla mitään makuakaan. Vaihtoehtona olisi munien halkaiseminen tai lohkominen, jotta niistä tulisi maukkaampia, mutta tämäkin on hieman arveluttanut, koska keltuainen oletettavasti hajoaisi ruoan joukkoon rumaksi mössöksi.

Kokeiltuani nyt keitettyjä munia pilkotussa muodossa totesin, että lohkot hajosivatkin heti, kun niitä yritti sekoittaa ruoan joukkoon. Puolitetut munat sen sijaan säilyttivät muotonsa ihan hyvin, kun ruokaa ei sekoitellut kovin riuskalla otteella, vaan vain nosteli munat vihannesten kanssa sekaisin. Tämä uusi munaversio oli loppujen lopuksi oikein tervetullut lisä munarepertuaariini.

MUNA-PAPRIKA"CURRY"
kahdelle

AINEKSET
1 rkl öljyä
n. 10 cashewpähkinää puolitettuna
1 punainen/vihreä chili pilkottuna (tai chiliä tai vaikkapa chilijauhetta maun mukaan)
1 tl jeeran siemeniä
1 iso valkosipulinkynsi hienonnettuna
1 sipuli hienonnettuna
1/3 tl kurkumaa
1 tl korianterijauhetta
suolaa maun mukaan
1 iso (vihreä) paprika suikaloituna
2-3 kananmunaa

VALMISTUS

1. Keitä munat koviksi, kuori ja puolita ne.

2. Kuumenna öljy ja lisää siihen puolitetut cashewpähkinät sekä hetken päästä chilit ja jeeran siemenet. Kääntele niitä hetki pannulla, kunnes cashewt ovat saaneet hieman väriä.

3. Lisää valkosipuli ja sipuli ja anna niiden pehmetä pannulla hetki. Lisää kurkuma, korianterijauhe sekä suola ja sekoita hyvin. Lisää myös paprikat sekä tilkka (ehkä 1 -2 rkl) vettä. Sekoita hyvin ja hauduttele kannen alla, kunnes paprikat ovat pehmentyneet sopivasti, ehkä viitisen minuuttia.

4. Lisää keitetyt munat, sekoita varovasti ja paista hetki, kunnes munat ovat lämmenneet.

On hyvä, jos tämän ruoan voi tehdä hieman etukäteen, jotta kananmunat ehtivät imeä itseensä makua.

Viikunahalva

2011-02-07T12:40:00.000+02:00

Sain taannoin maistaa yhdessä hyderabadilaisessa ravintolassa viikunahalvaa, ja tuo jälkkäri on kummitellut mielessäni siitä asti. Halva tarjottiin kuumana niin, että halva oli piilotettu kulhon pohjalle, ja sen päällä oli paaaksu kerros samettista vaniljakastiketta. Erityisesti tykkäsin siitä, että halva oli lämmintä, koska Hyderabadissa oli tuolloin talvi, ja illat olivat poikkeuksellisen viileitä. Jonkinlainen flunssanpoikanenkin minulla taisi olla, joten lämmin halva hemmotteli makuhermoja ihanasti.

Nyt rohkaisin vihdoin ja viimein mieleni ja uskaltauduin kokeilemaan viikunahalvaa kotonakin. Suotta olin arkaillut, sillä halva oli tosi helppo ja nopea tehdä. Ohjeen olen kehitellyt netistä löytämiäni ohjeita yhdistelemällä.

VIIKUNAHALVA ELI ANJEER HALWA
pienehkö annos neljälle

250 g kuivattuja viikunoita
1 ½ dl sokeroitua maitotiivistettä (kondensoitua maitoa)
½ dl maitoa
ripaus kardemummaa

(halutessasi voit lisätä myös sahramia; itse en siitä niin välitä)

VALMISTUS

1. Pilko viikunat pienehköiksi paloiksi. Kiehauta kattilassa sen verran vettä, että viikunat peittyvät, ja keitä viikunoita 3-4 minuuttia. Kaada vesi pois ja soseuta viikunat (lisää tarvittaessa hieman maitoa, jos viikunat eivät muuten tunnu soseutuvan).

Toinen mahdollisuus olisi liottaa paloiteltuja viikunoita kuumassa maidossa tunnin verran, ja soseuttaa ne sitten maidon kanssa soseeksi. Tällä tavalla viikunoiden maku säilyisi varmasti paremmin, kun liotuksessa käytetty maitokin soseutettaisiin. Kun viikunat keittää vedessä, viikunat väkisinkin hieman vetistyvät, ja niiden makukin ehkä latistuu. Minä en kyllä suurta makuhävikkiä huomannut, vaikka viikunat vedessä keitinkin. Sitä paitsi jälkkärintuskaiselle tunnin liottaminen (=odottaminen) on ihan liian pitkä aika. :-)

2. Laita viikunasose, maitotiiviste ja maito kattilaan ja keittele miedohkolla lämmöllä ahkerasti sekoitellen viitisen minuuttia. Maista, haluatko lisätä sokeria. Itse en laittanut halvaan ollenkaan sokeria, kun maitotiiviste oli itsessään jo sen verran makeaa. Jos haluat halvasta makeampaa, lisää maun mukaan sokeria ja jatka keittelyä vielä sen aikaa, että sokeri sulaa. Lisää kardemumma.

Tarjoa halva mieluiten lämpimänä, vaikka hyvää se on kylmänäkin. Erityisen ihanan jälkiruoan saat, jos tarjoat halvan kanssa vaniljajäätelöä tai vaniljakastiketta. Voit myös koristella halvan pelkästään esimerkiksi mantelilastuilla tai mantelinpalasilla (tai vaikkapa kevyesti paahdetuilla cashewpähkinöillä).

Korianterijauhe

2011-02-02T12:34:00.002+02:00

Käytän intialaisissa ruoissa jauhetuista mausteista ylivoimaisesti eniten korianterijauhetta. Siksi tykkäänkin jauhaa korianterin itse, vaikka monet muut mausteet ja mausteseokset ostan (tai saan sukulaisilta) valmiiksi jauhettuina. Jeera eli juustokumina on korianterin lisäksi toinen mauste, jonka jauhan itse, mutta aivan päinvastaisesta syystä: käytän jauhettua jeeraa niin harvoin, että ei ole mitään järkeä ostaa valmista jauhetta kaappiin väljähtymään. Maku häviää jauhetuista mausteista kuitenkin paljon nopeammin kokonaisiin siemeniin verrattuna.

Korianterissa ja juustokuminassa on molemmissa myös se etu, että niiden siemenet ovat pehmeitä (verrattuna esimerkiksi sarviapilaan), joten niiden jauhaminen onnistuu myös ihan tavallisella morttelilla. Siitä syystä niitä voi jauhaa myös hyvinkin pieniä määriä kerrallaan. Jeeraa jauhankin yleensä vain sen verran, mitä kulloinkin tarvitsen, yleensä maksimissaan teelusikallisen. Korianteria käytän kuitenkin niin usein, että jauhan sitä aina isomman satsin kerrallaan.

Mausteiden jauhaminen ei ole mitään rakettitiedettä, joten siinä mielessä tämä postaus on varmaan vähän turha. Laitan tähän nyt kuitenkin vähän ohjeistusta, kun sattui sellainen päivä, että tarvitsin lisää korianterijauhetta.

Korianterinsiemeniä.

Jauhettu korianteri (Dhanya powder)

Ainekset: korianterinsiemeniä (sen verran kuin tarvitset)

1. Kuumenna pannu melko kuumaksi, mutta älä lisää öljyä. Levitä korianterinsiemenet pannulle yhteen kerrokseen. Jos jauhat isomman erän, kannattaa paahtaa siemenet useammassa erässä, ettei pannulle tule liian paksua kerrosta.

2. Paahda siemeniä, pannua useasti ravistellen, kunnes siemenet alkavat tuoksua ja hieman raksua.

3. Anna siementen jäähtyä ja jauha ne mikserillä, morttelilla tai maustemyllyllä tasaiseksi jauheeksi.

Säilytä jauhe ilmatiiviissä astiassa.

Käytä korianterijauhetta aluksi hieman varoen, sillä omatekoisessa korianterijauheessa on paljon voimakkaampi maku kuin kaupan jauheissa. Siksi sitä kannattaakin annostella aluksi hieman vähemmän kuin mitä ohjeessa käsketään, ja lisätä sitten tarpeen mukaan.

Vastajauhetun korianterin tuoksu on huumaava!

Jauhelihaa, perunaa ja pinaattia

2011-01-30T12:21:00.002+02:00

Kaipailin jokin aika sitten uusia tapoja valmistaa jauhelihaa, ja törmäsin Zaiqa-blogissa tähän ohjeeseen. Qimah aloo methi on varsin tavallinen ruoka Hyderabadissa, ja siinä yhdistyvät nimensä mukaisesti kolme pääainesta, jauheliha, peruna ja sarviapila. Minulla sattui olemaan kaapissa pinaattia, joten käytin sarviapilan sijasta sitä.

Tämä ruoka on äärettömän helppo ja nopea valmistaa, ja mikä tärkeintä, se on myös todella hyvää. Muutin hieman alkuperäisen ohjeen ainemääriä meidän makuumme sopivammiksi, koska vähemmän tulinen ja mausteinen on ollut meillä viime aikoina kovasti kysyttyä tavaraa. Itse olisin kyllä tykännyt mausteisemmastakin, ja jos olisin tehnyt tätä vain itselleni, olisin varmasti laittanut mausteita alkuperäisen ohjeen mukaan. Muutenkin olen huomannut, että tärkkelyspitoisten kasvisten (esim. perunan ja linssien) maustamisessa saa olla runsaskätisempi kuin muiden kasvisten kanssa, koska ne tuntuvat jotenkin imevän maut itseensä.

Koska tämä on kuiva (eli kastikkeeton) ruoka, se sopii parhaiten intialaisten leipien kanssa syötäväksi. Voi tätä tietysti riisinkin kanssa syödä, mutta silloin kaipailisin itse kyytipojaksi vielä ainakin jogurttia tai raitaa.

Jos leipiä ei jaksa ruveta itse leipomaan, naan-leipiä saa ostaa valmiina kaupoistakin. Viimeisin löytöni on Leipomo Ärzän naan-leivät, joita saa ainakin pääkaupunkiseudulta. Vaikka niillä on aitojen naan-leipien kanssa hyvin vähän tekemistä ja vaikka ne ovatkin meidän makuumme kovin makeitakin, ne ovat kuitenkin näppärä apu laiskalle leipojalle - niitä kun tarvitsee vain lämmittää mikrossa puolisen minuuttia.

Jauhelihaa, perunaa ja pinaattia (Qimah aloo methi)
noin neljälle

2 rkl öljyä
2 kokonaista neilikkaa
1 vihreä kokonainen kardemumma
1 rkl inkivääri-valkosipulitahnaa
½ tl chilijauhetta
suolaa maun mukaan
½ tl kurkumaa
2 sipulia hienonnettuna
1 iso tomaatti kuutioituna
1 pieni vihreä chili pitkittäin halkaistuna
400 g (lampaan) jauhelihaa
2-3 isohkoa perunaa melko pieniksi kuutioituna
kasa pinaattia/pak choita tai muuta vihreää hienonnettuna

VALMISTUS

1. Kuumenna öljy pannulla ja lisää neilikat ja kardemumma. Kun ne alkavat tuoksua (10-15 sekunnin päästä), lisää inkivääri-valkosipulitahna, chilijauhe, suola ja kurkuma. Lisää muutaman sekunnin päästä sipuli ja anna sipulin kuullottua. Lisää tomaatti ja vihreä chili, sekoita hyvin ja paista hetki.

2. Lisää jauheliha ja sekoita se hyvin mausteiden kanssa sekaisin, lihaa samalla pieniksi murusiksi puuhaarukalla rikkoen. Jatka paistamista melko kovalla lämmöllä, kunnes liha on ruskistunut. Lisää perunat ja sen verran vettä, että seos peittyy. Peitä kannella ja hauduta, silloin tällöin sekoitellen, kunnes vesi on lähes haihtunut ja perunat ovat melkein kypsiä. Lisää pinaatti ja jatka hauduttamista vielä muutaman minuutin ajan. Jos vesi ei ole kokonaan haihtunut, jatka paistamista ilman kantta.

Tarjoa ruoka intialaisten leipien kera.

Hajupihka (eli pirunpaska)

2011-01-25T10:11:00.000+02:00

Intialaisissa ruokaohjeissa vilahtelee joskus outo aines nimeltä hajupihka (asafoetida, hing). Kyseessä on mauste, jota saadaan fenkolinsukuisesta pirunkeltaputkesta (Ferula assafoetida). Kasvin putkilomainen varsi katkaistaan juuri ennen kukinta-aikaa, ja maitomainen neste (hajupihka) pääsee valumaan kasvista ulos. Kun neste joutuu kosketuksiin ilman kanssa, se kuivuu pian paksuksi pihkaksi, joka kerätään talteen.

Hajupihkaa myydään sekä paloina että jauheena. Palat ovat täyttä tavaraa, mutta jauhettuun hajupihkaan on tavallisesti sekoitettu (käsittelyn ja jauhamisen helpottamiseksi) muita jauhoja, kuten vehnäjauhoja ja/tai riisijauhoja. Keliaakikkojen kannattaakin olla tarkkana hajupihkan kanssa, sillä jauheseos sisältää hyvin usein vehnää. Jauhojen lisäksi hajupihkaan on sekoitettu usein myös kurkumaa ja joskus myös arabikumia. Jauhetussa hajupihkassa itse hajupihkan osuus saattaakin olla vain 30-40 prosenttia.

Hajupihkan tuoksu ei ole kovinkaan houkutteleva (itse asiassa se on melkoisen kammottava), ja sitä on verrattu mm. mätään valkosipuliin. Tästä johtuen hajupihkalle on annettu vähemmän mairittelevia nimiä, ja monessa kielessä sen epävirallinen nimi onkin pirunpaska. Hajupihkasta tulee kuitenkin ihan salonkikelpoinen mauste, kun sen lisää kuumaan öljyyn. Silloin sen tuoksu muistuttaa aika lailla sipulia. Voimakkaan hajunsa takia se tulisi myös säilyttää ilmatiiviissä astiassa.

Koska hajupihkan maku muistuttaa sipulia tai valkosipulia, sitä käytetään usein näiden korvikkeena. Intiassa hajupihkaa käyttävät erityisesti jainalaiset ja brahmaanit, joiden ruokavalioon sipuli ja valkosipuli eivät monestakaan syystä kuulu. Ylimpään kastiin kuuluvat brahmaanit pitävät sipulia ja valkosipulia epäpuhtaina, koska ne kasvavat maan alla ja ovat näin alttiina eläinten jätöksille, verelle ja muille epäpuhtauksille. Brahmaanien mielestä sipulilla ja valkosipulilla on myös liian aisteja stimuloiva vaikutus, mikä on huono asia esimerkiksi keskittymistä vaativien joogaharjoitusten kannalta. Sipuleita pidetään muutenkin liian voimakkaina ja haisevina ruokavalioon kuuluvaksi.

Jainalaiset puolestaan eivät syö sipulin ja valkosipulin lisäksi muitakaan maan alla kasvavia vihanneksia tai juureksia, koska he eivät halua vahingoittaa pienintäkään maan eliötä, ja jokuhan saattaa kärsiä, kun sipuli kiskotaan maasta ylös. Jainalaiset eivät myöskään halua tappaa kokonaista kasvia ruokansa tähden, ja sipulin maasta kaivaminenhan päättää kyseisen yksilön elämän kokonaan. Hajupihka on siis kaikin tavoin "vaaraton" vaihtoehto sipulille brahmaanien ja jainalaisten ruokavaliossa.

Koska hajupihkaa ja sipuleita käytetään ikään kuin samassa tarkoituksessa, sipuleita ja hajupihkaa ei joidenkin lähteiden mukaan tulisi koskaan käyttää ruoassa samanaikaisesti. Tämä teoria kuulostaa ihan loogiselta, mutta itse olen kuitenkin tainnut syyllistyä kyseiseen rikokseen, vieläpä useastikin.

Hajupihka lisätään tavallisimmin kuumaan öljyyn ruoanlaiton alkuvaiheessa, jolloin sen paha haju katoaa, ja tilalle tulee sipulimainen aromi ja miellyttävä maku. Hajupihkaa käytetään hyvin pieniä määriä kerrallaan; lusikankärjellinenkin riittää. Yliannosteltuna se pilaa ruoan syömäkelvottomaksi. Hajupihkaa käytetään muun muassa erilaisissa kasvis- ja linssiruoissa, pikkelssi-säilykkeissä ja papadameissa. Sen sanotaan edistävän ruoansulatusta ja vähentävän turvotusta ja ilmavaivoja, joten sitä käytetään erityisesti vaikeasti sulavien kasvisten, kuten papujen ja linssien kanssa. Hajupihkaa ei koskaan tulisi syödä kypsentämättä, koska se voi aiheuttaa pahoinvointia ja ripulia. Raskaana olevien naisten kannattaa välttää hajupihkan käyttöä kokonaan.

Hajupihka on muutenkin varsin monipuolinen luonnonlääke, ja sen on huomattu auttavan erityisesti hammaskipuihin. Hajupihkapalaa survotaan, minkä jälkeen se sekoitetaan sitruunamehun kanssa. Tämän jälkeen puuvillakankaan tai pumpulin palanen kastetaan seoksessa ja asetetaan särkevään kohtaan suussa. Kivun pitäisi helpottaa melko pian. Koska hajupihkassa on havaittu olevan samoja vaikuttavia aineita kuin valkosipulissa, se auttaa myös hengityselinten sairauksiin, kuten astmaan, keuhkoputkentulehdukseen ja hinkuyskään. Hajupihkan on sanottu tehoavan myös hysteriaan: kahden gramman painoinen hajupihkapala sekoitetaan 120 ml:aan vettä, ja tätä seosta sitten hengitellään (ei siis nautita sisäisesti). Hysteriakohtausten pitäisi pysyä loitolla!

Hajunsa takia hajupihkaa on käytetty muussakin tarkoituksessa kuin ruoanvalmistuksessa ja terveydenhoidossa. Se toimii erinomaisen hyvin esimerkiksi hyönteis- (esim. hyttys-) ja tuholaiskarkottimena.

Eräskin maanviljelijä keksi ihan vahingossa, että kun laittaa pussiin kilon hajupihkaa ja pussin kastelukanavaan (kuvassa), tuholaiset pysyvät poissa ja kasveista kasvaa entistä suurempia ja terveempiä.

Hajupihkalla on myös karkotettu muun muassa paholaisia, negatiivista energiaa ja pahoja henkiä.

Jos ruokaohjeessa käytetään hajupihkaa, eikä sitä satu kaapissa olemaan, sen voi korvata sipulilla, valkosipulilla, sipulijauheella ja/tai valkosipulijauheella.

Lähteitä ja lisää tietoa
Asafoetida/Wikipedia
Asafoetida/All Foods Natural
Asafoetida/Encyclopedia of Spices
Asafoetida/Ezine Articles
Asafoetida/Asianonlinerecipes
Asafoetida Benefits /Buzzle.com

Kuvalähteet
Ferula assafoetida: Horizonherbs.com
Asafoetidaköntsä: Hecapedia
Maanviljelijä: Delhi Compass

Vanhan leivän henkiinherätys

2011-01-06T13:08:00.001+02:00

Näin terveelliseen ruokavalioon erikoistuneessa Lean is In -ohjelmassa näppärän keinon päästä hieman kulahtaneesta leivästä eroon. Koska kulahtaneita leivänpaloja näkee meillä aika usein, resepti pääsi kokeiluun aika pian. Ohjetta mainostettiin terveellisenä välipalana, mutta kyllä tämä varmaan pikkunaposteltavanakin menisi.

Idea oli hauska, toteutus helppo ja lopputulos varsin maukas. Jäin kuitenkin miettimään, olisinko tykännyt tästä vieläkin enemmän, jos leivät olisi paistettu krutonkien tyyliin rapsakoiksi. Voi olla. Toisaalta leipä ei krutonkimaisena ime itseensä makuja yhtä paljon kuin pehmeä leipä, joten lopputulos saattoi olla maukkaampi näin.

En ihan tarkkaan mittaillut määriä, mutta ohjetta voikin huoletta soveltaa mieltymystensä mukaan. Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin mungpavun ituja, mutta minä laitoin niiden sijasta pari kevätsipulia.

LEIPÄ-VAGHARIA

5-6 palaa leipää (tummaa tai vaaleaa, kaikki varmaankin käy)
½ tl kurkumaa
n. ½ tl chilijauhetta
suolaa

1 rkl öljyä
1 tl ruskeita sinapinsiemeniä
1 tl jeeran siemeniä
oksa tai pari currylehtiä (voi jättää poiskin)
½ vihreä chili paloiteltuna (tai maun mukaan)
1 isohko tomaatti pieneksi paloiteltuna
muutama kevätsipuli hienonnettuna
pari ruokalusikallista sitruunamehua (tai maun mukaan)
1 rkl (paahdettuja) seesaminsiemeniä

VALMISTUS

1. Revi leipä käsin pienehköiksi paloiksi ja sekoita ne kulhossa kurkuman, chilijauheen ja suolan kanssa.

2. Kuumenna öljy pannulla ja lisää sinapinsiemenet ja jeeran siemenet. Kun sinapinsiemenet alkavat paukkua, lisää currylehdet, chili ja tomaatti. Sekoita hyvin ja paista muutama minuutti silloin tällöin sekoittaen. Lisää kevätsipuli, leipäpalat, sitruunamehu ja seesaminsiemenet ja sekoita hyvin.

3. Valmis!

Kaurapuuroa intialaisittain

2011-01-02T05:23:00.002+02:00

Upma on intialainen aamiaisruoka, jota meillä ei kyllä koskaan syödä aamiaiseksi vaan eräänlaisena pikaruokana silloin, kun aika on kortilla tai kun kokilla on laiska päivä. Tavallisimmin upma valmistetaan karkeista mannaryyneistä (upma rava) tai vermiselleistä, jotka ovat pieniksi pätkittyjä ohuita nuudeleita. Eräs edistyksellinen tuttavani kertoi kuitenkin tehneensä upmaa kaurahiutaleista, ja ensimmäinen reaktioni oli, että ei voi olla totta. Ensihämmästyksen haihduttua totesin, että miksei - sitähän voisi kokeilla! Lopputuloksena oli ihan täydellinen pikaruoka: terveellinen, nopea, maittava, edullinen, täyttävä ja muunneltavissa oleva.

Kaurahiutaleiksi upmaan kannattaa valita isot kaurahiutaleet, joilla on pidempi keittoaika kuin pikahiutaleilla ja jotka myös säilyttävät muotonsa paremmin. Pikahiutaleilla ruoasta tulisi varmaan ihan mössöä, mutta jos sellaisesta tykkää, niin mikä ettei.

KAURAUPMA
todella iso satsi kahdelle

pari teelusikallista öljyä
1 tl ruskeita sinapinsiemeniä
n. 10 cashewpähkinää halkaistuna
puolikas vihreä chili hienonnettuna (tai maun mukaan)
sormenpään kokoinen pala inkivääriä raastettuna
1 pieni sipuli hienonnettuna
n. 4 dl kasviksia melko pieniksi paloiteltuna (minulla oli porkkanaa, herneitä ja bataattia)
n. 7 dl vettä
suolaa maun mukaan
4 dl (isoja) kaurahiutaleita
(tuoretta korianteria koristeluun)

1. Kuumenna öljy pannulla ja lisää sinapinsiemenet ja cashewpähkinät. Kun sinapinsiemenet alkavat paukkua ja kun pähkinät ovat saaneet hieman väriä, lisää chili ja inkivääri. Paista hetki sekoitellen ja lisää sipuli. Jatka paistamista, kunnes sipuli on kuullottunut, ja lisää kasvikset. Sekoita ja peitä kannella. Anna kasvisten muhia melko miedolla lämmöllä viitisen minuuttia tai kunnes vihannekset ovat hieman pehmentyneet. (Jos käytät kaurahiutaleita, joilla on hyvin lyhyt keittoaika, anna vihannesten kypsyä ihan pehmeiksi.)

2. Lisää vesi ja suola ja anna veden kiehahtaa. Lisää kaurahiutaleet, sekoita hyvin ja peitä ruoka kannella. Kypsennä ruokaa keskilämmöllä, silloin tällöin sekoitellen, kunnes kaurahiutaleet ovat kypsiä, mutta vielä hiukan jämäköitä. (Tarkista kaurahiutaleiden kypsennysaika paketista. Omien hiutaleitteni keittoajaksi oli annettu 6-8 minuuttia, ja sellainen 7 minuuttia riitti tässä oikein hyvin.) Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita mielesi mukaan.

3. Koristele ruoka halutessasi tuoreella korianterilla. Nauti kauraupma luonnonjogurtin tai mausteisen intialaisen pikkelssin kanssa. Itse en kyllä kaivannut tähän mitään lisukkeita.

Ja hei, melkein meinasi unohtua:

HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2011!

Kahvin korvikkeita

2010-12-29T08:46:00.001+02:00

Vaikka voin silloin tällöin juoda eksoottisempia kahvilaatujakin, olen kuitenkin tottunut saamaan säännöllisen päiväannokseni suomalaisen pehmeän ja vaalean kahvin muodossa. Intiaankin tuon aina mukanani niin monta kahvipakettia kuin matkatavaroihin vain mahtuu (eli aina liian vähän). Kun oleskelee ulkomailla pidempään, ennen pitkää tulee kuitenkin väistämättä eteen se päivä, että suomalainen kahvi loppuu. Silloin joudutaan turvautumaan paikallisiin tuotteisiin, näihin niin sanottuihin kahveihin. Nämä "kahvit" ovat seoksia, joissa saattaa olla jauhettujen kahvipapujen lisäksi hyvinkin kummallisia jatkeaineita, korvikkeita, joita en todellakaan kahviini haluaisi.

Ensimmäisen kerran pääsin korvikkeiden jäljille, kun tutkiskelin huvikseni suosituimman intialaisen Bru-kahvimerkin tuoteselostetta. Ihmetykseni oli suuri, kun huomasin, että sadassa grammassa kahvia oli 330 kilokaloria! Kun puhtaassa kahvijauheessa ei ole kaloreita juuri lainkaan, niin mistä ihmeestä kalorit tähän kahviin oikein tulivat? Kävi ilmi, että "kahvi" ei ollutkaan sataprosenttista kahvia vaan että kyseessä oli kahvin ja sikurin sekoitus, jossa kahvin osuus oli 53 prosenttia ja sikurin 47 prosenttia.

Rupesin selvittämään, mitä tämä tämmöinen sikuri oikein on, jolloin ilmeni, että sehän on samaa tavaraa, jota Suomessa käytettiin sota-aikana kahvin korvikkeena. Sikurin juuri paahdettiin ja jauhettiin, ja jauhetta käytettiin kahvin korvikkeena tai vastikkeena. Sikurin lisäksi kahvin korvikkeita valmistettiin myös mm. paahdetusta viljasta, sokerijuurikkaasta ja voikukan juurista. Sain tietää myös, että Intiassa, erityisesti Etelä-Intiassa, sikurilla höystetty kahvi on varsin suosittua ja että tavallisista kaupoista on lähes mahdotonta löytää sikuritonta suodatinkahvia.

Sikurin juuria.
Lähde: Onlinegardenertips.com

Heräsikin kysymys, miksi ihmeessä sikuria käytetään intialaisissa kahveissa niin laajalti. Mitään tyhjentävää selitystä en ole asialle löytänyt; monia mahdollisia syitä kylläkin. Sikuri tuo kahviin voimakkaan paahdetun maun, joka on kai erityisesti intialaisten mieleen. Intialainen kahvihan on eräänlaista lattea, jossa on noin puolet maitoa ja puolet kahvia, ja sokeria lisätään tietysti myös runsaasti. Tällaiseen kahviin voimakas sikuri saattaa sopiakin hyvin, mutta ei lähes mustaan suodatinkahviin, jollaisena itse tykkään kahvini juoda. Maitotilkalla höystetyssä kahvissa sikurin kitkerä maku hallitsee aivan liiaksi, ja kitkeryys liimaantuu kitalakeen ja jättää suuhun pahan jälkimaun pitkäksi aikaa.

Sikurikahvi on myös taloudellinen vaihtoehto puhtaalle kahville, sillä sikuri liukenee veteen helpommin kuin kahvijauhe, joten kahvin maku saadaan aikaiseksi pienemmällä jauhemäärällä. Sikurissa on myös terveysvaikutuksia, joita normaalissa kahvissa ei ole. Sen on sanottu pitävän verensokerin kurissa (mikä on huominarvoinen seikka maassa, jossa diabetes on melkein kansantauti), edistävän ruoansulatusta, vaikuttavan myönteisesti maksan terveyteen, puhdistavan verta ja rauhoittavan mieltä. Sikuri on luontaisesti kofeiinitonta, joten sikurikahvissa kofeiinin haittavaikutuksetkin ovat luonnollisesti vähäisemmät.

Kuva: Tampereen yliopisto

Sikurikahvi ei ole kaikkien intialaistenkaan mieleen, ja itse asiassa useimmat, joille olen suomalaista kahvia tarjonnut, ovat ihastuneet siihen välittömästi. Tästä on muodostunut se ongelma, että nyt kahvia pitää tuoda Suomesta muillekin kuin itselleni... Anopin toivomuslistalla on aina pari pakettia suomalaista kahvia (ja suodatinpusseja tietysti myös), mieluiten Presidenttiä, mutta Juhla Mokkakin käy. Brazil-kahviakin olen kerran hänelle vienyt, mutta sitä ei tarvitse kuulemma enää toista kertaa tuoda. :-D

Jokin aika sitten kävi taas niin onnettomasti, että suomalainen kahvi loppui, ja jouduin aloittamaan päiväni sikurikorvikkeella. Plaah. Kun sitten läksimme joululomalle Malesiaan, ostoslistallani ykkösenä oli tietenkin kahvi. Malesiasta varmaan saisi sikuritonta kahvia!

Suuntasin heti ensimmäisenä päivänä paikallisen ruokakaupan kahvihyllylle, ja valikoin mukaani neljä pakettia paikallista kahvia - kunhan olin ensin varmistanut, että paketeissa oli varmasti suodatinkahvia eikä mitään annospusseja, joita suurin osa paketeista näytti sisältävän.

Matkalta palattuamme rupesin keittelemään kahvia ja tutkiskelemaan kahvipaketteja tarkemmin. Sain kokea vielä suuremman järkytyksen kuin intialaisen kahvin kanssa. Malesialaiset kahvitkin olivat seoksia, joissa kahvin osuus oli vain 70 prosenttia. Loput 30 prosenttia koostuivat sokerista, suolasta... ja margariinista.

Voiko tämä olla tottakaan: margariinia kahvissa?! Miksi ihmeessä? Rasvapitoisuuden huomasi kahvista aika selvästi, sillä kahvi tarttui valkoiseen posliinikuppiin todella tiukasti. Kahvijauheeseen sotkeutuneita sormiakaan ei meinannut saada millään kylmällä vedellä puhtaaksi, vaan niitä piti hankata oikein kunnolla. Valmis kahvi oli väriltäänkin niin mustaa, että suorastaan pelotti juoda sitä. Jos joisin kaikki neljä pakettia tätä kahvia, hampaani näyttäisivät sen jälkeen samalta kuin tropiikin yö.

Olenkin pikkuhiljaa alkanut menettää uskoni kahvinjuontiin näillä leveysasteilla. Onko täällä ihan mahdotonta saada kahvia, joka sisältäisi vain pelkkää kahvijauhetta? Onko vannoutuneimmankin kahvinjuojan pakko alkaa litkiä teetä?

Kuva: Hikipedia.

Olen käynyt piparkakkutalossa

2010-12-13T11:13:00.001+02:00

Törmäsin viikonloppuna paikallisessa hotellissa perin erikoiseen näkyyn: piparkakkutaloon, jonka sisällä aivan normikokoiset ihmiset mahtuivat käyskentelemään. Piparkakkutalossa oli joulumyymälä, jossa myytiin erilaisia joululeivonnaisia, kuten stolleneita, panettoneja, jouluhalkoja, luumukakkuja, pipareita ja piparkakkutaloja, sekä suklaamakeisia joka lähtöön.

Idea oli sinänsä ihan hauska, mutta koska talo törötti keskellä hotellin kliinistä aulaa, talon ympäristö olisi kaivannut hieman maisemointia. Virittäydy siinä sitten joulutunnelmaan, kun prässättyihin pukuihin pukeutuneet liikematkalaiset kälättävät vieressä kännykkään, ja laukkupoika sohaa edestakaisin kärryjensä kanssa kuin paraskin petteri punakuono.

Talossa riittäisi melko mukavasti askarreltavaa kotileipurille, sillä pituutta sillä on 1,8 metriä, leveyttä 1,5 metriä ja korkeutta 2,4 metriä. Seinä- ja kattotiiliä talossa on yhteensä 1150 kappaletta, ja sokerikuorrutusta taloon on kulunut 320 kiloa.

Kaikki vaan joukolla seinää syömään.

Pitäisiköhän tekaista tämmöinen? Toiskohan pukki sitten paljon lahjoja?

Granaattiomenabroileri

2010-12-09T07:26:00.000+02:00

Granaattiomena on mielestäni ehkä kaikkein kaunein hedelmä, sillä sen punaiset siemenet ovat kuin pieniä jalokiviä. Siemenet ovat jotenkin niin kauniita, että melkein säälittää laittaa niitä suuhunsa. Toisaalta ne ovat niin mehukkaita ja miellyttävän makuisia, että kyllähän niitä syö yhden jos toisenkin. Granaattiomena tuo mielestäni myös hyvää vastapainoa kiireelle ja touhottamiselle, sillä se pakottaa pysähtymään hetkeksi paikoilleen - jos nimittäin haluaa saada siemenet siististi ulos. Sähläämällä saa siemenet lentelemään ympäri keittiötä ja sotkettua kaikki paikat granaattiomenamehuun. Siementen kaivelussa on jotakin hyvin terapeuttista.

Silmää miellyttävän ulkonäön lisäksi granaattiomena on hyväksi myös keholle, sillä se on hyvin antioksidanttipitoinen hedelmä. Granaattiomenan antioksidanttivaikutuksen on todettu olevan moninkertainen verrattuna vihreään teehen, karpalomehuun tai punaviiniin. Granaattiomenan on todettu myös alentavan verenpainetta, tukevan verenkiertoelimistön hyvinvointia, ehkäisevän eturauhasvaivoja ja hidastavan ikääntymisen aiheuttamia oireita. Ehkä pitäisi syödä enemmän granaattiomenaa, niin alkaisi naamakin näyttää vähän toiselta.

Olen käyttänyt granaattiomenaa aiemmin lähinnä jälkiruoissa ja salaateissa, mutta granaattiomenan makuinen broileri on kummitellut mielessäni jo pitkän aikaa. Itse asiassa olisin halunnut kokeilla jonkinlaista granaattiomenasiirapilla glaseerattua tipua, mutta koska ei ole uunia, kyseinen versio jäi edelleenkin odottelemaan parempia aikoja. Tästä ruoasta ei tullut väriltään ihan sellaista, kuin olin kuvitellut (mistä näitä kuvitelmia oikein tuleekin), mutta maku osui onneksi aika nappiin.

Kaipailin ohjeeseen 100-prosenttista granaattiomenatäysmehua, mutta kun en sellaista löytänyt, tein mehun siemenistä itse. Kahdesta granaattiomenasta tuli mehua noin 1 ½ desiä, ja käytin kaiken tähän ruokaan.

GRANAATTIOMENABROILERI
kahdelle

2 broilerin rintafileetä

Marinadi:
½ dl (100%) granaattiomenamehua
1 rlk balsamietikkaa
½ rkl hunajaa
1 tl öljyä
½ tl kuivattua timjamia
suolaa ja mustapippuria

Kastike:
broilerimarinadi
1 iso tai 2 pientä salottisipulia viipaloituna
1 dl granaattiomenamehua
1 dl vettä
1 rkl balsamietikkaa
suolaa ja pippuria maun mukaan

+ hieman öljyä paistamiseen
(+ granaattiomenan siemeniä koristeluun)

1. Valmista marinadi. Jos et käytä valmista mehua, irrota siemenet kahdesta granaattiomenasta ja laita ne blenderiin. Säästä halutessasi muutama siemen koristelua varten. Soseuta siemenet hienoksi ja siivilöi seos. Käytä siivilöidystä mehusta ½ desiä marinadiin ja laita loppumehu odottelemaan kastikkeen valmistusta. Sekoita marinadiin tarkoitetun mehun joukkoon muut marinadin ainekset ja tarkista maku. Laita broilerifileet ja marinadi muovipussiin ja pussi jääkaappiin. Anna maustua muutaman tunnin ajan. Käy kääntelemässä pussia, jos muistat.

2. Ota marinadipussi ulos jääkaapista hyvissä ajoin ennen broilerien paistamista. Nosta fileet marinadista ja kuivaa ne. Säästä marinadi!

3. Kuumenna pannulla hieman öljyä ja paista fileisiin molemmin puolin hyvä väri. Siirrä fileet sivuun odottamaan. Lisää pannulle marinadi sekä muut kastikkeen ainekset. Kiehauta. Lisää broilerifileet kastikkeen joukkoon, peitä kannella ja hauduttele keskilämmöllä 10-15 minuuttia, riippuen hieman fileiden paksuudesta. Kääntele fileitä muutaman kerran. Tarkista fileiden kypsyys (esimerkiksi leikkaamalla pieni vaivihkainen viilto pohjapuolelle). Koristele halutessasi granaattiomenan siemenillä ja tarjoa haluamiesi lisukkeiden kanssa.

*******

Tein broilerin seuraksi mahdollisimman neutraalin makuisen pastan, jotta broilerin maku varmasti pääsisi oikeuksiinsa. Hyvin sopivat yhteen!

OKRA-PINAATTISPAGETTI
kahdelle

n. 200 g spagettia

öljyä
pari kynttä valkosipulia hienonnettuna
1 sipuli hienonnettuna
ehkä jotain 10 okraa vinottain ohuiksi paloiksi leikattuna
iso kourallinen pinaattia hienonnettuna
suolaa ja pippuria

1. Keitä spagetti pakkauksen ohjeen mukaan, ja valmista sillä aikaa kasvikset. Kuumenna öljy pannulla ja lisää valkosipuli sekä sipuli. Paista sipuli läpikuultavaksi. Lisää okrat, sekoita hyvin ja paista jokunen minuutti. Lisää pinaatti ja paista edelleen muutama minuutti. Mausta suolalla ja pippurilla.

2. Valuta pasta (säästä osa pastan keitinvedestä) ja sekoita kasvikset pastan joukkoon. Lisää tarvittaessa makuja, pastan keitinvettä tai öljyä.

Lempichutneyni

2010-12-02T09:41:00.001+02:00

Kookos ei ole koskaan kuulunut lempimakuihini. Epäilen, että syynä tähän ovat kookoksella täytetyt suklaakonvehdit, joista on jäänyt minulle jonkinlainen trauma. Kookoshiutaleet ovat muutenkin yksi iljettävimmistä syötävistä, mitä tiedän. Ne narskuvat ja natisevat hampaissa ja ovat kuiviakin kuin mitkä.

On siis varsin hassua, että lempichutneyssäni on kookosta. Jotenkin ne joulukonvehdit vaan unohtuvat, kun kyseessä on tuore kookos - etenkin, kun kookoksen malttaa jauhaa tarpeeksi hienoksi.

Chutney on eräänlainen kastikemainen lisuke monille intialaisille ruoille, ja chutneyitä on olemassa kahdenlaista lajia, tuorechutneyitä ja säilykechutneyitä. Tuorechutneyt tehdään jauhamalla ainekset soseeksi, eivätkä ne kestä säilytystä kovin kauaa (ehkä pari päivää). Säilykechutneyt muistuttavat hieman hilloketta, ja ne valmistetaan tavallisesti keittämällä ainekset. Tuorechutneyissä ainekset usein vain hienonnetaan yhdessä kypsentämättä niitä mitenkään (poikkeuksiakin tietysti on).

Kookoksen lisäksi lempichutneyhini tulee maapähkinöitä, jotka pitäisi oikeaoppisesti ensin paahtaa ja sitten kuoria. Mutta koska maapähkinöiden kuoriminen on minusta niin hermoja raastavaa hommaa, ja kun en ole keksinyt kuorimiseen mitään tehokasta ja nopeaa keinoakaan, käytän maapähkinät usein kuorineen - ellei joku ystävällinen sielu ole toimittanut minulle valmiiksi kuorittuja pähkinöitä. Kai ne kuoretkin ihan syötäviä ovat.

Toinen hermoja koetteleva homma on kookospähkinän rikkominen, eikä siinä taida olla minkäänlaista oikotietä onneen. Kookospähkinän kuori on saatava auki, jos mielii päästä sisukseen käsiksi. Minulla on yleensä aika kirvesmiesmäiset otteet: otetaan käteen vasara ja hakataan niin maan perkeleesti. Kookosvesiäkään en jaksa ottaa talteen, vaan ne valuvat... no... mihin nyt sattuvat valumaan. Hieman sivistyneempi avaustapa löytyy esimerkiksi tältä videolta.

Chilin määrä on ohjeessa sellainen, että chili tuntuu maussa pikkuisen, mutta mitenkään tulista chutney ei ole. Chiliä voi halutessaan lisätä tai sen voi jättää kokonaan poiskin.

KOOKOS-PÄHKINÄCHUTNEY
riittävästi ehkä noin neljälle

AINEKSET

puolikas tuore kookos
n. 2 dl maapähkinöitä
puolikas pieni vihreä tuore chili paloiteltuna
½ - 1 tl suolaa (tai maun mukaan)
vettä tarpeen mukaan (ehkä noin 2 ½ - 3 dl)

Popu/tadka:
2 tl öljyä
1 tl ruskeita sinapinsiemeniä
1 punainen kuivattu chili pariin palaan rikottuna (voi jättää poiskin)
joitakin currylehtiä (voi jättää poiskin)

VALMISTUS

1. Halkaise kookospähkinä ja kaiva sisukset ulos. Paloittele puolikkaan kookoksen sisukset pienehköiksi paloiksi ja laita ne mikserin tai muun vastaavan koneen kulhoon. Toisen puolen kookoksesta voi vaikkapa pakastaa, jos sillä ei ole lähitulevaisuudessa mitään käyttöä.

2. Paahda maapähkinöitä kuivalla pannulla, kunnes ne ovat saaneet kevyesti väriä. Jäähdytä pähkinät ja kuori ne (yksi keino on hieroa pähkinöitä käsien välissä, kunnes kuoret irtoavat, mutta homma vaatii hieman kärsivällisyyttä). Laita maapähkinätkin koneen kulhoon. Lisää chili, suola ja muutama desi vettä. Anna koneen käydä, kunnes saat melko tasaisen seoksen. Lisää tarvittaessa vettä, jotta saat löysähkön, puuromaisen seoksen. Vettä voi lisätä enemmänkin, jos haluaa chutneystä löysempää, tai vähemmän, jos haluaa paksumpaa.

3. Kuumenna öljy pannulla ja lisää sinapinsiemenet. Kun ne alkavat poksua, lisää punainen chili ja currylehdet, ja sekoittele muutama sekunti. Sekoita tämä mausteseos chutneyn joukkoon ja aseta chutney tarjolle.

Chutneyta syödään esimerkiksi idlien, dosien, vadajen, upman tms. kanssa. Suomalaisittain ajatellen chutney saattaisi sopia kivasti esimerkiksi suolaisten lettujen kaveriksi.

Jotain rotia

2010-11-29T08:20:00.001+02:00

Meidän ruokakuntaamme on kuulunut jo jonkin aikaa yksi onneton vatsavaivainen potilas, joka on joutunut rajoittamaan syömisiään huomattavasti. Mausteiset ja happamat ruoat ovat olleet täysin pannassa, ja riisikin on tuntunut aiheuttavan ongelmia. Minäkin olen siis joutunut miettimään ruoanlaittoa hieman uudella tavalla. Mausteiden vähentäminen tuotti aluksi tuskaa, koska intialainen ruoka pyörii aika pitkälti mausteiden ympärillä. Onnekseni olen kuitenkin saanut huomata, että vähemmillä maustemäärilläkin - jopa kokonaan ilman chiliä - saa ihan maistuvaa intialaista ruokaa, kunhan vain ensin tottuu uudenlaisiin makuihin.

Riisin sijasta olemme syöneet intialaisen ruoan kaverina huomattavasti aiempaa useammin jonkinlaista leipää. Koska perusrotiin tai -chapatiin kyllästyy melko pian, olen etsinyt leipiin uutta makua ja näköä lisäilemällä perustaikinaan mm. erilaisia vihanneksia. Taikinaan ovat löytäneet tiensä ainakin porkkana, pinaatti, paneer, peruna, yrtit ja sarviapila. Viimeisin kokeiluni oli punajuuri, jolla arvelin saavani leipiin ainakin kivan värin. Punajuuren makeus hieman epäilytti, mutta yllättäen leivistä ei tullut lainkaan makeita.

Perusroti- tai chapatitaikina valmistetaan täysjyvävehnäjauhoista, suolasta, tilkasta öljyä ja vedestä. Intiassa roti-leipäsiin - kuten moniin muihinkin leipiin - käytetään atta-jauhoja, joihin on jauhettu koko vehnänjyvä. Atta-jauhojen "vastakohtana" voidaan pitää maida-jauhoja, jotka ovat valkoista vehnäjauhoa, ns. kakkujauhoa. Suomessa atta-jauhojen tilalla voi käyttää intialaisissa kaupoissa myytävää chapatijauhoa, graham- ja vehnäjauhon seosta, täysjyvävehnäjauhoja (joita en ole itse vielä koskaan kokeillut mutta jotka saattaisivat toimia hyvin), tai ihan tavallisia vehnäjauhojakin, jolloin leipien ravintoarvo on tietysti hieman heikompi kuin täysjyvävehnästä valmistettujen.

Perus-rotitaikinaa voi siis varioida ihan omaa mielikuvitustaan käyttäen. Periaate on kuitenkin aina sama: Jauhoihin sekoitetaan suola, öljy ja mahdolliset mausteet sekä vihannes raastettuna tai esimerkiksi pinaatti esikeitettynä ja hienonnettuna. Lopuksi lisätään vähän kerrassaan vettä, kunnes saadaan hyvin koossa pysyvä ja pehmeä taikina. Veden määrä riippuu vähän jauhoista ja käytettävän lisäaineen vetisyydestä, ja siksi vesi kannattaakin lisätä pienissä erissä. Perusrotiin, joka ei siis sisällä muuta kuin jauhoja, suolaa, öljyä ja vettä, vettä menee yleensä noin vajaa puolet jauhojen määrästä (kahteen desiin jauhoja siis vajaa desi).

PUNAJUURIROTIT
6 leipäseen

AINEKSET

2 dl (täysjyvä)vehnäjauhoja /atta-jauhoja
1 isohko raaka punajuuri kuorittuna ja hienoksi raastettuna
½ tl suolaa
1 tl öljyä
1 tl jeeran eli juustokuminan siemeniä (nämä voi jättää poiskin)
(tarvittaessa hieman vettä)

VALMISTUS

1. Laita jauhot kulhoon ja sekoita jauhojen joukkoon suola, öljy, jeeran siemenet sekä punajuuri. Muokkaa taikina käsin tasaiseksi massaksi, niin että punajuuret ja jauhot sekoittuvat hyvin. Punajuuresta irtoaa niin paljon nestettä, että vettä ei tarvitse todennäköisesti lisätä lainkaan. Jos taikina kuitenkin tuntuu kaipaavan lisää nestettä, lisää sen verran vettä, että saat tasaisen ja hyväntuntuisen taikinan.

2. Peitä taikina hyvin esim. kelmulla, tai laita taikinapallo vaikkapa muovipussiin. Anna taikinan levätä huoneenlämmössä vähintään puoli tuntia.

3. Jaa taikina kuuteen osaan, litistä taikinapalat lättänöiksi ja kauli ne jauhoja apuna käyttäen pyöreiksi leipäsiksi. Paista leivät melko kuumalla pannulla molemmin puolin, kunnes ne ovat kauttaaltaan vaalentuneita (ne eivät siis näytä enää raa'oilta) ja saaneet tummia pilkkuja. Itse en käytä paistamisessa lainkaan öljyä, mutta leivät voi myös paistaa öljytilkassa. Jos omistat kaasulieden, voit myös paistaa toisen puolen ensin pannulla, ja heittää toisen puolen hetkeksi avotulelle.

Syö leipä minkä tahansa intialaisen kastikkeisen tai kuivan ruoan kaverina. Tai sipaise leivän päälle hieman voita/margariinia ja syö suomalaiseen tapaan leipänä . Tai täytä roti mieleisilläsi aineksilla ja kääri rullalle!

Wasabikalapuikot

2010-03-16T17:57:00.000+02:00

Meillä rakastetaan wasabiherneitä, ja olenkin jo pitkään miettinyt, voisiko niitä käyttää ruoassakin jotenkin. Aluksi ajatuksenani oli tehdä jonkinlainen kuorrutus lohelle, mutta sitten menin puihin: jos kuorrutuksesta tulisikin ihan pahaa, hyvä kalakin olisi silloin pilalla.

Lohen sijasta otin sitten koekaniiniksi seitin, jonka pölkkymäinen olemus johti vääjäämättä kalapuikkojen suuntaan. Etukäteen hieman pelotti, kuinka vahvasti wasabiherneet mahtaisivat leivityksessä maistua, kun en viitsinyt sekoitella mukaan mitään korppujauhojakaan. Wasabiherneethän ovat raakoina aika ärtsäkkää tavaraa - ja siksi kai monet intialaiset tuttavatkin ovat niihin niin kovin ihastuneita. Mutta ihmeellisesti wasabiherneiden maku miedontui kypsennettäessä, eivätkä kalapuikot olleet lainkaan väkeviä. Kokeilu oli siis sen verran rohkaiseva, että seuraavalla kerralla uskallan ottaa lohen wasabikäsittelyyn. Ainoa, mitä moittisin, oli kalapuikkojen rakenne: loppukypsensin puikot uunissa, ja uunissa puikot hieman lötsistyivät. Jos ne paistaisi alusta loppuun pannulla, saisi varmasti rapeamman lopputuloksen.

WASABIKALAPUIKOT
noin kuuteen isohkoon puikkoon

200 g seitiä
1 dl wasabiherneitä
puolikkaan limetin kuori raastettuna
suolaa

1 muna
paistamiseen öljyä tai öljyä+voita

VALMISTUS

1. Anna kalan sulaa puolesta tunnista tuntiin. Leikkaa se haluamasi kokoisiksi ja näköisiksi kalapuikoiksi. Riko munan rakenne rikki ja laita se lautaselle.

2. Jauha wasabiherneet esim. tehosekoittimella korppujauhoja hieman karkeammaksi jauheeksi. Sekoita korppujauhojen joukkoon limetin kuoriraaste ja suolaa (itse kyllä ruukaan ripotella suolan suoraan kalalle) ja laita seos toiselle lautaselle.

3. Kuumenna öljy pannulla melko kuumaksi. Pyörittele kalapuikot ensin munassa ja sitten wasabihernerouheessa. Paista kalapuikkoja joka puolelta, kunnes ne ovat saaneet hieman väriä, ja laita ne sitten 200-asteiseen uuniin noin 15-20 minuutiksi tai kunnes puikot ovat kypsiä. (Tai paista puikot kokonaan pannulla.)

Suklaa-kahvipirtelöä ja blogiasiaa

2010-03-14T11:47:00.004+02:00

Tarkoituksenani oli alun perin muuttaa blogini ulkoasua jotenkin, mutta en sitten jaksanutkaan moiseen puuhaan ryhtyä. Sen sijaan listasin kaikki blogini reseptit, intialaiset ja muut ohjeet omiksi listoikseen, jotta ne näkisi helpommin yhdellä silmäyksellä. Laitoin linkit näihin listoihin tuohon vasempaan reunaan, tunnisteiden yläpuolelle.

Suklaan ja kahvin ystävänä olen kovasti ihastunut suklaa-kahvipirtelöön. Yleensä teen kyseistä pirtelöä ilman jäätelöä, jolloin pirtelöstä tulee juotavampi, ja se muistuttaa enemmän kahvijuomaa, mutta joskus laitan mukaan myös jäätelöä, jolloin pirtelöstä tulee jälkiruokamaisempi. Ohjeen suklaakastike on luultavasti maailman helpoin ja nopein valmistaa. :-)

KAHVI-SUKLAAPIRTELÖ
yhdelle
mukaelma The Hindun ohjeesta

1 dl vahvaa, jäähtynyttä kahvia
1 ½ dl jääkylmää maitoa
3 rkl suklaakastiketta

1. Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimella tms. tasaiseksi juomaksi. Nauti heti.

SUKLAAKASTIKE
tästä riittää kahteen pirtelöannokseen

½ dl vettä
3/4 dl sokeria
½ dl makeuttamatonta kaakaojauhetta
2 rkl maitoa tai kermaa
½ tl vanilja-aromia (voi jättää poiskin)

1. Laita vesi, sokeri ja kaakaojauhe kattilaan, sekoita hyvin ja anna kastikkeen kiehua keskilämmöllä muutama minuutti, kunnes kastike on tasaista ja kiiltävää. Sekoittele välillä. Lisää maito ja vanilja-aromi ja anna kastikkeen kiehua vielä minuutin verran.

Papadameja ja korianteria

2010-03-12T19:35:00.002+02:00

Tykkään kovasti papadameista, koska ne ovat ensinnäkin niin hyviä (jos siis tykkää intialaisista hajuista ja mauista yleensäkin), ja toiseksi: ne ovat erittäin vähärasvaisia. Niissä on rasvaa vain 1 g / 100 grammaa tavaraa, kun esimerkiksi perunalastuissa on rasvaa 33 g! Ne ovat siis erittäin hyvä valinta semmoiselle, joka haluaa mahdollisimman vähärasvaista naposteltavaa.

Papadamien valmistuskin on erittäin helppoa: mikron pohjalle laitetaan pala talouspaperia (lautastakin saa käyttää!), ja sitten vain mikro täydelle teholle minuutiksi - tai kunnes papadam on muuttunut kauttaaltaan vaaleaksi ja hieman kupruillut joka puolelta. Öljyssäkin papadamit voi uppopaistaa, mutta se tietysti lisää myös rasvan määrää. Öljyssä papadamit kypsyvät muutamassa sekunnissa.

Näin kerran telkkarissa, kun Rachel Allen paloitteli papadamit hienosti veitsellä neljään osaan, ennen kuin uppopaistoi ne öljyssä. Homma näytti valtavan helpolta, joten minunkin piti kaivaa veitsi esiin ja paloitella papadamit. Lopputulos oli lähinnä säälittävä, sillä papadamit hajosivat tuhannen paloiksi. Opetus: mikä toimii telkkarissa, ei toimi välttämättä kotona. Tyydyn siis suosiolla lämmittelemään papadamini kokonaisina mikrossa.

Tuosta mikrokypsennyksestä vielä sellainen varoituksen sana, että papadamien tuoksu leviää sitten ihan koko huusholliin. Mikro löyhähtelee papadamille vielä jonkin aikaa tämän jälkeenkin, ja siksi intialaisten hajujen sietokykyä tarvitaan. :-)

Pupu ja täti.
Samat eväät molemmilla.

Pussista esiin kaivettu papadam-lätkä.
Nyt pitäisi vielä malttaa kypsentää tämä jotenkin.

Tässä niitä lopputuotteita nyt olisi, oikein kolmin kappalein.
Vieressä vihreää chutneytä.

Vallan kaunis yksilö.

... ja mitä hittoa tälle on tapahtunut?
Tämä tulee varmaan painajaisiinkin.

Tein papadamien seuraksi chutneyn korianterista, kun kerran olin sitä kaupasta tuonutkin. Jauhoin mikserissä melkein koko puskan korianteria, yhden chilin, hieman vettä, hieman limettimehua, suolaa ja sokeria. Lopuksi lisäsin muutaman lusikallisen jogurttia, koska korianteri ihan raakana tuntuu vähän liian eksoottiselta minun suuhuni.

Pieni säilöntävinkki: jos korianterissa on juuret mukana, korianterin saa säilymään freesinä parikin viikkoa, kun toimii seuraavasti: Kastelee palan talouspaperia kylmällä vedellä ja käärii tämän märän paperitollon juurten ympärille. Tollon ympärille kääritään muovia (sitä voi leikata esim. korianterin suojana olleesta pussista) ja koko komeuden ympärille pyöräytetään kuminauha, jotta tollo pysyy hyvin paikallaan. Sen jälkeen korianteri laitetaan elvytyspusseineen tiiviiseen pussiin ja jääkaapin vihanneslokeroon. Kostea suojus pitää korianterin (ja ehkä muutkin juurelliset yrtit?) hyvänä yllättävän pitkän ajan.

Tänään löysin myös sisäisen niksipirkkani, sillä päätin säästää korianterin juuret jatkokäyttöä varten. Leikkasin siis juuret irti, raaputtelin niistä suurimmat tummentumat pois ja siistin juurien päitä. Sitten paloittelin juuret melko isosti, panin ne pakastusrasiaan ja pakastimeen. Sieltä ne sitten löytyvät ehkä joskus ensi vuosituhannella...

Liian hyvä jälkiruoka

2010-03-09T13:59:00.001+02:00

Hyderabadilla on muutama kuuluisa jälkkäri, joista varsinkin tämä, kuivahtaneista leipäpaloista tehty lämmin jälkiruoka, on minusta erityisen ihanaa. Ensimmäisen kerran tätä maistaessani totesin sen olevan "liian hyvää", mikä aiheutti kummastusta pöytäseuralaisissa: miten mikään voi olla liian hyvää. Liian hyväähän on sellainen ruoka, jonka tietää olevan hieman epäterveellistä (lue: lihottavaa) mutta jota voisi syödä saman tien ainakin vielä toisen annoksen lisää. Liian hyvä ruoka jää kummittelemaan mieleen jonkinlaiseksi täydellisyyden ilmentymäksi, jolle mikään muu ei oikein tunnu vetävän vertoja.

Double ka meethan nimi tulee leivästä (double roti) ja makeasta (meetha) - jälkiruoan nimi tarkoittaa siis makeaa leipää. Tätä jälkkäriä tarjotaan usein juhlissa, varsinkin muslimihäissä. Kuivahtaneet leipäviipaleet käyvät tähän tuoreita paremmin, sillä ihan tuore leipä imee itseensä enemmän rasvaa. Intiassa tuore leipä saatettaisiin kuivata kattotuulettimen alla (siellä kuivataan tuulettimen alla paljon muutakin!), mutta kotioloissa tuore leipä kuivahtaa keittiön pöydällä muutamassa tunnissa, jos vain on aikaa odotella. Mitenköhän hiustenkuivaaja toimisi...

Inspiroivan videon kyseisen jälkiruoan valmistuksesta (hieman erilaisella reseptillä tosin) voi katsoa täältä. Videossa poiketaan välillä vähän aiheestakin, mutta väliäkö tuolla. :-D Videossa mainitaan useasti rabri, mikä tarkoittaa makeaa ja paksua kokoonkeitettyä maitoa.

DOUBLE KA MEETHA
kahdelle (tai mulle)

4 viipaletta kuivahtanutta valkoista (paahto)leipää
n. 2 rkl gheetä, voita tai öljyä

pieni hyppysellinen sahramia
1 - 2 tl ruusuvettä (voi jättää poiskin)
2 dl maitoa
½ dl kermaa
½ dl vettä
½ dl sokeria
1/4 tl jauhettua kardemummaa

1 - 2 rkl suolattomia pistaasipähkinöitä
n. 8 kokonaista mantelia
1 - 2 rkl (sulttaani)rusinoita

VALMISTUS

1. Sekoita sahrami ruusuveteen ja jätä se odottelemaan.

2. Laita maito ja kerma paksupohjaiseen kattilaan ja keittele miedolla lämmöllä, kunnes seos on paksuuntunut ja tiivistynyt noin puoleen (aikaa kuluu ehkä noin 15 minuuttia). Varo polttamasta maitoa pohjaan (sekoittele siis usein). Sekoita maidon joukkoon sahrami-ruusuvesi -liemi.

3. Valmista sokerisiirappi. Laita vesi, sokeri ja kardemumma kattilaan ja keittele silloin tällöin sekoittaen, kunnes sokeri on sulanut ja seos on hieman paksuuntunut (ehkä noin 5 minuuttia).

4. Pilko pähkinät ja mantelit karkeaksi rouheeksi ja paista niitä ja rusinoita tilkassa gheetä, voita tai öljyä hetken ajan. Varo käräyttämästä rusinoita. Siirrä ne sivuun odottamaan.

5. Leikkaa leipäpaloista reunat pois ja leikkaa ne kahteen osaan, kolmion muotoisiksi. Lämmitä pannulla pari ruokalusikallista gheetä, voita tai öljyä ja ruskista leivänpalat molemmin puolin.

6. Kasta leipäpalat siirappiin, anna niiden liota siirapissa muutama sekunti, dippaa ne vielä toiseltakin puolelta ja lado ne uunivuokaan. Ripottele päälle pähkinät, mantelit ja rusinat ja kaada päälle kokoonkeitetty maito. Paista 200-asteisessa uunissa noin viisi minuuttia. Tarjoa lämpimänä.

Muunnelmia:
Jälkiruoan voi tarjota ilman uunissa käyttämistäkin - niin, että latoo vain kaikki ainekset päällekkäin. Itse kuitenkin tykkään lämmittää jälkkärin oikein kunnolla ennen tarjoamista.

Leipäviipaleet voisi myös uppopaistaa sen sijaan, että ne paistaa pannulla, jolloin leivistä tulisi paljon rapeampia (ja rasvaisempia...).

Miten oppisin laittamaan ruokaa ilman reseptiä?

2010-03-05T10:35:00.000+02:00

Improvisointi keittiössä on kamalan pelottavaa, koska saattaa tapahtua se pahin mahdollinen: ruoasta tulee niin kamalaa, että sitä ei pysty syömään kukaan. Parhaassa tapauksessa tästä harmittavasta epäonnistumisesta saa kuulla muilta perheenjäseniltä vielä vuosienkin päästä.

Olen aina katsellut ihmetellen topchefien ja kokkisotien kokkeja, jotka pystyvät loihtimaan saamistaan aineksista upeita ruokia minimaalisessa ajassa ja kovan paineen alla. Olisi kauhean kiva, jos itsekin voisi vain avata jääkaapin, katsoa, mitä siellä on, ja saada kahdessakymmenessä minuutissa aikaiseksi herkullisen päivällisen, ilman minkäänlaista reseptiä. Näin säästyisi rahaakin, kun ei tarvitsisi varta vasten hakea kaupasta tietyn reseptin vaatimia aineksia, vaan voisi laittaa ruokaa niistä aineksista, mitä kotona sattuu olemaan (olettaen tietysti, että siellä on jotakin!).

Ei reseptikään tietysti aina takaa onnistunutta lopputulosta, vaan hyvän reseptin tunnistamisessakin kaivataan jonkinlaista silmää, kuten Heli Sutela toteaa Hesarin haastattelussa: "En kutsuisi itseäni hyväksi kokiksi, mutta olen hyvä tunnistamaan toimivan ruokaohjeen. Ruuasta ei tarvitse opetella kuin perusasiat, sen jälkeen riittää, että noudattaa hyviä ohjeita. Aina onnistuu."

Anopilta perittyjä reseptejä. Taattua laatua. :-)

Olen viime vuosina yrittänyt opetella vapaampaa ruoanlaittoa ja löytää sisäisen kokkisoturini. Tässä on auttanut muutama keino.

Luota itseesi.
Ei ole kovinkaan kannustavaa ja inspiroivaa, jos ajattelee jo etukäteen, että ruoka kuitenkin tulee epäonnistumaan. Vaikka ruoka lopulta onnistuisikin, ruoanlaitossa ei ole mitään iloa, jos on jo valmiiksi synkeällä mielellä. Joskus kokeilut tietenkin menevät metsään, mutta tämä on vain hyväksyttävä, ja epäonnistumisesta on otettava opikseen. Märehtimään ei saa jäädä, koska ruokaa oppii laittamaan vain ruokaa laittamalla. Improvisaatiokokeilut kannattaa aloittaa vaikkapa vaihtamalla ohjeessa mainittu vihannes tai mauste toiseen ja kokeilemalla rohkeasti uusia makuyhdistelmiä ja aineksia. Sillä tavalla oppii, mitkä sopivat yhteen ja mitkä eivät. Helppoja ruokia improvisaatioharjoittelun aloittamiseen ovat esimerkiksi salaatit, pastat ja keitot. Niissä ei kauheasti voi mennä vikaan.

Perehdy ruoanvalmistuksen tekniikoihin.
Tässä lainaisin Wikipediasta löytämääni selitystä improvisoinnille: "Musiikki- tai teatteri-improvisaation taustalta löytyy usein huippuunsa hiottua teknistä ja taiteellista osaamista." Samalla tavalla ruoanlaitostakin täytyisi tietää joitakin perusasioita, ennen kuin voi ruveta improvisoimaan. Mitä paremmin perusasiat ovat hallussa, sitä paremmaksi improvisoijaksi voi tulla!

Tavallisista keittokirjoista ei tässä mielessä ole juurikaan apua, sillä suuri osa keittokirjoista keskittyy vain luetteloimaan reseptejä: niissä selostetaan mitä ja missä ajassa, kun tärkeämpää olisi tietää miksi. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa majoneesi: ohjeessa todennäköisesti käsketään lisäämään öljy tipoittain, mutta mitään selitystä ei anneta sille, miksi näin pitää tehdä. Vastauksia tämmöisiin kysymyksiin olen joutunut etsimään Keittotaidon Akatemian tyyppisistä kirjoista ja keittiökemian puolelta.

Lue reseptejä.
Lukemisella tarkoitan sitä, että reseptejä lukee ajatuksella: miettii, miksi mitäkin ainesta käytetään, miksi aineet lisätään mainitussa järjestyksessä ja niin edelleen. Kun itse opettelen jotakin uutta ruokalajia, vertaan useaa eri reseptiä kyseisestä ruokalajista, jotta löydän kyseisen ruokalajin punaisen langan eli sen, mikä näyttää olevan kaikille resepteille yhteistä. Ruokalajin sisäistäminen ja muistaminen helpottuu, kun reseptin todella "ymmärtää".

Tutustu erilaisiin maustemaailmoihin.
Monella maalla on omat maustekarttansa eli ne mausteet, joita kyseisen maan ruokalajeissa tyypillisesti käytetään: Intiassa käytetään mm. kurkumaa, chiliä, korianteria, jeeraa, sarviapilaa; Italiassa basilikaa, persiljaa, valkosipulia, pippuria, rakuunaa; Kiinassa soijakastiketta, inkivääriä, seesamiöljyä, riisiviiniä jne. Kun tietää eri ruokakulttuurien perusmausteet ja jotakin ruokien valmistustavoista, kyseisen maan tyylistä ruokaa voi soveltaa ihan ilman reseptejä.

Tee suunnitelma.
Vaikka ruokaa ei tekisikään minkään ohjeen mukaan, jonkinlainen suunnitelma on silti hyvä olla ennen ruoanlaittoon ryhtymistä: mitä ruokaan laitan ja miten ruoan laitan.

Käytä nenääsi.
Nenä on minusta aika aliarvostettu elin ruoanlaitossa, vaikka siitä on niin paljon hyötyä. Monesti miettiessäni, sopisiko vaikkapa joku mauste johonkin ruokaan, haistelen maustetta. Kuulostaa vähän naurettavalta, mutta toimii! Jos en osaa päässäni yhdistää maustetta tekeillä olevaan ruokaan, jätän sen suosiolla käyttämättä ja valitsen jonkun toisen.

Luota vaistoosi.
Jos makuyhdistelmä kuulostaa hyvältä, se saattaa hyvinkin toimia; jos se kuulostaa pahalta, se luultavasti myös on sitä.

Luota itseesi, luota vaistoosi, kokeile, ole rohkea ja luova!

Mustikkavinaigrette

2010-03-03T09:27:00.000+02:00

En juurikaan harrasta salaatinkastikkeita, mutta mustikkavinaigrette kuulosti niin hassulta, että sitä oli ihan pakko kokeilla. Taitaa tuo mokoma olla vielä aika terveellistäkin! Törmäsin kyseisen vinaigreten ohjeeseen ensimmäisen kerran FatFree Vegan -blogissa, vaikka lopulta päädyinkin tekemään siitä ihan erilaisen version.

Mustikkavinaigrette syntyy lähes yhtä helposti kuin tavallinen vinaigrettekin (viinietikkakastike siis), paitsi että tähän tarvitaan kättä nopeampaa (tehosekoitinta tai vastaavaa vehjettä), jotta ainekset saa soseutettua. Koska otin mustikat suoraan pakastimesta, konetta sai käyttää myös aika kauan, ennen kuin kastikkeesta tuli juoksevaa ja sileää. Varmaankin pääsisi vähän vähemmällä työllä, jos mustikoita ensin hieman sulattelisi. Tai veisi ne saunaan.

Minun vinaigretestani tuli myös aika paksua, koska halusin kokeilla ohjetta ilman mitään "jatkeaineita". Tykkäsin vinaigretesta kovasti juuri tällaisena, mutta jos kastikkeesta haluaa juoksevampaa, joukkoon voisi lisätä vaikka jotakin mehua, esimerkiksi omppo- tai appelsiinimehua. Kokeilin kastiketta ihan tavallisen vihersalaatin kera, ja yhdistelmä oli oikein maittava. Voisin kuvitella, että kastike sopisi myös mietoihin juustosalaatteihin, esimerkiksi mozzarella- tai leipäjuustopohjaisiin sovellutuksiin.

Nuo valkoiset kököt ovat ilmakuplia...

MUSTIKKAVINAIGRETTE

1 dl mustikoita
3 rkl (oliivi)öljyä
1 rkl punaviinietikkaa
1 tl raastettua appelsiinin kuorta
1 tl hunajaa
varovasti mustapippuria

1. Sekoita kaikki ainekset keskenään mikserillä, tehosekoittimella tai muulla koneella.

Tämän vinaigreten voi huoletta tehdä reilusti etukäteen, koska öljy ja etikka eivät taatusti erotu toisistaan. Säilytä vinaigrette viileässä, koska huoneenlämpöisenä se ei ole yhtä hyvää kuin kylmänä.

Valkokaalia intialaisittain ja kukkakaalia ei-intialaisittain

2010-03-01T12:00:00.002+02:00

Kaali (kaikissa olomuodoissaan) on aina tainnut olla semmoinen vihannes, josta minä en ole suuremmin tykännyt. Syön kyllä kaikkia kaalilaatuja ja niistä tehtyjä ruokia, mutta en mitenkään riemusta kiljuen. Poikkeuksen tekevät kaalikääryleet, jotka ovat aivan järjettömän hyviä!

Viime viikolla valkokaali oli kuitenkin taas niin tolkuttoman halpaa, että eihän sitä mitenkään voinut olla ostamatta. Muistelin nähneeni loistavassa Mahanandi-blogissa ohjeen, johon tuli kaalia ja jogurttia. Tuota ohjetta on tehnyt mieli kokeilla jo pitemmän aikaa, sillä ruoka kuulosti vallan herkulliselta. Reseptikin oli perin yksinkertainen: tarvitaan vain muutama intialainen mauste, kaalia ja jogurttia.

Suosittelen kokeilemaan tätä, sillä tämä oli oikeasti tosi, tosi hyvää! Jogurtti sopi kaalin kanssa jotenkin ihan käsittämättömän hyvin yhteen: jogurtin pehmeys täydensi kaalin rapsakkuutta ja vei kaalin mausta pahimman terän pois, mikä voi tietysti jonkun mielestä olla huonokin asia.

Ruoan voi tehdä huoletta etukäteen, sillä se on tarkoitus tarjota huoneenlämpöisenä. Kaali kannattaa suikaloida mahdollisimman hienoksi, jotta lopputulos olisi mahdollisimman hyvä.

Cabbage Thayir Saadam
ehkä noin neljälle (riippuu vähän käyttötarkoituksesta)

hieman öljyä
1 tl ruskeita sinapinsiemeniä
1 tl jeeran siemeniä
kymmenisen currylehteä (voi jättää huoletta poiskin)
½ - 1 rkl chana dal -linssejä (nämäkin voi jättää pois, vaikka ne antavat kyllä mukavaa suutuntumaa)
1 pieni sipuli hyvin hienonnettuna
n. 300 g valkokaalia erittäin ohueksi suikaloituna
suolaa
1/3 tl kurkumaa
1-2 rkl kookosta (kuivattua tai tuoretta hienonnettuna)
maustamatonta jogurttia*

* Jogurtin määrä riippuu vähän siitä, kuinka jogurtti- tai kaalipitoista ruoasta haluaa. Jogurtiksi käy mikä tahansa maustamaton jogurtti - Bulgarian jogurtti, juokseva luonnonjogurtti, itse tehty jogurtti tai turkkilainen jogurtti. Itselläni oli turkkilaista jogurttia, joten lisäsin jogurtin lisäksi vähän vettä, kun lopputuloksesta tuli niin paksua.

Liota chana daleja vedessä puolisen tuntia. Siivilöi vesi huolellisesti pois.
Kuumenna öljy pannulla ja lisää sinapinsiemenet, jeera, currylehdet ja chana dalit. Paista hetki sekoitellen, kunnes sinapinsiemenet alkavat poksua ja chana dalit ovat saaneet hieman väriä.
Lisää sipuli, kaali, suola, kurkuma ja kookos, sekoita huolellisesti ja paistele reilulla keskilämmöllä, kunnes kaali on mukavan rapsakkaa (ehkä viitisen minuuttia).
Siirrä pannu syrjään ja anna seoksen jäähtyä.
Lisää jogurtti, sekoita hyvin ja lisää suolaa tarvittaessa.

Tarjoa riisin tai muun lisukkeen kera. Voisin kuvitella että tämä sopisi aika hyvin myös leivän täytteeksi tai esim. (kasvis)hampurilaiseen.

Idean marinoituun kukkakaalisalaattiin olen joskus ottanut Yhteishyvän Ruokamaailma-lehdestä. Kun ensimmäisen kerran näin ohjeen, meinasin kyllä jänistää, sillä marinadiin tuli tilliä, jonka käyttö on minulla aika rajoittunutta. Onneksi kuitenkin rohkaisin mieleni, sillä tilli sopii marinadiin tosi hyvin!

Olen yhdistänyt kukkakaaliin milloin mitäkin kasviksia; tällä kertaa porkkanoita, herneitä ja punasipulia. Joskus tarjoan salaatin lisäkkeenä, mutta yleensä syömme tätä lounassalaattina salaattipedin päällä. Joskus pilkon mukaan vielä muitakin vihanneksia, esim. kirsikkatomaatteja.

Marinoitu kasvissalaatti
kolmelle - neljälle

n. puoli kiloa kasviksia pilkottuna

Marinadi:
2 rkl valkoista balsamicoa
2 rkl (oliivi)öljyä
n. 3 rkl tuoretta tilliä hienonnettuna
suolaa, mustapippuria

Jos käytät kypsennettäviä kasviksia (porkkanaa, kukkakaalia tms.), keitä ne napakan kypsiksi ja huuhtele tämän jälkeen kylmällä vedellä.
Sekoita marinadin ainekset, lisää kasvikset ja sekoita hyvin. Maista ja lisää tarvittaessa makuja. Anna maustua jääkaapissa parista tunnista ylöspäin.

Epäonnea ja enchiladoja

2010-02-27T08:56:00.001+02:00

Voi tätä epäonnea taas. Yhtenä päivänä googlasin koneellani jotakin ja selailin vastaukseksi saamiani sivustoja. Yhtäkkiä ruutuun lävähti iso punainen palkki, joka ilmoitti, että tietokoneeni on saastunut. Samassa käynnistyi joku netin kautta tullut "virusohjelma", joka laski koneellani olevat virukset: 25 kappaletta. Sitten ruutu meni vihreäksi ja kaikki jumittui. Seuraavaksi näyttöön tuli teksti, että joku ulkopuolinen on yhteydessä koneeseeni ja että koneen käyttäminen tästä eteenpäin olisi erittäin riskaabelia. Koska minulla ei ollut koneellani mitään virustorjuntaohjelmaa (tämänkin hoksasin vasta tässä vaiheessa, kun oli jo liian myöhäistä), minulle iski hirveä paniikki. En osannut tehdä muuta kuin kuin sulkea koneen ja jäädä odottelemaan, että mies tulisi valkoisella ratsullaan pelastamaan läppärini.

Vaan eipä saanut mieskään viruksia pois, vaikka kuinka yritti. Iloni olikin ylimmillään, kun ukko ilmoitti, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin asentaa koko Windows-käyttöjärjestelmä uudelleen. Tämä tarkoitti tietysti myös sitä, että sain heittää hyvästit kaikille tiedostoille (taas niille valokuville!), jotka koneellani olivat olleet. Sain hirveät itkupotkuraivarit, mitä mies ei ymmärtänyt alkuunkaan, koska "sähän olet ottanut varmuuskopioita ulkoiselle kovalevylle".

Niinpä. Monta kertaa olin kyllä meinannut, mutta aina se kopiointi oli jäänyt, kun se oli muka jotenkin niin vaikeaa. Miksi minä muutenkaan niiden varmuuskopioiden kanssa olisin hötkyillyt - eihän salamakaan iske kahta kertaa samaan paikkaan. Vaan on sekin näköjään mahdollista.

Tyhmyydestä sakotetaan, mutta ei onneksi ihan vielä: mies sai nimittäin tiedostoni pelastettua Linux-käyttöjärjestelmän kautta, ja nyt ne ovat turvassa ulkoisella kovalevyllä. Sitä en vain ymmärrä, mitä iloa joku saa siitä, että saa tuommoisen viruksen toisen koneelle ja sitä kautta mahdollisesti paljonkin tuhoa aikaiseksi. Ei mene meikäläisen jakeluun. Suurin järkytys asiassa oli, että viruksen voi näköjään saada ihan tavallisilta vaikuttavilta nettisivuilta, ilman että tarvitsee mennä mihinkään epämääräisille saiteille. Ehkä opin tästä taas jotakin. Tai sitten en...

Enchiladat olivat kyllä ylihyviä! Lohturuokaa. :-)

Kasvisenchiladat
satsista riittää kuuteen enchiladaan, ehkä useampaankin

Kastike:
öljyä
1 punainen kuivattu chili paloina
1 sipuli hienonnettuna
1 vs-kynsi hienonnettuna
pari rkl tomaattipyreetä
1 tölkki kokonaisia säilyketomaatteja paloiteltuna (tai tomaattimurskaa)
ripaus sokeria
1 tl kuivattua oreganoa
1 rkl punaviinietikkaa
suolaa
mustapippuria

Täyte:
öljyä
1 sipuli hienonnettuna
1 vs-kynsi hienonnettuna
1 vihreä chili hienonnettuna
pieni punainen paprika paloiteltuna
puolikas kesäkurpitsa paloiteltuna
2 dl kidneypapuja
½ tl jauhettua jeeraa
suolaa
mustapippuria
pari rkl tuorejuustoa (mulla oli Violan Afrikan paprika -merkkistä)

Lisäksi:
tortillaläpysköjä
juustoraastetta

Jos käytät kuivattuja kidneypapuja, liota niitä vähintään 10 tuntia ja sen jälkeen keitä ne kypsiksi (tunti, puolitoista).
Valmista kastike: Kuumenna öljy kattilassa ja lisää kuivatut chilit. Kun chilit ovat saaneet hieman väriä, lisää sipuli ja paistele, kunnes sipuli on hieman pehmentynyt. Lisää valkosipuli ja paista edelleen pari minsaa. Lisää tomaattipyree, muut ainekset ja noin 1 dl vettä. Kiehauta ja anna muhia keskilämmöllä kannen alla parikymmentä minuuttia. (Halusin kastikkeesta melko sileää, joten ajoin sen lopuksi vielä mikserillä tasaiseksi.)
Tee tällä välin täyte: Kuumenna öljy pannulla, lisää sipuli ja anna sipulin kuullottua. Lisää valkosipuli ja chili ja paista muutama minuutti. Lisää paprika ja kesäkurpitsa ja paista, kunnes kasvikset ovat melko pehmeitä. Lisää pavut sekä mausteet ja kuumenna. Kääntele lopuksi sekaan tuorejuusto.
Ota tortillaläpyskä, lätkäise päälle täytettä ja kääri tiukaksi rullaksi. Laita rullat voideltuun uunivuokaan, levitä kastike päälle ja laita lopuksi päälle vielä juustoraastetta. Paista 225-asteisessa uunissa noin parikymmentä minuuttia, tai kunnes pötkylät ovat sopivan värisiä.

Jassoo. Tässähän on samat salaatit kuin edellisessä postauksessakin.